Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Browsing Tag

Ranska

MITÄ LÖYTYY NIZZAN ITÄOSISTA?

Joka kerta kun vierailen missä tahansa kaupungissa, yritä löytää jotain uutta nähtävää ja koettavaa. Vaikka olisin vieraillut kaupungissa useampia kertoja, lähden tutustumaan sinne puolelle kaupunkia, jossa en ole vielä aiemmin käynyt.

Vuotta aikaisemmin kun kävin Nizzassa liikuin odotetusti Promenadella, keskustan ostoskaduilla sekä vanhassa kaupungissa. Edelliselläkin Nizzan matkalla kyseiset alueet tulivat entistä tutummiksi, mutta päätin myös lähteä katsomaan mitä sataman puolelta löytyisi.

20160330_184459-001

Satamassa seisoi muutama upea jahti, mutta jos matkallaan haluaa päästä ihailemaan upeita veneitä ja mielettömiä jahteja, suosittelen suuntaamaan päiväksi Monacoon. Kulkiessani sataman jalkakäytävää yhtäkään matkustaja-alusta ei ollut tällä kertaa rautautunut satamaan. Alku kevät taisi olla ajankohtana liian aikainen, mutta tilanne taitaa olla täysin toinen myöhemmin kesällä.

Kävelin satama-alueen ohi Nizzan itäisempiin osiin. Sataman takaa paljastui La Réserve ja Coco Beach, jotka olivat huomattavasti rauhallisempia alueita, kun keskustassa sijaitsevat suositut ranta-alueet. Alue oli mielettömän upea ja keväisenä päivänä tuolla sai kuljeskella lähes yksin. Kävely upeissa maisemissa aaltojen lyödessä rantakiviin tuntui uskomattoman hyvältä.

20160330_144044-001 20160330_144316-001 20160330_144612-001

Osoittautui, että vain parin kilometrin päässä Nizzan promenadesta löytyi jotain aivan muuta. Lähes rantaviivaa pitkin oli rakennettu hyvät kävelyreitit, joita pitkin pääsi laskeutumaan myös kivikkoiselle rannalle. Mikäli kaipaa omalla Nizzan matkalla siis vähän taukoa hälinästä, kannattaa ehdottomasti suunnata sataman takaa löytyville myös yleisille rannoille. Näkymät ovat kauniit, tunnelma rauhallinen ja reitit helppokulkuiset.

20160330_150528-001 20160330_151022-001 20160330_151738-001

Mikäli välttämättä muuten ei tulisi lähdettyä keskustasta muualle, niin reitti toimii myös hyvin aamulenkin suorittamiseen. Kun itse tuolla kuljeskelin niin lähinnä vastaan tulevat olivatkin lenkkeilijoita. Hieman ehkä olin kateellinen, että toiselle on arkipäivää juosta aamulenkki kyseisissä maisemissa.

Tuulisena päivänä aallot löivät välillä todella kovaa kivikkoiseen rantaan, mutta onneksi kivet toimivat sen verran hyvin aallonmurtajina, ettei aallot nousseet kulkiessa yläpuolelle. Huomaamatta saikin tajuta, että kulkiessa oli laskeutunut todella alas merenpinnan luo ja ennen lähtöä edessä olikin sitten pieni portaiden nousu. 😀 En siis ehkä kuitenkaan suosittele tätä rantareittiä huonopolvisille, ellei portaiden kohdalla halua tehdä 180asteen käännöstä takaisin tulosuuntaan.

20160330_151803-001 20160330_152538-001
-A

Kolme kesälomavinkkiä Euroopasta.

Kesälomat alkavan ensimmäisillä jo kuukauden päästä ja lomasuunnitelmat ovat varmaankin tällä hetkellä kuumimmillaan. Itse pidän kesälomani vasta loppukesästä elo-syyskuun vaihteessa, mutta silti suunnitelmia noille neljälle viikolle on alettu pikkuhiljaa tekemään.

Ajattelin koota seuraavaksi kolme omaa suosikkiani kesälomalle Euroopasta. Omat kesälomasuunnitelmat ovat vielä sen verran auki ja tilaakin mitä luultavammin löytyy kalenterinsta, joten mistä sitä tietää jos löydän ensi kesänä itsenikin jostain seuraavista kohteista.

1. Dubrovnik, Kroatia

dubrovnik

Matkustin ensimmäisen kerran Kroatiaan vuonna 2012, jolloin kiertelimme valtiota kavereiden kanssa autolla InterRailin päätteeksi. Rakastuin tuohon maahan aivan valtavasti. Vielä tällöin Kroatia itsessään ei ollut ainakaan minulle kovin tuttu, mutta heti ensimmäisten päivien jälkeen olin aivan myyty. Rannikolla turkoosina loistavaa merta ja mihin tahansa päin Kroatiaa suuntaa voi nauttia aivan mielettömän upeista maisemista ja luonnosta.

Dubrovnikiin on helppo lentää Suomesta ja kaupunki tarjoaa matkailijalle kulttuurielämyksiä kuin myös mahdollisuuden auringonpalvontaan. Pari kesää sitten itse jatkoin matkaani Dubrovnikista Montenegron puolelle Budvaan. Bussimatka on edullinen ollessa aikuiselta kymmenen euron luokkaa. Suosittelen ehdottomasti piipahtamaan myös Montenegron puolella, jos kesälomakohteena sattuu olemaan Dubrovnik.

2. Nizza, Ranskan Riviera

nizza

Nizza kuului viime kesänä omalle kesälomamatkalle. Jollain tavalla pidin kaupungista valtavasti. Kaupunki on eloisa ja halusinkin palata sinne aikaisemmin tänä vuonna uudelleen. Rivieran maisemat ovat mielettömät ja promenadilla saa ajan kulumaan huomaamattaan. Nizza tarjoaa shoppailijalle mahdollisuuden kaventaa kukkaroa sekä lisäksi viettää päivät kivikkoisella rannalla makoillessa.

Nizzasta on helppo tehdä pienemiä reissuja lähikaupunkeihin, kuten Cannesiin tai vaikkapa naapurivaltio Monacoon. Itse vietin vuotta aikaisemmin aurinkoisen päivän kulkemalla Monte Carlon kaduilla ja ihmetellessä satamassa seisovia toinen toistaan hienompia jahteja.

 

3. Barcelona, Espanja

barcelona

Barcelona on ehkä sellaine oma ikuinen suosikki. Yleensä kun multa kysytään mitä kaupunkia suosittelisin lomamatkalle sanon lähes poikkeuksetta Barcelona. Perustelen valintaani kelle tahansa sillä, että kaupungissa on helppo yhdistää yhdellä kertaa niin kaupunkiloma kuin myös rantaloma. Vaikka matkaanlähtijät haluaisivat matkalta hieman eri asioita, niin täällä jos jossain se on mahdollista.

Barcelonassa voi kierrellä kaupungin upeita katuja ihastellen samalla Gaudin aikaansaannoksia, shoppailla tai viettää rantapäivää kuumalla rantahiekalla rentoutuen. Jollain tapaa uskaltaisin veikata, että Barcelona tarjoaa mitä erilaisimmillekin matkailijoille jotain.

 

Millaisia kesälomasuunnitelmia sulla on tulevalle kesälle? Onko kaikki suunnitelmat vielä kokonaan auki vai löytyyköhän äsken listatuista joku tuleva kohteesi? Entä mikä on sun ehdoton lempi kohde Euroopasta kesäkuukausina?

-A

Nizzan Vanhakaupunki

Sen lisäksi, että ihastuin Nizzan kaupunkiin kokonaisuutena, niin joku mikä vei myös sydämeni matkan aikana oli vanhakaupunki. Vanhat talot, puiset ikkunakarmit, kapeat kujat ja ne kaikki pienet yksityiskohdat.
Olin myyty!

Vanhatkaupungit ovat yleisestikin niitä paikkoja, joihin suuntaan matkalla kun matkalla. Vaikka ne ovatkin ehkä Euroopassa monissa kaupungissa hyvin samanlaisia, niin pidän siitä fiiliksestä jota ne huokuvat. Lisäksi pidän myös siitä miten vanhankaupungin alueella saa kävellä melko rauhassa. Tarkoitan nyt siis sitä liikenteen vähyyttä. Muutamia autoja saattaa tulla vastaan, mutta muuten saa kävellä melko vapaasti keskellä katua, eikä tule kulkea kiinni kylmässä betoniseinässä. (kaiken kirjoittamani perusteella saa varmaan kuvan, että olen maailman epäsosiaalisin olento. pakenen matkalla kun matkalla sinne missä on rauhallista eikä kuulu kaupungin melua. xD en ehkä oikeesti ole ihan näin erakko, mutta kai on myös OK, jos pitää rauhallisista paikoista?)

20150513_124656-001

DSC07455-001

DSC07446-001

Nizzan vanhakaupunki on kooltaan melko pieni ja ainakin omasta mielestä sokkeloinen. Oon aina kuvitellut, että omaan suuntavaiston, mutta välillä tajusin että kuljen lähes ympyrää. Kartasta olisi varmaankin ollut tällä kertaa suurempaakin apua. Pidin siitä, kun kuljin vain noita pieniä vanhankaupungin kujia oikeastaan tietämättä minne olin edes menossa. Tuolla oli tosi kaunista, rauhallista ja uskomaton määrä tunnelmallisia kahviloita ja ravntoloita, joihin oli liiankin helppo pysähtyä.

Suuntasin matkani aikana useampanakin päivänä vanhaankaupunkiin. Yhtenä syynä se ravintolatarjonta. Tarkoituksenani oli myös käydä testaamassa eräs ravintola, josta olin lukenut muista matkablogeista. Harmikseni paikka oli ilmeisesti remontissa ja kiinni, mutta onneksi nopeasti löytyi korvaava vaihtoehto tämän tilalle.

20150513_124808-001 20150513_124825-001 20150513_124848-001

DSC07444-001

DSC07416-001 DSC07433-001Hieman kauempana oli Cours Saleyan aukiota ja aukion kukkatoria löytyi pieniä kalamyytikojuja. Korttelissa leijaili pistevä kalanhaju ja kojujen yllä lenteli tietenkin valtavat määrät lokkeja. Vanhankaupungin laidalla liikkui jälleen vähemmän ihmisiä ja niin itsekin kävelin vain korttelin poikki melko nopeasti. Korttelissa oli vanhoja hieman rappeutuneita taloja, mutta pään yllä syöksylaskuja tekevät ja rääkyvät lokit saivat tämänkin kulkijan ahdisteltua muualle.

DSC07458-001 DSC07418-001 DSC07420-001 DSC07451-001

Vanhakaupunki houkuttelee etenkin suurimmille kaduille ja aukioille valtavat määrät turisteja, eikä kyllään mikään ihme. Kapeahkot kadut ovat täynnä pieniä putiikkeja ja erilaisia matkamuistoimyymälöitä. Nizzan vanhankaupungin sokkeloisuudesta kertaa paljon myös se, että useisiin liikeisiin on kahdelta eri kadulta eri sisäänkäynnit. Liiketilat ovat siis koko talon leveyden suuruisia ja ehkä juuri tästä syystä oman suuntavaistoin saattaa liiankin usein kadottaa hetkellisesti kokonaan.

DSC07430-001 DSC07435-001 DSC07437-001 DSC07425-001Omasta mielestä Nizzan vanhakaupunki oli aivan mielettömän ihana juuri sen takia, että koko alue oli todella epälooginen. Kapeat ja sokkeloiset kujat kadottivat oman suuntavaiston liiankin usein ja samaa korttelia pyöriessä ei voinut kuin nauraa omalle liikkumiselle. Koko alue on todella värikäs pastelliväristen talojen ja ikkunaluukkujen johdosta. Alueella vallitsee hallittu tai ehkä jonkun mielestä hallitsematon sekamelska, mikä tekee alueesta ehkä juuri omasta mielestä niin ihanan. Nizzan vanhakaupunki on ehdottomasti kauniimpia vanhojakaupunkeja, joita olen ikinä nähnyt.

-A

Ranskan Rivieralla… Nizzassa.

Mulla kävi kesälomalla tosi hyvä tuuri noiden kohteiden osalta. Kohteet yllätti toinen toisensa jälkeen positiivisesti ja en olisi ikinä osannut edes arvata, että pelkästään Nizzakin voi olla niin monipuolinen. Mulla oli Nizzasta tasan yksi kuva mielessä. Pitkä rantakatu ja kivikkoinen ranta.

Jotenkin tänä kesänä omat matkakohteet osui aika hyvin niihin, joista on saanut sitten lukea jälkeen päin vaikka mitä matkakohde-esittelyjä ja muita arvioita, niin eri medioista kuin myös muista blogeista. Itse kyllä nykyään kallistun matkablogien lukemiseen ennemmin kuin perinteisten matkaoppaiden. Ehkä se helppous on tähän suurimpana syynä ja lisäksi myös se, että blogeista löytää usein enemmän itseä kiinnostavia juttuja sekä paikkoja, joita niissä matkaoppaissa ei välttämättä edes mainita.

Nizzan matkan jälkeen on ollut kiva lukea muiden Nizzaan liittyviä postauksia. Vaikka joitain kiinnostavia paikkoja ja ravintoloita onkin vasta näin matkan jälkeen tullut omaan tietoisuuteen, niin diggaan siitä miten nyt pystyy allekirjoittamaan monen kirjoittamia mielipiteitä. Esimerkiksi sen, että Nizza on oikeasti upea!

20150510_123226-001 20150510_123250-001Jos mulla oli mielikuva Nizzasta, joka on yhtä rantakatua ja rantaviivaa, niin enhän mä aivan väärässä ollut. Sitähän Nizza on, mutta lisäksi se on myös paljon muuta. Vaikka itse en vaadi lomalta paljoa, mulle usein riittää se että voin pyöriä kaupungilla päämäärättömästi paikasta toiseen ja pysähtyä vain seurailemaan ympärillä pyöriviä ihmisiä ja elämää, niin Nizzasta oli helppoa löytää  myös joka päivälle jotain uutta. Uusien kulmien ja erilaisten paikkojen löytäminen ei ollut vaikeeta.

Mulle olisi riittänyt Nizzassa pelkästään se rantakatu ja Rivieran kivikkoinen ranta. Se oli kaunista ja mieli lepäsi, kun istui rannalla tuijottaen super kaunista merta. (ainakin aina siihen saakka kunnes joku bongasi yksin reissussa olleen nuoren naisen ja oli ehdottamasti sitä mieltä, että olisi tarve lähteä lasilliselle tai vähintään pitäisi vaihtaa puhelinnumerot…)

20150510_131048-001 20150510_131558-001

DSC07187-001

20150510_131952-00120150510_132045-00120150510_131805-001

Nizzassa on helppo yhdistää ranta- ja kaupunkiloma yhteen. Nähtävää riittää, mutta etäisyydet on kuitenkin se verran pienet, että liikkuminen on helppoa pelkästään jalkaisinkin. Vaikka kyseessä on yksi Ranskan suurimmista kaupungeista, niin itse liiankin usein unohti olevansa Ranskassa. Omasta mielestä rantakaupungista puuttui paljon sellaista, minkä itse mieltää tyypilliseksi ranskaliseksi asiaksi. Ehkä ne valtavat paikalla olevat turistimäärät tekivät sen tai sitten joku aivan muu… (Nyt multa voi kysyä, että eikö sitten esimerkiksi Pariisissa ole niitä turisteja xDDD)

20150510_133257-001 20150513_150654-001Kun on tottunut matkustelemaan muissa Välimeren ympäröivissä kaupungeissa, niin on ehkä myös tottunut siihen, että alueet ovat suomalaiseen hintatasoon nähden myös hieman edullisempia. Nizzaa pidetään yleisesti ottaen kalliimpana kohteena ja omasta mielestä se myös on sitä. Ei kuitenkaan mitenkään merkittävästi. Kaupunki saattaa olla hieman kalliimpi kuin useammat muut turistien suosimat kohdekaupungit, mutta jälleen jos vertaa tähän Suomen hintatasoon niin edullisempaa on. Nizzan matkaan saa varmasti upotettua rahaa, mutta yhtälailla matkan pystyy toteuttaa myös pienemmällä budjetilla. Nämä on näitä ikuisuus kysymyksiä siitä mihin omat matkarahat haluaa käyttää.

Kaupunkikohteen tavoin Nizzassa oli tosi hyvät ostosmahdollisuudet. Suuren ostoskadun ja sen sivukaduilta löytyy niin tunnetut merkkiketjut. Itse pidin myös siitä, että kaduilta löytyi paljon itselle tuntemattomampia liikkeitä, joiden tarjonta oli samankaltainen kun perus Berhkan tai Pull & Bearin, mutta silti hieman erilaista. Itse en tietenkään laittanut näiden liikkeinen nimiä muistiin ja näin saan ihmetellä siis jatkossakin eksyessä uudelleen näihin liikeisiin.

DSC07459-001DSC07468-001 DSC07464-001 Vanhankaupungin tunnetuin ja myös vierailunarvoinen paikka on ehdottomasti Cours Saleya-aukio, jossa on päivittäin kuuluisa kukkatori. Kukkien lisäksi myynnissä on paljon muutakin kuten matkamuistoiksi mausteita ja saippuaa. Maanantaisin kukkatori on puolestaan kiinni, kun alueen valtaa antiikki- ja kirpputoritavaroiden myyjät. Itse suuntasin torille myös maanantaina ja suosittelen tätä kyllä ehdottomasti. Pelkän tunnelman lisäksi alueelta voi tehdä isompia ja pienempiä sisustuslöytöjä.

DSC07185-001 DSC07183-001 DSC07179-001Cours Saleya -aukion ympäriltä löytyy myös suuri määrä erilaisia kahviloita ja ravintoloita. Alueella saa siis huomaamattomasti kulutettua aikaa, kun pysähtyy shoppailun lomassa lounaalle tai kahville.

Merkkinä siitä Nizzan monipuolisuudesta on ehdottomasti  myös se, että sieltä löytyy rannan ja kaupungin lisäksi paljon puistoalueita, joissa itse tykkäsin aloittaa aina aamun. Kahviloiden terasseilla on kiva aloittaa päivää, kun voi seurailla ihmisten liikkeitä. Yhtä mahtavaa on kuitenkin myös se, kun hakee lähikaupasta tai leipomosta aamupalatarpeet ja suuntaa lähimmän puiston penkille nauttimaan aamiaista. Yhtälailla patonkia pureskelessa voi seurailla niitä puiston halki kulkevia työmatkalaisia. Lomalla parasta on ehdottomasti se, kun itsellä ei ole kiire mihinkään!
20150512_104046-001 DSC07357-001 DSC07364-001 DSC07383-001 DSC07382-001 DSC07366-001 DSC07371-001 DSC07373-001 DSC07398-001 DSC07411-001 DSC07250-001Puistoihin on ihanaa pysähtyä kauniissa auringon paisteessa. Parhainta noilla paikoilla on se täysin erilainen fiilis. Jotenkin kaikkien kiireettömyys katoaa  ja alueella on omalla tavallaan rauhallista. Vaikka kuinka suuri määrä lapsia juoksentelisikin edes takaisin aivan vieressäsi, niin sellaista luonnollista ääntä ja melua kuuntelee paljon mielemmin kuin ruuhkasta lähtevää.

Nizzasta löytää myös mielettömiä näköalapaikkoja, jonne voi lähteä hetkeksi karkuun kaupungin melua. Kiipesin Colline du Château -kukkulle, joka sijaitsee aivan Nizzan keskustan tuntumassa. Aurinkoisella säällä kipuaminen tuntui hieman raskaalta, mutta itseä olisi voinut myös säästää, jos olisi noussut ylös hissillä.

Ylhäältä aukeaa upeat näköalat merelle ja muutenkin kukkulan laella on kaunis puistoalue. Colline du Châteaun kukkula asutettiin aikanaan ensimmäisenä Nizzasta, mutta tällä hetkellä nähtävänä on enää raunioita aikaisemmista asutuksista ja linnoituksista.

DSC07196-001 20150511_131252-001

20150511_141653-001

20150511_133948-001

20150511_131949-001 20150511_141322-001Lisäksi Nizzan vanhakaupunki ja tietenkin ne kaikki Rivieran lähikaupungit… Kirjoittamista ja yleistä matkakohteen hehkuttamista voisi jatkaa vaikka kuinka pitkää. Ajattelin kuitenkin palata näihin muihin helmiin myöhemmin.

Oma mielipide Nizzasta muuttui aika tavalla siellä käymisen jälkeen. Kohde muuttui vieläkin positiivisemmaksi kuin mitä se aikaisemmin oli. Kaupunki ennen kaikkea yllätti monellakin tapaa. En enää ole edes varma tuleeko puhua ranta- vai kaupunkikohteesta, sillä paikka on mielestäni niin paljon molempia. Nizza tarjoaa siis jokaiselle varmasti jotakin…

-A