Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Browsing Tag

Pietari

Päivä jälleen sateisessa Pietarissa

Kaksi vuotta aikaisemmin kun olin kaverini kanssa elokuun puolivälissä Pietarissa, vettä tuli niin paljon kuin taivaalta vain mahtui. En ollut koskaan aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa. En tiennyt, että taivaalta olisi edes mahdollista tulla vettä niin paljoa. Tällöin tarkoitus oli lähteä kiertämään Pietaria kesäsäässä, mutta toisin kävi. Sama toistui nyt kaksi vuotta myöhemminkin. Alkuviiko oli ollut aurinkoista, mutta kun laiva lipui kohti Pietarin satamaa niin taivaskin alkoi tummentua.

Viime viikolla ei jouduttu onneksi keskelle valtavaa vesisadetta, mutta muuten taivas tihutteli tasaisesti koko päivän. Onneksi oli varautunut ja pakannut mukaan sateenvarjon. Muuten kävelykierros kaupungissa olisi varmasti jäänyt toteuttamatta.

St. Peter Linen shuttle-bussi jätti meidät Iisakin kirkon aukiolle, josta on mielestäni hyvä aloittaa kaupungin kävelykierros ja nähtävyyksien bongailu. Olin matkassa mummini kanssa, joka edellisen kerran oli käynyt kaupungissa sen ollessa vielä Leningrad. Matkaseurani lähti innolla katsomaan kuinka kaupunki oli muuttunut kahdessakymmenessäviidessä vuodessa ja itse lähdin vähintään yhtä suurella mielenkiinnolla kuuntelemaan toisen muisteluita tutuille kaduille.

DSCN0550-001 DSCN0559-001

20150828_103623-001

Matkaseurani mielestä kaupunki oli muuttunut paljon vuosikymmenien ja Leningradin ajalta. Kaupungissa näkyi paremmin rikkaus ja vauraus niin rakennuksissa kuin myös liikenteessä. Nopean silmäilyn jälkeen kaupunki näyttää upealta, mutta oikeastaan heti kun katsoo vähääkään tarkemmin niin huomaa myös se kuinka huonokuntoisia, rappeutuneita ja tyhjilläänolevia useimmat keskustan alueellakin olevat talot ovat.

DSCN0561-001

20150828_110707-001 20150828_110806-001

Sateisella säällä koko kaupunki näytti ajoittain aivan harmaalta. Tuntui, että koko kaupungista oli kadonnut sateen mukana kaikki värit. Tasaisen harmaata joka suunnassa. Onneksi kävelyreittimme vei meidät seuraavaksi Kristuksen ylösnousemuksen katedraalille eli paremmin tunnetulle verikirkolle. Tuo ortodoksinen kirkkorakennus on niin itselleni kuin varmasti monille muillekin yksi Pietarin päänähtävyyksistä. Verikirkko on itselle sellainen maamerkki, jonka luona tulee joka kerta käytyä kun on kaupungissa.

Värikkäät ja yksityiskohtaiset sipulin muotoiset kupolit sekä koko kirkon koristeellisuus aiheuttaa saman fiiliksen joka kerta kun saapuu sen viereelle seisomaan. Joka kerta kirkko näyttää mahtavemmalta ja yksityiskohtaisemmalta kuin mitä olisi muistanut. Olen yhä edelleen kerta kerran jälkeen aivan yhtä myyty kuin nähdessäni katedraalin ensimmäistä kertaa.

20150828_111129-001 20150828_111247-001 20150828_112938-001

Kävelyreittimme jatkui Verikirkon vieressä sijaitsevaan Mihailovin puistoon, jonka läpi kävelimme kohti kesäpuutarhaa. Sään puolesta ei ollut millään tavalla otollinen puistoilupäivä, mutta rauhallinen kävely rauhallisessa ympäristössä välillä pysähdellen oli sekä itselle että matkaseurani mieleen.

Pietarissa on yllättävän paljon melko suuriakin puistoalueita. Puistot ovat siistejä ja hyvin hoidettuja. Asioita, jotka kuitenkin häiritsi itseä todella olivat ne jokaiselta nurmialueelta löytyvät kieltomerkit. Muutenkin tuntui, että puisto oli aivan täynnä kieltoja. Ei nurmikolle astumista, Ei lenkkeilyä, Ei koirien ulkoiluttamista… Ei-lista jatkui jo aivan liiaksi. Itse en voi ymmärtää kieltoja, jotka estävät suurelle nurmikolle menemisen. Itse kaipaan juuri puistoalueilta nurmikolla hengailua.

20150828_113645-001 20150828_114309-001 20150828_114819-001 20150828_114830-001

Jos on matkustamassa Pietariin ja suunnitelmissa olisi viettää päivää jossain kaupungin tarjoamista puistoista, suosittelisin itse ehdottomasti kesäpuutarhaa, joka on nimestään huolimatta avoinna ympäri vuoden. Kaksipäisten kotkien koristelemien porttien jälkeen edessä on suurehko  aidattu joutsenlampi. Ennen siirtymistä syvemmälle puistoon voi käydä katsomassa porttien vierestä löytyvät opastaulut, joiden avulla puiston laajuus konkretisoituu. Lisäksi opastauluista saa myös hyviä vinkkejä esimerkiksi alueelta löytyvistä kasveista ja lajikkeista.

20150828_114844-001 20150828_114959-001 20150828_120309-001

Kuljimme tihkusateessa kesäpuutarhan kiviteitä ja toivoimme sateen loppumista. Saattoi vain pohtia ja arvailla kuinka kauniilta alue näyttäisikään kesäaikaan aurinkoisella säällä. Pysähdyimme viheralueelta löytyvään kahvilaan päiväkahville. Ennen sisätiloihin siirtymistä kävimme vielä katsomassa kahvilarakennuksen takana sijaitsevat symmetriset istutuspenkit. Takapihalta löytyi enemmän ja vähemmän tuttuja yrttejä sekä vihanneksia kurpitsasta laventeliin. Kaikki oli istutettu kauniisti ja istutusten symmetrisyyttä saattoi vain ihailla.

Kahvilarakennuskin oli mielestäni itsessään todella suloinen. Vanhassa rakennuksessa sisälläkin jatkui sen ympäriltä löytyvä teema, kun seinille oli kiinnitettynä pieniä tauluja. Ennen kahvilaan astumista pohdin, että millaisissa hinnoissa menu olisi. Kahvila taisi olla puiston ainoita ja näin ajattelin, että hinnoihin olisi lisätty korkea turistilisä. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä meidän kakkukahvit kahdelle teki noin 500ruplaa.

20150828_120606-001 20150828_121009-001 20150828_122928-001 20150828_122936-001

Kahvittelun jälkeen jatkoimme kiertelyä puistossa. Vähitellen olimme niiden tunnettujen ja puiston ehkä kohokohtiin luokitteltujen veistosten ja suihkulähteiden luona. Puistosta löytyy siis useampia eri kokoisia suihkulähteitä ja kymmenittäin erilaista veistoksia sekä patsaita. Osa veistoksista on kuuleman mukaan tuotu kesäpuutarhaan eri puolilta Eurooppaa.

Omasta mielestäni kesäpuutarha on ehdottomasti yksi Pietarin upeimmista paikoista. Ehkä myös yksi upeimmista, joissa olen koskaan käynyt. Alueella saa ajan kulumaan mukavasti ja lähes huomaamattaan. Kierreltävää riittää, kun puisto on aidattu erilaisiin alueisiin.

20150828_124920-001

20150828_124419-001 20150828_125047-001 20150828_125413(0)-001 20150828_125559-001

Kesäpuutarhasta lähdön jälkeen sade alkoi jälleen vähän yltyä. Sateenvarjo oli pakko kaivaa viimeistään tässä vaiheessa laukusta, mikäli ei halunnut kastua aivan kokonaan. Teki mieli kirota jälleen kerran omalle kohdalle osunutta säätä. Kaupunki- ja nähtävyyskierros vesisateessa on kaikkea muuta kuin mieluista.

Kävelimme Neva-joen vartta kohti Amiraliteettia. Pietari-Paavalin linnoituksen päätimme kokonaan unohtaa, sillä sateella joen ylittäminen ei tuntunut sitten vähääkään houkuttelevalta. Tämänkin Pietari-vierailun jälkeen kaupungista jäi jotain näkemättä ja odottamaan paluureissuja.

20150828_130018-001 20150828_130521-001 20150828_131242-001

20150828_134504(0)-001

Olin etukäteen suunnitellut, että mikäli aikaa riittää niin voisimme vierailla myös talvipalatsissa. Palatsi on upea niin ulkoisesti kuin myös sisältä. Ajanpuutteen vuoksi päätimme kuitenkin skippialla palatsiin menon. Jollain tavalla uskon, että vierailuun tarvitsisi enemmän aikaa kuin vain sen pari tuntia. Nähtävää varmasti riittäisi vaikka useammalle päivällekin. Lisäksi jostain syystä saatoin uskaltaa veikata, että muutama muukin turisti olisi lähtenyt vesisadetta pakoo sisätiloihin.

20150828_134956-001 20150828_135259(0)-001 20150828_141820-001

Viimeinen tunti Pietarissa menikin sitten Nevskin läheltä löytyvässä tutussa ketjukahvilassa. Istuimme alas ikkunapöytään ja seurailimme kiireellä ohi virtaavia ihmisiä. Sanomattakin selvää, ettei Pietaria ehdi millään tavalla nähdä päivässä. Seuraava reissu kaupunkiin tulee tehdä varmaankin muutamaksi päiväksi, jottei itsekin täydy liikkua niin valtavalla kiireellä paikasta toiseen. Tosin itse taidan sijoittaa tulevat reissuni enemmänkin kesäkuukausille, jotta edes joskus näen Pietarin muunkinlaisena kuin harmaana ja sateisena…

Miltä Pietari näyttää tai on näyttäytynyt muiden silmin? Mitkä paikat kaupungissa ovat omia suosikkejasi? 🙂

-A

St. Peter Line – Laivalla Pietariin

Omalta osaltani risteileminen ja laivamatkustus lisääntyy aina kesäaikana. Päiväristeilyjä naapurivaltioiden pääkaupunkeihin on helppoa ja edullista tehdä ilman sen suurempia suunnitelmiakin. Monien suomalaisten risteilyt vievät Tukholmaan tai Tallinnaan, vaikka yhtä helppoa on lähteä tänä päivänä kolmanteenkin Itämeren rannikolla sijaitsevaan kaupunkiin, Pietariin.

Viisumivapaat risteilyt ovat olleet suomalaisten käytössä jo vuosia, mutta silti ainakin mulla on sellainen tunne ettei monikaan niillä ole käynyt. Olen pohtinut tähän syitä löytämättä niitä. Vaikuttaako tähän laivayhtiön esiintyminen jatkuvasti negatiivisemmassa valokehässä vai eikö itä ja juuri Venäjä vain kiinnosta suomalaisia?

Olen kerran aikaisemmin hyödyntänyt tällaista St. Peter Linen tarjoamaa viisumivapaata risteilyä. Silloin matkaan lähti aika varovaisin mielin, kun ei oikein tiennyt mitä laivalta ja itse matkalta olisi voinut odottaa. Tällöin kaikki sujui niin hyvin, että itse uskalsi käyttää mahdollisuutta myös jatkossa.

20150827_162550-001

St. Peter Linen verkkosivuilta voi tilata Päivä -Pietarissa risteilyt tai vaihtoehtoisesti parin päivän hotelliyöt matkan kylkeen. Viisumivapaudella maissa saa oleilla max. 72h, joka mahdollistaa siis kahden yön hotellimajoituksen. Päiväristeilyllä puolestaan maissa ehtii olla pisimmillään noin 8tuntia, jonka aikana ainakin omasta mielestä Pietaria ehtii nähdä ainakin pintapuolisesti.

Laivayhtiön verkkosivujen lisäksi muutamat kotimaiset matkanjärjestäjät myyvät myös näitä St. Peter Linen -risteilyjä. Itse tein oman varauksemme Ikaalisten matkatoimiston kautta, sillä sitä kautta sain matkan edullisemmin kuin laivayhtiön kautta. St. Peter Line lähtee Helsingin Länsi-Satamasta ja Ikaalisten matkatoimiston palvelutiski on aivan laivayhtiön tiskin läheisyydessä. Jos matkan on varannut jonkin matkanjärjestäjän kautta, niin ei tule toimia muuten eri tavalla kuin saapuessaan terminaaliin käydä näyttämässä passinsa ja varausnumeronsa St.Peter Linen tiskillä, jossa passi tarkastetaan etukäteen. Passintarkastuksen jälkeen passiin liimataan kiinni keltainen tarra, jonka kanssa matkatoimiston tiskiltä voi hakea omat matkaliput. Erittäin helppoa!

St. Peter Line M/S Princess Maria lähtee Helsingistä klo. 18:00 ja satamassa passitarkastuksien ym. takia olisi hyvä olla viimeistään tuntia ennen lähtöä. Passitarkastukseen ei ole terminaalissa oikeastaan minkäänlaisia jonoja ja mikä parasta satamassa on myös e-passeille toimivat automaatit. (Jotka muuten toimivat!!! Ensimmäisiä kertoja, kun pääsen ongelmitta passillani noiden automaattien läpi…) Automaatien hyödyn tuntee kyllä enemmänkin paluuaamuna, kun itse saa ohittaa ne kymmenmetriset jonot ja kävellä suoraa automaatille.

Perillä Pietarissa ollaan seuraavana aamuna klo 09:30 ja takaisin kohti Helsinkiä laiva lähtee vasta illalla klo. 19:00. Aikaa Pietarissa jää siis mukavasti käytettäväksi. Viisumivapaalle risteilylle edellytyksenä on myös se, että on varannut shuttle-bussiin lipun, jonka hinta on aina lisättynä automaattisesti matkalippujen hintaan. Pietarin satamassa ei täydy pohtia keinoja päästä keskustaan, sillä pikkubussit odottavat aivan terminaalin pääovien edessä ja pudottavat matkustajat muun muassa Iisakin kirkon aukiolle, josta ainakin omasta mielestä on hyvä aloittaa kaupungin nähtävyyksien kiertäminen.

20150828_092411-001

Seuraavana onkin sitten vuorossa se viisumivapaan-risteilyn pyhäkolminaisuus. Boarding -, Arrival – & Departure Card. Kortit, jotka toimivat maihinnousu ja hyttikortteina sekä viisumina että bussilippuna. Parissa vuodessa oli muuttunut muutamat asiat edelliseen matkaan verrattuna. Ensiimmäisellä viisumivapaalla risteilyllä paperinen maahantulokortti tuli täyttää itse, mutta tästä on luovuttu. Virkailijat hoitavat kaiken puolestasi, joten matkan tekeminen on vain helpottunut entisestään.

Maihinnousukortti luetaan, joka kerta laivaan tullessa ja samoin matkatavarat läpivalaistaan. Kun aamulla saavutaan Pietariin, passintarkastuksessa saapumiskortti vaihtuu ohueen paperiseen lappuseen, josta käy ilmi maahantulosi. Lähtiessä tämä ja lähtökortti isketään taas tiskille ja ilman sanojenvaihtamista passiisi on vain ilmestynyt pari leimaa lisää.

Viisumin lisäksi Departure -kortti toimii myös Shuttle-bussin matkalippuna. Erillisiä bussilippuja ei ole vaan kortti toimii oikeutena käyttää ilmaista bussikuljetusta. Tämän asian huomasin useammallakin olevan epätietoisuudessa, sillä muun muassa lähtiessämme Iisakin kirkolta takaisin satamaan ja laivalle päin kielimuuri tuli venäläisen kuskin ja turistien välille, kun kuski ei osannut pyytää englanniksi haluamaansa ja turistit eivät ymmärtäneet mitä kuski heiltä halusi.

DSCN0534-001 20150828_201126-001

Liikennöivän laivayhtiön laiva M/S Princess Maria on vanha Silja Linen omistuksessa ollut M/S Finlandia, joka kulki ennen Symphonya ja Serenadea Helsinki-Tukholma-Helsinki väliä. Kahdeksankymmentä luvulla valmistunut alus ei siis komeile koollaan tai nykyaikaisuudellaan. Laivan ikä näkyy monella tapaa aluksen sisällä ja esimerkiksi perus hytit ovat melko pelkistettyjä ja hyvinkin riisuttuja.

20150827_213022-001 20150827_171224-001 20150827_171206-001 DSCN0540-001

Laivan oli määrä lähteä aikataulun mukaan klo. 18:00, mutta todellisuudessa ainakin me lähdimme vasta Baltic Queenin jälkeen, jonka lähtöaika on klo. 18:30. En tiedä onko näin aina, mutta saatan uskaltaa veikata että on, sillä Princess Maria peruuttaa Helsingin satamasta ja kääntää aluksen 180astetta ennenkuin pääsee matkaan. En ole varma onko tämä käännös millään tavalla mahdollinen, jos toisen laivayhtiön laiva seisoo vielä omassa satamassaan.

Laivan kannelta löytyy muutamia terasseja ja aurinkotuoleja, joissa ainakin aurinkoisemmalla säällä on kiva seurailla lähtöä ja irtaantumista satamasta. Laivan kannella soivat balalaikat ja  haitarit, joten slaavilaiseen tunnelmaan pääsee oikeastaan heti laivaan siirtymisen jälkeen.

20150827_213412-001 20150827_213357-001 20150827_212758-001

20150827_212550-001

Risteilijöitä oli tälläkin kertaa laivassa vähän mukana. Varsinkin menomatkalla, joka puolella oli  vain tyhjää, tyhjää ja vähän tyhjän lisäksi tilaa. Pohdimme jonkin aikaa myös sitä, että miten liikennöinti välillä voi olla millään tavalla kannattavaa, kun matkustajien vähyys näkyi kaikkialla. No jos etsitään asiasta positiivisempia puolia, niin ainakaan laivassa ei täytynyt jonottaa yhtään mitään ja lisäksi laivalta puuttui matkustajien lisäksi myös ne kaikki känniörveltäjät.

Laivan kokoonnähden aluksesta löytyy yllättävän monipuolinen ravintolatarjonta. Laivoille tyypillisen buffetin lisäksi löytyy A’la carte- ja italialainen ravintola sekä sushibaari että pienempään nälkään pubilounasta. Ensimmäisenä iltana skippailimme vahingossa buffetin ensimmäisen kattauksen lähdön seurauksena ja niinpä päätimme suunnata A’la carteen. Päädyin jälleen kiovan kanaan, jota söin pari vuotta aikaisemminkin samaisessa laivan ravintolassa. Muutenkin ravintolan menusta löytyy erilaisia slaavilaisia ruokia borssikeitosta blineihin.

20150827_200719-001 20150827_194245-001Seuraavana aamuna sekä paluumatkalla kävimme puolestamme testaamassa laivan buffetaamiaisen sekä illallisen. Hinnat olivat suunnilleen samoissa hinnoissa kuin Siljalla tai Viikkarilla. Aamiainen laivalta ostettuna 13€ ja illallinen 29€. Buffetaamiainen oli omasta mielestä hyvinkin samantyylinen kuin toisilla laivayhtiöillä, mutta illalliselta puuttui oikeastaan lihat ja niidenkin edestä oli sitten kalaa ja äyriäisiä.

20150828_082922-001 20150828_185508-001

Laivan viihdetarjonta oli melko monipuolista ja yökerhon puolella oli lähdöstä lähtien joku lavalla. Yleensä esiintymisaika oli puolen tunnin mittainen, joten yhteenkään esiintyjään ei ainakaan ehtinyt kyllästyä.

Keskiyönshow:ta (, joka alkaa muuten klo.22:00) mainostetaan paljon ja suositellaan jokaisen kokevan. Show on omaan mieleen liian pitkä ja itseään toistava, mutta onneksi esityksen puolivälissä on kymmenen minuutin tauko, jolloin voi karata halutessaan pois…

20150827_220036-001

20150827_172935-001

Onko jollain muulla kokemuksia St. Peter Linesta?
Mitä mieltä olet laivasta tai ylipäänsä viisumivapaista risteilyistä?

-A

Pikaterveiset Pietarista…

Pietarista on palattu ja kaupunki näytti taas puolensa karun harmaana sekä sateisena. Sateesta huolimatta jaksoi jälleen ihmetellä idän ja lännen eroja. Lähdin jatkamaan kesää Pietariin, mutta siellä ollessa sain kuitenkin huomata, että syksy on saapumassa mielettömällä vauhdilla. Sade ja puista putoavat lehdet lisäsivät vain kuvaa alkavasta syksystä…

Palataan huomenna itse matkaan ja kaupunkiin paremmin.
Sitä ennen Pietaria videokoosteen muodossa:

-A

Viisumivapauden helppous, päiväksi Pietariin…

Kirjoitin viime viikolla siitä kuinka mielestäni kesään kuuluu päiväristeilyt Tukholmaan tai Tallinnaan. Nopeita irtautumisia arjesta ja yleensä myös edulliseen hintaan. Unohdin näitä pohtiessa kuitenkin sen tosi asian, että pääseehän päiväristeilyjen lomassa muuallekin kuin Ruotsiin tai Viroon. Nimittäin Pietariin!

Aika menee sellaista vauhtia, että siitäkin taitaa jo olla toista kesää, kun ensimmäisen kerran matkustin St. Peter Linella päiväksi Pietariin. Olen käynyt Pietarissa kerran muuten kuin risteillen ja sen viisuminhankinnan jälkeen en luultavasti matkusta lyhyemmäksi aikaa maahan muuten kuin juuri noiden viisumivapaiden risteilyjen turvin. (Haluan kyllä muuten Venäjälle, joten pidemmän matkan takia voin nähdä uudestaan sen kaiken viisumivaivan.)

DSC02807

Mulla on sellainen tunne, ettei noi Päivä Pietarissa risteilyt ole vieläkään erityisen tunnettuja tai ainakaan suosittuja suomalaisten keskuudessa. Vaikka jatkuvasti on esillä tarjouksia ja matkat saisi tehtyä edulliseenkin hintaan, niin en ole varma kiinnostaako Pietari ja Venäjä suomalaisia siltikään. Matkustaminenhan on helppoa, kun matka on viisumivapaa ja oikeastaan kaikki tehdään myös matkustajan puolesta. Ainoat vaivatmatkustajalle on en maihinnousukortin täyttäminen ja Venäjän puolella passitarkastuksessa seisominen. Muuten kaikki on tehty puolesta, kun satamassa odottaa jopa bussikyydit keskustaan.

Mulla on loppuviikosta muutaman päivän vapaa ja kerrankin päivät osui sen verran hyvin kohdilleen, että mulla on mahdollisuus lähteä tollaiselle päivä Pietarissa risteilylle. Helsinki-Pietari-Helsinki reittiä liikennöi vain yksi alus, joten lähtöpäiviä on luonnollisesti Helsingistä vain joka toinen päivä. Yleensä mun vapaapäivät ovat menneet tämän kanssa täysin ristiin ja sen takia myös risteilyt on jäänyt tekemättä vaikkakin suunnitelmissa se on ollut useammankin kerran.

DSC02831-001 DSC02860 DSC02894

Aikaahan on taas käytettävissä rajoitetusti ja itse on tullut pyörittyä perus paikat ja nähtävyydet omilla reissuilla. Tällä kertaa mulla on kuitenkin matkaseurana henkilö, joka on käynyt kaupungissa edellisen kerran sen ollessa Leningrad, joten kulkemista ja nähtävyyksien ihmettely ei ole mitenkään poissuljettu meidän matkalla.

Kuulisin mielelläni vinkkejä sellaisista ”must-see” paikoista, joita ei vain voida ohittaa. Lisäksi kaikenlaiset muutkin vaikka historialliset kohteetkin kuulin mielelläni. Luultavasti itse en osaa huomioida kaikkea mikä puolestaan voi olla matkaseuralleni hyvinkin merkityksellistä… 🙂

-A