Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Browsing Tag

kesälomasuunnitelmat

MINNE KESÄLLÄ?

Joko olet tehnyt matkasuunnitelmat tulevaa kesää varten? Luultavasti vastaus kysymykseen oli suurimmalla osalla ”kyllä”, mutta omani on ”en”. Koulut päättyvät ja kesälomat alkavat. Kesälomakausi on alkanut virallisesti  ja itse tätä on vaikeampaa käsittää, kun vastahan palasin kotiin talvilomalta. Kai tässä voisi alkaa kuitenkin on askarrella itsellekin aamukampaa, sillä onhan oma kesälomani jo reilu kahden kuukauden kuluttua. Aika kuluu välillä liiankin nopeasti, joten kai sitä olisi syytä täälläkin alkaa tehdä matkasuunnitelmia elokuulle ja noille neljälle vapaalle viikolle.

Viime kesänä mulla oli lopulta aika selkeää minne haluan matkustaa kesälomalla. Kohteeksi valikoitui Malta ja Islanti, jotka molemmat kiinnosti aivan valtavasti. Molemmat osoittautui myös ihan hyviksi matkakohteiksi. Voiton vein kuitenkin Islanti, sillä matka ja kaikki näkemä täytti pienimmätkin odotukset aivan täysin. Olisin niin valmis koska tahansa matkustamaan uudelleen Islantiin. En kuitenkaan sano, että Maltan matkakaan olisi ollut sen huonompi. Vaikka lähdin tälle lomalle Aurinkomatkojen valmismatkan kautta, niin pienestä saarivaltiosta löytyi jo jotain nähtävää. Liikuin ympäri saarta ja näin juuri niitä paikkoja, joita halusinkin.

Pikkuhiljaa olisi varmasti aika tehdä jo päätöksiä loman ja matkailun suhteen, jottei viime hetkien varauksien johdosta tarvitse maksaa moninkertaista hintaa matkasta. Aikaisempina vuosina matkakohteen valinta on ollut helpompi, kun Euroopasta on löytynyt useampia valtioita ja kaupunkeja, joissa ei ole vielä aiemmin vieraillut ja jotka ovat olleet haaveissa. Kuitenkin viimeisen kymmenen vuoden aika Eurooppaa on reissattu ristiin rastiin aina interrail-reissuilta valmismatkoihin. Tänäkin vuonna olen ehtinyt jo käymään Unkarissa, Norjassa, Ranskassa, Espanjassa, Viroa ja Ruotsia unohtamattakaan. Ehkä tämän takia viime viikkojen aikana onkin tullut ajatus, että jos tänä vuonna kesäloman viettäisi kokonaan muualla kuin Euroopassa. En tiedä helpottaako tämäkään idea yhtään sitä päätöksen tekoa, kun vaihtoehdoiksi jää vain nuo muuta maanosa ja lukuisat valtiot niiden sisällä. 😀

Inspiraatiota olen yrittänyt etsiä matkalehdistä ja lähinnä Rantapallon blogeista. Kohteiden valitsemista tarvitsee kuitenkin edelleen jatkaa.
Millaisia matkasuunnitelmia sulla on ensi kesäksi? Ehdotuksia matkakohteenvalinnan suhteen saa ehdottamasti kommentoida alle kommenttikenttään. Mistä sitä tietää vaikka löytäisin niiden avulla seuraavan loman kohteeni…

-A

Kolme kesälomavinkkiä Euroopasta.

Kesälomat alkavan ensimmäisillä jo kuukauden päästä ja lomasuunnitelmat ovat varmaankin tällä hetkellä kuumimmillaan. Itse pidän kesälomani vasta loppukesästä elo-syyskuun vaihteessa, mutta silti suunnitelmia noille neljälle viikolle on alettu pikkuhiljaa tekemään.

Ajattelin koota seuraavaksi kolme omaa suosikkiani kesälomalle Euroopasta. Omat kesälomasuunnitelmat ovat vielä sen verran auki ja tilaakin mitä luultavammin löytyy kalenterinsta, joten mistä sitä tietää jos löydän ensi kesänä itsenikin jostain seuraavista kohteista.

1. Dubrovnik, Kroatia

dubrovnik

Matkustin ensimmäisen kerran Kroatiaan vuonna 2012, jolloin kiertelimme valtiota kavereiden kanssa autolla InterRailin päätteeksi. Rakastuin tuohon maahan aivan valtavasti. Vielä tällöin Kroatia itsessään ei ollut ainakaan minulle kovin tuttu, mutta heti ensimmäisten päivien jälkeen olin aivan myyty. Rannikolla turkoosina loistavaa merta ja mihin tahansa päin Kroatiaa suuntaa voi nauttia aivan mielettömän upeista maisemista ja luonnosta.

Dubrovnikiin on helppo lentää Suomesta ja kaupunki tarjoaa matkailijalle kulttuurielämyksiä kuin myös mahdollisuuden auringonpalvontaan. Pari kesää sitten itse jatkoin matkaani Dubrovnikista Montenegron puolelle Budvaan. Bussimatka on edullinen ollessa aikuiselta kymmenen euron luokkaa. Suosittelen ehdottomasti piipahtamaan myös Montenegron puolella, jos kesälomakohteena sattuu olemaan Dubrovnik.

2. Nizza, Ranskan Riviera

nizza

Nizza kuului viime kesänä omalle kesälomamatkalle. Jollain tavalla pidin kaupungista valtavasti. Kaupunki on eloisa ja halusinkin palata sinne aikaisemmin tänä vuonna uudelleen. Rivieran maisemat ovat mielettömät ja promenadilla saa ajan kulumaan huomaamattaan. Nizza tarjoaa shoppailijalle mahdollisuuden kaventaa kukkaroa sekä lisäksi viettää päivät kivikkoisella rannalla makoillessa.

Nizzasta on helppo tehdä pienemiä reissuja lähikaupunkeihin, kuten Cannesiin tai vaikkapa naapurivaltio Monacoon. Itse vietin vuotta aikaisemmin aurinkoisen päivän kulkemalla Monte Carlon kaduilla ja ihmetellessä satamassa seisovia toinen toistaan hienompia jahteja.

 

3. Barcelona, Espanja

barcelona

Barcelona on ehkä sellaine oma ikuinen suosikki. Yleensä kun multa kysytään mitä kaupunkia suosittelisin lomamatkalle sanon lähes poikkeuksetta Barcelona. Perustelen valintaani kelle tahansa sillä, että kaupungissa on helppo yhdistää yhdellä kertaa niin kaupunkiloma kuin myös rantaloma. Vaikka matkaanlähtijät haluaisivat matkalta hieman eri asioita, niin täällä jos jossain se on mahdollista.

Barcelonassa voi kierrellä kaupungin upeita katuja ihastellen samalla Gaudin aikaansaannoksia, shoppailla tai viettää rantapäivää kuumalla rantahiekalla rentoutuen. Jollain tapaa uskaltaisin veikata, että Barcelona tarjoaa mitä erilaisimmillekin matkailijoille jotain.

 

Millaisia kesälomasuunnitelmia sulla on tulevalle kesälle? Onko kaikki suunnitelmat vielä kokonaan auki vai löytyyköhän äsken listatuista joku tuleva kohteesi? Entä mikä on sun ehdoton lempi kohde Euroopasta kesäkuukausina?

-A