Ubud, Bali & MonkeyForest

Koska Balin saari ei ole valtavan suuri, niin voisi helposti ajatella, että myös liikkuminen saaren sisällä on helppoa ja vaivatonta. Näin ei kuitenkaa todellisuudessa ole. Tiet ovat sen verran huonoja ja liikenne ajoittain kaoottista, että lyhyenkin matkan taittaminen vie suuremman ajan. Kuulimme kuitenkin paikallisilta, että liikenne on parantunut Kutan alueella viime vuosina rakennettujen siltojen takia, kun valtavimmista ruuhkista suurimpien teidän varsilta on vältytty.

Lähdimme pitkäksi viikonlopuksi Kutalta Ubudiin, sillä halusimme nähdä matkamme aikana muutakin kuin Kutan ja Legianin. Ubud sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä, mutta aikaa autolla matkaan saattaa saada kulumaan tunnista toiseen, aivan ruuhkista riippuen. Oltiin sovittu autokyyti Ubudiin ja takaisin. Hinnaksi sovimme 800 000 rupiaa, jolloin yhdelle hintaa jäi 200000rupiaa eli noin 14€. Jotenkin tää kaikki tuntui helpommailta vaihtoehdolta, sillä ainakin pystyi luottamaan kuskiin, kun oli kaverin kaveri, ja tiesi ettei pitäisi ainakaan vääntää mistään huijaamisesta.

Meidän matka Ubudiin keski reilu tunnin, lähemmäs puoltatoista. Suurin osa ajasta meni siihen, että pääsi Legian Streetiltä pois isommille teille. Matka sujui tosi nopeasti kun katseli maisemia ja ei oikein edes tiennyt mihin oli menossa. Matka oli muutenkin tosi jees, kun nuoren kuskimme musiikkimaku oli enemmän kuin kohdillaan. Matka taittui mukavasti Paramorea, Linkin Parkia ja MCR:ää kuunnellessa. Auton ilmastointi oli ehkä myös suurin pelastus, vaikka palelinkin aikalailla loppumatkasta.
 Kirjauduttiin meidän varaamaan majoitukseen, joka tällä kertaa oli Jati 3 bungalow. Sijainti oli omasta mielestä loistava, sillä oli lyhyen matkan päässä niin apinametsästä kuin myös markkina-alueesta ja temppeleistä. Spa oli auki uima-altaan luona ja koko alue oli kauniiden kukkien ja puiden ympäröimä.
Aika nopeasti sai huomata, että Ubud oli täysin erilainen paikka kuin Kuta ja Legian. Meidän takapihan terassin edessä oli sademetsä, jossa vilahteli aina välillä jotain eläimiä ja koko kaupunki oli muutenkin paljon rauhallisempi. Ensimmäisenä asetuimmekin vain terassille rentoutumaan ja ihastelemaan vihreää metsää.
Ensimmäinen päivä ja ilta menikin sitten mulla ja yhdellä kavereista maatessa. En tiedä mikä bali belly meihin iski, mutta voimat se ainakin vei päiväksi. Onneksi sentään ei pidemmäksi aikaa.

Lauantaiaamuna tuntui taas siltä, että oli enemmän elävien kirjoissa ja että elämä voittaa sittenkin. Lähdettiin aamupalalle, joka kuului varauksen hintaan. Itse valitsin aamupalaksi balikahvia ja hedelmälautasen. Aamupalan jälkeen suunnattiin lähellä olevalle Apinametsälle ja oltiin aivan mielettömän tyytyväisiä kun säät suosi heti aamusta sillä tavalla.

Monkey Forest oli yksi niistä paikoista, minkä tiesin jo etukäteen kotoalähtiessä. Halusin sinne, sillä olin nähnyt paikasta sekä apinoista niin hulvattomia kuvia ja videoita. Pääsymaksu alueelle oli 20 000rupiaa, eli noin 1,40€. Ainakaan hinta ei varmaankaan ole kenellekkään este vierailutekemiselle.
 Ei täytynyt edes astua alueelle, kun ensimmäiset apinat kävelivät jo vastaan. Metsä oli rehevä sademetsä ja eikä täytynyt pitkää hämmästellä sitä kosteutta kun viimeistään tajusin kuinka kokoajan käveli syvemmälle sademetsään.
ubudd (13) ubudd (14)
Ubud (4) Ubud (3) Ubud (2)
Apinoita oli kaikkialla ja lisäksi alueella oli joitakin banaanikojuja, joista turistit sai ostaa mini-banaaneja apinoille. Sen verran aktiivisesti apinat hakeutui muutenkin seuraan ja kiipesi laukkuja pitkin syliin, että päätettiin olla ostamatta yhden yhtä banaania.
 Apinametsässä oli aivan riittävästi nähtävää ja siellä sai pari tuntia helposti kulumaan. Toi taitaa olla paikkana sellainen, että aina jotain kommelluksia siellä sattuukin. Vaikka tiedettiin, että apinoiden kanssa tulisi olla varuillaan ja ettei esim. laukkuihin kannattaisi edes yrittää piilottaa apinoilta mitään, jouduttiin pieneen välikohtaukseen.
 Pysähdyttiin juomaan, kun lämpötilan olivat sen verran korkeilla että nesteytyksen ylläpitäminen oli ihan kohdillaan. Otin oman vesipullon esille ja samantie yksi apina tuli kohti ja iski kädet pullon ympärille. Joko omistan niin hyvän auktoriteetin tai omassa työssäni käytettävät erilaiset kommunikointimenetelmät olivat sen verran hyvin hallussa, että apina irtautui pullostani melko nopeasti ja kiltisti. Tämän jälkeen tosin hyppäsi kaverini niskaan ja taisto tuoremehupullosta sai alkaa.
ubudiii (8) Ubud (6) Ubud (7)
Tilanteelle ja apinan röyhkeydelle ei voinut kuin nauraa. Lopputilanne oli se, että apina voitti taiston täysin 6-0. Mehupullo lähti matkoihin juoksevan apinan kainalossa ja hetkeä myöhemmin tyytyväinen apina pyöritti korkin auki ja ryysti mehua pullosta. Tosin varkaalla kävi myös sen verran huonotuuri, että valtaosa mehusta lensi ulos pullossa, kun hän juoksi kaveriani karkuun. 😀
ubudiiii (3) ubudiiii (2)
Apinametsän alue on kaiken kaikkiaan todella kaunis ja mielestäni ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Kaikenlaisia kommelluksia ja erilaisia kohtaamisia turisteilla taitaa kyllä sattua apinoiden kanssa joka vierailukerta. Itse ainakin voisin mennä sinne koska tahansa uudestaan, samoin kuin muutenkin Ubudiin…
ubudiii (2) ubudiii (1)
Onko muita paikan päällä käyneitä ja omia tarinoita apinoiden kanssa jaettavaksi?
-A
Previous Post Next Post

You Might Also Like

42 Comments

  • Reply laura / to travel is to live sunnuntai, syyskuu 20, 2015 at 15:50

    Voi noita apinoita, meillä kävi samalla lailla, apina ryösti mun vesipullon 😀 Luovutin kyllä sen suosiolla mutta silti sain hampaanjäljet käteen. Sen jälkeen ihasteltiinkin apinoita vähän kauempaa!

    • Reply AnnKat maanantai, syyskuu 21, 2015 at 15:04

      Aluksi ne on kyllä niin suloisia, mutta lopulta muodostuu enemmänkin sellainen viha-rakkaussuhde. 😀

  • Reply Teea / Curious Feet sunnuntai, syyskuu 20, 2015 at 21:25

    Olen käynyt Ubudissa, mutta tuon apinametsän jätimme välistä, siinä vaiheessa matkaa oli vastaan jo tullut niin paljon apinoita :D. Tosin olisihan se paikka varmasti hieno ollut ilmankin! Ubud on kiva. En sano, että ihastuin siihen täydestä sydämestä, mutta yksi koko kolmen kuukauden upeimmista muistoista sijoittuu juurikin sinne ja kyllä me siellä useamman päivän viihdyimme. Pidin myös Ubudin ravintolatarjonnasta, oli kivaa kun esim. salaatteja sai monista paikoista ja ne olivat hyviä, toisin kuin Kutan vastaavat.. 🙂

    • Reply AnnKat maanantai, syyskuu 21, 2015 at 15:13

      Meidän ensimmäisen kohtaamiset apinoiden kanssa oli juuri tuolla Apinametsässä. Jos olisimme tulleet Ubudiin myöhemmin ja kohdanneet ensin esimerkiksi temppeleiden apinat, olisi saattanut miettiä kaksi kertaa ennenkuin metsään olisi lähtenyt. Temppeleillä taitaa olla kaikkein törkeimmät apinat. 😀

  • Reply Stacy Siivonen sunnuntai, syyskuu 20, 2015 at 21:28

    Aika kova juttu apinoiden kanssa! Vähän tuollaista odotin Amazonasin apinoilta, mutta ne pitivät runsaan välin ihmiseen.
    Bali-belly on minulle tuttu toiselta puolen maailmaa. Päiväntasaajan aurinko ja bakteerikanta eivät sovi vaaleaihoiselle.

    • Reply AnnKat maanantai, syyskuu 21, 2015 at 15:14

      Ihanaa kuulla ettei joka paikassa apinat ole niin röyhkeitä. 🙂

  • Reply Tiia/reisereise sunnuntai, syyskuu 20, 2015 at 22:31

    Apinat ovat kyllä hurjan söpöjä, paitsi tietysti silloin kun varastelevat. Jos Balille menisin, niin tulisi varmasti tuolla myös käytyä. 🙂

    • Reply AnnKat maanantai, syyskuu 21, 2015 at 15:15

      Jep. Söpöjä, kun pysyvät vähintään metrin etäisyydellä. 😀

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net maanantai, syyskuu 21, 2015 at 09:27

    Onko Ubud muuten rauhoittunut? Siellä oli vielä 2010 jumalattomasti muita turisteja ja joka kulmassa krääsäkauppiaita ja kuskeja joista ei meinannut millään päästä eroon. ”Yes, sir, taxi sir? No? Maybe tomorrow, sir?” soi päässä vielä viikkoja kun sieltä lähti.

    Apinametsä on kyllä hauska, mutta noita apinoita saa ja kannattaakin varoa ihan huolella. Balilta kun lähtee 30 minuutin paattimatkan päähän Nusa Lembongaille pääseekin ihan erilaiiisn fiiliksiin kuin Kutalla. Legianilla ja Kutalla on tosin sikäli kiva että palveluita löytyy ihan joka lähtöön.

    Ja onhan siellä yleensä mukavat kelit ja kiva ilmasto muutenkin. 🙂

    – Gia

    • Reply AnnKat maanantai, syyskuu 21, 2015 at 15:19

      Viikon kun oli viettänyt Kutalla, niin Ubud tuntui ainakin rauhalliselta. Oltiin reissussa marras-joulukuussa, joka ei taida olla sitä suosituinta sesonkiaikaa, joten oli ainakin omasta mielestä kivan rauhallista. Turistikauppoja tietenkin oli riittämiin, mutta kaduilla sai onneksi kävellä rauhassa ilman että kukaan oli kiskomassa hihasta sisälle kauppaan. Aika vähän kyllä muihin turisteihin törmäili (tietenkin apinametsää lukuunottamatta).
      Jos joskus vielä tulee lähdettyä Balille, niin ehdottomasti haluan tutustua niihin lähi saariin. 🙂

  • Reply Ansku BCN maanantai, syyskuu 21, 2015 at 15:41

    Nyt heräsi mielenkiinto: mitä eläimiä siellä takapihalla vilahteli? Apinapuiston saattaisin jättää väliin, jo Gibraltarilla ne olivat melko röyhkeitä ja ahneita. Tunkivat käsiä taskuun ja yksi kakkasi tyttären huppuun 🙂

    • Reply AnnKat tiistai, syyskuu 22, 2015 at 09:09

      Itse takapihalla ei siis (onnekseni) vilahdellut mitään erikoisempia, mutta metsän puolella ainakin joku leguaani.
      Meinasin lähteä Gibraltarille kesällä, kun olin ystäväni luona Aurinkorannikolla, mutta jäi matka sitten tekemättä kun ystävä ei suostunut apinoiden takia lähtemään mukaan. :DDD

  • Reply Jenna maanantai, syyskuu 21, 2015 at 19:05

    Janoinen apina 🙂 Tuo apinapuisto jäisi itseltä välistä, koska ryösteleviä apinoita on jo nähty tarpeeksi. Balille voisin joskus palata takaisin.

    • Reply AnnKat tiistai, syyskuu 22, 2015 at 09:09

      Ryöstelevät apinat eivät tosiaan taida olla ainoastaan apinametsän harmi. 😀

  • Reply Terhi / Muru Mou maanantai, syyskuu 21, 2015 at 22:55

    Balin reissu on suunnitteilla ensi vuodelle, ja kun näytin nämä kuvat poikaystävälle, oli kommentti ”tuonne ei ainakaan mennä!”. Eli apinametsä taitaa jäädä meiltä väliin. Mutta kiitos majapaikkavinkistä! 🙂

    • Reply AnnKat tiistai, syyskuu 22, 2015 at 09:10

      Hhahah, nauroin ääneen kun luin poikaystäväsi kommentin. 😀
      Majoitus toimii, jos ei hae liikaa luksusta…

  • Reply Annika | Travelloverblogi tiistai, syyskuu 22, 2015 at 18:23

    Kesällä olin neljä viikkoa Balilla ja siitä pari yötä Ubudissa. Majoitus oli vähän sen ulkopuolella. Yksi ihanimpia ikinä: neljän pikku talon kokonaisuus, eli oma talo ja uima-allas yhteisen isomman lisäksi ja aamupalatarjoilu omalle terassille. Siihen olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Apinat jäivät katsomatta, kun en ollut varma paikan eettisyydestä. Millainen fiilis sinulle jäi?

    • Reply AnnKat keskiviikko, syyskuu 23, 2015 at 10:18

      Tuo teidän majoituspaikka kuulostaa kyllä täydelliseltä! 🙂

  • Reply Kohteena maailma tiistai, syyskuu 22, 2015 at 23:15

    Taitaa olla ainakin Aasiassa kaikki apinat samanlaisia. Afrikassa sentään on meiltä löytynyt puolin ja toisin kunnioitus toisiamme kohtaan ja ennen kaikkea välimatka 🙂

    Ubud ja Bali ylipäätään on kiinnostanut pidemmän aikaa. Mitä mieltä, pärjäisikö Ubudissa pienten muksujen kanssa, kun tarvitsisi olla matkarattaat matkassa? Eli onko siellä teiden varsilla edes teoriassa mahdollista kävellä matkarattaiden kanssa mitään välimatkoja?

    • Reply AnnKat keskiviikko, syyskuu 23, 2015 at 10:23

      Itse miettisin kahteen kertaan matkarattaiden kanssa liikkumisen, jos vain jotain muita vaihtoehtoja näille olisi. Liikenne on omaan silmän liiankin kaoottista, kun vähää väliä metrin levyisillä jalkakäytävillä sai väistellä edestä ja takaa tulevia skoottereita. Ubudissa liikenne oli rauhallisempaa, mutta jalkakäytävät entistäkin huonommassa kunnossa…

      • Reply Kohteena maailma torstai, syyskuu 24, 2015 at 09:47

        Thx, vahvisti sitä kuvaa mikä minulla tuolta on 🙂

        • Reply AnnKat torstai, syyskuu 24, 2015 at 16:29

          Samoihin aikoihin kun itse olin Balilla, oli myös ”Travel is my passion” -blogi perheineen ja pienen lapsen kanssa. Kannattaa käydä kurkkaamassa blogin postaukset, jos niistä olisi myös jotain apua. 🙂

  • Reply Panu / Panun matkat keskiviikko, syyskuu 23, 2015 at 15:10

    Lapsen kanssa en kyllä menisi apinoiden keskelle. En oikeastaan muutenkaan. Voivat olla ilmeisen arvaamattomia. Jotenkin herää toisaalta itsesuojeluvaisto, toisaalta halu jättää apinat rauhaan. En kuitenkaan halua tuomita ketään, eli minun puolestani apinametsä saa jatkaa toimintaansa, mutta minun juttuni se ei ole.

    • Reply AnnKat torstai, syyskuu 24, 2015 at 16:21

      Yllättävän paljon alueella kuitenkin oli lapsiperheitä ja ehkä nämä perheet oli vielä eniten tarjoamassa apinoille kaikkia mahdollisia hekkuja. Lapsilta puuttuu monella tapaa itsesuojeluvaisto, joten ymmärrän kyllä kantasi hyvin.

  • Reply Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi perjantai, syyskuu 25, 2015 at 15:54

    hyvän näköinen majoitus teillä on ainakin ollut!

    • Reply AnnKat sunnuntai, syyskuu 27, 2015 at 14:56

      Pidin myös tosta majoituksesta. Tosin siellä ei ollut ilmastointia vaan ainoastaan katossa pyörivä ropelli, joten se saattaa olla jollekin kuumuudessa ongelma.

  • Reply Elämää ja Matkoja perjantai, syyskuu 25, 2015 at 18:40

    Apinat; nämä suloiset pikkuretaleet. Niitä kyllä katsoo mielellään kauempaa, mutta kammoan niiden iholle tuloa (ihan jo tautipöpöjen tai puremien/raapaisun vuoksi). Gibraltarilla apinat oli opetettu/oppineet ’tyyttäilemään’ naisten etumusta näpistelyn lisäksi Ei kovin hauskaa sekään. 😀

    • Reply AnnKat sunnuntai, syyskuu 27, 2015 at 14:58

      Oho, tollaista en ollutkaan kuullut niistä Gibin apinoista… Suunnittelin sinne menoa viime keväänä, mutta kaveri ei suostunut lähtemään mukaan juuri noiden apinoiden takia. 😀

  • Reply Maarit Johanna perjantai, syyskuu 25, 2015 at 20:10

    Suloisia apinoita, mutta en välttämättä menisi itse paikalle. Bali ei ole ihan bucket-listani kärjessä, mutta Ubud kiinnostaisi. Kutasta mulla on vähän huono kuva 😀

    • Reply AnnKat sunnuntai, syyskuu 27, 2015 at 15:00

      Kutan kyllä jättäisin itsekin varmaan jatkossa välistä. Omasta mielestä siellä ei ollut mitään sellaista miksi sinne pitäisi palata… päinvastoin. Ubudiin puolestaan voisinkin lähteä uudelleen. 😀

  • Reply sarrrri lauantai, syyskuu 26, 2015 at 13:10

    Mä pelkään apinoita ihan liikaa että voisin edes kuvitella reissua tuonne. Ne on jotenkin liian inhimillisiä, mutta kuitenkin eläimellisen arvaamattomia, että joku niissä hirvittää. 😐 Saisin hepulin kun tuollainen kiipeäisi niskaan.

    • Reply AnnKat sunnuntai, syyskuu 27, 2015 at 15:03

      Joo, apinat on omasta mielestä kivoja niin kauan kun on ajattelematta että ne voi loppupeleissä tehdä halutessaan mitä tahansa. Arvaamattomia kavereita. 😀

  • Reply lena / london and beyond lauantai, syyskuu 26, 2015 at 13:48

    Mulla on kans pieni apinakammo välillä, en tiiä olisinko selvinnyt perille asti. Mutta Balille asti ajattelin selvitä joku päivä, se olisi hieno nähdä ja olisi mukava nähdä millainen se on. Siitä kuitenkin puhutaan paljon 🙂

    • Reply AnnKat sunnuntai, syyskuu 27, 2015 at 15:05

      Balista kyllä puhutaan todella paljon ja kannattahan se tilaisuuden tullessa kokea, vaikkei ainakaan itselle sellaiseksi suosikkikohteessi noussutkaan. 🙂

  • Reply Sandra sunnuntai, syyskuu 27, 2015 at 01:57

    Bali kiinnostaisi, kun se on kohtuulähellä täältä Ausseista katsottuna ja lentoja saattaa saada ok hintaan. Ryyppäävät teinit on tullut jo hostelleissa tutuiksi, joten jättäisin ehkä Kutan välistä ja menisin ehkä Ubudiin vaan rauhoittumaan.

    • Reply AnnKat sunnuntai, syyskuu 27, 2015 at 15:08

      Suosittelen kyllä Ubudissa vierailua, kun sulle se on vielä niin ”helppoa” ja edullistakin. 🙂
      Ja tosiaan, Kuta kannattaa unohtaa… Uskon, että oot nähnyt ryyppääviä aussiteinejä jo tarpeeksi, etkä kaipaa enää kokemusta siitä kun kyseinen ryhmä on lähtenyt vielä halpojen juomien perässä Balille juhlimaan…

  • Reply Anna Koskela sunnuntai, syyskuu 27, 2015 at 07:58

    Me oltiin viime vuonna Balilla, ja kierrettiin koko saari itse autoillen. Ei ongelmia, eli omallakin autolla pääsee hyvin etenemään.

    Kuta jätetiin suosiolla välistä, ja oltiin aikaa Amedissa, joka oli todella ihana, sekä Mundukissa keskellä saarta. Oltiin me muuallakin, mutta mämä kaksi paikkaa jäivät erityisesti kivoina kokemuksina mieleen ja niitä voi suositella.

    Inhoan aipinoita, joten apinametsät saa olla ihn rauhassa mun puolesta.

    • Reply AnnKat sunnuntai, syyskuu 27, 2015 at 15:11

      Kuskilta taidetaan kyllä vaatia hermoja vai? Rauhoittuuko se liikenne yhtään Kutan ja Denpasarin jälkeen? Omaan silmään meno oli aika kaoottista noilla alueilla. 😀
      Amedista oon myös kuullut vain hyvää. Kuulemma aivan ihana paikka…

  • Reply Karoliina maanantai, syyskuu 28, 2015 at 11:40

    Meinasi jäädä teksti lukematta, kun katselin vaan noita ihania kuvia 😀 Bali kiinnostaa kovasti, siellä varsinkin joogailua olisi kiva lähteä kokeilemaan… Se on kuulma in nyt 😀

    • Reply AnnKat maanantai, syyskuu 28, 2015 at 22:33

      Joogailu Balilla rauhallisella paikalla voisi kyllä toimia. 🙂

  • Reply Veera Bianca maanantai, syyskuu 28, 2015 at 18:00

    Kiitos hyvästä jutusta! Suunnitteilla on vihdoin Balin matka, nimenomaan Ubudiin joten tämä tuli tarpeeseen 🙂

    • Reply AnnKat maanantai, syyskuu 28, 2015 at 22:41

      Kiitos kommnetistasi ja toivottavasti sait jotain irti tulevalle matkalle. 🙂

    Leave a Reply