Vanhalla puujunalla Sólleriin

Mallorcan lomalla en ollut erityisen paljon suunnitellut matkaa etukäteen. Jollain tavalla koko loman suunnittelu ja oikeastaan kohteeseen tutustuminenkin jäi melko vähäiselle. Olin loman tarpeessa ja tiedostan itsessäni sen, että jos alan suunnitella oikein kunnolla omia reissuja niin sitten sitä tekemistä myös riittää. Ainoita asioita, joita tiesin Mallorcalta isän antamien vinkkien lisäksi oli pohjoisessa sijaitseva pieni kaupunki Sóller.

Olin lukenut, että vanha puinen sähköjuna kulkee rauhallista vauhtia kauniiden maisemien läpi Palmasta 40km:n päähän Sollerin kaupunkiin. Olin päättänyt, että auringonpalvomisen lisäksi haluan nähdä Palman lisäksi jotain muutakin. Vanhanaikaiset junat lähtevät Solleriin aivan Palman rautatieasema Plaza de España:n läheisyydestä omalta raiteelta katutasolta. Matka kestää noin tunnin verran ja Sóllerista matkaa voi jatkaa vielä samantyylisellä puisella raitiovaunulla rannikolle, Port de Sólleriin. Menopaluu-liput ostetaan asemalta ennen junaan nousua parinkymmenen euron hintaan (juna+raitiovaunu menopaluu taisi olla 30€).

DSC06995-001 DSC06992-001

20150505_124444-001 Maisemat junamatkalla olivat upeita, mutta niiden vangitseminen kameraan liikkuvassa junassa oli tietenkin hankalaa. Juna kulki rauhallista muutaman kymmenen kilometrin tuntinopeutta ja avonaisista ikkunoista puhalsi ihana viilentävä tuuli. Matkan aikana kuljettiin lukuisten tunnelien lävitse ja pisimmän kohdalla alkoi jo pohtia koska juna nousee jälleen takaisin päivänvaloon.

Junasta ja kiskoista itsessään tuli ihana tuoksu nenään, joka toi mieleen lapsuuden ja Linnanmäen Vuoristoradan. Matkalla nenään leijaili täsmälleen se sama tuoksu, kun joka kesä Vuoristoradan kyydissä. Junamatkaan kuluu tunnin verran aikaa, joka menee nopeasti maisemia ihastellessa. Matkan aikana juna pysähtyy kertaalleen Bunyolassa, muuten juna puskuttaa eteenpäin hitaasti mutta varmasti.

20150505_125501-001 20150505_130515-001

DSC07015-001

20150505_130653-001 20150505_131731-001

DSC07007-001 Perille Sólleriin päästessä itse jatkoin matkaa tutustumaan itse kaupunkiin, mutta mahdollisuutena on aina vaihtaa menopeliä junasta raitiovaunuun ja suunnata rannikolle asti. Itse kävelin vanhankaupungin kävelykatuja, seurailin kaupungin vilinää ja pysähdyin niin aukion terassille kuin myös suloiseen pieneen kahvilaan. Lämpömittarit näyttivät reilua kolmeakymmentä lämpöastetta ja sain olla tyytyväinen, että saaren lämpötilat olivat koko viikon ajankohtaan nähden keskivertoa korkeammat.

DSC06949-001DSC06968-001 DSC06956-001 20150505_151252-001 20150505_145103-001 20150505_142033-001 20150505_165835-001 20150505_170634-001Päivittäin Palman ja Sóllerin välillä kulkee useampia junavuoroja, joista viimeinen takaisin Palmaan taitaa lähteä alkuillasta seitsemän aikaa. Junavuoroja kannattaa siis seurailla, sillä kulkevien junien määrä on kuitenkin päivittäin rajallinen. Lähtölaiturilta ei lähde puujunan lisäksi muita yhteyksiä, joten asema on käytössä ainoastaan juna-aikataulun mukaisesti. Alueelle ei esimerkiksi pääse lainkaan, jos junan lähtöön on vielä reilusti aikaa jäljellä.

Lähtöaikojen lähestyessä ihmisiä sitten alkaakin kasaantua alueelle ja välillä sai pohtia mitkä asiat oikeasti saavat ihmiset jonottamaan paikkaan kuin paikkaan. Jollain tavalla oli huvittavaa millaisen liikehdinnän, ruuhkan ja puskemisen pelkkä porttien aukaisu sai ihmisissä aikaan. Junan saapumiseen oli vielä muutama kymmen minuutti aikaa ja ihmiset siirtyivät valtavalla kiireellä kohti raiteita. Sama tilanne tietenkin toistui, kun juna saapui asemalle. Taas hätäisimmät (ja ehkä myös ne huonoiten liikkuvat) puskevat ja tunkeutuvat häpeilemättä toisia tuuppien menopelin kyytiin.

20150505_165713-001 20150505_172941-001 DSC06974-001 20150505_173628-001 DSC06980-001Kun juna oli täyttynyt ja raide tyhjentynyt matkustajista, matka Palmaa kohti sai taas alkaa. Itse ihailin niitä samoja maisemia kuin tulomatkalla ainoana erona, että asetuin tietoisesti eri puolelle istumaan, kun missä olin matkustanut tulomatkalla. Oli mielenkiintoista seurata, kun yksi jos toinenkin väsähti heti junan lähtiessä liikkeelle ja päiden nuokkuminen alkoi. Menomatkalla kamerat lauloivat, mutta paluumatkalla kamerat taisivat pysyä lähes jokaisella laukkujen pohjalla. :DDD

-A

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Maarit Johanna perjantai, toukokuu 29, 2015 at 22:19

    Tämä postaus vain vahvisti ajatusta lähteä uudelleen Mallorcalle! Ei voi olla totta että näin paljon asioita jäi näkemättä ja kokematta vaikka oltiin joka päivä reissusta liikkeellä.
    Aivan ihanan symppis juna 🙂 Tuollainen retki on ollut varmasti kokemus. Hauskaa että tuollaisia vielä löytyy ^^

    • Reply AnnKat perjantai, toukokuu 29, 2015 at 22:40

      Onneksi Mallorcalle pääsee nykyään edullisesti, niin kynnys lähtemiselle ei ainakaan sen puolesta ole liian korkea. 🙂

  • Reply sarrrri perjantai, toukokuu 29, 2015 at 23:13

    Mä matkustin tuolla junalla Port de Sóllerista Sólleriin, ja oli se kyllä ihana kokemus vaikka matka olikin tosi lyhyt. Muutenkin Sóller on musta ehkä toisiksi ihanin kaupunki Mallorcalla. 🙂

    • Reply AnnKat perjantai, toukokuu 29, 2015 at 23:37

      Tollasella päivän vierailulla ehtii nähdä oikeastaan kaupungista vain sen päälimmäisen pinnan, mutta ei kyllä vaikuttanut yhtään pahemmalta. 🙂

    Leave a Reply