Suomitytöt Kosovossa…

Välillä tuntuu, että kaikkien matkat kuin matkat sujuvat täysin ihanteellisesti. Se kaikki sujuvuus on niin täydellistä, että alkaa pakostikin miettiä että missä kohtaa omissa on mennyt pieleen. Eikö oikeasti kenellekkään tapahdu mitään reissussa, vai eikö niistä vain viitsitä puhua? Omasta mielestä nämä tarinat ovat kuitenkin usein niitä kaikkein mielenkiintoisempia, joten otetaan tähän väliin tapaus viime kevään interraililta.

Kun kierrettiin idempänä Eurooppaa, yksi valtio jonne pääsyä odotin hyvin paljon oli Kosovo. Kosovo ei ehkä ole jokaisella matkakohteiden kärkisijoilla, mutta mulle tääkin kuului niihin, joista ei tiennyt loppupeleissä paljoa mitään ja sen kautta oma mielenkiintokin oli heräillyt. Jotenkin yhä useammin on alkanut tuntua siltä, että ne asiat joista ei tiedä tai tietää vähän, kiinnostaa aivan valtavasti. Onko kenelläkään muulla käynyt samoin?

Matkustettiin Albaniasta Kosovoon ja aika nopeasti kohdekaupungiksi päätyi Pristina. Yksinkertaisesti sen takia, että oma tietämys koko Kosovoa kohtaan on niin minimaalista. Lisäksi tonne oli helppo päästä edullisesti Tiranasta bussilla.

Saavuttiin Pristinaan melko myöhää illalla. Bussimatka vei joitain tunteja ja ensimmäinen asia, joka oli visiona bussimatkan jälkeen oli vatsantäyttäminen. Mentiin ensimmäiseen paikkaa, joka näytti siltä että sieltä saisi ruokaa. Paikan päällä katsottiin jalkapalloa ja lipitettiin kaljaa. Pyydettiin henkilökunnalta ruokalistaa, sillä oltiin jo ovelta bongailtu joitain tarjouksia. Meitä katsottiin hetki pitkään, jonka jälkeen ilmoitettiin ettei mitään listoja ollut olemassa. Oli kaksi vaihtoehtoa joista valita. Meille oli aivan sama. Kunhan saisimme vain pian ruokaa. Parin euron hampurilaismätöt kannettiin eteen ja hetkeä myöhemmin oli täysin tyytyväinen kaikkeen.

Syötyämme teimme varauksen keskustan kupeessa olevaan perhehostelliin ja aloimme myös etsiä kartasta opastusta määränpäähämme. Asia ei ollut niinkään helppo ja emme saaneet kaupungista lähes minkäänlaista kuvaa. Meillä ei oikeastaan ollut edes käsitystä suunnasta, jossa mahdollinen keskusta sijaitsisi. Olimme laittaneet merkille, kun saavuimme Pristinaan että koko linja-autoasema oli täynnä toistaan pimeemmännäköisiä takseja. Yhtäkään normaaliannäköistä taksia ei kylläkään oltu nähty. Punnitsimme tilannettamme ja mietimme seuraavia siirtojamme. Koska luultavasti meiltä puuttuu osaksi itsesuojeluvaistoa, näimme parhaaksi hypätä pimeän taksin kyytiin. Sovimme vain ennen taksien luo kävelyä, että valitsisimme kyytimme kuskin mukaan. Valinta osui harmaantuneeseen pappaan. Eihän yksikään pappa voi tehdä mitään väärää? Sovimme ennen autoon nousua matkan hinnaksi 5€. Halpa hinta suomalaiselle, luultavasti myös hyvä diili paikalliselle?

Kun olimme nousseet kyytiin kuski lähti ajamaan ja muisti myös tällöin ilmoittaa ettei ole ”ihan varma” missä antamamme osoite sijaitsee. Katseet toisiinpäin ja pohdinta, että mitä taas on tullut tehtyä? Kuski kuitenkin vakuutti, että pääsisimme perille. Luotto oli tässä vaiheessa huipussan… 😀 Pysähtelimme vähää väliä keskustassa, kun pappa juoksi kyselemään ihmisiltä neuvoa osoitteen löytämiseksi. Lopulta päädyimme siihen, että soitamme hostellinpitäjälle ja annamme puhelimen kuskillemme, joka ei puhunut oikeastaan lainkaan englantia.

Pääsimme lopulta perille ja perhehostellin isäntä oli meitä vastassa kadulla portin edessä. Meidän toivotettiin tervetulleiksi ja melkein samaan hengenvetoon mies oli kauhuissaan siitä, että olimme joutuneet pimeäntaksin kyytiin. Hän ei kuulemma halunnut olla näiden kuskien kanssa missään tekemisissä. Saimme kuulla kuinka he vain huijaavat ja ottavat matkoista ylihintaa. Ihanko totta? Eipä oltaisiin ikinä arvattu. Räpyttelimme silmiämme välillä niitä pyörittäen ja esitimme tyhmempiä kun mitä todellakaan olemme. Saimme neuvoja kuinka tunnistaa oikeat taksit ja mietin, että menikö esityksemme oikeasti täydestä miehelle. Kuka oikeasti voi sekoittaa pimeän taksin virallisesta? 😀

Meidät vietiin huoneeseemme, joka oli kolmion toinen makuhuoneista. Käytössämme oli siis kolmion kokoinen huoneisto, sillä paikan päällä ei ollut muita meidän lisäksi. Isäntä pyysi meitä asettumaan taloksi, sillä aikaa kun hakisi varauskirjansa. Hetkeä myöhemmin samainen mies kipitti rappuja ylös mansikat ja suklaakakkuviipaleet käsissään. Nautimme siis kakusta ja mansikoista sillä aikaa, kun sisäänkirjautumistamme hoidettiin. Voisin sanoa, että tähän astisista ehdottomasti makein sisäänkirjautuminen ikinä.
7pristinaaa (16)

Ensivaikutelma Kosovosta oli mielenkiintoinen… En enää tiennyt yhtää mitä tulevalta olisi voinut edes odottaa. Niin yllättäviä asioita oli tapahtunut niin lyhyessä ajassa, ettei itsekään oikein pysynyt mukana. Kaiken tän jälkeen aloin vain miettiä niitä kaikkia juttuja, joita reissuilla on tapahtunut. Vaikkei äiti olekaan ylpeä ja iloinen niitä kuullessaan, ja usein pyytää äidin istumaan ennen matkakertomusten aloittamista, omasta mielestä parhaimmat ja ennenkaikkea mieleenpainuvimmat tarinat on syntynyt kun niitä on vähiten odottanut.

Millaisia yllättäviä kääteitä muille on sattunut reissussa? Onko hyviä tai huonoja kokemuksia vaikka noista pimeistä takseista? Pitäisiköhän ostaa jostain edes hieman itsesuojeluvaistoa tuleville reissuille?

-A

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply