Ihana ja keväinen Lontoo!

Olin pari viikkoa sitten kolme päivää keväisessä Lontoossa. Aikaisemmalla kerralla sai kulkea sateenvarjo mukana, kun sadekuurot yllättivät vähää väliä. Tällä kertaa säät kuitenkin suosi , kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta aina noususta laskuun asti.

Jotenkin koko kaupunki näytti monella tapaa erilaiselta. Edellinen matka oli sijoittuna loppusyksyyn ja sateiden takia kaupungista oli jäänyt melko harmaa kuva. Nyt kirkas ilma ja kuivat kadut loivat aivan erilaista fiilistä. Jollain tavalla oon viime aikoina huomannut kuinka suuresti oikeasti jo pelkkä sää voi vaikuttaa omaan fiilikseen ja mielialaan jo pelkästään matkoillakin. Kun aurinko paistaa suu pielet kääntyy ylöspäin ja synkemmällä säällä mielikin synkistyy ainakin hieman. 😀

20150310_134349-001 20150310_134548-001

Olin matkassa kahden hyvän ystäväni kanssa. Ollaan monella tapaa samanlaisia reissaajia. Halutaan matkoilta yllättävän paljon samaa ja ehkä juuri tästä syystäï pidänkin noita tyyppejä maailman parhaimpana matkaseurana. Meillä ei ollut matkaa varten sen suurempaa ohjelmaa ja valmiit suunnitelmatkin oli aika minimaaliset. Oikeastaan ainoat jutut, jotka tiedettiin etukäteen oli että nähdään Lontoossa asuvaa kaveria ja keskiviikko iltavietetään the Garagessa lempibändin keikalla.

Majoituttiin taas Equity Point London -hostellissa. Samassa, jossa majoituttiin edelliselläkin kerralla. Tiedettiin mitä oli luvassa ja pidettiin siitä kaikesta. Lisäksi sijainti Paddingtonilla oli meille monella tapaa todella hyvä juttu. Edellisellä kerralla yövyttiin 4hlö huoneessa, mutta tällä kerta tehtiin varaus 10hlö dormiin. Yölle tuli hintaa 9,90puntaa sisältäen aamupalan. Lontoonhinnoin siis todella edullista.

Lähes ensimmäisiä juttuja, joita Lontoon päästyämme teimme oli lounaspaikan etsiminen. Päätettiin alkaa jo fiilistelemään intialaista, jota tulee viimeistään kesälomalla syötyä riittämiin. Itseasiassa Intiaan lähtöön on enää reilu kuukausi jäljellä. Ruoka oli täydellistä ravintolassa, jonka nimi taisi olla Goa tai joku vastaava Intian kaupungeista. Muutenkin Lontoossa on kyllä niin mieletön ravintola ja katuruokatarjonta ettei varmaankaan ruokapaikan löytäminen muodostu kenellekään ongelmaksi. Tai jos muodostuu, niin luultavasti siitä syystä ettei tiedä mihin menisi.

Treffattiin kaverin kanssa St.James Parkilla ja käytiin katsomassa puiston pelikaanien ruokinta, joka suoritetaan päivittäin klo.14:30. En ollut koskaan ajatellut, että kyseinen lintu on oikeasti niin suuri. Itseä välillä kyllä kauhistutti linnut, jotka olivat vapaina aivan vieressä. Lintukammoa ei kuitenkaan helpottanut yhtään se, kun pelikaanit alkoivat heiluttamaan valtavia siipiään ruokkijan tullessa paikalle. Suosittelen kuitenkin paikan päällä käymistä varsinkin, jos on lasten kanssa liikenteessä.

20150310_140040-001 20150310_140311-001 20150310_140350-001 20150310_143344-001 20150310_143352-001 20150310_145046-001

20150310_145046-001

Muuten päivät kuluivat shoppaillessa ja Lontoon katuja kulkiessa. Tunnetuimmat nähtävyydet jäivät kokonaan kiertämättä, sillä kenenkään meidän mielenkiinto ei ylttänyt enää sinne asti. Aikaisemmilla kerroilla niitä oli tarpeeksi laahustanut, joten tällä kertaa ne pystyi hyvällä omalla tunnolla kokonaan skippaamaan.

Camden Townin lisäksi lähdimme tällä kertaa myös Itä-Lontooseen. Päivän sai mukavasti kulumaan Brick Lanella kävellessä ja katutaidetta ihastellessa. Tästä kirjoitankin myöhemmin lisää.

Illalla suunnattiin the Garageen lempibändimme keikalle ja torstai-aamupäivällä ehti hyvin tehdä vielä viimeiset shoppailut, kunnes sai lähteä lentokentälle päin. Olimme varanneet bussin lentokentälle Gatwickille yhden punnan hintaan easybusin kautta. Suosittelen tsekkaamaan sivut, jos on menossa Lontooseen. Edullinen vaihtoehto kentältä keskustaan päin.

20150311_223959-001 20150312_145119-001 20150312_145137-001

Yleensä matkat sujuvat lähes ongelmitta ja lähes aina kaikki lentonikin ovat olleet ajoissa. Norwegian viime viikkoiset lakot olivat ehditty saada sopuun ennen paluutamme, mutta siltikään kaikki ei mennyt tällä kertaa kuin elokuvissa. Istuimme jo bussissa lentokentälle, kun saimme tiedon, että lentokoneemme lähtee Suomesta 3tuntia myöhässä. Tässä vaiheessa oli turha tehdä enää siirtoja, joten eikun Gatwickille. Aika kului kentällä yllättävän nopeasti, vaikka lähtöaika muuttui lopulta 18:35:stä 22:30 jälkeiseksi. Positiivisin asia, joka Norwegianilta tuli, oli puoli kymmenen aikaa lähettetty tekstiviesti että tiskiltä voisi hakea ruokakupongin. Kupongin arvo oli 8,50puntaa, mutta ainoa ongelma tässä vaiheessa oli se, että kentän ainoa avoin ollut ruokapaikka oli McDonalds ja lähtötaulut alkoivat lähes samalla huutamaan Boardingia. Positiivista kuitenkin, että viivästymistä pahoiteltiin edes jollain tavalla.

20150312_214019-001

-A

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply