Turistina on helppo kävellä katuja, kun matkassa on kartta ja avoin mieli. Oon viimeisien reissujen aikana huomannut sen, että jotenkin on aivan erilaista palata sellaiseen kaupunkiin, jossa on jo käynyt, kuin mennä täysin uuteen. Kun on jo muutaman kerran lomaillut esim. jossain kaupungissa, niin seuraavilla kerroilla on helpompi lähteä matkaan ilman sellaisia pitkiä listoja mitä kaikkea haluaa tehdä ja nähdä. Ehkä liiankin monelle tuttua?
Itselle tyypillistä on se, että tsekkailen jo kotoa käsin uudesta kohteesta vaikka ja mitä. Tietenkin paikasta riippuen listan pituuskin vaihtelee. Harvoin kuitenkaan käy kokonaan niin ettei olisi mitään odotuksia ja mielenkiintoja valitusta kohteesta. Oon monella tapaa suorittaja ja välillä, ehkä joskus liian useinkin, huomaa matkoilla, että taas on menty pää kolmantena jalkana paikasta toiseen ja nähty sekä koettu on enemmän kuin tarpeeksi lyhyessäkin ajassa. Reissujen jälkeen on väsyneempi kuin lähtiessä ja loma-aikana tää ei ehkä ole se paras juttu.
Olin Pariisissa nyt neljättä kertaa(, jos oikein laskin). Tietenkin oli joitain paikkoja, joista pidän vain niin paljon, että ne on pakko käydä katsomassa ja fiilistelemässä joka kerta kun paikan päälle pääsee. Tällaisia paikkojaha nyt on jokaisella ja ainakin itsellä ihan tutuimmissakin paikoissa. Mutta muuten on kiva ottaa vain hotellin respasta kartta mukaan ja lähteä kävelemään suuntaan, jossa uskoo olevan jotain mikä mielyttää silmää.
Pariisi on kaunis kaupunki. Se pitää monellakin tapaa paikkaansa. Kaupunki on täynnä mielettömiä rakennuksia pienien yksityiskohtien koristamina. Tällaista kaikkea jaksaa ihailla. Tietenkin jokaisella kaupungilla on kääntöpuolensa, mutta perusturisti pystyy ummistamaan kuitenkin silmänsä näiltä kaikelta aika hyvin ja huomaamattaan. Jos kuitenkin joskus sattuu pitämään silmät auki, niin kaikkea muutakin myös näkee ja kokee.
Parin viimeisen Pariisin matkan aikana oon tajunnut myös sen kuinka suuri huumekaupunki kyseinen rakkaudenkaupunki oikeasti on. Tunti riittää maassaoloon aikaa, niin jo joku on sytyttänyt sätkän, toinen on vetänyt päiväannoksen, kolmannen parin kohdalla tapahtunut kauppa on käyty. Tapahtuuko oikeesti nykyään kaikki vain tosi avoimesti vai vaikka yritänkin olla huomaamatta asioita, niin pitäisikö hommata jotkut laput silmille?
Mä oon monella tapaa ollut todella onnekas mun matkoilla. En ole ikinä joutunut mihinkään sen suurempiin ja hankaliin tilanteisiin, multa ei ole ikinä varastettu mitään ja muutenkin kaikki on mennyt lähes aina juurikin suunnitellusti. Nyt pitäisi kai koputtaa puuta ja manailla sitä, että sanoo asioita ääneen. Eikö se mennyt jotenkin niin, että heti kun avaa suunsa, niin kaikki alkaa mennä päinvastoin? Onneksi itsessä asuu kuitenkin sen verran suuri optimisti, etten jaksa uskoa tähän. Ehkä nämä kaikki ikävemmät matkusteluun liittyvät jutut oonkin pystynyt välttämään juurikin sen takia, että tiedostan riskit.
Mutta vaihdetaan aiheet takaisin positiivisempiin ja siihen ihanaan rakkaudenkaupunkiin. Tosin tänkin legendan voisin hajottaa viimeisen illan perusteella, kun kävelin pimentyneen kaupungin katuja ja kadun toisella puolella seisoi harmaantunut, suunnilleen 70-80v pariskunta. Pariskunta näytti kauempaa kuin tarinaan kirjoiteltu parilta, jotka ovat olleet naimisissa viimeiset 50vuotta. Nämä kaksi kuitenkin riitelivät ja huusivat kovaäänisesti ranskaksi toisilleen. En ymmärtänyt sanaakaan, sillä en osaa ranskaa, mutta kuitenkin melkein pysähdyin katsomaan tätä paria. Eihän Pariisissa kuulu olla riiteleviä pariskuntia?
Kaikki tietää, että Pariisin kadut, etenkin keskustan kadut, on täynnä rakastuneita pariskuntia. Käsi ylös, jotka tietää omastakin lähipiiristä jonkun, joka on ollut rakkaan kanssa Pariisissa lomamatkalla, häämatkalla tai ehkäpä jotakuta on kosittukin tuolla rakkaudenkaupungissa. (oho, itsellä nousi molemmat kädet).
Nykyään lukkosiltoja voi bongailla ympäri Seinen vartta. Bisnes pyörii, kun jokainen rakastunut pari haluaa kiinnittää sen ikuisenrakkauden symbolin, ja jokaisen sillan reunalla kätevästi joku myykin lukkoja. En tuomitse tätä, mutta jotenkin omasta mielestä tästä on mennyt vähän jo idea. Kai tästäkin on jo tullut sellainen ”täytyy_tehdä” -asia.
Itse henkilökohtaisesti ihailen niitä vanhoja pariskuntia, jotka on ollut useampia vuosikymmeniä yhdessä. Jotka on nähnyt paljon asioita, harmaantuneet ja vain yksinkertaisesti kokeneet mielettömän määrän asioita yhdessä. Silti jos tällaisten ihmisten välillä on vielä aistittavista sitä todellista rakkautta, niin kyllä ainakin omat silmät alkaa kostumaan. Mun mielestä on uskomatonta, kun esimerkiksi jossain puistoissa näkee vanhan parin kävelemässä käsikädessä ulkoiluttamassa yhdessä sitä mäyräkoiraa… Sellainen kuva pitäisi varmaan olla sanakirjassa kohdassa ”tosirakkaus”.
Ainakin omat mielikuvat kaupungista on piirtynyt aika vahvasti tiettyjen asioiden ympärille. Mutta ei kai se niin ihmekään ole. Kaupunki liitetään kaikissa matkaoppaissa ensimmäisenä rakkauteen ja toisena taiteseen. Koska nyt olen käsitellyt sen rakkauden, niin ehkä seuraavaksi voin käsitellä sen toisen…
-A
2 Comments
Hih, kyllä mäkin salaisesti haluaisin käydä kiinnittämässä lukon Seinen varrelle… 🙂
Kaikesta päätellen et suinkaan ole ainut. 😀