Pariisi, part.3

Toinen päivä alkoi Pariisissa ja pääsin paikkaan, johon oli halunnut siitä asti kun siellä ensimmäistä kertaa olin käynyt.
Notre Dame!
En kyllä tiedä mikä siinä paikassa niin viehättää. Uskallan veikata, että yhtenä syynä on uskomattoman mahtava kellonsoittaja tarina. Rakastan sitä tarinaa! Olin seitsemän vuotias, kun pääsin katsomaan piirrettyä elokuvaa leffateatteriin. Itkin piirrettyä katsoessani ja itken edelleen niissä samoissa kohdissa, kun katson sitä tänä päivänä. Jotkut asiat eivät vain muutu.
Muistan kun sain leffan VHS:nä joululahjaksi ja puhkikulutin sitä. Kasvoin vanhemmaksi ja videokasetit siirrettiin juhlien takia verkkokellariin. Tietenkin kellariin murtauduttin ja kellonsoittajani varastettiin. 🙁 Kului vuosia ja ostin itselleni Quasimodo figurihahmon. Myin sukulaisille kerättyjä marjoja pakastettavaksi ja sain kerättyä rahat hahmoon, jonka olin piilottanut kaupassa muiden lelujen taakse, jottei alennukseen laitettua tuotetta pääsisi ostamaan kukaan muu ennen rahojen kokoonsaamista. Sain hahmon. Olin onnellinen ja Quasimodo sopi mielestäni aivan hyvin barbieni seuraan.
Olen edelleen sitä mieltä, että tarina on yksi upeimmista ja odotan että pääsisin katsomaan tarinaa teatteriin. Se olisi upea. Ostin vuoden vaihteen jälkeen kyseisen piirrettyelokuvan dvd:nä, kun olimme tehneet päätöksen lähteä Pariisiin. Katselin elokuvaa ja bongailin tuttuja paikkoja Pariisista. HIHhih, aivan mieletöntä!
Turhaa lätinää, mutta onneksi liittyy aiheeseen edes jollain tavalla.

Oli joku juhlavuosi. Katedraalin eteen oli rakennettu joku mielestäni todella tyhmä koroke/katsomo/ tyhmä juttu. Koroke valtasi sen koko Notre Damen edustalla olevan aukion. Itselle ei välittynyt yhtään, että miksi sellainen oli tehty. Että ihmiset voi istua Notre Damen edessä ja ihmetellä? ÖÖh? Okei, ei lisää omia kommentteja. Paitsi sen verran, että mun mielestä se oli ihan kamala ja vei vaan kirkon huomiota. Hyi, heti pois!

Ensin käytiin katedraalissa sisällä. Jonoa oli jonkin verran, mutta sisään päästiin melko nopeasti. Sisäänpääsymaksuja ei ollut ja sehän on aina hyvä juttu. Notre Dame on upea joka kulmasta katsottuna. Sisältä kuin ulkoa, ylhäältä kun alhaalta. Kuitenkin alkoi nopeasti ärsyttämään se, kun tyhmät turistit tulee sisälle huutamaan/metelöimään ja antaa niiden kameroiden laulaa joka suuntaan. Itsellä kamera pysyi sisällä laukussa ja siksi sieltä ei olekaan yhtään kuvaa. No se ei sinäänsä ole huono juttu. Menkää itse katsomaan!

Kun oltiin tehty kierros sisällä, mentiin jonottamaan pääsyä ylös kellotorneihin. Jonottaessa sain kokea tosi iloisen yllätyksen, kun huomasin että sisäänpääsy oli ilmainen eurooppalaisille nuorille. Taisi olla että alle 26-vuotiaat pääsee ilmaiseksi. Nuorten siis kannattaa hyödyntää tätä!

Kiviportaiden kapuamista ylös… Ylöspäin ei tuntunut jaloissa, mutta koska polvi on paskana niin alastullessa mietin miten pyörin sieltä alaspäin. No mutta takaisin ylös. Mun mielestä on makeeta katsoa tollasista korkeista paikoista alaspäin ja ihailla vaan maisemia. Sitten vielä kun pääsi moikkaamaan kiviystäviä. Tajusin ottavani samanlaisia kuvia, kun mitä otin Pariisissa vuonna 2009. Oikeasti aivan samanlaisia. Samaa patsatta kuvaa samasta kuvakulmasta. Kyllä on fiksua. No ehkä pitää laittaa kuvat vierekkäin ja alkaa etsimään rappeutumisesta johtuvia eroja. 😀

Odotin pääsyä itse kellotorniin ja olin tosi pettynyt kun ”the_kello” oli jossain huollossa tai vastaavassa. En tiedä miten toi ilmaistaan. Sama juttu kun VR:n kivimiehet on jossain ”lomalla”. Vertasinko muuten just Notre Damen kelloja ja VR:n kiviukkoja? Siis aivan sama asia! 😀

Maisemat ylhäältä on sanoinkuvaamattoman upeat. Diggaan sitä, kun voi nousta korkeuksiin ja katsella sieltä maisemia ja alapuolella tapahtuvia juttuja. Ehken siis kärsi ainakaan aivan kauheasta korkeanpaikankammosta, sillä mun mielestä on siistiä katsoa esimerkiksi ihmisten liikkeitä korkeuksista.

Käveltiin Notre Damelta puiston läpi Seinen yhdille silloista. Lukkosillalle, jonne rakastuneet parit kiinnittävät riippulukon merkiksi ikuisesta rakkaudesta. Sillan kaiteet olivat aivan täynnä noita lukkoja ja jos joku vielä haluaa kiinnittää kyseiselle sillalle oman lukkonsa, niin töitäkin saa tehdä vähän enemmän kuin aiemmin. Silta on nimittäin niin täynnä noita lukkoja ettei ne joka kohdassa liiku mihinkään suuntaan. Ei edes senttiä. Ehkä jotain lukkojen määrästä kertoo se, että osa lukoista on kiinnitetty toisiin lukkoihin, ei suoraa siltaan, sillä se ei ole mitenkään enää mahdollista.

Rakkaussillalta lähdettiin toiselle rakkauden symbolille. Kuinkakohan moni ihminen on kosinut toista Eiffelin tornin juurella tai itse tornissa. Ehkä näiden asioiden takia just koko kaupunki liitetään aina sellaiseksi rakkauden kaupungiksi.
Eiffelin torni on Pariisista se, minkä jokainen kaupungista tietää. Omasta mielestä on jotenkin myös outoa, jos jollain jää se matkalla näkemättä/huomaamatta. Maamerkkihän on aina just se, jonka bongailee myös postikorteista.

Olin käynyt tornissa aikaisemmilla reissuilla, mutta niin kävin tälläkin kertaa, sillä matkaseurani halusi sinne. Lippukassalle oli ihan hyvänmittaiset jonot, mutta onneksi emme olleet liikkellä kuitenkaan aivan kesällä jolloin sesonkiaikana pääsyä hisseille saa jonottaa useampia tunteja. Jonot liikkuivat melko sujuvasti ja niin päästiin ostamaan omat liput huipulle.

Hissamatka voi olla hissi- tai korkeanpaikankammoiselle jo sinäänsä paha, mutta välillä itsellekin tekee pahaa tuolla korkeuksissa. Tuuli osuu huippuun niin mukavasti, että vierailun jälkeen voi aina allekirjoittaa sen että ”huipulla tuulee”. 😀
Kuitenkin koko kaupunki aukeaa upeine maisemineen jokaiseen suuntaan. Tornia kiertää mielellään ylhäällä ympäri yrittäen bongailla kaukaisuudesta tuttuja paikkoja ja maamerkkejä. 

-A
Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply