Budapest, DAY.3

Kello herätti jokaisena aamuna hyvissä ajoin, jotta ehtisin tekemään kaikkea suunnittelemaani. Vaikka loppupeleissä mulla ei mitään sen kummempaa aikataulua ole reissussa ollessa, tykkään jo pelkästään siitä ajatuksesta että on aikaa mennä ja kulkea.
Yksi parhaista asioista mitä matkoilla voi harrastaa on kyllä ehdottomasti se, että ottaa vain suunnan ja lähtee edessä olevaa tietä eteenpäin. Jokaisella kerralla on tullut jotain itseä kiinnostavaa eteen ja koskaan ei ole pitänyt pettyä. Avoimella mielellä pääsee oikeastaan paljon pidemmälle ja kokemuksia syntyy tuplamäärä.

Tykkään kulkea ilman päämäärää, mutta sitä tulee tehtyä varsinkin kotona Suomessa yllättävän vähän. Miksiköhän muuten? Miksi kulkee aina samoja tuttuja reittejä, vaikka ne tuntee paremmin kuin omat taskut? Miljoona kysymystä ilman vastausta. Hhaha…

Oon huomannut, että usein kokee paljon enemmän jos ei kulje kokoajan nenä kiinni kartassa tai opaskirjassa ja uskaltaa vain mennä, vaikka välillä olisikin vähän hukassa. Välillä on vain kiva pysähtyä ja katsella kaikkea mitä ympärillä on. Taidan olla jonkun sortin stalkkeri, mutta mun mielestä on kiva pysähtyä esimerkiksi matkanvarrella olevalle penkille hetkeksi istumaan ja katselemaan ympärillä olevia asioita ja ihmisiä.

Kun vielä opiskelin, meidän piti mennä muutaman kerran tarkastelemaan ihmisten käyttäytymistä eri tilanteissa. Se oli muuten tosi mielenkiintoista.

Usein on kuitenkin sen verran kiire, tai ainakin luulee että on, ja ei oikein ehdi pysähtyä. Oon itsekin huomannut monet kerrat, että juuri matkoille suunnittelee aivan kauheasti kaikkenlaista tekemistä ja ohjelmaa. Harvoin ainakaan mulla on sellaisia lomapäiviä reissunpäällä että ”tänään en tee mitään”. Miksiköhän muuten on noin?

Ton vois ottaa tavoitteeksi reissulla. Jotenkin musta vain tuntuu, että se jää sellaiseksi tavoitteeksi, jonka toteuttamista on jotenkin kauheen hankala saada toteen. Ehkä sitten joskus, ainakin toivon niin.

Mutta jos sitten palataan kaupunkina Budapestiin. Budapest on kyllä kaikin puolin vierailunarvoinen kaupunki. Siellä on niin mielettömästi jo pelkästään kaunista katsottavaa. Koko Budapest on melkolailla sellainen postikorttikaupunki. Usein maisemat rakennuksineen näyttää aivan kuin olisi suoraajostain postikortista. Hyviä puolia kaupungissa on myös se, että nähtävyydet on melko lähellä toisiaan. Eli jos tykkää käydä katsomassa tunnetuimpia nähtävyyksiä niin ei täydy lähteä mitenkään kauheen pitkälle kierokselle.

Kävelin Parlamenttitalolta Tonavaa pitkin Pestin puolelta Budalle, eli joen toiselle puolelle, josta löytyy muun muassa Budalinna jne. Tälle oli omat syyntä, sillä halusin käydä katsomassa jotain mikä oli jäänyt aikaisemmilla Budapestin reissuilla näkemättä.
Olin kuullut että Tonavan rannalla on muistomerkki ”kengät Tonavan rannalla”, joka muistaa juutalaisia uhreja, joita hukutettiin jokeen toisen maailmansodan aikaan. Jotenkin paikka oli aika pysähdyttävä. Aivan yhtä pysäyttävä kuin mikä tahansa muistomerkki kyseiselle ajalle ja aiheelle. Vaikka ei ollutkaan keskellä entistä keskitysleiriä tai kaasukammioita, alkoi väistämättä miettiä ihmisjulmuutta.

Pysähtymisen ja pohdinnan jälkeen jatkoin matkaa leijonasillalle, ja riippusillan yli Budan puolelle. Menin hissillä ylös Budavuorelle, sillä hinta ei ollut hirvittäviä summia ja ylös kipuaminen ei tuntunut yhtään houkuttelevalta. Olimme aikaisemmalla kerralla käyneet jo vuorella ja tällä kertaa myös linnan alla olevilla labyrinteilla. Tällä kertaa jätin ne väliin, mutta osasin odottaa kuinka hienot näköalat aukeisivat, kun hissillä nousi vuorenrinnettä ylös.

Kiertelin hetken aikaa ylös päästessä ja ihastelin kaunista auennutta kaupunkimaisemaa. Ylhäältä jos jostain näki kuinka upea kaupunki oli kyseessä. En kuitenkaan viitsinyt hirvittävästi kuluttaa aikaani ihmetellessä ylhäällä olevia nähtävyyksiä, sillä olin ne vuosia aikaisemmin jo kiertänyt läpi. 
Silmäilin vain kaikkea kaunista mikä tuli vastaan ja fiilistelin alkanutta kevättä.

Omaksi epäonneksi olen liian nirso ihminen. Syön kasvispainotteista ruokaa oikeastaan siksi, etten pidä lähes minkään lihanmausta. Matkoilla olisi huomattavasti helpompaa, jos ruokarajoiteisuutta ei tuntisi ja voisi maistella kaikenlaisia paikallisia herkkuja. 
Tämähän ei millään tavalla rajoita mua siinä määrin, että kaikkea voin maistaa, mutta usein kohtaloksi muodostuu se, että ruoka meinaa nousta ylös juurikin sen lihanmaun takia. Pitäisi ehkä opetella syömään tähän ikään. 😀
Ylhäällä Budavuorella linnan portin kupeessa myytiin paikallista leivonnaista. Kerrankin ei näyttänyt liian epämääräiseltä ja uskalsin käydä ostamassa. Suurimpia syitä tähän oli oikeasti se, että mulla oli järkyttävä nälkä ja täytyi saada jotain suuhun työnnettävää. Kyseessä oli jonkin sortin kierrepulla, johon sain valita haluamansa ”koristekuorutuksen” sokereista kookokseen. Itse kookoksen ystävänä valitsin kuivatut kookoslastut. 
Herkku oli kyllä todella hyvää. Ei maistunut mitenkään erilaiselta normaaliin pullaan nähden, mutta oli kuitenkin kaikinpuolin toimiva välipala. Pysähdyin vuoren rinteelle istumaan, mutustamaan pullaa ja ihastelemaan kaupunkia. 

Tauon jälkeen matkani sai taas lähteä (se siitä istumisesta ja pysähtymisestä). Mulla oli vielä jotain paikkoja, joissa halusin ehtiä käymään ennen kotiin lähtöä.
Jotenkin on tullut tavaksi käydä matkoilla eri kaupunkien eläintarhassa ja niinpä oli pakko päästä myös Budapestin eläintarhaan. Paikka oli kyllä aikamoinen pettymys. Kaikki eläimet olivat niin pienissä tiloissa ja vuodenajan takia sisätiloissa, että vierailun aikana mietti enemmän eläinten huonoja oloja ja kohtaloita, kun nautti nälkemästään… 

Kovin pitkään en viihtynyt alueella ja niin päätin sieltä lähteä, kun ei napannut pyöriminen yhtään. Kellon edetessä pakkosin ja hain tavarani ja lähdin kohti lentokenttää. Taas oli yksi miniloma takana, mihin olin hyvin tyytyväinen.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply