Monthly Archives

syyskuu 2014

Madeira day 2

Heräiltiin hyvissä ajoin aamulla, jottei koko päivä mene nukkuessa. Suunnattiin hotellin aamupalalle, joka oli oman asteikon mukaan aivan paras mahdollinen. Kylmää ja lämmintä ja lisäksi skumppaa; Toimii! Syötiin aivan mielettömästi ja hyvä että jaksoi edes lähteä aamupalan jälkeen yhtää mihinkään.

Lähdettiin tutustumaan kaupunkiin ja lähiympäristöön. Jossain lähipuistossa aikaa kului melko paljonkin. Olin niin myyty kaikelle kauniille. Jo tuolla pääsi todistamaan sitä Madeiran kukkaloistoa ihan riittävästi. Antaa seuraavaksi kuvien puhua puolestaan. En ole tarpeeksi hyvä kirjoittamaan, jotta saisin muotoiltua kaiken sanoiksi.

En tykkää yhtään mistään matelioista. Koko saaren oli vallannut tollaset ällöttävät hirmuliskot, jotka paistattivat päivää kuumilla kallioilla ja kiviportailla. Alkoi kyllä ihmetellä miten ikinä on voinut lapsena keräillä ja ”kasvattaa” kaikkea mahdollista liikkunaa etanoista, sammakoihin ja sisiliskoihin. Enää mua ei saisi mistään hinnasta koskemaan tollasta, saati ottamaan käteen.

Päivät kului aina jotenkin hirmu nopeesti, vaikka ei oikeastaan edes tehnyt mitään erikoista. Kierreltiin vain lähistöllä sen pidemmälle lähtemättä. Aurinko näyttäytyi kiitettävästi ja fiilisteltiin sitä. Istuttiin satamassa ja parvekkeellä fiilistellen vain lomaa ja sitä ettei ollut kerrankin kiire yhtään mihinkään. Tuntui tosi hyvältä, että oli pitkästä aikaa lomalla, jolla ei ollut kiire paikasta toiseen.

Päätettiin, että ensimmäinen päivä voidaan vain olla. Meillä oli kuitenkin viikko aikaa tutustua saareen ja kaupunkiin, jotenkin aikaa oli ainakin enemmän kuin yleensä.

  

Madeira day 1

Oon kerran aikuisikäni aikana ollut pakettimatkalla. Lapsena perheen kanssa kierreltiin Kanarian saaria ja muiden lomakohteiden rantoja. Näistä on kuitenkin niin paljon aikaa, ettei erityisemmin muistikuviakaan lomista löydy. Kaikki muut matkan myöhemmällä iällä on pakkailtu itse. Viime vuonna kuitenkin varattiin kesälomamatka Madeiralle.

Pidettiin Sallan kanssa viikko kesälomaa samaan aikaan ja molemmat oli tehnyt sen verran pitkiä työviikkoja, että oli kunnon loman ja rentoutumisen tarpeessa. Päätettiin ottaa äkkilähdöistä vain joku matka jonnekin, missä hyvällä tuurilla paistaisi aurinko. Kohteella ei ollut oikeastaan väliä, sillä useita paikkoja oli kuitenkin vielä näkemättä.

Niinpä päätettiin varata ”äkkilähtö” jo kuukautta ennen matkaan lähtöä, jotta tietäisi edes vähän mihin päin olisi menossa. Loman teemana oli varmaankin joku rentoutuminen ja niinpä haluttiin päästä itse mahdollisimman vähällä. Eteen tuli kivannäköinen ja -tuntuinen hotelli, joka oli myös hyvässä hinnassa. Maksettiin viikon matkasta Madeiralle neljän tähden hotellissa puolet alkuperäisestä hinnasta, joka nyt oli 380€. Ennen varauksen tekoa katselin youtubesta seuraavan hotelliesittelyvideon ja tein varauksen.

Mutta palataan nyt itse reissuun, lähtöön ja ensimmäiseen päivään…

Meillä lähti lento Helsinki-Vantaalta 11:50. Olin edellisenä iltana katsomassa Bon Jovin keikkaa Tampereen Ratinassa, joten laukku oli kotona lähes kokonaan pakattuna. Otettiin Salla Tampereelta mukaan, jottei pitäisi herätä liian aikaisin aamulla bussille ja kentälle. Lento Helsingistä Madeiralle kesti sen 5.5h. Matka meni melko nopeesti, kun oli väsynyt ja silmiin painoi uni. Madeiran päässä sitten odotti Aurinkomatkojen oppaat ja tuntui superturistilta liikkua jossain matkanjärjestäjän porukassa. Saatiin myös heti huomata ikärasismia. Kaikki muut huomioitiin, mutta meihin kiinnitettiin huomiota vasta kun muut olivat lähteneet busseille. Yleensä saa kuulla siitä kuinka kauheita ja epäkohteliaita nuoret on, mutten itsekään joka tilanteessa korostaisi vanhempien ihmisten käytöstapoja. Ehkä jatkossa on vaan hyvä käyttää sitä kyynerpäätaktiikkaa, niin saa kaiken heti. Ristiriitaista vaan, kun ei kuulu omiin tapoihin.

Meidän hotelli oli Funchalin keskustassa melko uudessa Four Views Baia -hotellissa. Oppaan mukaan sen paikalla on ollut aikaisemmin joku toinen hotelli, joka purettiin ja tilalle oli rakannettu muutama vuosi sitten uusi. Hotelli oli myös Aurinkomatkoille uusi ja ei kuulemma ollut edes vielä esitteissä. Itsehän oltiin varattu matka äkkilähtönä, joten mitään kuvastoja ei ollut tullut edes selailtua. Hotelliin oltiin molemmat tyytyväisiä. Tai vähän sitä naurettiinkin, että mehän ollaan loppupeleissä mihin tahansa majotukseen tyytyväisiä. Se missä majotutaan ei oo meille se tärkein juttu. Sinäänsä hauska juttu kävikin, kun päätettiin mennä tervetuliaistilaisuuteen kuuntelemaan oppaan lätinöitä (ja juomaan tervetuliaisjuomat). Oltiin checkattu itsemme sisään varttia aikaisemmin ja jo respan tiskillä oli eräs suomalaispariskunta valittamassa huoneestaan. He olivat kuulemma varanneet näkymän vuoristolle ja nyt heidän huoneensa oli kerroksessa 3 ja näkymä hotellin pihalle. Okei, me ei osata vaatia siis liikaa. Luultavasti omalle kohdalle sattuessa oltaisiin vaan todettu, että ikkuna on siihen suuntaan ja annettu asian olla. Mutta ei, nää suomalaiset, jotka matkustaa vuosi vuoden perään samaan kohteeseen kailottaen kuinka tuttu paikka jo ennestää on jne., keksii joka ikisestä asiasta jotain valittamista. Hyvää lomaa vaan ihmisille, joiden pitää nostaa joka asiasta haloo. Niinkun varmasti jokainen siellä huoneessaan niitä maisemia tuijottaisikin. Kiipeä sinne vuorelle ja kato sieltä maisemaa, älä kitise respatiskillä turhasta asiasta. Kiitos ja anteeksi, mutta en aina voi ymmrätää ihmisten pikkumaisuutta.
Tervetuliaistilaisuudessa opas Hannu kerto jotain tylsää Madeirasta. Olo oli kun lukion maantiedon tunnilla. Mun mielestä on hauskaa, kun ihmiset käyttää ns. ammattisanastoa. Oikeesti, joku perämetsänjuntti ei varmastikkaan tiedä mitä tarkoittaa esim. endogeeninen tai vulkaaninen. En tajua miksi niitä pitää tunkea puheseen, jos se on suunnattu tavalliselle matkaajalle. Mun mielestä on myös ärsyttävää, kun ihan missä tilanteessa vaan käytetään just tällasta ammattisanastoa. Mun mielestä on paljon arvostettavampaa, että puhu perus maallikkokieltä, jos niille puhuu. Se, että tunkee puheeseensa jotain käsitteitä kertoo mun mielestä vaan sitä, että on aivan mielettömän huono puhujana. Sellainen ei tee ainakaan muhun minkäänlaista vaikutusta. (BTW, hienoa että mun pitää ihmaista mielipiteni joka asiasta jokaikisessä kappaleessa. 😀 )
Oppaasta tuli mieleen, mun opiskeluaikanen opettaja, joka veti muun muassa luonto- ja elämyskurssin. Siitä ihmisestä näki kilometrin säteelle, että se on vaeltaja. Myöhemmin saatiinkiin kuulla, että tyyppi oli vetänyt vaelluksia Itävallassa. Maisteltiin Madeira-viiniä, joka maistuu yhtä pahalle kun cherrykin. Tietenkin sitä kuuluu Madeiralla juoda, mutta siihen sen voikin sitten jättää. Kun toiset alkoi ilmottautua retkille lähdettiin Sallan kanssa pois ja lähdettiin satamaan metsästämään ruokapaikkaa. Hetkeä myöhemmin meidät oli jo sisäänheitetty yhteen ja saatiin nauttii viini-illallinen.

Alkoi olla jo ilta. Istuttiin hetki satamassa ja sitten suunnattiinkin jo hotellille nukkumaan.
Kyllä oli hienoa lähteä lomalle ja nukkua koko aika 😉

Budapest, DAY.3

Kello herätti jokaisena aamuna hyvissä ajoin, jotta ehtisin tekemään kaikkea suunnittelemaani. Vaikka loppupeleissä mulla ei mitään sen kummempaa aikataulua ole reissussa ollessa, tykkään jo pelkästään siitä ajatuksesta että on aikaa mennä ja kulkea.
Yksi parhaista asioista mitä matkoilla voi harrastaa on kyllä ehdottomasti se, että ottaa vain suunnan ja lähtee edessä olevaa tietä eteenpäin. Jokaisella kerralla on tullut jotain itseä kiinnostavaa eteen ja koskaan ei ole pitänyt pettyä. Avoimella mielellä pääsee oikeastaan paljon pidemmälle ja kokemuksia syntyy tuplamäärä.

Tykkään kulkea ilman päämäärää, mutta sitä tulee tehtyä varsinkin kotona Suomessa yllättävän vähän. Miksiköhän muuten? Miksi kulkee aina samoja tuttuja reittejä, vaikka ne tuntee paremmin kuin omat taskut? Miljoona kysymystä ilman vastausta. Hhaha…

Oon huomannut, että usein kokee paljon enemmän jos ei kulje kokoajan nenä kiinni kartassa tai opaskirjassa ja uskaltaa vain mennä, vaikka välillä olisikin vähän hukassa. Välillä on vain kiva pysähtyä ja katsella kaikkea mitä ympärillä on. Taidan olla jonkun sortin stalkkeri, mutta mun mielestä on kiva pysähtyä esimerkiksi matkanvarrella olevalle penkille hetkeksi istumaan ja katselemaan ympärillä olevia asioita ja ihmisiä.

Kun vielä opiskelin, meidän piti mennä muutaman kerran tarkastelemaan ihmisten käyttäytymistä eri tilanteissa. Se oli muuten tosi mielenkiintoista.

Usein on kuitenkin sen verran kiire, tai ainakin luulee että on, ja ei oikein ehdi pysähtyä. Oon itsekin huomannut monet kerrat, että juuri matkoille suunnittelee aivan kauheasti kaikkenlaista tekemistä ja ohjelmaa. Harvoin ainakaan mulla on sellaisia lomapäiviä reissunpäällä että ”tänään en tee mitään”. Miksiköhän muuten on noin?

Ton vois ottaa tavoitteeksi reissulla. Jotenkin musta vain tuntuu, että se jää sellaiseksi tavoitteeksi, jonka toteuttamista on jotenkin kauheen hankala saada toteen. Ehkä sitten joskus, ainakin toivon niin.

Mutta jos sitten palataan kaupunkina Budapestiin. Budapest on kyllä kaikin puolin vierailunarvoinen kaupunki. Siellä on niin mielettömästi jo pelkästään kaunista katsottavaa. Koko Budapest on melkolailla sellainen postikorttikaupunki. Usein maisemat rakennuksineen näyttää aivan kuin olisi suoraajostain postikortista. Hyviä puolia kaupungissa on myös se, että nähtävyydet on melko lähellä toisiaan. Eli jos tykkää käydä katsomassa tunnetuimpia nähtävyyksiä niin ei täydy lähteä mitenkään kauheen pitkälle kierokselle.

Kävelin Parlamenttitalolta Tonavaa pitkin Pestin puolelta Budalle, eli joen toiselle puolelle, josta löytyy muun muassa Budalinna jne. Tälle oli omat syyntä, sillä halusin käydä katsomassa jotain mikä oli jäänyt aikaisemmilla Budapestin reissuilla näkemättä.
Olin kuullut että Tonavan rannalla on muistomerkki ”kengät Tonavan rannalla”, joka muistaa juutalaisia uhreja, joita hukutettiin jokeen toisen maailmansodan aikaan. Jotenkin paikka oli aika pysähdyttävä. Aivan yhtä pysäyttävä kuin mikä tahansa muistomerkki kyseiselle ajalle ja aiheelle. Vaikka ei ollutkaan keskellä entistä keskitysleiriä tai kaasukammioita, alkoi väistämättä miettiä ihmisjulmuutta.

Pysähtymisen ja pohdinnan jälkeen jatkoin matkaa leijonasillalle, ja riippusillan yli Budan puolelle. Menin hissillä ylös Budavuorelle, sillä hinta ei ollut hirvittäviä summia ja ylös kipuaminen ei tuntunut yhtään houkuttelevalta. Olimme aikaisemmalla kerralla käyneet jo vuorella ja tällä kertaa myös linnan alla olevilla labyrinteilla. Tällä kertaa jätin ne väliin, mutta osasin odottaa kuinka hienot näköalat aukeisivat, kun hissillä nousi vuorenrinnettä ylös.

Kiertelin hetken aikaa ylös päästessä ja ihastelin kaunista auennutta kaupunkimaisemaa. Ylhäältä jos jostain näki kuinka upea kaupunki oli kyseessä. En kuitenkaan viitsinyt hirvittävästi kuluttaa aikaani ihmetellessä ylhäällä olevia nähtävyyksiä, sillä olin ne vuosia aikaisemmin jo kiertänyt läpi. 
Silmäilin vain kaikkea kaunista mikä tuli vastaan ja fiilistelin alkanutta kevättä.

Omaksi epäonneksi olen liian nirso ihminen. Syön kasvispainotteista ruokaa oikeastaan siksi, etten pidä lähes minkään lihanmausta. Matkoilla olisi huomattavasti helpompaa, jos ruokarajoiteisuutta ei tuntisi ja voisi maistella kaikenlaisia paikallisia herkkuja. 
Tämähän ei millään tavalla rajoita mua siinä määrin, että kaikkea voin maistaa, mutta usein kohtaloksi muodostuu se, että ruoka meinaa nousta ylös juurikin sen lihanmaun takia. Pitäisi ehkä opetella syömään tähän ikään. 😀
Ylhäällä Budavuorella linnan portin kupeessa myytiin paikallista leivonnaista. Kerrankin ei näyttänyt liian epämääräiseltä ja uskalsin käydä ostamassa. Suurimpia syitä tähän oli oikeasti se, että mulla oli järkyttävä nälkä ja täytyi saada jotain suuhun työnnettävää. Kyseessä oli jonkin sortin kierrepulla, johon sain valita haluamansa ”koristekuorutuksen” sokereista kookokseen. Itse kookoksen ystävänä valitsin kuivatut kookoslastut. 
Herkku oli kyllä todella hyvää. Ei maistunut mitenkään erilaiselta normaaliin pullaan nähden, mutta oli kuitenkin kaikinpuolin toimiva välipala. Pysähdyin vuoren rinteelle istumaan, mutustamaan pullaa ja ihastelemaan kaupunkia. 

Tauon jälkeen matkani sai taas lähteä (se siitä istumisesta ja pysähtymisestä). Mulla oli vielä jotain paikkoja, joissa halusin ehtiä käymään ennen kotiin lähtöä.
Jotenkin on tullut tavaksi käydä matkoilla eri kaupunkien eläintarhassa ja niinpä oli pakko päästä myös Budapestin eläintarhaan. Paikka oli kyllä aikamoinen pettymys. Kaikki eläimet olivat niin pienissä tiloissa ja vuodenajan takia sisätiloissa, että vierailun aikana mietti enemmän eläinten huonoja oloja ja kohtaloita, kun nautti nälkemästään… 

Kovin pitkään en viihtynyt alueella ja niin päätin sieltä lähteä, kun ei napannut pyöriminen yhtään. Kellon edetessä pakkosin ja hain tavarani ja lähdin kohti lentokenttää. Taas oli yksi miniloma takana, mihin olin hyvin tyytyväinen.

Budapest day.2.

Kun heräsin toiseen päivään Budapestissa, oli ihana huomata että aurinko paistoi aivan pilvettömältä taivaalta. Aloitin aamun silmäilemällä vielä karttaa, johon olin edellisenä iltana merkinnyt paikkoja, joissa haluaisin käydä. Olin saanut todella hyvän kartan hostellin respasta ja sen pienuuden sekä näppäryyden takia sitä oli helppo kantaa mukana.
Lähdin kävelemään ensimmäiseksi rautatieasemaa kohti. Ajattelin käydä tsekkaamassa, että minkä hintainen tavaransäilytys asemalla oli. Hetken aikaa yritin niitä löytää, mutta luovutin nopeasti, sillä opasteiden nuolien avulla en niitä löytänyt ja aamuruuhkan ihmiset vilisivät joka puolella. Aloin miettiä, että olikoha Budapest juuri sama paikka, jossa viimeeksi etsittiin säilytyslokeroita kissojen ja koirien kanssa. Onneksi en välttämättä edes tarvinnut säilytystä, sillä hostellilla oli kuitenkin luvattu matkatavarasäilytys. 

s

Rautatieasemalta lähdin kävelemään sen läheisyydessä olevalle hautausmaalle, Kerepesille. Paikan olin bongaillut hostellista saadusta kartasta. Hautausmaahengailu on reissulla ihan jees, kun hautausmaatkin paikkoina eroaa toisistaan niin paljon. On tässä kyllä tullut muuten kierreltyä noita eri maiden hautasmaitakin sen verran, että pahoin alan pelkää että mun tulevaisuuden harrastus, ehkä  eläkeikäisenä, on hautakivien kuvaaminen. 😀

Niinkuin monilla Suomessakin olevilla hautausmailla on uutta ja vanhaa puolta, niin oli myös Kerepesillä. Tosin nämä kaksi eri puolta erosi toisistaan kuin yö ja päivä. Jos vielä verrataan Suomeen, niin näin merkittävää eroa aluiella ei kyllä ole. 

Pidemmällä olevat haudat oli täysin villiintyneen metsän peitossa. Teitä hautapaikkojen luo ei kyllä mennyt lähes ollenkaan. Koko tämä alue näytti aivan unohdetulta ja hylätyltä. Kukkaistutukset oli villiintyneitä muiden kasvien tavoin. Tuntui oudolta, että se oli edes mitenkään mahdollista. Itse ajattelisi, että tuokin maa olisi otettu uuteen käyttöö eikä pidettäisi tollasena ”unohdettuna”.

Mun mielestä on aina kiva etsiä reissuilta joitain uusia paikkoja ja just sellaisia, joihin ei välttämättä  normaalisti edes tulisi mentyä. Jotenkin aina on sellainen tarve löytää ja käydä jossain itselle uudessa paikassa. Kyseiset paikat toimii tähän just parhaiten.
Kerepesissä kierrellessä meni aikaa melko paljon, koska alue oli sen verran valtava ja ulospääsyjä ei jokaisella sivulla edes ollut. Jouduinkin kävelemään lähes tuloportille asti, että pääsin alueelta pois. Alueen yhdeltä laidalta aidan yli sai huomata, että aivan vieressä olisi myös joku massiivinen ostoskeskus. Päätin käydä tsekkaamassa sen, kun kerta oli tuurilla aivan vieressä.

Illalla lähdin vielä kiertelemään kaupunkia, sillä Budapest jos joku on paikka, missä on nähtävää…