Pietari, day. 1

Heräsin aamulla neljän aikaa ja kolme varttia myöhemmin Salla jo soittikin mulle varmistaakseen, että olisin noussut sängystä. Sallan kävellessä Kampista Helsingin rautatieasemalle vaihdoimme muutaman sanan puhelimessa, jonka jälkeen Salla sai hyppää junaan ja mä puolestaan kasata viimeisiä tavaroita ja suunnata Lahden rautatieasemalle. Kävelin jotain ihmeellistä pikavauhtia asemalle ja tästä johtuen odottelin jonkin aikaa rautatieasemalla junan saapumista. Kun kello lähestyi kuutta, siirryin raiteille ja hetkeä myöhemmin Allegro saapui Lahteen.Ikkunan takaa Salla jo vilkuttelikin ja nousin junaan.

06:02
Lähes heti kun juna oli lähtenyt asemalta lipuntarkastaja tuli leimaamaan lipun sekä tarkistamaan passin. Samalla jaettiin myös maahantulokortit, jotka tuli täyttää ennen rajanylitystä. Juna oli todella tyhjä ja tästä johtuen kaikki tarkastukset sujuivat todella nopeasti. Kun Venäjän rajaa lähestyttiin, rajavartiosto luki passit ja viisumit, leimasivat maahantulokortit. Kaikki sujui todella vaivattomasti. Olin varautunut etukäteen siihen, että passi tarkastettaisiin sataan kertaan ja viisumi vähintään yhtä moneen.

Matka Allegrolla kului todella nopeasti ja mukavasti aamupalaa syöden sekä tulevaa päivää suunnitellen. Yllätyin matkan aikana siitä, että junassa oli myös valuutanvaihto. En tiedä sen enempää millaiset kurssit olivat, mutta ainakin kuulutuksesta sai käsityksen, etteivät olleet ainakaan erityisen huonot. Ilmeisesti suunnilleen sama kuin maissa, mutta ymmärrettävästi palvelusta oli saatava jonkinlainen ”hyöty” junassa ja niinpä valuutanvaihdosta veloitettiin 2euron ”palvelumaksu”. Se ei ole mielestäni kuitenkaan mitenkään pahanhintainen, jos säästyy itse valuutanvaihdolta (tilanteissa, ettei omassa kaupungissa ole esim. Forexin pistettä). Me olimme vaihtaneet ruplia jo etukäteen, joten emme kyseistä junassa olevaa palvelua tarvinneet.

Maahantulokorttien täyttöä.

Matkabudjetti?


Saavuimme aikataulussa Pietariin ja matkamme alkoi lupaavasti, kun emme meinanneet löytää uloskäyntiä. Nauroimme muutaman muun suomalaisen tytön kanssa tapahtuneelle ja lopulta löysimme yhteisvoimin tien ulos asemarakennuksen kautta. Allegro jättää F:n reunimmaiselle raiteille ja aina junan saapuessa suuret metalliportit avataan ulospääsyä varten. Emme olleet tästä tietoisia ja lähdimme kohti suurta asemahallia, jonne ei päässyt raiteidenpuolelta sisään. Kun menimme takaisin metalliporteille, oli ne jo lukittu suurella munalukolla. Onneksi tie ulos löytyi kansainvälisen asemarakennuksen kautta.


Perillä Pietarissa…

Lähdimme kävelemään kohti keskustaa ja ensimmäisenä kävimme bongaamassa Rautatieaseman edessä olevan Lenin patsaan, joka näyttää kädellään tietä Pietarin keskustaan. Emme ehtineet olla kaupungissa, kuin hetken ja heti sai nähdä omin silmin ne kuuluisat liikenneruuhkat, joista oli kotona lukenut.


Lenin patsas.


Vaikka Pietari onkin miljoonakaupunki, se tuntui loppupeleissä melko pieneltä. Kaikki ”tärkeä ja oleellinen” on hyvin lähellä toisiaan. Kuljimme koko reissun ajan jaloin. Vaikka metroliput olivat luetun perusteella hyvin edulliset, emme käyttäneet niitä lainkaan. Kaikki nähtävyydet ja muut paikat, joissa meidän oli tarkoitus käydä, olivat niin lähellä toisiaan, ettemme olisi ehtineet siirtyä kuin tyyliin yhden pysäkin välin.

Kiertelimme kaupunkia ympäri (ja välillä jopa ympyrää) sitä ihastellen ja kuvaten. Sää oli koko päivän aurinkoinen, muttei erityisen lämmin. Lämpötila taisi olla -8’C, mutta välillä tuntui huomattavasti kylmemmältä. Kylmä tuuli vaikutti osakseen asiaan ja niinpä kahvitauko vastaantulleesseen kahvilaan oli paikallaan. Kahvila oli erityisen suloinen ja tuntui hyvltä päästä sisätiloihin juomaa lämmintä.

Kahvila, jonka nimestä ei ole hajuakaan.

Cheesecake <3

KYLLÄ, oltiin paikan ainoat asiakkaat.

Ja sitten kiertelyn kuvasaldoa:

Joku niistä monista silloista.

Talvipalatsi

Verikirkko

Verikirkon viereissä olevan puiston aita ja portti.
Taulumyyntiä.

Kazanin katedraali.

Iisakin kirkko.
Tilannekuva?
Pyhän kolminaisuuden katedraali

Kun jalat ja hartiat alkoivat huutaa vähitellen hoosiannaan, suuntasimme hotellillemme. Majoitusta varatessa meillä on yleensä yksi edellytys. Halpa hinta! Emme vaadi majoitukseltamme paljoakaan. Voimme aivan hyvin jakaa huoneen muutaman muun ihmisen kanssa, jos tämän takia hinta on edullinen. Oma wc sekä suihku ovat kivat, muttei mitenkään pakolliset. Jos reissun haluaa tehdä pienellä budjetilla, on niistä joskus luovuttava. Vaikka majoittuu edullisessa hostellissa tai dormissa, ei se tarkoita sitä, että koko hostelli on epäsiisti rotanloukku ja matkatavarat varastetaan heti kun käännät niistä katseesi. Hostelli- ja varsinkin dormimajoituksen edullinen hintahan johtuu vain siitä, että ”pieneen tilaan mahtuu useampia majoitujia” ja usein nämä sijaavat itse vuoteensa, tuovat jopa tarpeen mukaan omat petivaatteet ja pyyhkeet mukanaan. Tällöin majoituksentarjoaja säästyy mm. henkilökuntakuluissa (=palkkakulut) ja näin hinnan voidaan pitää myös kuluttajaystävällisinä. Halpa ei tarkoita tällöin mitenkään huonoa vaan voisiko jopa sanoa, että ratkaisu on erityisen fiksu.

Mutta palataan tämän avautumisen jälkeen meidän majoitukseemme, joka ei ole sitten mitään juuri kirjoittamastani. Varasimme majoituksen Hotelli Rinaldi Olympiasta, joka ei missään nimessä ollut Pietarin halvimmasta päästä. Kun selasimme Pietarin majoitustarjontaan, eteemme tuli mm. hostelli, joka olisi majoittanut kaksi henkeä 1000ruplalla. Tällä kertaa päätimme kuitenkin maksaa enemmän, sillä halusimme majoituksen tietyltä alueelta. Olimme menossa keskiviikkoillalla eräälle keikalle ja tästä johtuen halusimme mahdollisimman läheltä tätä. Googlen karttapalvelun ”etsi_palvelut” kohta toimi ystävänä, kun syötin hakukenttiin ensin keikkapaikan osoitteen ja tämän jälkeen näyttämään kaikki alueella olevat majoitusvaihtoehdot. Keikkapaikalta reilu puolen kilometrin päässä oli BB Rinaldi Olympia – hotelli, joka maksoi 2200ruplaa kahdelta sisältäen aamupalan. Tämä tuntui hyvältä vaihtoehdolta, vaikka majoituskuluissa olisikin voinut säästää ottaessa edullisemman toiselta puolelta kaupunkia. No eipä pitänyt ainakaan hortoilla lähes tuntemattomassa kaupungissa yöllä tai matkustaa taksilla toiselle puolelle kaupunkia.

Kuva huoneesta hotellin sivuilta.

Rekisteröidyimme sisään ja saimme hämmästellä huoneemme kokoa, joka oli melko suuri, mutta missä ei ollut vaatekaapin, sänkyjen ja peilipöydän lisäksi mitään muuta. Emme tarvinneet huoneelta muuta, mutta ihmetystä aiheutti se, että huoneessa olisi ollut kuitenkin tilaa muullekin. (Huoneesta jäi kuvat kokonaan ottamatta). Ihmetystä aiheutti myös se, että meille ilmoitettiin maahantulorekisteröinnin maksavan 2000ruplaa. Olimme käsittäneet viisumien mukana tulevista papereista, ettei sitä vaadittaisi, mikäli maassa viipyisi alle 7vuorokautta. Saimme kuitenkin kuulla, että se tuli tehdä kaikista jotka maassa majoittuisivat. Kauhistelimme hintaa, joka lopulta osoittautuikin virheelliseksi. Kielimuurin takia hotellivirkailija oli kokoajan tarkoittanut 2000:n sijaan 200:aa. Hotellivirkailijan ymmärrys ei muutenkaan ollut täysin paras mahdollinen. Kun tulimme hotelliin, ilmoitimme että meillä olisi varaus kahden hengen huoneeseen ja annoimme lisäksi tulostetun varausvahvistuksen. Hotellivirkailija pyysi Sallan passia, joka oli tehnyt ja maksanut huoneen, joten emme ihmetelleet sen enempää. Meidät saatettiin huoneeseen ja saimme avaimet. Aloimme pohtia, että jos rekisteröinti maahan oli kaikille pakollinen, miksei virkailija halunnut minun passiani tai mitään tietojani. Päätimme myöhemmin mennä viemään vielä minun passini rekisteröitäväksi. Silloin nainen kysyi hämmästyneenä, että olinko myös minä majoittumassa hotelliin ja kysyi miksemme olleet sanoneet asiasta. Tällöin puolestaan me hämmästelimme naisen yksinkertaisuutta ja sitä että kuinka rautalangasta meidän olisi tullut asia vääntää. Jos huonevaraus on tehty kahdelle, voisiko olla mahdollista että siinä myös majoittuu kaksi ihmistä??? Pohdimme myös, että miksi randomiksi minua oli Sallan mukana ajateltu. Salla varaa kahden hengen huoneen ja minä kuljen tämän mukana, mutten ole majoittumassa. Emme voineet kuin pyöritellä silmiä asialle.

Illalla lähdimme keikkapaikalle (Zal Ozhidaniya ), johon olimme varanneet jo etukäteen liput. Keikkapaikka oli melko hieno tai ainakin verrattuna Suomen, jotka yleensä ovat melko tylsiä. Keikka oli myös todella hyvä. Bändi oli hyvässä vedossa ja yleisö oli paras mahdollinen. Rakastuin lähes venäläiseen keikkayleisöön, joka oli aivan fiiliksissä bändistä hyppien ja laulaen biisien mukana. (Tämä oli yksi asia jonka olisin voinut ottaa kotiin vietäväksi 😉 ).

Zal Ozhidaniya
Paikka sisältä… tai siis paikan katto… 😀

…,…
on stage…

Keikan jälkeen sai olla tyytyväinen, että oli valinnut hotellin niin läheltä illanviettopaikkaa, sillä en usko että meistä kumpikaan olisi jaksanut kävellä yhtään pidemmälle nukkumaan. Kaupunki oli alkanut hiljenemään ja kellon lähestyessä keskiyötä ei olisi uskonut kävelevän pitkin miljoona kaupungin katuja. Kadut olivat täysin hiljaiset ja koko päivän ympärillä pyörineet liikenneruuhkat loppuneet.

-A


Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply