Browsing Tag

Marokko

Martinan marokkolainen salaatti

Kerroinkin jo Keltaisen keittiön Facebook-sivuilla, että Henkka tuli kotiin kaverin polttareista neljä kiloa perunoita mukanaan, mikä tiesi sitä, että nyt pitäisi alkaa kokata perunaruokia. Otin perunasäkit haasteena ja leikin olevani oman MasterChef-mysteerilaatikon äärellä. Mitä sinä kokkaisit perunasta?

Ilokseni mieleen tuli heti useampikin idea perunoiden hyödyntämiseen ja ensimmäiseksi keltaisessa keittiössä syntyi marokkolaistyylinen salaatti perunasta, halloumista ja kikherneistä. Tämä ei ole varsinaisesti mikään virallinen marokkoresepti, mutta koska se herätti minussa marokkolaisviboja ja tyrkkäsin siihen marokkolaisia mausteita, saa se luvan kulkea nimellä Martinan marokkolainen salaatti.

– 500 g perunoita (Oh shit, vielä 3,5 kiloa jäljellä!)
– paketti halloumia
– purkki kikherneitä
– kurkumaa
– inkivääriä
– kanelia
– suolaa ja pippuria
– persiljaa
– salaattisekoitus
– (kevät)sipulia
– 1 dl maustamatonta jogurttia tai majoneesia
– 1 lime
– 1 valkosipulinkynsi

Pese/kuori perunat ja pilko ne lohkoiksi. Laita perunat pannulle ja kaada vettä päälle niin että perunat juuri ja juuri peittyvät. Tuprauta päälle reippaasti kurkumaa, inkivääriä, kanelia, suolaa ja pippuria. Pilko myös persilja joukkoon. Jätä pulputtamaan keskilämmölle niin pitkäksi aikaa, että vesi kaikkoaa ja perunat pehmenevät. Tähän menee jonkin aikaa, joten aloita ruoanlaitto ajoissa.

Tee tässä vaiheessa kastike, jotta se ehtii maustua hetken jääkaapissa. Purista jogurttiin tai majoneesiin limen mehu ja sekoita joukkoon myös pieneksi pilkottu valkosipuli. Anna muhia jääkaapissa kunnes ruoka on valmista.

Kun perunat alkavat näyttää valmiilta, paista kikherneet ja halloumi pannulla. Minä maustoin kikherneet chermoula-mausteseoksella, sillä tuo Marokon pestoksikin kutsuttu mauste sopii hyvin kikherneiden kanssa ja toi lisää eksoottista makua salaattiini.

Valmista sitten salaattipeti huuhtomalla salaattisekoitus/jääsalaatti tai mitä ikinä päätitkin käyttää salaatin pohjana. Pilko myös sipuli ja kippaa salaatti sekä sipuli tarjoiluastiaan. Asettele salaattipedin päälle perunat, kikherneet ja halloumi. Viimeistele lime-valkosipulimajoneesilla. Aika törkeän herkullista, vaikka itse sanonkin!

Marokkolainen kasviscouscous

Sadonkorjuuaika! Toivottavasti kaikilla on paljon omassa penkissä kasvaneita ihania vihanneksia, kasviksia ja yrttejä. Jos satoa on jo liikaakin ruoanlaittoideoihin nähden, niin nappaapa tästä maukas resepti, johon voit käyttää oman harkinnan mukaan myös muita kuin tässä mainittuja kasviksia. Marokkolainen kasviscouscous on mausteineen huumaavan tuoksuinen, maukkaan makuinen ja sopii sellaisenaan ateriaksi. Jos kaipaat lisää proteiinia ruokaasi, voit toki paistaa vaikkapa halloumia, kanaa tai lammasta kasviscouscousin kaveriksi.

– sipuli
– reipas loraus öljyä tai iso nokare voita
– nippu persiljaa
– 2-3 tomaattia tai tomaattisäilykepurkki
– 0,5 l kasvislientä
– 2-3 porkkanaa
– kesäkurpitsa
– kourallinen rusinoita
– purkki kikherneitä
– kurkumaa
– kanelia
– inkivääriä
– pippuria
– suolaa
– couscousia

Pilko sipuli ja kuullota sitä öljyssä tai voissa. Kun sipuli on pehmeää, lisää pannulle kurkuma, kaneli, inkivääri ja pippuri. Anna muhia hetki ja tarkista että pannulla on riittävästi öljyä, johon mausteet pääsevät sekoittumaan.

Lisää pannulle silputtu persilja sekä tomaatit. Lisää myös kasvisliemi ja anna muhia kannen alla ainakin vartin verran. Pilko odotellessasi porkkanat ja lisää ne joukkoon. Anna taas muhia vartti tai kauemminkin.

Lisää pilkottu kesäkurpitsa, rusinat ja kikherneet. Anna muhia pienellä lämmöllä kannen alla niin kauan, että vihannekset ovat mukavan pehmeitä. Nauti ihanasta koko kodin valtaavasta mausteisesta tuoksusta, ja vaikka tuoksu herättääkin ruokahalun, yritä malttaa muhittaa kastiketta tarpeeksi pitkään. Mitä kauemmin se saa pulputtaa, sitä maukkaampaa siitä tulee.

Kun kastike alkaa olla valmista, mausta se suolalla ja pippurilla. Tarkista maku. Valmista couscous paketin ohjeen mukaan, kippaa valmis couscous tarjoiluastiaan ja tee sen keskelle kuoppa, johon kaadat kastikkeen. Nauti hyvässä seurassa.

Afrikkalaiset tapakset

Hehkutin täällä taannoin Santa Marian More-maustesarjan afrikkalaismausteiden mahtavuutta ja olen edelleen sitä mieltä, että ne ovat ihan loistavia kavereita keittiöön kuin keittiöön. Ja hei, nyt me päästään käyttämään jokaista neljää maustetta ihan reseptien kera! Lupaan, että lopputulos on oikein maistuva. Me ainakin napostelimme afrikkalaisia tapaksia oikein tyytyväisinä juhannusaattona, jolloin nautitun neljän ruokalajin illallisen nämä pikku suupalat aloittivat.

Melonia ja Chermoulaa:

– 200 g melonia
– Chermoulaa

Meloni voi olla mitä vaan melonia tai käytä vaikka niitä kaikkia sekaisin. Meillä oli cantaloupea, jonka pilkoin pieniksi suupaloiksi ja tyrkkäsin kunnon Chermoula-tujauksen kanssa pussissa jääkaappiin maustumaan melkein koko päiväksi. Tämä tapas on siinä käytetyn Chermoulan ansiosta Marokosta.

Marinoitu juusto:

– 150 g juustoa
– 2 tl PiriPiriä
– 2 rkl oliiviöljyä
– puolikkaan appelsiinin mehu

Juustoksi sopii parhaiten joku ihan perusjuusto, jossa ei ole kovin vahvaa omaa makua. Meillä oli edamia, joka pilkottiin pieniksi kuutioiksi ja tyrkättiin pussiin marinoitumaan kera PiriPirin, oliiviöljyn ja appelsiinimehun.

Afrikkalaiset oliivit:

– 2 dl erilaisia oliiveja
– 2 tl Durban Currya
– puolikkaan sitruunan mehu
– 0,5 dl öljyä

Myös oliivit tungettiin pakastepussin sisään ja jääkaappiin. Marinadiksi vihreille ja mustille palleroille tuli eteläafrikkalaista Durban Currya, sitruunamehua ja öljyä.

Harissapopcornit:

– popcorneja
– Harissaa

Popcorn-tapakset olivat ehdottomasti mielenkiintoisin tuttavuus ja erittäin helppo valmistaa. Tungin vaan mikropopparit mikroon ja sekoitin valmiisiin popcorneihin tunisialaista Harissa-maustetta. Meillä oli käytössä light-poppareita, mutta suosittelen käyttämään tässä jotain muuta versiota. Harissa ei nimittäin tarttunut kuivempien kevytpoppareiden pintaan yhtä hyvin kuin se olisi varmasti tarttunut normipoppareihin, voipopcorneista nyt puhumattakaan. Jatkossa meillä tehdäänkin Harissapopcornit ehdottomasti voipoppareista.