Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Browsing Category

Viro

Olde Hansa

En tiedä varmasti, mutta minulla on vahva veikkaus siitä, että Olde Hansa on suomalaisten keskuudessa suosituin ravintola Tallinnassa. Keskiaikainen teemaravintola tarjoilee juomia ja ruokia terassille sekä viihtyisiin ravintolan sisätiloihin, joissa huokuu vanhanajan tunnelma.

Terassilla olisi toki kiva viettää aikaa etenkin aurinkoisena kesäpäivänä, mutta me halusimme katsastaa ravintolan sisätilat ja istahdimme kynttilän valoon syömään. Ravintola on suorastaan pimeä ja vessaan mennessä silmät totuttelevat vielä pimeämpään hetken, kunnes näkee kaikki kivat yksityiskohdat, joita huussiksi naamioituun vessaan on tehty.

Ravintola on pienintäkin yksityiskohtaa myöten keskiaikainen ja palvelu on yllättävän hyvää ja iloista. Se ei mielestäni ole itsestäänselvyys Tallinnassa matkustaessa, tosin viime aikoina tuntuu, että yleinen asenne on parantunut huomattavasti ja rakkaat etelänaapurimme hymyilevät enemmän kuin ennen.

Minä tilasin lounaaksi merellisen lautasen alkupalalistalta. Mietin hieman riittääkö se sammuttamaan nälkäni, mutta pelko oli turha, sillä maha tuli täyteen ja silti lautaselle jäi hieman tähteitä.

Henkka herkutteli lihaisammalla annoksella ja palanpainikkeeksi tilasimme viiniä, joka tarjoiltiin hassunmuotoisista laseista. Ruoka oli hyvää, muttei mitenkään äärimmäisen herkullista. Annokseni kalat maistuivat kalalle, liha maistui lihalle ja omatekemä leipä oli todella hyvää.

Ruokaelämyksiä täältä ei ehkä kannata hakea, mutta hauskaa keskiajan tunnelmaa ja teemaansa todella panostaneen ravintolan riemua sitä vastoin saa ämpärikaupalla. Eikä siinä ruoassakaan mitään vikaa ollut, ei todellakaan, mutta jos valitsee ravintolan pelkän ruoan perusteella, valitsisin tämän käyntikerran perusteella ehkä jonkun muun kuin Olde Hansan. Sen sijaan hauskaa tunnelmaa hakevalle ja teemaravintoloista pitävälle tämä on oiva paikka.

Oleviste kirkon torni

Hmm, mitä sanoinkaan siitä korkeanpaikankammosta.. Tämän pari viikkoa sitten julkaistun jutun johdanto sopisi hyvin tähänkin postaukseen, sillä eräs urpo korkeanpaikankammoinen on taas kerran kiivennyt yläilmoihin pelkäämään.

Tämä tempaus oli siitäkin mielestä erittäin järkevä, että äitini oli vasta juuri hetki sitten varoitellut tästä paikasta, että se on sitten aika kamala myös ahtaanpaikankammoiselle, ja kyllä vain, myös se kammo löytyy tästä minun jättimäisestä päästäni. Mutta tottakai, jos äiti varoittaa menemästä jonnekin paikkaan, niin tietysti kunnon tyttären velvollisuuksiin kuuluu mennä juuri sinne. Siksi minä kiipesin Olevisten kirkon torniin Tallinnassa. Ja se oli ihan kamalaa.

Olevisten kelta- ja vihersävytteinen kirkontorni näkyy kauas. Se on ollut aikoinaan maailman korkein rakennus, kunnes salama tuhosi sen 159 metriä korkean tornin vuonna 1625. Nykyään vuosina 1438-1519 rakennetun kirkon torni yltää 124 metriin. Aika korkea se on siis edelleen.

Norjan kuninkaan Pyhän Olavin mukaan nimetty gotiikkaa edustava kirkko sijaitsee Tallinnan vanhassakaupungissa ja sen torniin pääsee kiipeämään pientä maksua vastaan. Tornin ulkotasanteelta näkee maisemia jokaiseen ilmansuuntaan kun kiertää kapeaa näköalatasannetta pitkin tornin ympäri. Itse näköalatasanteelle päästäkseen täytyy ensin selviytyä kapeista ja ahtaista portaista. Portaita on Henkan laskujen mukaan peräti 235 kappaletta ja kiviportaat ovat paikoin melko korkeatkin.

Ahtaat portaat kulkevat pimeässä tornissa ja kaartavat kapeassa tornissa jatkuvasti, niin että pää menee pyörälle jos kipuaa liian nopeasti. Todella huonokuntoisen ei tänne kannata lähteä kiipeilemään, vaikka matkan varrelta löytyykin lepopaikkoja. Pelkäsin ahtaassa portaikossa kipittämisen kutkuttelevan ahtaanpaikankammoani, mutta tilaa oli kuitenkin ainakin kaltaiselleni kääpiölle sen verran, että olo oli ihan mukava, mitä nyt portaita kiivetessä tuli vähän hiki.

Ahtaanpaikankammoisen ei siis tarvitse mielestäni jännittää, sillä minäkin selvisin kunnialla. Toista oli muuten aikoinaan Kairossa Khefrenin pyramidin sisällä, jossa kulkevat portaat olivat niin ahtaat, että meikäläisellä oli pieni alkava paniikki päällä, kun kompuroin niitä pitkin syvälle pyramidin uumeniin ja sieltä pois. Huh, se oli pelottavaa, mutta Olevisten kirkossa happea riittää tosiaan paljon paremmin.

Ylhäällä näköalatasanteellakaan en tajunnut heti pelätä, vaikka tuulen tuivertaessa askel heittikin hieman ja suoraan alas kurkatessa päässä huippasi. Huuiii, mä oon korkealla! Tornia kiertäessä se kuitenkin iski yllättäen ja varoitin Henkkaa, että kohta pitää päästä pois tai saatan jähmettyä kauhusta paikalleni.

Kiersimme siis loput näköalatasanteesta reippaasti, tosin kuvia piti tottakai ottaa paniikista huolimatta. Oviaukolla kurkistin vielä suoraan ylöspäin ja katsoin kuinka korkealle torni vielä jatkuu. Toosi korkealle, nyt huippaa, apua, äkkiä sisään.

Ja niin minun oli mentävä ihanaan turvalliseen porraskäytävään odottelemaan että Henkka tulee perässä ja kipuamme portaat alas. Alaspäin portaita oli vaikeampi kävellä ja ihan pikkulapsen kanssa en tänne tulisi, sillä kaiteena toimii ajoittain pelkkä köysi ja portaat ovat korkeat. Minunkin oli hankala taapertaa niitä ballerinoillani, jotka meinasivat irrota jalasta, joten voin kuvitella, että minua puolet lyhyemmällä pikkuihmisellä voi olla jo todellisia vaikeuksia päästä tornista alas. Ajan saatossa liukkaaksi hioutunut kivimateriaali ei yhtään auta asiaa.

Mutta kaikki te aikuiset ja isommat lapset, menkää ihmeessä ihailemaan kaunista Tallinnaa Oleviste kirkon tornista käsin. Maisemat ovat upeat ja niitä voisi varmasti tuijotella kauemminkin, jos ei kärsisi korkeanpaikankammosta kuten minä. Korkeanpaikankammo ei kuitenkaan ole este, sillä minäkin selvisin kokemuksesta kunnialla. Myöskään ahtaanpaikankammoisten ei tarvitse jättää tornivierailua väliin. Ja sitäpaitsi maisemat kyllä korvaavat pienen paniikin moninkertaisesti. Puhumattakaan siitä, miten hyvä fiilis alas päästyä oli. Mä ylitin taas kerran itseni ja olin tosi rohkea!

Illallinen Tallinnan TV-tornissa

Minulla on korkeanpaikankammo. Se tarkoittaa sitä, että korkeat paikat pelottavat, eikä olo korkeuksissa tunnu mukavalta, vaan tekee mieli päästä takaisin maanpinnalle. Välillä saattaa tulla jopa paniikin kaltaisia tuntemuksia ja kroppa jähmettyy kauhusta lakaten toimimasta kunnolla. Silloin ei kannattaisi mennä yläilmoihin, sillä se on varsin epämukavaa ja pelottavaa. Vaan mitä tekee Martina? Korkeanpaikankammosta huolimatta löydän itseni yhä uudestaan ja uudestaan korkeuksista ja usein idea korkeisiin paikkoihin menemisestä tulee vieläpä ihan minulta itseltäni. Tyhmä mikä tyhmä.

Tällä kertaa siedätin korkeanpaikankammoani Tallinnan TV-tornissa. 314 metriä korkea TV-torni näkyy Piritassa Tallinnan keskustan itäpuolella jo laivan lipuessa satamaan ja kieltämättä minua hieman hirvitti katsella taivaaseen kohoavaa hökötystä kun m/s Finlandiamme saapui Tallinnaan. Tuonne torniin minä menisin illalla ja minun pitäisi pystyä vielä syömäänkin siellä. Jaiks.

Onneksi sisätiloissa olevat korkeat paikat eivät tunnu aiheuttavan niin valtavaa paniikkia kuin ulkoilmapaikat, ja oloni oli tornissa lopulta ihan rauhallinen, vaikka sinne meneminen jännittikin. Ihailin maisemia ja uskaltauduin jopa kurkkimaan 175 metrin korkeudessa olevan näköalatasanteen lattiaan tehdyistä aukoista alas. Lasin alla paljastuva näkymä suoraan alas tornia pitkin maahan sai polvet ensin tutisemaan, mutta siihen tottui nopeasti ja lopulta uhrasin jopa Lassen lasin päälle makoilemaan kuvaa varten.

Lassea ei pelota.

Hetken näköalatasanteella kierreltyämme astelimme portaat ylös ravintolaan. Modernisti sisustetussa ravintolassa soi rauhallinen taustamusiikki ja ikkunoista tulvi kesäillan valoa. Ikkunasta ei nähnyt ulos yhtä hyvin kuin vaikkapa Puijon tornista tai Näsinneulasta, mutta komeita maisemia ihaili kuitenkin mielellään. Tämä ravintola ei myöskään pyöri kuten suomalaiset kollegansa.

Ravintolassa nautiskelimme kolmen ruokalajin illallisen. Alkuruoka oli ihanan merellinen ja se tarjoiltiin hienolta kivialustalta. Annoksen pääosassa komeileva sillijäätelö oli suussasulavan herkullista ja minä pidin annoksen merellisistä mauista kovasti. Henkan mieleen annoksessa oli ehkä hieman liikaa kalan makua, joten jos et pidä kalasta, älä tilaa tätä annosta. Jos taas pidät niin anna mennä, sillijäätelö on elämys!

Pääruokana oli ankkaa, joka köllötteli lautasella söpöjen porkkanoiden ja muiden lisukkeiden kera. Tämäkin oli hyvää ja etenkin annoksen rapea perunalisuke jäi mieleeni.

Jälkiruoan kohdalla olimme jo aivan täynnä eikä tiramisuannos meinannut enää upota. Tiramisu ei muutenkaan kuulu lemppareihini, mikä on tietysti aika noloa tällaiselle Italia-fanille. Annos oli kuitenkin hauskan näköinen, vai mitä sanotte? Tiramisu oli kukkaruukun multana ja toisessa kipossa komeili raikasta mansikkaa. Pidimme molemmat mansikkaosiosta eniten, itse tiramisu oli hieman kuivaa, mutta macarons ja kirpeä kastikekin olivat namia.

Ruoan kanssa nautimme tarjoilijan suosittelemaa viiniä ja valinta osui ihan nappiin. En tietenkään muista enää mikä se viini oli (hyi, hyi huono bloggaaja minä!), mutta kysy suositusta tarjoilijalta, niin uskon että makuelämys on taattu.

Illallisen jälkeen kiertelimme vielä ravintolan ulkopuolella olevalla tasanteella, jossa tuuli tuiversi ja turvaverkon toiselle puolelle pääsisi kuulemma valjaat päällä seikkailemaan. Hui kamala, minusta ei varmaan olisi siihen, mutta Henkka saattaisi jopa nauttia tilanteesta. Vatsamme olivat kuitenkin aivan liian täynnä, joten emme edes harkinneet reunaseikkailua, vaan suuntasimme alas, tilasimme taksin ja sanoimme heipat keskellä metsää ylväänä seisovalle TV-tornille.

Yhteistyössä Elämyslahjat.

Kadriorg

Kun olin vielä matkatoimistossa töissä, tarjosi Tallink Silja firmamme työntekijöille tutustumismatkan Tallinnaan silloisilla uusilla Star ja Superstar -aluksillaan. Laivoihin tutustumisen sekä syömisen ja juomisen lisäksi myös Tallinnaan oli järkätty pientä ohjelmaa Kadriorgin palatsiin ja sitä ympäröivään puutarhaan tutustumisen muodossa. Bussikyyti vei akkalaumamme paikalle, jossa tutustuimme ensin oppaan johdolla linnan sisätiloihin ja sitten omatoimisesti kauniiseen Kadriorgin puutarhaan.

Venäjän tsaari Pietari Suuri rakennutti palatsin ja sitä ympäröivän puiston vaimolleen Katariina I:lle vuonna 1718 ja kyllä kelpasi Katariinan siellä hengailla. Aika upeasta paikasta on nimittäin kyse. Jos kaipaat vaihtelua Tallinnan matkoihisi niin käypä tutustumassa Kadriorgiin jonakin kauniina kesäpäivänä. En napannut palatsin sisältä yhtäkään kuvaa, sillä en ajatellut vielä tuolloin tekeväni paikasta blogipostausta, ja olikohan kuvaamista muutenkin rajoitettu jotenkin. En muista, siitä on jo niin pitkä aika. Puutarhasta nappasin sentään muutaman kuvan, joten katsellaan niitä nyt samalla kun te sisäistätte pienen vinkkipostaukseni seuraavaa Tallinnnan matkaanne silmällä pitäen. Muista Kadriorg jos haluat nauttia hetken jostakin kauniista.