Browsing Category

Alankomaat

Die Port Van Cleve, Amsterdam

Meillä on käynyt aina hyvä tuuri hotellien kanssa. Tai no tuuri ja tuuri, ehkä olemme vain osanneet valita hotellimme hyvin. Odotukset eivät ole koskaan pettäneet, vaan päinvastoin, ne ovat jopa ylittyneet monen hotellin kohdalla. Koskaan emme ole joutuneet pettymään hotellivalintaamme (pitääkö nyt koputtaa sitä päätä tai puuta?), joten jotain me kai osaamme tehdä oikein hotelleja vertaillessamme.

Vähiten tyytyväinen olen ollut hieman yllättäen USA:n reissun hotelleihimme. New Yorkin hotellihuoneessa haisi vahvasti tupakka ja Miamin hotellikin oli vanhuudessaan jo hieman kulahtanut. Hintansa väärti se oli kuitenkin ehdottomasti ja tärkeä siinäkin mielessä, että Miamin hotellin mustakeltaisesta kylpyhuoneesta on tullut meidän keskinäisissä puheissamme jo varsinainen legenda. ”Yeah, aaha, you know what it is, black and yellow, black and yellow, black and yellow, black and yellow..”

Amsterdamin hotellimme oli todellista luksusta pienille maailmanmatkaajille. Die Port Van Cleve sijaitsee mitä parhaimmalla paikalla Dam-aukion vieressä. Sijainti onkin ehkäpä tärkein kriteeri hotellia valitessamme ja Die Port Van Cleven kohdalla se oli täydellinen. Keskellä kaikkea, mutta kuitenkin rauhallisella paikalla. Lyhyt kävelymatka mihin kaupungin kolkkaan tahansa ja raitiovaunupysäkkikin olisi ollut suoraan hotellin ulko-oven edessä. Me tosin kävelimme tai kanavaristeilimme kaikkialle.

Hotellirakennus on kaunis ja sisustus jatkaa ulkotilojen koristeellisen vanhahtavaa hollantilaista linjaa. Palvelu respassa on ystävällistä ja sujuvaa, matkalaukku vietiin säilytykseen ennen kuin ehdimme edes kysyä säilytysmahdollisuutta ja kaikki järjestyi vaivattomasti.

Kirjauduttuamme sisään ja astuttuamme huoneeseen, ehdimme toipua vain hetken upean huoneen aiheuttamasta hengenhaukkomisesta, kun oveen koputettiin ja käteemme tyrkättiin kuohuviinilasit. Hyvää vuosipäivää toivottaa Die Port Van Cleve! Vau, tunsin oloni maailman tärkeimmäksi prinsessaksi!

Kilisteltyämme kuohuviinillä jatkoimme vielä hetken huoneen tutkimista. Pinta-alaa huoneessa oli vaikka muille jakaa, patjaan oli kirjailtu perinteisiä sinisiä hollantilaisia kuvia, ruskeat kattoparrut oli jätetty näkyviin ja ihanan leveästä ikkunalaudasta tuli lempipaikkani.

Vessa oli oma pieni huoneensa ja sitä vastapäätä olevan oven takaa avautui varsinainen spa-osasto poreammeineen, kullattuine hanoineen, marmorilaattoineen ja holvikaarineen. Upea! En voinut muuta kuin huokailla ihastuksesta tilaa katsoessani. Kylpyyn mennään kyllä reissun aikana ehdottomasti vähintään kerran!

Nuo kaksi ylintä ikkunaa olivat meidän. Mitäköhän tuon huoneemme yläpuolella olevan luukun takana on? En tiedä haluanko tietää..

Huoneen hintaan ei kuulunut aamiainen, mutta sen verran mitä maksullista aamiaisbuffaa kurkkasin, näytti se varsin herkulliselta ja kattavalta. Ravintolan sisustuskin oli mukavan tunnelmallinen, joten hotellin aamiainen on ehdottomasti varteenotettava vaihtoehto. Sen saa tilattua myös huoneeseen, mikä kiinnosti minua kovasti, mutta muut aamiaispaikat kaupungilla kiinnostivat silti enemmän, emmekä kokeilleet tällä kertaa Die Port Van Cleven aamiaista. Jos reissu olisi ollut pidempi niin ehkä sitten.

Näkymä ikkunasta.

Kaiken kaikkiaan olimme todella tyytyväisiä hotelliimme. Tästä on vaikea pistää paremmaksi. Jouduimmekin reissumme aikana positiivisen ongelman eteen, kun hotellihuoneessa olisi ollut niin kiva hengata enemmänkin, mutta kun kaupunkikin oli täynnä toinen toistaan kiinnostavampia paikkoja ja nähtävyyksiä. Löysimme onneksi sopivan harmonian hotellihuoneen ja kaupungilla hengailun välillä, ja molemmat saivat ansaitsemansa ajan ja huomion.

Loppuun on vielä ihan pakko kehua hotellihuoneen sänkyä. Se oli niin pitkä ja leveä, että pystyin helposti pyörimään ympäri ilman että tipun lattialle tai änkeän Henkan puolelle. Henkankin jalat mahtuivat kokonaan sänkyyn eivätkä roikkuneet sängynreunan ylitse. Kiitos pitkät hollantilaiset! Tyyny oli pehmeä ja peitto juuri sopivan lämmin. Vällyjen välissä tuntui kuin uppoaisi jonnekin ihanan pehmeään taivaaseen ja uni tuli nopeasti. Aamulla huoneenilma oli ihanan raikas ja mukavan viileä, muttei kuitenkaan liian kylmä. Täällä kyllä kelpaisi majoittua toistekin.

Lassekin tykkäsi.

”Kenties kaunis on ja vallaton..”, Amsterdam

Lauantaipäivä Amsterdamissa jatkuu Rijksmuseumin kanavataksipysäkillä, jossa pomppasimme seuraavan aluksen kyytiin. Samalla hetkellä kun istahdimme osittain avoimen paatin penkille, alkoi aurinko paistaa ja voi että miten ihanasti se lämmitti vielä syyskuun lopullakin. Ihana kesäinen hetki!

Alus lipui kaikessa rauhassa kohti Centraalia. Ohitimme hulppeat kanavan varrella olevat rakennukset, joiden hintaa saatoimme vain arvailla. Se on varmasti tosi paljon, nämähän muistuttavat sekä kooltaan että ulkonäöltään linnaa eikä sijaintikaan ole hullumpi. Ketäköhän näissä asuu?

Istuskelimme kanavaristeilijän kyydissä ja mietimme mitä tekisimme seuraavaksi. Centraalista lähtisi sinisen linjan alus, joka kiertäisi pitkän reitin muun muassa De Gooyer -tuulimyllyn ohi. Maisemat olisivat reitillä varmasti näkemisen arvoiset, mutta koska molemmat kameran akut vilkuttivat punaista ja laturi jäi tietenkin kotiin, päätimme nousta maihin Centraalissa ja käppäillä siitä eilen bongaamaamme kamerakauppaan ostamaan geelipäiseltä myyjältä uuden vara-akun. Sille on aina käyttöä.

Nousimme siis maihin Centraalissa ja lähdimme kävelemään kohti keskustaa. Nälkä alkoi kurnia jo vatsassa, joten päätimme suunnata kamerakaupan jälkeen Rembrandtpleinille siihen ihanaan italialaiseen ravintolaan, jossa nautimme eilen lasilliset punaviiniä. Istuimme ravintolan terassilla pitkän tovin herkutellen italialaisella ruoalla ja kannullisella talon punaviiniä. Sillä hetkellä elämä maistui aika makealle. Täydellinen lomatunnelma.

15 sillan silta

Ihanan lounaan jälkeen tallustelimme lyhyen matkan päähän 15 sillan sillalle, eli sillalle, josta sanotaan näkyvän 15 muuta siltaa. Me emme ihan niin monta siltaa bonganneet, sillä silmämme eivät kyenneet näkemään niin kauas kanavaa pitkin, kuin sillalta olisi voinut nähdä vaikkapa kiikarin avulla. Kyllä tästä silti varmasti on yhteys 15 muulle sillalle, en epäile yhtään.

Siltoja Amsterdamissa on yli 1200 ja ilahduttavan moni niistä on vanhoja pyöreitä kivisiltoja. Yksi kuuluisimmista silloista on valkoinen Amstelin ylittävä Magere Brug. Ja tosiaan, siltoja täällä tarvitaankin, jotta päästään lukuisien kanavien ylitse. Kolme pääkanavaa ovat nimeltään Herengracht, Keizersgracht ja Prinsengracht, eli vaatimattomasti Herrojen kanava, Keisarien kanava ja Prinssien kanava. Sisimpänä on Singel-kanava ja pohjoisessa kohdassa josta kolme pääkanavaa lähtee, on kaikkien kanavien äiti Brouwersgracht.

Kanavien ja siltojen lisäksi yksi Amsterdamin maisemaa leimaava ominaispiirre ovat hassut kapeat, korkeat ja vinot talot. Kapeus ja korkeus selittyy sillä, että aikoinaan taloja verotettiin niiden viemän katutilan mukaan, ja silloinhan kannattaa toki tehdä mahdollisimman vähän katutilaa vievä kapea, taaksepäin pitkä ja korkea talo.

Talojen vinous selittyy osittain sillä, että maaperä on pehmeää suota eivätkä vanhat puiset paalutukset ole kestäneet aikojen saatossa, vaan paalut ovat mädäntyneet maahan saaden vanhat talot lysähtämään kasaan. Vanhoja puupaaluja on korvattu teräksisillä, mutta se ei ole ehtinyt pelastaa kaikkia talovanhuksia, vaan osa vanhoista taloista on melko pelottavasti joka suuntaan vinksallaan. Nyt jos susi tulisi puhkumaan ja puhaltamaan talon nurin, niin varmasti kaatuisi!

Talot on myös rakennettu tarkoituksella kadulle tai kanavaan päin kaltevaksi, jotta yläkerroksiin on voitu nostaa tavaraa vinssillä talon ulkopuolelta. Kalteva talo myös näyttää isommalta ja sehän on tietysti hieno juttu, jos oma talo näyttää isommalta kuin naapurin talo. Mitä sitten jos se vinoudessaan kaatuu kanavaan tai kadulle. Vuonna 1565 talojen kaltevuudelle asetettiin raja-arvo, jottei homma menisi ihan överiksi.

Kun olimme ihmetelleet 15 sillan siltaa tarpeeksi, lähdimme talsimaan kaikessa rauhassa kohti hotellia. Teimme muutaman pienen ostoksen matkan varrella ja hymyilimme pilvien välistä näyttäytyvälle auringolle.

Lassella oli ollut omat bileet. Hyviä muuten nuo Malibu-juomat. Kuulemma.

Hotellilla laittauduimme valmiiksi illallista varten ja ehdinpä minä nauttia hetken myös ihanasta toimettomuudesta lempipaikallani hotellihuoneen ikkunalaudalla. Katselin kadun tapahtumia hyvä juoma kädessäni ja taisinpa herkutella vähän suklaallakin, vaikka illallinen olisi jo parin tunnin päästä. Laittautumisen jälkeen lähdimme taas hyvissä ajoin kaupungille talsimaan tavoitteenamme etsiä jälleen joku kiva aperitiivipaikka.

Pienen kävelykierroksen jälkeen astuimme sisään rokkibaariin, jossa vanha Bonjovi-fani fiilisteli seinällä olevia julisteita ja kaiuttimista parhaillaan pauhaavaa musiikkia. Siemailimme Gin Tonicia, katselimme musiikkivideoita ja puhuimme niitä näitä, musiikista enimmäkseen, josta puhuimme jostain syystä melko paljon tällä reissulla. Tilasimme vielä toiset juomat, sillä rokkibaarin meininki tuntui sillä hetkellä parhaalta mitä Amsterdam voi meille tarjota. Baarin nurkkapöydässä oli oikeasti tosi kivaa, tämä oli yksi lempihetkistäni koko reissulla.

Palasimme samaan paikkaan vielä jälkkäriviskille illallisen jälkeen, niin kovasti tykästyimme baarin fiilikseen. Illalla siellä haisi kaunein kukka kauniin maan, mistä tulee pieni miinus, mutta toisaalta kannabiksen tuoksua on melko mahdotonta paeta Amsterdamissa lauantai-iltana, etenkin jos haluaa nauttia viskiä baarin sisätiloissa. Eikä täällä haissut läheskään niin pahasti kuin monen kuppilan ulkopuolella, joten pääsimme aika vähillä hajuhaitoilla. Henkka ei tainnut edes huomata kukan tuoksua, ja minäkin unohdin sen pian.

Illallisen nautimme upeassa linnamaisessa In de Waagissa, josta kirjoitan ihan oman postauksen myöhemmin. Illallisen, öisen Amsterdamin ihailun ja jälkkäriviskin jälkeen suuntasimme Punaisten lyhtyjen alueen läpi kohti hotellia. Tänään ikkunoissa kekkaloivat tytöt eivät saaneet minua enää niin surulliseksi kuin eilen, sillä yritin ajatella, että jokainen heistä tekee työtään omasta tahdostaan, käärii siitä hyvät rahat ja elää elämänsä onnellisena loppuun asti. Piste.

Takaisin hotellille päästyämme pistimme kylpyveden valumaan ja laitoimme Lushista ostamamme oranssin huumaavan tuoksuisen kylpypalan veteen. Pian pääsimme rentoutumaan ihanan tuoksuiseen kuumaan kylpyyn skumppalasi kädessä ja voi että miten makealta elämä maistuikaan, vaikka kytemässä oleva flunssa saikin oloni hieman huonovointiseksi. Lämpimän kylvyn jälkeen uni maistui ja niin oli lauantai Amsterdamissa saatu päätökseen. Huomenna olisi edessä vielä kiva pitkä päivä kaupungilla ennen iltalentoa, joten mukavaa lomailua on onneksi tiedossa vielä melkein koko päivän verran.

”Iloinen Amsterdam”

Lauantaiaamu Amsterdamissa valkeni pilvisenä, mutta hissin seinään tulostetun säätiedotuksen sade loisti onneksi poissaolollaan. Minä aamuvirkku pomppasin ylös hyvissä ajoin ja riensin heti ensitöikseni ikkunaan katsomaan miltä Amsterdam näyttää näin varhain aamulla. Kaduilla oli muuten hiljaista, mutta tien ylitti kaksi reipasta aamukävelijää. Heidän peräänsä tuli heti kaksi lisää, ja hetkinen, kävelijöitähän on kokonainen lauma ja niitä kipittää tien yli jatkuvalla syötöllä kuin muurahaisia ikään. Mikähän juttu tämä on? Paikallinen naisten ja miesten kymppi?

Kun olin tehnyt aamutoimet alkoi vatsa kurnia niin vaativasti, että oli pakko lähteä etsimään aamiaispaikkaa, vaikka mietimmekin onko tähän aikaan viikonloppuaamuna vielä mikään paikka auki. No, se selviää jalkautumalla kaduille. Lähdimme kävelemään kohti Anne Frankin museota, jonne ajattelimme mennä heti aamiaisen jälkeen. Moni kahvila oli vielä kiinni, mutta Raadhuisstraatilta löytyi yksi avonainen ovi, josta astelimme sisään kahvilaan ja tilasimme appelsiinimehua, kahvia, english breakfastin ja paikallisen herkun, eli suolaisen pannukakun pekonilla ja juustolla. Nam.

Aamiaisella istuessamme katselimme ohikulkevaa ihmispaljoutta. Suurella osalla kävelijöistä oli urheiluvaatteet päällään ja reippaimmilla oli mukana kävelysauvatkin. Lähes kaikilla oli reppu tai vyölaukku ja moni mutusti mennessään banaania tai omenaa. Nopea googletus kertoi, että kyseisen viikonlopun sunnuntaina Amsterdamissa olisi juoksutapahtuma, jonka yhteydessä järjestettiin myös tämä lauantaiaamun kävelylenkki. Ok, melkoisen monta osallistujaa tällä kävelyllä. Ihmisiä virtasi oikeasti ihan mielettömät määrät teitä pitkin, eikä väenpaljous ottanut lainkaan loppuakseen.

Mistä näitä ihmisiä tulee!? Tuo sinitakkinen mies on hauska.

Ei auta muu kuin liittyä seuraan. Kuka ei kuulu joukkoon?

Homomonument

Mahat täynnä herkullista aamiaista tallustelimme kävelijöiden joukossa kohti Westerkerkiä, jonka vieressä Anne Frankin talo sijaitsee. Olimme hyvissä ajoin liikenteessä, joten ajattelimme, että välttäisimme pahimmat jonot. Ja hitot, jono kiemurteli pitkälle ja kylttien mukaan meitä odottaisi noin tunnin jonotus. Hmm, ei me kyllä jakseta jäädä odottamaan, tullaan myöhemmin uudelleen katsomaan jonon tilanne tai jätetään museossa vierailu suosiolla seuraavaan kertaan. Silloin tilaamme kyllä liput ennakkoon täältä säästääksemme jonotusaikaa. Yritimme ostaa nytkin liput ennakkoon, mutta pari päivää ennen matkaa oli liian myöhäistä, sillä liput olisi pitänyt tilata yli viikkoa ennen haluttua vierailupäivää. Olkaa te siis viisaampia ja hommatkaa liput hyvissä ajoin ennakkoon.

On vähän jonoa.. Etsi kuvasta ”piilossa” oleva bloggaajan urpo


Anne Frankin talo on tuo oikeanpuoleisin talo. Siellä pieni juutalaistyttö piileskeli natseja perheensä ja muutaman muun juutalaisen kanssa. Joku reilu kaveri kuitenkin ilmiantoi perheen ja heidät kuljetettiin keskitysleireille, joiden kauheuksista vain perheen isä Otto Frank selvisi hengissä.

Anne Frank kuoli vain muutamaa viikkoa ennen keskitysleirin vapauttamista joko lavantautiin tai pilkkukuumeeseen. Hänen piilopaikassa pitämänsä päiväkirja julkaistiin ja siitä on tullut yksi maailman luetuimmista juutalaisvainoista kertovista kirjoista. Minäkin olen lukenut sen ja suosittelen Nuoren tytön päiväkirjaa kaikille, joita vähääkään kiinnostaa lukea juutalaisten kohtalosta toisen maailmansodan kourissa. Kirja on helppolukuinen, koskettava, mutta myös hämmentävän toiveikas, ja se kuvaa hyvin Frankin perheen elämää piilopaikassaan Amsterdamissa Prinsengracht-kanavan varrella olevassa talossa.

Koska jätimme Anne Frankin museon tällä kertaa väliin, oli meillä hyvin aikaa sulatella aamiaista pienellä kävelyllä. Suuntasimme isojen kanavien taakse Jordaanin kaupunginosaan, joka uinui vielä suloista aamu-untaan. Jordaanissa oli lauantaiaamuna ihanan rauhallinen ja seesteinen tunnelma.

Ihmiset vasta heräilivät kodeissaan, joku ulkoilutti koiraa unihiekat silmissään ja upeaäänisen oopperalaulajattaren aamuharjoitukset olivat jo käynnissä erään avonaisen ikkunan takana. Voi herranjestas miten kauas naisen äänenavaus raikasi pitkin hiljaisia katuja. Se oli oikeastaan aika hauskaa ohikulkevan turistin mielestä, mutta mitäköhän mieltä naapurit ovat naisen aamuisesta lauluharrastuksesta siitäkin huolimatta, että laulaja oli eittämättä erittäin lahjakas.

Seuraavaksi meinasimme mennä Westerkerkin kirkontorniin katsomaan Amsterdamin maisemia ylävinkkelistä (voi miksi minä korkeanpaikankammoinen himoitsen aina yläilmoihin..?), mutta koska kuulimme, että torniin pääsee vain puoleen väliin asti, eli noin 40 metriin, ja sinnekin vain opastetulla kierroksella, päätimme jättää tämänkin nähtävyyden väliin. Eiköhän lähdetä kanavaristeilemään!

Astuimme kirkon vieressä sijaitsevaan kojuun ostamaan päiväliput kanavaristeiljöille. Hop-on-Hop-off -lipuilla saisimme suhata koko päivän kaikilla värikoodatuilla linjoilla, jäädä pois millä pysäkillä tahansa ja hypätä takaisin kyytiin mistä haluamme. Sopii meille! Jäimme siis odottelemaan pian saapuvaa alusta ja katselimme samalla Westerkerkin eteen kerääntyvää joukkiota.

Puhutaanpa kanavaristeilijää odotellessa hieman hollantilaisista. Täällä ihmiset ovat pitkiä ja Henkankin on kerrankin helppo toimia pitkille ihmisille suunnitellussa kaupungissa. Vessan kusilaarit ovat toisinaan niin korkealla, että tavallista lyhyempi mies saattaa joutua ongelmiin. Pää ei kolise ihan jokaiseen oviaukkoon ja hotellin sänkykin oli ruhtinaallisen kookas myös pituussuuntaan. Kaduilla tulee vastaan niin paljon hongankolistajia, ettei heihin kiinnitä enää mitään huomiota. Minä tunsin itseni keskimittaisena suomalaisena naisena jopa välillä hieman kääpiöksi seistessäni liikennevaloissa pitkien hollantilaisten vieressä.

Ihmiset täällä näyttävät olevan myös pääsääntöisesti hoikkia. Lieneekö syynä jokapäiväinen hyötyliikunta polkupyörän selässä vai mikä, mutta hyvinvoivan näköistä porukkaa täällä on. Yksi juttu kuitenkin on mitä en ymmärrä, ja se on hollantilaisten miesten tapa tuupata tukkaansa purkillinen geeliä tai muotovaahtoa ja antaa muotoiluaineen jähmettää hiukset tönköksi geelikököksi. Pyöräilevälle kansalle on toki varmaan kätevää kun kampaus pysyy paikallaan kovemmassakin tuulenvireessä, mutta onhan tuo aika silmiinpistävän urpon näköistä kun kaikkien hienojen pukumiestenkin (ja etenkin heidän!) hiukset ovat täynnä geeliä. Katsokaa nyt näitäkin kirkon edustalle kokoontuneita geelipäitä:

Kuinkakohan paljon hiusten muotoiluaineita täällä myydään vuosittain? Veikkaan että tosi paljon.

Noniin, sitten kanavaristelijämme lipuikin jo satamaan ja astuimme sen kyytiin. Suuntasimme Prinsengrachtin kanavaa pitkin kohti kaupungin eteläosia ajatuksenamme käydä katsomassa Museumpleinillä olevat kuuluisat kirjaimet sekä tekemässä pieni kierros Vondelparkissa, joka on kuin New Yorkin Central Park Amsterdamissa. Samalla reissulla voisi käydä myös kurkistamassa Leidsepleinin ja Rijksmuseumin ulkoa päin.

Paatille saa ottaa omat juomat mukaan.

Aluksessa istuessamme Italia-fania kohtasi iloinen yllätys. Turistien iloksi kuulutettiin aika ajoin mitä nähtävyyksiä milloinkin on näköpiirissä sekä kerrottiin mielenkiintoisia faktoja Amsterdamista ja nämä kaikki kuulutukset tulivat myös italiaksi! Ihanaa, pääsin kuuntelemaan kaunista italian kieltä ja tarkistamaan vieraat sanat heti perään kuultavalta englanninkieliseltä selostukselta. Tai englantilainen teksti taisi tulla ennen italiaa, mutta kuitenkin, ihana pieni kielikylpy! Kanavassa lipuessamme pystyin melkein kuvittelemaan olevani Venetsiassa.

Rijksmuseum.

Rijksmuseumin takana aukeavalla Museumpleinillä sijaitsevat nämä kuuluisat kirjaimet, jotka kaikki muutkin halusivat kuvata.

Vondelpark.

Koira ei uskaltanut mennä veteen.

”Ihminen ei saa pissata alueelle.”

Koska Henkan kahvihammasta jäi hieman kolottamaan aamiaisen jälkeen, istahdimme yhteen Leidsepleinin lukuisista kuppiloista. Valitsimme ihanan pehmeän terassisohvan ja tilasimme irish coffeet. Tässä oli mukava istuskella ja katsella ympärilleen. Seinällä oli kuva Litmasesta ja viereisille terasseille valui väsyneen näköistä porukkaa aamiaista tilaamaan. Ovatkohan nuokin pörröpäät heiluneet eilen illalla myöhään jossakin alueen yökerhoista. Leidseplein on nimittäin kuulemma Amsterdamin yöelämän keskus, joten bilettäjät valitsevat hotellin kaupungin eteläosista, jotta jammailusta väsyneillä jaloilla ei tarvitse kävellä kovin pitkälle yöpuulle.

Jatketaan lauantaipäivää vielä seuraavassa Amsterdam-postauksessa ja perehdytään myöhemmin tarkemmin myös muun muassa ihaniin ruokiin, joita kaupungissa söimme. Vesi herahtaa kielelle niitä muistellessa ja voisin maksaa aika paljon saadakseni nyt ihanat hollantilaiset ranskalaiset kunnon majoneesiturauksella. Voihan slurps!

”On kuin kaunein kukka kauniin maan”, Amsterdam

Perjantaina 20. syyskuuta koitti vihdoin se ihana päivä, kun parsansyöjät lähtivät palkintomatkalleen Amsterdamiin. Herätyskello soi ihan tuhottoman aikaisin jopa minun aamuvirkun mittapuulla ja kuuden jälkeen istuimme jo perinteisellä lähtöoluella Oak Barrelissa. Finnairin kone nousi ilmaan kasin jälkeen ja parin tunnin kuluttua se laskeutui Schipholin lentokentälle kyydissään kaksi iloista bloggaajaa.

Yksi on ehkä vähän innoissaan.

Lennolla tarjoiltiin brie-juustolla täytettyjä croisantteja, joissa oli mukavan paljon juustoa suhteessa leipään, mutta eihän näin pieni eväs riitä varsinkaan raavaalle miehelle kovin pitkäksi aikaa. Suunnitelmanamme olikin matkustaa kentältä junalla Amsterdamin keskustaan, käydä hotellilla heittämässä matkalaukku säilytykseen jos ja kun huoneemme ei olisi vielä valmis, ja etsiä sitten heti ruokapaikka, jossa söisimme lounaan.

Ensinäkymät kaupunkiin Centraalista.

Turisti taapertaa matkalaukun kanssa. Historiallinen kuva: MINÄ vedän perässäni yhteistä matkalaukkuamme.

Olin katsonut etukäteen, että hotellimme lähellä kanavien varrella sijaitsee kehuttu Tasca Bellota -niminen espanjalainen ravintola, josta saa hyvää paellaa ja tapaksia. Ajattelimme sen olevan hyvä lounaspaikka, sillä tapaksilla lähtisi pahin nälkä, mutta emme tulisi liian ähkyyn illallista ajatellen. Muuten ihan hyvä suunnitelma, mutta neiti organisoija ei ollut tullut katsoneeksi ravintolan aukioloaikoja. Eihän se ollut lounasaikaan auki! Voihan perhana, nyt ei sitten auta muu kuin mennä ensimmäiseen kivannäköiseen ruokapaikkaan, sillä kohta vatsassa kurniva nälkä tekisi pienen (tai oikeastaan sen isomman) matkaajan kiukkuiseksi.

Ruokapaikkaa etsiessä vastaan tuli hilpeänniminen patsas, joka tunnettaneen myös suomalaisten tunnistimena. Kaikki herra Multatulin kohdalla nauruun repeävät ohikulkijat ovat nimittäin aika varmasti suomalaisia. Jossain lähistöllä on kuulemma myös Multatuli hotelli. Oujee.

Lähdimme siis palloilemaan pitkin kanavien varsia ja eihän siellä mitään ravintoloita ollut. Kauniita maisemia kyllä, mutta niihin emme juuri malttaneet siinä nälässä paneutua. Nyt on saatava ruokaa! Suuntasimme kohti keskustaa ja astuimme sisään ensimmäiseen paikkaan josta saa ruokaa. Tilasimme isot tuopit olutta pahimpaan nälkään ja pizzat mieheen/naiseen. Makuelämys ei ollut hätäisesti valitussa ruokapaikassa mikään maailman mainioin, mutta ei se huonokaan ollut, ja niin ravintolan ovesta astui ulos kaksi tyytyväistä seikkailijaa mahat täynnä. Kirjoitan kaikista kokeilemistamme Amsterdamin ruokapaikoista vielä erikseen, joten en paneudu tähänkään ravintolaan nyt sen tarkemmin.

Punaisten lyhtyjen pöytä.

Pizzalounaan jälkeen piti saada jälkkärikahvia, joten istahdimme vastaan tulleen hienon kahvilan ikkunapöytään nautiskelemaan cappuccinot ja katselemaan ohikulkevia ihmisiä. Olimme aivan keskustassa lähellä punaisten lyhtyjen aluetta, joten vilinää kadulla riitti. Jalkauduimme kahvien jälkeen kadulle tarkoituksenamme seikkailla katuja pitkin pikkuhiljaa kohti hotellia, jossa huoneemme alkaisi todennäköisesti olla pian valmis.

Perjantainen Amsterdam oli vilkas ja kaikennäköistä ohikulkijaa tuli vastaan. Osalla oli epäilyttävän tyytyväinen hymy kasvoilla ja vähän liiankin rento meininki, jota ihmettelimme hetken kunnes muistimme olevamme Amsterdamissa. Kaunein kukka kauniin maan pölläytteli tuoksujaan coffeeshopeista ja laulu ”Kaunein kukka kauniin maan, iloinen Amsterdam..” sai aivan uuden merkityksen. Luulin että siinä lauletaan tulppaaneista ja muista kukista sekä muuten vaan niin iloisesta kansasta, mutta iloinen Amsterdam lienee ihan muiden kukkien ansiota kuin tulppaanien.

Tosiaan, kannabiksen makean äitelä tuoksu leijailee vastaan tuon tuosta, ja vaikka se onkin hieman ällöttävää aluksi, siihen tottuu nopeasti. Kohta nenään pöllähtävä tuoksu kertoo vain vieressä olevan taas yhden coffeeshopin ja se siitä. Ajattelin ennen reissua että haluaisin käydä oluella jossakin perinteisessä coffeeshopissa katselemassa kannabista käyttäviä veijareita, mutta tuoksu tarttui vaatteisiin jo kadulla niin hanakasti, että kiersimme pössyttelypaikat kaukaa. Silti Helsinki-Vantaalla vastassa oleva huumekoira suorastaan riemastui minut nähdessään ja tunki kuononsa aukinaisen neuletakkini sisään. Mahtoi olla hyvät kukkaistuoksut. Mitkähän aromit minussa olisi ollut jos olisin astunut sisään coffeeshopiin omakohtaisesta käytöstä puhumattakaan! Yäk. Lienee turha sanoa että jälkimmäistä en edes harkinnut.

Noniin, se kauneimmasta kukasta kauniin maan. Nyt olemme saapuneet hotellille, jossa virkailija kysyy kauanko olemme olleet naimisissa kun meillä on kerran vuosipäivä. Jaa, emme me naimisissa ole, mutta olemme olleet viisi vuotta yhdessä. Olimme ilmoittaneet hotellille viettävämme matkalla vuosipäiväämme ja sehän noteerattiin melko hulppealla huoneella ja kuohuviiniyllätyksellä. Hotellista lisää kuitenkin omassa postauksessaan, aiheita on nimittäin pakko jakaa hieman osiin, ettei postauksista tule ihan jumalattoman pitkiä.

Kävimme siis pitämässä pienen lepohetken huoneessamme ja teimme sotasuunnitelmaa loppupäivää varten. Seiskalta olisi pöytävaraus illalliselle ja sitä ennen pitäisi vaihtaa vaatteet ja vähän laittautua. Olisi kiva ehtiä käydä myös jollakin kivalla terassilla aperitiivilla ennen illallista ja ravintolan etsimiseen pitäisi jättää riittävästi aikaa. Se kun on hieman sivussa pahimmasta vilinästä.

Saanko esitellä matkakumppanimme Lasse.

Päätimme lähteä seikkailemaan Dam-aukiolle ja siitä kohti eteläistä Amsterdamia. Otimme matkaan mukaan myös ystävämme Lassen, joka on matkannut luoksemme aina Las Vegasista asti ja on aiheuttanut siitä lähtien hämmennystä kotosalla. Kaikki suklaat on aina syönyt Lasse ja jos jotain on mennyt rikki, on se Lassen syytä. Lasse myös seikkailee pitkin kämppää erinäisiä asioita tehden. Milloin hän on mennyt suihkuun basilikan lehti kriittisten paikkojen peittona ja milloin sininen otus laittautuu peilin ääressä minun hiuspinni päässään. Aikamoinen epeli. (Hmm, kannattaakohan myöntää että leikimme vielä tässä iässä pehmolelulla..?)

Dam-aukiolla sijaitsee…

…kuninkaallisten palatsi…

…Madame Tussaudin vahakabinetti…

…Kansallismonumentti…

…ja ihan hitosti lintuinfluenssaa puluja.

Hotellimme sijaitsi parhaalla mahdollisella paikalla Dam-aukion vieressä hieman sivussa pahimmasta hälinästä, mutta silti sopivan keskeisellä paikalla niin että joka paikkaan oli sopivan lyhyt kävelymatka. Täydellinen sijainti. Jalkauduttuamme takaisin kaduille pyörimme hetken Dam-aukiolla, kävimme ostamassa Lushista kylpyvaahtoa huoneeseemme, laskimme vastaantulevat H&M:t (niitä oli tosi paljon!) sekä ihailimme juustopuoteja ja muita kivoja pikkukauppoja.

Saavuimme lopulta Rembrandtin aukiolle, josta taisi tulla reissun aikana lemppariaukioni Amsterdamissa. Keskellä aukiota on massiivinen patsashärdelli ja aukion laidalla on monenlaisia ruokapaikkoja, viihtyisiä terasseja ja juuri sopivasti ihmisvilinää. Aukiolla hetken pyörittyämme päätimme istahtaa italialaisen ravintolan terassille juomaan lasilliset talon punaviiniä.

Viini oli hyvää ja halpaa. Ei valittamista.

Viihdyimme lämpimällä terassilla pitkän tovin katsellen ihmisiä ja kurkkien viereisiin pöytiin kannettavia ruoka-annoksia. Törkeän hyvän näköistä! Talon viinikin oli ihan pirun hyvää, joten painoimme ravintolan nimen muistiin jos vaikka söisimme huomisen lounaan täällä. Niin myös teimme, ja siitä lisää myöhemmin kun esittelen teille yhden Amsterdamin parhaista italialaisista ravintoloista.

Amstel

Kun olimme lepuuttaneet jalkojamme tarpeeksi jatkoimme seikkailua Amsterdamin kaduilla. Ylitimme Amstel-joen (vai pitäisikö sitäkin kutsua kanavaksi?), joka padottiin joskus 1200-luvulla, jolloin Amstelin suistossa oli vain muutamia puutaloja. Pato tehtiin nykyisen Dam-aukion kohdalle ja padottu Amstel antoi nimensä alueelle nopeasti kasvaneelle kaupungille. Amstel + Dam = Amsteldam = Amsterdam.

Padon avulla säädeltiin paitsi veden korkeutta, niin aika ovelasti myös Eurooppaan suuntautuvaa kauppaa, sillä padon vuoksi rahti piti kuljettaa pienemmillä aluksilla sisämaahan ja niitä pienempiä aluksia oli tietysti vain paikallisilla. Siitäpä tulikin sitten hyvät rahat kun kaikki joutuivat käyttämään paikallisia aluksia tavaran kuljetukseen. Vielä kun Amsterdam sai yksinoikeuden käyttää Amstelia ilman tulleja, oli monopoli tosiasia ja kaupunki rikastui entisestään.

Palloiltuamme kaupungilla melkoisen pitkään suuntasimme hotellille, potkaisimme kengät jalasta ja istuimme hetkeksi alas. Kävely tuntui jaloissa, joten ennen kuin aloin laittautua istuin kaikessa rauhassa hotellihuoneen ihanan leveällä ikkunalaudalla, maistelin kaupasta löytyneitä Malibu-juomia ja tuijotin törkeästi naapurissa sijaitsevaan asuntoon sisään. Bongasin sieltä läskikissan, joka hiippaili ison mahansa kanssa välillä kadulla asti. Läskikissan omistajat lojuivat taukoamatta sohvallaan verkkarit jalassa ja katsoivat televisiota. Kas sellaista on amsterdamilaisen elämä?

Katselimme isossa huoneessamme VIVA-musiikkitelevisiota ja mietimme muun muassa mitä kettu sanoo (se biisi jäi soimaan päähän..). Vaihdoimme vaatteet illallista varten ja minä tarkistin reissussa rähjääntyneen naamani parempaan edustuskuntoon. Sitten lähdimme etsimään aperitiivipaikkaa ja löysimme keskustan laidalta yhden hiljaisen terassin, jossa nautimme lasilliset proseccoa ja katsoimme kanavanrantamaisemaa.

Koska illalliseen oli vielä aikaa, kävimme istahtamassa myös hieman meluisammassa pubissa, jossa oluen tilaamisen jälkeen kysyttiin saisiko olla muuta, ja vaikka tiskillä olikin rippeitä kauneimmasta kukasta kauniin maan, riitti meille ihan vaan pelkkä Amstel. Kukkaistuoksut pysyivät kuppilassa aisoissa ainakin näin varhain perjantai-iltana, joten olettaisin että muutkin asiakkaat tyytyivät toistaiseksi vain oluttuoppeihin.

Nautittuamme tuopit Amstelia lähdimme tallustamaan kohti ravintolaamme. Greetje sijaitsee hieman sivussa keskustasta ja sitäpä ei ollutkaan ihan niin helppo löytää. Onneksi olimme hyvissä ajoin liikenteessä. Lopulta löysimme etsimämme hollantilaisravintolan ja nautimme siellä ihan mielettömiä paikallisia herkkuja. Jossain vaiheessa illallista iski kova väsy ja pidimme itsemme virkeinä pelaamalla sanaleikkejä ja juomalla kupilliset espressoa. Aikainen aamuherätys ja lähes koko päivä ulkoilmassa alkoi painaa silmiä kiinni, mutta koukkasimme matkalla kuitenkin vielä katsomassa minkälainen meininki punaisten lyhtyjen alueella on iltaisin.

Punaisilla valoilla merkatuissa ikkunoissa oli naisia kaikenlaiseen makuun ja vaikka yritin suhtautua näkemääni neutraalisti, tuli minulle silti hieman paha mieli kun tiesin, etteivät kaikki ikkunassa kekkaloivat naiset tee työtään vapaaehtoisesti. Yritin painaa kuitenkin pahat ajatukset taka-alalle ja erehdyin katsomaan silmiin sitä naista, joka avasi meidän kohdalla kutsuvasti oven. Ööö, kiitos, mutta ei kiitos.

Kun astui punaisten lyhtyjen alueelta hieman sivuun ja katsoi ympärilleen, näytti yöllinen Amsterdam kauniita maisemia pienelle turistille. Kanavat heijastivat kaupungin valoja ja vanhat rakennukset oli valaistu tunnelmallisesti. Öinen Amsterdam on kaunis. Käveltyämme pimeän kaupungin läpi hotellille, oli väsy jo melkoinen. Ensimmäinen päivä antoi jo paljon ja jäimme innolla odottamaan seuraavia kahta päivää ihanan persoonallisessa Amsterdamissa.

Vinkkejä Amsterdamiin

Muistatteko vielä kun Henkka voitti parsaa syömällä matkan Amsterdamiin? Ja muistatteko perinteemme juhlia vuosipäiväämme aina eri kaupungissa? Arvaatko jo mitä ajan takaa? No sitä tietysti, että nämä kaksi talonrakentajaa lähtee parin viikon päästä Amsterdamiin juhlimaan viisivuotista yhteiseloaan.

Minä olen tapani mukaan intoillut matkaa jo keväästä lähtien, tutkinut ja suunnitellut, laskenut päiviä, odottanut ja intoillut vähän lisää. Henkka antoi minulle vapaat kädet suunnitella reissullemme hieman alustavaa ohjelmaa, sillä onneksemme pidämme aika lailla samoista jutuista matkustaessamme. Hän myös tietää minun olevan onnellinen kun saan uppoutua tutkimaan kaikessa rauhassa matkakohteemme antia, tehdä muistilistoja, excel-taulukoita, kertoa löytämiäni matkavinkkejä ja hyväksyttää alustavat suunnitelmani hänellä, vain jotta pääsen höpöttämään tulevasta matkasta.

Kaikesta suunnittelemisesta ja tutkimisesta huolimatta haluaisin kysyä onko teillä antaa hyviä vinkkejä Amsterdamin reissua ajatellen? Mitä kaupungissa pitää ehdottomasti tehdä ja nähdä, mitä kannattaa välttää ja onko teillä jotain erikoisempiakin vinkkejä tunnetuimpien nähtävyyksien ja perusturistitekemisten lisäksi? Tai haluatko jakaa jonkun hauskan kokemuksen Damista? Kommenttiboksi on avoinna!

Minähän pyörähdin Amsterdamissa muutaman tunnin ajan viime syksynä, kun tulimme Maajussin morsiamen kanssa kotiin Välimeren risteilyltämme, joten aivan vieras kaupunki ei minulle ole. Olen käynyt jo haistelemassa sen tunnelmaa ja pitänyt näkemästäni niin, että tiesin palaavani sinne vielä uudestaankin tutkimaan kanavien varsia ja kaupungin katuja vielä tarkemmin. Se että paluu tapahtuu näinkin nopeasti oli pienoinen yllätys, mutta ehdottomasti positiivinen sellainen.

Suunnitelmissamme on käydä ainakin Anne Frankin talolla ja ostaa yhdeksi päiväksi Hop-On-Hop-Off -tyyppiset liput kanavaristeilijöille/kanavatakseille vai miksi niitä nyt kutsutaankaan, jotta pääsemme katselemaan kaupunkia myös merellisestä vinkkelistä. Lisäksi toivomme hyvää ulkoilusäätä, sillä suunnitelmissamme on kierrellä kaupungin katuja myös kävellen ja kurkistaa tärkeimpiä nähtävyyksiä ainakin ulkoapäin. Olen listannut muutaman museonkin sadepäivän varalle, sillä jos sää on kurja, on mukava viettää aikaa sisätiloissa, ja museoitahan Amsterdamissa riittää aivan pilvin pimein. Mikä niistä on sinun suosikkisi?

Olen tehnyt myös tarkkaa tutkimustyötä Amsterdamin ravintolatarjonnasta ja illallispaikat onkin jo päätetty. Sen sijaan lounas-/aamiais-/välipalaosasto kaipaa vielä ideoita. Mistä löydämme kaupungin parhaat herkkupalat ja mitä Amsterdamissa kannattaa ehdottomasti maistaa? Stroopwafeleihin olen jo koukuttunut enkä voi olla nappaamatta katukojusta ihanan rapeita ranskalaisia majoneesiturauksella. Mutta mitä muuta me syötäisiin? Ja tehtäisiin, nähtäisiin ja koettaisiin? Amsterdamin matkaajat, auttakaahan meitä!

Amsterdam

Paluumatkalla Välimeren reissultamme kotiin oli minulla ja Maajussin morsiamella hieman pidempi vaihto Amsterdamin kentällä. Olimme puhuneet jo lentoja varatessamme, että voisimme käydä kiertelemässä sinä aikana hieman Amsterdamin keskustassa, mikäli vain jaksaisimme ja ehtisimme. Muutamassa tunnissa ei ehtisi kovin paljon tehdä tai nähdä, mutta saisi siinä ajassa kuitenkin pienen pintaraapaisun kaupungin tunnelmasta.

Roomasta lähtenyt koneemme laskeutui ukkospilvessä poukkoilemisestaan huolimatta Schipholin kentälle aikataulussa. Koska sää näytti hyvältä ja olimme vielä suhteellisen pirteitä, päätimme lähteä hortoilemaan kaupungille, vaikka lentokentän lukuisissa kaupoissa ja kahviloissa olisikin saanut kulutettua mukavasti aikaa. Tarkistimme vielä eräältä lentokenttähemmolta saammehan varmasti poistua kentältä vaihdon aikana, sillä yksisuuntaisista ovista livahtaminen tuntui jotenkin kielletyltä ja pelottavalta. Mitä jos emme pääsisikään enää takaisin? Tottakai pääsisimme, mutta mielenrauhamme vuoksi se oli silti hyvä tarkistaa ennen karkaamista ulkoilmaan.


Setäkin osasi käyttää junaa.

Junalipun ostaminen ei sujunut täällä ihan yhtä helposti kuin muissa reissun aikana käymissämme maissa, sillä automaatti ei pitänyt Maajussin morsiamen kortista ja oikeanlaisen lipun ostaminenkin aiheutti hieman päänvaivaa. Lopulta meillä oli kuitenkin junaliput kädessämme ja hetken hortoiltuamme löysimme myös oikean raiteen, jolta lähtisi pian juna kohti keskustaa. Matka oli lyhyt ja noin vartin kuluttua olimme perillä määränpäässämme Amsterdam Centraalissa.

Juna-asemalla otimme ensin ylös lentokentälle lähtevien junien aikataulut ja lampsimme sitten ulos. Ensivaikutelma Amsterdamin kaupungista oli kovin polkupyöräpainotteinen, sillä putkahdimme asemarakennuksesta suoraan vilkkaalle pyörätielle, jolla viipotti ihmisiä pyörien selässä, ja jonka varrella oli järjetön määrä polkupyöriä parkissa.


Tämä on hieman syvemmältä keskustasta. Melko paljon pyöriä sielläkin..

Okei, satuimme ehkä koko kaupungin vilkkaimman pyörätien varrelle, mutta oli niitä pyöriä paljon muuallakin kaupungissa. Pyörätiet oli hyvin merkattu ja ymmärtääkseni pyöräilevien kaupunkilaisten elämä on muutenkin tehty hyvin helpoksi. Ja mikäs siinä on pyöräillessä kun lättänässä Hollannissa ei ole yhtään mäkiä!

Yleensä reissatessani tutustun matkakohteeseeni huolella jo etukäteen, ostan ehkä matkaoppaan tai roikun ainakin googlessa tutkien mitä kaikkea kohteesta löytyy ja mitä haluan siellä tehdä. Amsterdamissa piipahtaminen oli poikkeus, sillä en käytännössä tiennyt kaupungista yhtään mitään sinne saapuessani. Olin toki kuullut muffinssikahviloista, punaisten lyhtyjen alueesta, kanavista, niistä polkupyöristä, tuulimyllyistä, hollannikkaista sekä tulppaaneista, ja olin pikaisesti kurkistanut netistä miltä Amsterdamin kartta näyttää. Mutta missä sijaitsee mitäkin, siitä minulla ei ollut mitään havaintoa.

Oli oikeastaan aika hauskaa lähteä vain kävelemään päämäärättömästi jonnekin, katsella ihmisvilinää kadulla ja ihailla kauniita rakennuksia kanavan varrella. Siinä hortoillessamme bongasimme muutaman jännittävän kuppilan, joista olisi saanut muitakin nautintoaineita kuin vain kahvia. Muffinsseista tulikin vitsailtua paljon, ja minä mietin vieläkin, että uskaltaako Amsterdamissa syödä muffinssia? Lukeeko niissä jos ne eivät ole ihan tavallisia muffareita? Ei olisi kivaa erehtyä syömään huumeleivonnaisia ja yrittää sitten selittää sille telkkaristakin tutulle Helsinki-Vantaan huumekoiralle, että minä ihan tosi söin vain epähuomiossa vääränlaisen muffinssin.

Hassuille kahviloille naureskellessamme olimme hortoilleet hieman syvemmälle kaupungin kapeille kaduille. Viimeistään siinä vaiheessa kun erään sivukadun ikkunassa heilui vähäpukeinen nainen tajusimme olevamme juurikin sillä kuuluisalla punaisten lyhtyjen alueella. Niinpä tietysti. Tottakai meidän piti eksyä juuri tänne heti ensitöiksemme. No, onpahan nyt nähty sitten tämäkin paikka, tuumasimme kun suuntasimme kauemmas ikkunoissa muikistelevista naisista.

Pian saavuimme jollekin ostoskadun näköiselle kävelykadulle ja piipahdimme muutamaan vaatekauppaan sisään. Maajussin morsian löysi pikavisiitiltämme tuliaisenkin ja totesimme molemmat, että tänne pitää tulla uudestaan paremmalla ajalla shoppailemaan ja tutustumaan muutenkin kaupunkiin tarkemmin. Amsterdam onnistui hurmaamaan meidät muutaman tunnin kestäneellä visiitillämme siitäkin huolimatta, että löysimme itsemme heti alkajaisiksi siltä vähän epäilyttävämmältä alueelta. Kaunis Amsterdam, tänne vielä palaan.

Ennen kuin kipitimme junaan joka vei meidät takaisin lentokentälle, nappasimme katukojusta pienet ranskalaisannokset mukaamme. Pienet ranskalaiset oli oikeasti aika iso annos ja ihanan rapeiden ja lämpimien ranskalaisten päällä oli juuri sopivasti majoneesia. Nam. Näitä katukojuista napattuja välipaloja kaupunkilaiset tuntuvat harrastavan paljon. Erilaisia kojuja oli joka puolella ja näimmepä jopa muutaman kolikoilla toimivan automaatinkin, joista voi napata mukaansa pienen välipalan. Meidän kotiaseman pikkuruinen välipala-automaatti kalpenee Amsterdamin seinän kokoisen automaatin rinnalla, jonne piilotetut herkut näyttivät oikeasti hyvältä, eivätkä vain välttämättömiltä energian lähteinä silloin kun edellisestä ruokailusta on kulunut liian pitkä aika.

Paluumatka kentälle sujui hyvin, vaikka lippuautomaatti ei suostunut taaskaan hyväksymään Maajussin morsiamen korttia. Juna oli täpötäynnä kentälle matkaavia turisteja, tosin me mahduimme vielä mukavasti istumaan ja mussutimme ranskalaisiamme tyytyväisinä ihmisien tungeksiessa käytävän tukkoon. Lentokentän turvatarkastusjonossa oli ihmisiä pilvin pimein, mikä meinasi aiheuttaa pienen kiirepaniikin. Ehditäänkö me tästä ajoissa läpi? Jono eteni kuitenkin nopeasti ja hyvin organisoidusti, joten ehdimme lennollemme hyvissä ajoin. Kannattaa silti varata riittävästi aikaa jonottamiseen ja kentällä palloiluun ennen kuin lento lähtee.

Lentokentältä ostimme vielä hieman lisää tuliaisia. Minä nappasin suklaapuodista konvehtipussit sekä itselleni että äidilleni tuliaiseksi. Toisesta herkkukaupasta otimme kuuden rasian paketin niitä ihania hollantilaisia vohvelikeksejä, joita olin maistanut työpaikallani, ja jotka ovat vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta aivan taivaallisen herkullisia. Otimme vain perinteisiä punaetikettisiä keksejä, mutta mieltäni jäi hieman kaivertamaan, olisivatko ne kaksi muutakin makua olleet maistamisen arvoisia. No, keksimakujen testaaminen on hyvä tekosyy palata Amsterdamiin vielä uudestaankin.