Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Yearly Archives

2018

Vuosi 2018

Olen todennut näin melkein jokaisena vuotena, mutta tämäkin vuosi oli hyvin merkityksellinen. Syntyihän vuonna 2018 kuopuksemme. Vietimme myös todellista juhlavuotta, sillä sen lisäksi että blogimme täytti 10 vuotta, juhlimme myös 10-vuotispäiväämme hulppeissa merkeissä Venetsiassa. Vuonna 2018 olin ajoittain väsyneempi kuin koskaan, sillä kuopuksemme ei ole ollut kovin hyvä nukkumaan. Harvoin kai vauvat ovat. Paitsi esikoisemme. Väsymyksestä huolimatta sain paljon aikaiseksi ihan konkreettisestikin, mutta etenkin ajatuksen tasolla, sillä loppuraskauden vaivoissa en voinut juuri muuta kuin miettiä mitä haluan tehdä ja suunnitella tulevaisuutta.

Vuosi 2018 oli myös hyvä reissuvuosi. Kiertelimme kesän ennätyshelteissä kotimaata kolmen sukupolven voimin, minkä lisäksi kävimme jo mainitsemallani vuosipäivämatkalla Venetsiassa sekä muutamalla lyhyemmällä pikkubreikillä niin ikään kotimaassa. Henkka kävi myös työmatkalla Amsterdamissa ja minä tyttöjen reissussa Puolassa. Hyvä reissuvuosi siis tämäkin. Vaikka välillä tuntui, että olen päivästä toiseen sidottuna kotiin kahden lapsen kanssa, niin olenhan minä päässyt tekemään kaikenlaista näin jälkeenpäin ajateltuna. Vuosi 2018 jää mieleen myös säiden puolesta upeimpana aikoihin. Lämpimät kesäsäät alkoivat jo toukokuussa ja jatkuivat lokakuulle asti, jonka jälkeen tuli kaunein ruska aikoihin. Tätä lisää!

Tässä tuttuun tapaan kooste menneestä vuodesta sekä blogin että henkilökohtaisen elämämme osalta kuukausi kuukaudelta:
Continue Reading

Luetuimmat postaukset sekä jutut jotka eivät kiinnostaneet ketään

Listasin tuttuun tapaan vuoden luetuimmat postaukset ja tällä kertaa mukaan pääsi myös muutama postaus, jotka eivät kiinnostaneet ketään. Otin listalle postauksia tuoreimmasta päästä eli muutaman viime vuoden ajalta. Muuten lista näyttäisi joka vuosi samalta. Sen pidemmittä puheitta tässä 10 vuoden luetuinta postausta sekä viisi vähiten lukijoita kerännyttä juttua. Arvaatko jo mitkä aiheet kiinnostavat eniten ja mitkä vähiten?
Continue Reading

Voisinko asua täällä? – Suomen kaupungit

Usein reissatessani uuteen kaupunkiin, tulee jossain vaiheessa mieleen otsikon kysymys. Voisinko asua täällä? Emme ole etsimässä uutta kotipaikkaa vaan se on enemmänkin sellainen hauska ajatusleikki. Monessa kaupungissa on kiva vierailla, mutta asuminen vuoden ympäri onkin sitten ihan eri juttu.

Keräsin tähän postaukseen 10 suomalaista kaupunkia, joiden kohdalla olen pohtinut, voisinko asua siellä. Aloitetaan kuitenkin siitä, missä olen jo asunut, niin saatte hieman perspektiiviä lähtökohdista.

Olen syntynyt Vantaalla, jossa asuin samassa talossa yli 20 vuotta. Vasta kun valmistuin ammattikorkeakoulusta, oli aika muuttaa pois äidin luota. Ostin asunnon Helsingistä, jossa asuin ensin yksin ja sitten Henkan kanssa yhteensä viitisen vuotta.

Helsingistä muutimme hetkeksi Keravalle anoppilaan kunnes Järvenpäähän rakentamamme talo olisi muuttovalmis. Muutamaksi kuukaudeksi tarkoitettu hetki Keravalla venähti reiluksi vuodeksi, kunnes pääsimme vihdoin muuttamaan ihanaan taloomme Järvenpäässä. Olemme asuneet täällä nyt melkein neljä vuotta eikä loppua näy.

Vantaa on aina lapsuudenkaupunkini, mutta Helsinki on vähintään yhtä tärkeä. Olenhan viettänyt siellä ehdottomasti eniten aikaa niin töiden, koulun kuin vapaa-ajankin merkeissä. Myös Kerava, Järvenpää ja muu Keski-Uusimaa ovat muodostuneet merkittäviksi. Aika pieni piiri tässä on kuitenkin pyörinyt mitä tulee kotiseutuihini. Helsingin seutu on vaan niin hyvä paikka asua.

Mutta jos pitäisikin muuttaa muualle? Mikä suomalaiskaupunki voisi tulla silloin kyseeseen?
Continue Reading

Lämmintä joulutunnelmaa ja kylmää tuulta Gdanskin joulutorilla

On joulukuun ensimmäinen sunnuntai tuulisessa Gdanskissa. Lämpötila on plussan puolella, mutta kylmä tuuli saa kaivamaan lämpimän pipon korvien suojaksi ja sormikkaat pysyvät visusti käsissä. Aurinko kurkistelee pilviharson takaa ja nautimme ulkoilmasta nyt, sillä illaksi on luvattu sadetta.

Dluga-kadulla on täysi joulutunnelma päällä. Katu on koristeltu ripustamalla runsaalla kädellä joulupalloja, havuja ja jouluvaloja katua reunustaviin lyhtypylväisiin. Näky on yltäkylläinen, mutta kaunis olematta lainkaan sekava. Kadun jouluilmeen suunnittelijalla on selvästi hyvä maku.

Joulukuusen vieressä on bändi soittamassa iloisia joululauluja ja huomaan jammailevani musiikin tahdissa. Tanssiaskeleet lämmittävät ja saavat joulumielen nousemaan kohisten. Taidan tuoda ostosten lisäksi tuliaisena kotiin aimo annoksen joulumieltä. Sitä täällä riittää ammennettavaksi jokaiselle ja niin ihmiset tuntuvat tehneenkin, sillä kaikkialla on hyväntuulinen ja seesteinen fiilis. Ihmiset vaeltelevat jouluisilla kaduilla rauhallisina ja iloinen puheensorina kuuluu monella eri kielellä.
Continue Reading