Eräänä kesäisenä päivänä

Elettiin kesäkuun puoliväliä kun alkoi tapahtua kummia. Palelin keskellä kesähellettä niin, että piti vetää sukat jalkaan ja kääriytyä peittoon. Janotti ja eräänä yönä heräsin siihen, että kaulan imusolmuke oli turvonnut ja kipeä. Seuraavana päivänä kuumemittari näytti yli 37 astetta ja veto oli aivan poissa. Taas flunssa, mutta onpa jotenkin omituinen sellainen. Ei nuhaa, vain kurkkukipu ja lämpöä muutaman päivän ajan.

Kun kahvi ei maistunut epäilykseni heräsivät. Haistoin pikkubloggaajan vaipan toiseen päähän huonetta. Itkin vuolaasti katsoessani tallillamme kuvattua katrillivideota. Vatsa tuntui oudolta. Katsoin kalenteriin. Huomenna on Tampereen blogimatka, jonka ohjelmaan kuuluu muun muassa olutta ja hurjastelua. Taidanpa tarkistaa asian varmuuden vuoksi ennen sitä.

Seuraavana aamuna pikkubloggaaja istui syöttötuolissaan niin että näin hänet vessaan. Tikkuun tuli kaksi viivaa. Olin yllättynyt vaikka osasinkin aavistaa. Katsoin vuorotellen pikkubloggaajaa ja vuorotellen kädessäni olevaa tikkua. Sinulle tulee pikkusisarus, sanoin pikkuiselle. Ja sinusta tulee varmasti hyvä isosisko. Siitä ei ole epäilystäkään.

Olo oli oudon neutraali. Olin iloinen, mutta en uskaltanut vielä iloita. Tuttu epävarmuus tuntui heti. Ollaan vielä niin alussa, että mitä vaan voi tapahtua.

Kun Henkka tuli aamupäivällä kotiin Ruotsista kerroin hänelle uutisen. “Emmä mitään kipeä oo vaan raskaana!”, totesin Henkalle kun hän ehdotti, että menen flunssakierteen takia lääkäriin. Pähkäilimme mitä teemme Tampereen blogimatkan kanssa. Minä en voisi vesilautailla tai mennä Särkänniemen Hypeen. En voisi juoda olutta enkä viiniä ja ruokiakin voin syödä vain valikoivasti, vaikka olin juuri hehkuttanut että syön ihan kaikkea. Olokin oli kurja. Flunssainen, pahoinvoiva ja väsynyt. Sovimme että Henkka menee puolestani.

Seuraavaksi hyvästelin mielessäni sushin, mädin, homejuustot, medium-pihvin ja viinin seuraavaksi 9 kuukaudeksi. Salilla käyn jos vaan suinkin pystyn. Viimeksi en juuri pystynyt, mutta tällä kertaa vointi on ollut alun jälkeen parempi. Mietimme kenelle kerromme uutisen ensimmäiseksi, milloin kerromme ja miten? Niin paljon pohdittavaa yhtäkkiä, vaikka kaikki tuntuikin tutulta edellisen raskauden jälkeen. Toisaalta mikään ei tuntunut tutulta. Osa oireista oli samoja, mutta yhtä moni myös ihan erilaisia.

Ensimmäiset viikot söin todella kummallisesti enkä vieläkään mitenkään normaalisti. Elin kaksi päivää uusilla perunoilla, seuraavat kaksi päivää karjalanpiirakoilla ja munavoilla ja sitten irtokarkeilla. Seuraavaksi maistui salaatti ja avokado. Toisena päivänä ranskalaiset, hampurilainen ja pizza. Viinirypäleitä piti saada heti aamusta, mieluiten sänkyyn, muuten olo oli todella kuvottava. Kun Henkka herkutteli Loviisan Ölvinissä hampurilaisannoksella tilasin minä lasten listalta kuun ja kalan muotoisia nugetteja sisältävän kanakorin. Oli pakko saada nugetteja. Ihan pakko. Ja jälkkäriksi Puffet-jäätelöä.

Muuten kana ja kaikki muukin liha ällötti ja ällöttää vieläkin. Olen käytännössä melkein kasvissyöjä. Pikkubloggaajan vaippahommat ällötti. Kumartuminen ällötti. Makea ällötti. Kaikki muu paitsi sängyssä makaaminen ällötti. Olin kestokrapulassa ilman viinaa. Toisaalta mitkään kurjat tuntemukset eivät haitanneet, sillä syy niille oli paras mahdollinen. Pahin olo meni onneksi suhteellisen nopeasti ohi tälläkin kertaa. Nyt nautiskelen keskikolmanneksen energiapiikistä, taistelen selkäkipuja vastaan ja alan pikkuhiljaa ymmärtää, että jos kaikki menee edelleen hyvin, on meitä keväällä neljä.

Sellaisia uutisia tällä kertaa.