Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Monthly Archives

elokuu 2014

Shampanjaa ja mansikoita Karibialla

Matkalle lähdetään usein etsimään upeita kokemuksia, katselemaan hienoja nähtävyyksiä ja elämään hetkiä, joita voi muistella jälkeenpäin hymy huulilla. Maailma on täynnä upeita paikkoja, niin luonnon kuin ihmistenkin muokkaamia taideteoksia ja kokemuksia haetaan usein äärirajoilta aina syvänmerensukelluksesta laskuvarjohyppyyn. Toisinaan loman parhaaseen hetkeen riittää kuitenkin vain kaunis ilta, oma parveke, skumppaa ja mansikoita.

Meidän viime maaliskuun Karibian risteily oli totisesti täynnä toinen toistaan upeampia hetkiä. Yllätimme reissulla appivanhempani useaan otteeseen ja toki kaikista mieleenpainuvin hetki oli se, kun Henkka kosi minua. Näimme myös todella paljon erilaisia kauniita, henkeäsalpaavia ja ajatuksia herättäviä paikkoja, mutta silti yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli ihan tavallinen ilta oman hytin parvekkeella.

Olimme olleet päivällä tutustumassa kauniiseen Antiguan saareen ja vietimme laivalla nautitun lounaan jälkeistä raukeaa iltapäivähetkeä laivan kannella. Makasimme auringossa, joku taisi ottaa yhden oluen ja kävimme mielessämme läpi päivän kokemuksia Antigualla.

Tunsin kuinka aurinko poltti ihoani kuumasti ja palamisen pelossa päätin lähteä hyttiin valmistautumaan iltaa varten. Tänään pitäisi pestä hiukset, joten suihkussa kestäisi hieman kauemmin. Jääkää te muut vaan vielä ottamaan aurinkoa.

Kävelin portaat alas, sillä jo aika hyvin voitetusta hissikammosta on yhä jäljellä pieni paniikki, joka voi päästä valloilleen jos joudun yksin hissiin. Menin siis suosiolla portaita, vaikka kerroksia hytin ja aurinkokannen välillä oli aika monta. Kävelin hyttikäytävällä kun vastaan tuli tarjoilija mukanaan kylmä kuohuviini coolerissa sekä jotakin hyvää lautasella kuvun alla. Katsoin kateellisena tarjoilijan kantamuksia ja mietin, että joku onnellinen on tilannut hyttipalvelusta herkkuja itselleen.

Jaa, se joku onnellinen lienee naapurimme, sillä tarjoilija pysähtyi kanssani samaan aikaan syvennykseen, jossa on ovi meidän ja naapuriemme hyttiin. Tokaisin tarjoilijalle ovea avatessani, että tuo kelpaisi kyllä minullekin. Toivotin hyvät päivänjatkot ja laitoin oven perässäni kiinni.

Ehdin astua hyttiin sisään kun oveen koputettiin. No jopas nyt on. Avasin oven ja tarjoilijahan se siellä seisoi edelleen tarjottimensa kanssa ja kertoi, että nämä tässä on teille. Hän näytti tarjottimella olevaa kirjekuorta, jossa luki minun ja Henkan nimet, mutta olin silti ihan ällikällä lyöty. Miten niin meille, emme me ole tilanneet mitään. Mikäköhän juttu tämä nyt on.

Samalla tajusin, että olin vetänyt oven törkeästi kiinni tarjoilijan edestä, sillä eihän hän ollut menossa naapurihyttiin, vaan hän oli aikeissa tulla perässäni meidän hyttiin. Ja minä pamautin oven kiinni hänen nenän edessä. Vähänkö noloa. Sönkötin anteeksipyyntöjä ja sopersin ihmeissäni, että mikäköhän yllätys tämä on. Onpa jännää.

Tarjoilija poistui paikalta ja minä jäin tuijottamaan pöydällä olevaa tarjotinta. Jee, yllätys! Meille! Tästä täytyy kertoa äkkiä Henkalle. Otin hyttiavaimen käteen ja lähdin kohti ovea. Ovella käännyin kuitenkin takaisin ja kurkkasin tarjottimen kuvun alle. Ooo, suklaalla kuorrutettuja mansikoita! Voi nam! Nyt äkkiä ennen kuin skumppa lämpenee!

Juoksin hissille ja epäröin hetken uskaltaudunko sittenkin hissillä ylös, vai juoksenko portaat. Hissillä pääsee nopeammin, totesin, ja kun kerrokseeni pysähtyneessä hississä oli mukavan näköinen mies, uskaltauduin sinne sisään. Ei tarvitsisi olla ihan yksin jos hissi jumittuu, tippuu kuiluun tai räjähtää. Koska niin voi ihan hyvin käydä.

Tärisin innostuksesta ja vähän varmaan hissikammostakin. Hississä oleva mies sanoi minulle jotain, mutten enää muista mitä, enkä tiedä vastasinko hänelle edes mitenkään järkevästi. Halusin vaan äkkiä kertomaan Henkalle hyttiin saapuneesta yllätyksestä ihan kuin se olisi maailman tärkein juttu. Ja olihan se, ainakin sillä hetkellä minun maailmassani. Ampaisin hissistä ulos ja juoksin kohti paikkaa, johon Henkka ja hänen vanhempansa jäivät ottamaan aurinkoa.

Anoppi katsoi kohti juoksevaa miniäänsä huolestunut ilme kasvoillaan. Mikä sillä on hätänä? Unohtuiko hyttiavain? Aloin selittää hengästyneenä, että meillä on joku skumppa- ja mansikkayllätys hytissä. Mennään syömään ja juomaan se! Kaikki yhdessä!

Lähdimme kohti hyttejä ja pian selvisi, että appivanhemmillakin oli samanlainen yllätys. Yllätysten takana oli eräs laivan työntekijä, jolle Henkan isä oli kertonut eräänä iltana koko matkatarinamme yllätyksineen kaikkineen. Niille, jotka eivät ole lukeneet aiempia matkapostauksiani tiedoksi, että Karibian risteily järjestettiin täytenä yllätyksenä Henkan isälle, eikä Henkan äidillekään kerrottu kuin se, että lähdemme jonnekin lämpimään. Matkakohde selvisi vasta juuri ennen lähtöä. Matkayllätyksestä voit lukea lisää täältä, täältä, täältä ja täältä.

Päätimme nauttia skumpat ja mansikat omilla parvekkeillamme. Laiva oli juuri lähdössä Antigualta ja istahdimme aurinkoiselle parvekkeellemme. Henkka avasi skumpan ja minä söin ensimmäisen mansikan. Voi nam miten hyvää!

Kilistelimme skumppalaseilla ja istuimme katselemaan ohi lipuvaa Antiguan rannikkoa. Aurinko paistoi vielä lämpimästi, mutta painui koko ajan syvemmälle lähemmäs horisonttia. Enää ei ollut tukahduttavan kuuma, vaan juuri sopivan lämmin. Takana oli ihana päivä Antigualla ja nyt oli hyvä hetki vaan istua rauhassa paikallaan, siemailla kuohuvaa ja herkutella suklaaseen dipatuilla mansikoilla.

Tuo hetki kaikessa yksinkertaisuudessaan oli yksi loman parhaista. Voin vieläkin tuntea sen kokonaisvaltaisen onnen tunteen, joka oli tuossa hetkessä läsnä. Olo oli ihanan rento ja levollinen, mihinkään ei ollut kiire, edessä kimmelsi kaunis Karibianmeri ja edessä olisi vielä monta ihanaa päivää tropiikin lämmössä. En voinut olla hymyilemättä.

Postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä Suomessa toimivat Running With Wild Horses, Kaukokaipuu ja Destination Unknown. Tarkemmat ohjeet tempaukseen osallistumiseen löydät täältä. Instagram Travel Thursdayn kuvat löytyvät Instagramista tunnisteella #IGTravelThursday.

Meidäthän löytää Instagramista nimellä keltaisessakeittiossa

Pinjansiemen-mascarpone-basilikapasta

Aglio e olio on ihan mielettömän inspiroiva pastakirja. Selattuani sen läpi, olisin voinut elää vaikka koko seuraavan vuoden pelkällä pastalla kirjan ohjeita testaillen. Kirjan sivut ovatkin täynnä pieniä tarralappuja, joilla olen merkkaillut pastareseptejä. Yhden tarralapuista liimasin mascarponea, pinjansiemeniä ja basilikaa sisältävän pastan kohdalle merkiksi siitä, että tätä reseptiä pitää kokeilla mitä pikimmiten.

Tein pinjansiemen-mascarpone-basilikapastaa melko pian palattuani Senigalliasta, jolloin Italia-ikävä oli ihan hirveä. Olin lukenut ennen pastan kokkaamista Senigalliasta ostamaani italiankielistä naistenlehteä ja ennen sitä olin istunut koneella käyden läpi matkalla ottamiani kuvia.

Olin siis aivan Italia-fiiliksissä ja kun radiosta tuli vielä italiankielinen biisi, olisin voinut ottaa taksin samantien Helsinki-Vantaalle ja suunnata takaisin lempimaahani. Tyydyin kuitenkin laittamaan radion kovemmalle, kaatamaan itselleni lasin punaviiniä ja tarjoilemaan pastaa raksalta kotiin palanneelle Henkalle sekä tietysti myös itselleni. Ja se pasta, se oli ihan hurjan hyvää! Aivan kuin Italiassa.

Pinjansiemen-mascarpone-basilikapasta

– pastaa (mulla oli penneä)
– pinjansiemeniä
– mascarponea
– basilikaa

Keitä pasta suolatussa vedessä. Sillä aikaa kun pastavesi kiehuu, paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla. Varo ettet käräytä siemeniä.

Kun pinjansiemenet ovat paahtuneet, lisää pannulle mascarpone ja anna sen sulaa. Kun pasta on keitetty, lisää myös se pannulle ja sekoita. Lisää tuore basilika ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Rakkaudesta Helsinkiin: Töölönlahti

Töölönlahti on ihana kesäinen piilopaikka luonnon syleilyssä keskellä Helsinkiä. Sen ympäri kulkee suosittu lenkkipolku, jolle minäkin haluan vielä joskus kipittämään juosten. Tällä kertaa kävelimme lahden ympäri rauhaisaa tahtia kameran ja opaskirjan kanssa. Kyllä vain, olemme taas olleet äidin kanssa Helsinki-kävelyllä.

Töölönlahden länsipuoli on meille tuttu paikka, mutta itäpuoli vanhoine huviloineen on jäänyt hieman etäiseksi. Suuntasimmekin heti kohti Linnunlaulua ja siellä sijaitsevia vanhoja 1800-luvulla rakennettuja puutaloja, jotka jokainen Helsinkiin raiteita pitkin tullut on varmasti bongannut junaradan laidalta.

Ensimmäisenä tervehdimme korkealla kalliolla komeilevaa vaaleanpunaista huvilaa. Ihailimme sen pihaa ja mietimme, miten hieno talo se on, mutta miten esteetön näkyvyys sinne on vilkkaalta tieltä. Eikä tuo vieressä oleva junaratakaan ole mitenkään kaunis. Hieman ristiriitaisin fiiliksin mietimme, olisiko talossa kiva asua. Olisi ja ei olisi.

Heti vaaleanpunaisen talon jälkeen mäen päällä on sininen huvila ja Sinisen huvilan kahvila, jonka terassille istuimme ihailemaan aurinkoista Töölönlahden maisemaa ja herkuttelemaan pullalla ja lohipiirakalla. Kahvi maistui herkulliselta kauniin maiseman keskellä.

Leppoisan kahvihetken jälkeen jatkoimme matkaa. Seuraavaksi tien varressa nököttää Villa Kivi, jossa on vuokrahuoneita kirjailijoille ja jossa järjestetään yleisölle kirjallisuustapahtumia.

Villa Kiven toisella puolella mäen päällä oleva talo toi mieleemme Kruunuvuoren hylätyt huvilat. Pahasti ränsistynyt talo näkyy junaradan puolellekin ja lysyssä olevaa talovanhusta katsellessa tulee surullinen olo. Kuka on päästänyt upean vanhan puuhuvilan ränsistymään näin pahasti keskellä kauneinta Helsinkiä? Talon piha on täynnä rojua ja kyltit kertovat, että täällä järjestetään kirpputoreja. Opaskirjasta lunttaamme, että kirpputorin järjestäjänä toimii Aulis Junes, joka myös kunnostaa huvilavanhusta pikkuhiljaa. Voisi pistää vähän vauhtia siihen kunnostamiseen, sillä sen upea talovanhus ansaitsisi.

Ränsistyneen taloraukan vieressä on iso kivilaatta, jonka otsikko nauratti meitä. Itsekkyyden muistomerkki. Mitä ihmettä? Kiveen on kirjattu kaikkien kansanedustajien nimet, jotka äänestivät ydinvoiman puolesta vuonna 2010. Lueskelemme tuttuja nimejä ja jatkamme naureskellen matkaamme. Kaikenlaisia muistomerkkejä.

Ihailemme kauniin vehreää maisemaa ja hetken tuntuu epätodelliselta, että olemme oikeasti keskellä Helsinkiä. Täällä on niin kaunista, Töölönlahti kimmeltää vieressä kesäisen kutsuvana ja ihmiset hymyilevät.

Töölönlahden päädyssä kipitämme tien yli ja käymme lukemassa tammien juurella olevia kylttejä. Tämä tässä on Jean Sibeliuksen tammi ja tämä Leo Mechelinin mukaan nimetty tammi. Ja tuo pieni rääpäle kuuluu J.V. Snellmanille.

Tammien takana mäen laella komeilee Henrik Borgströmin muistomerkki. Herra Borgström oli aikoinaan merkittävä helsinkiläinen ja tässä hänen kelpaa katsella Töölönlahden takana komeilevaa kaupunkia. Borgström oli muun muassa tupakkatehtailija ja hän perusti Kaivopuiston, Kaivohuoneen ja Eläintarhan puiston. Ei mikään ihan turha jantteri.

Seuraavaksi suuntasimme kaupungin puutarhoille. Ruusut ja pionit kukkivat kauniisti ja ihmettelimme kaunista kukkaloistoa ja viimeisen päälle siistinä pidettynä puutarhaa. Kaunista, taas kerran. Ylhäältä Talvipuutarhan edestä avautuu upeat maisemat Töölönlahdelle ja puiston penkille voisi istahtaa levähtämään kaikessa rauhassa helposti vaikka kuinka pitkäksi hetkeksi.

Pienimmät lapset pitävät myös pensaslabyrinteista.


Tämä oli hieno, vaikken tiedäkään mikä se on, mitä se esittää tai kuka sen on tehnyt. Voisin ottaa tämän vaikka omaan pihaani (vink, vink, tuparit on tulossa, joskus, eikä kukaan syytä varkaudesta jos tarkoitus on hyvä, right?).

Puistosta löytyy myös Kullervon muistomerkki. Patsaan mies on selvästi sekoamassa, sillä hän puhuu miekalleen. Kuka sitäpaitsi antoi hullulle miekan? Miehen jaloissa oleva koirakin on selvästi peloissaan kun isäntä hourailee kädessään olevalle miekalle. Huhhuh, hullu ukko, lähdetään muualle.

Kipitämme puutarhan ovesta ulos ja käymme tervehtimässä Stadionin takana suunnistamassa olevaa Tahko Pihkalaa. Patsaan jalustalla on vertauskuvallisesti myös tahko, jonka funktiota en häpeäkseni tiennyt, ennen kuin äiti kertoi tahkolla teroitettaneen aikoinaan muun muassa viikatetta. Äidin lapsuudenkodissakin oli tahko ja se oli oikeasti noin iso, mitä se on patsaassakin. Aina oppii uutta.

”Munasillaan, munasillaan, kohta kaikki on munasillaan..”

Stadionin ympäristössä on kaksi muutakin merkittävää miestä. Kävelemme ensin Paavo Nurmen patsaalle, jossa mies juoksee vähän hassusti kiertyneenä ilman housuja. Takana kohoaa stadionin torni ja jossain lähellä on myös Lasse Virenin patsas. Etsitään se seuraavaksi.

Viren löytyy lopulta Kisahallin edestä ja katsomme kauhuissamme luisevaa miestä. Voi ei, tuollainen rimpula! Tosi reilua että Paavon patsaassa lihaksikas mies juoksee elämänsä voimissa, kun taas Lasse muistuttaa henkensä edestä juoksevaa kehitysmaan lasta. Lassen patsas on kooltaankin paljon pienempi, eikä edes sen jalustaan Myrskylästä tuotu graniitti pelasta säälittävää näkyä, joka jää todella pahasti Paavo Nurmen patsaan varjoon. Jos minä olisin Lasse, tekisin reklamaation.

Stadionilta kävelimme Oopperatalon edustalle, josta bongasimme Alkunäytös nimisen modernin teoksen. Kolme möhkälettä ja suihkukaivo kuvastaa varmaankin jotain hienoa, mutta meidän mielestä vain suihkukaivo on kiva ja yksi möhkäleistäkin on ihan jees. Emme silti ymmärrä teoksen ideaa.

Oopperatalon takana on meneillään tanssit, joista äiti bongailee tuttuja. Katselemme hetken aurinkoisessa illassa jammailevaa väkijoukkoa ja huomaan ajattelevani, miten rakastan kesäistä Helsinkiä. Talvella täällä on vain koteihinsa vauhdilla viipottavia pakkasessa palelevia harmaita hahmoja, mutta nyt kesällä puisto on täynnä iloisia auringosta nauttivia kaupunkilaisia. Ihana fiilis ja vielä maanantai-iltana!

Kävelemme puiston läpi, moikkaamme edellisiltä kierroksilta tuttua Oopperan käärmettä ja ihailemme hetken Finlandia-taloa. Tämän on oltava Alvar Aallon paras työ, sillä rakennus on oikeasti kaunis. Vielä kauniimpi se on lahden toiselta puolelta iltavalaistuksessa. On se Aalto saanut jotain hienoakin aikaiseksi, toteamme samalla kun muistelemme miehen vähemmän onnistunutta tekelettä Töölön perukoilla. Kelan päärakennus, yäk.

Matkalla rautatieasemalle moikkaamme vielä rannassa majailevaa joutsenperhettä. Joutsen on hieno lintu, mutta liian lähelle en aio mennä, etenkään kun maassa makoilee joutsenpariskunnan poikasia. Iso lintu kun hermostuu ja hyökkää kohti, voi tulla vähän kiire. Pysyn mieluummin hieman kauempana ja käytän kameran zoomia.

Katselen vielä kotimatkalla junasta Töölönlahtea ja mietin jälleen kerran, miten kaunis maamme pääkaupunki onkaan. Sinisen huvilan kahvilaan täytyy palata vielä uudestaankin ja jonain kauniina (tai miksei rumanakin) päivänä tulen tänne hölkkäämään Töölönlahden ympäri. Vähän vaihtelua juoksureitteihin.

Hopealinja

Mikä onkaan parempaa kuumana kesäpäivänä kuin istua laivan kannella, nauttia vilvoittavasta tuulesta ja ihailla suomalaista järvimaisemaa. Okei, meren rannalla kasvanut tyttö pitää ehkä astetta enemmän merestä kuin järvestä, ja voisi se kansi olla myös pienemmän veneen eikä laivan, mutta ymmärtänette pointin.

Meillä kävi ihan mieletön tuuri kesäisellä Tampereen reissullamme, sillä alkukesästä vielä epävakaisena sekoilleet säät suosivat meitä ja koko päivän kestävälle sisävesiristeilyllemme osui ihanan helteinen päivä. Olisimme menneet risteilylle joka tapauksessa ja jännitimme vähän tuleeko siellä tylsää jos sataa ja on kylmä, mutta onneksi aurinko jaksoi porottaa ja aika laivalla kului kuin siivillä.

Aluksemme Silver Star lähti Tampereen Laukontorilta klo 9:30. Lippuja voi ostaa torin laidalla nököttävästä vaaleansinisestä rakennuksesta ja jos aamiainen on jäänyt väliin tai muutenkin, torilta löytyy maailman parasta mustaamakkaraa Tapolan kojusta. Me saavuimme paikalle hyvissä ajoin, jotta mustaamakkaraa himoitseva minä pääsin nauttimaan myöhäisen aamiaisen torilla. Puolukkahillolla tottakai.

Sitten oli aika astua laivaan ja lähteä vesille. Suuntasimme laivan aurinkokannelle, kapteeni kävi tervehtimässä ja sisällä laivassa oli mies soittamassa harmonikkaa. Ihana tunnelma. Laiva lähti satamasta ja alkoi lipua alas Pyhäjärveä. Me nautimme täysin rinnoin ihanasta Suomen kesästä, järvestä ja auringosta. Kuinka kaunis Suomi onkaan.

Matka Visavuoreen kestää noin 4,5 tuntia, mikä saattaa kuulostaa alkuun tosi pitkältä, etenkin kun matka taivalletaan edestakaisin, ellei sitten halua jatkaa Visavuoresta Hämeenlinnaan, joka on 2,5 tunnin matkan päässä. Voit toki tulla myös Hämeenlinnasta ja jatkaa Visavuoresta Tampereelle tai takaisin Hämeenlinnaan. Ihan miten haluat. Laiva pysähtyy tarvittaessa myös Nokian Edenillä ja Lempäälän kanavallakin voi jäädä pois kyydistä.

Matkalla on paljon nähtävää ja aika kuluu vauhdilla ihan vaan kannella istuskellessa. Toinen toistaan hulppeampia mökkejä ja asuinrakennuksia on hauska katsella, seassa on myös pieniä söpöjä mummonmökkejä, romahtanut venekatos, pieni asutettu saari ja olipa yhdellä rannalla myös eräs elämästä nauttiva alaston mieskin. Kukin tyylillään ja kai nyt vapaasta kesäfiiliksestä saa nauttia.

Lempäälän kanavassa riittää ihmeteltävää varsinkin lapsille, mutta myös ihan tällaisille vanhemmillekin tytöille ja pojille. Miten laiva mahtuu kapeaan kanavaan ja kuinka nopeasti vesi nousee ja laskeekaan. Sulut kiinni ja sulut auki. Nyt se on auki, nyt se on kii. Rannalla haukkuu koira ja ohikulkijat vilkuttavat laivalle.

Menomatkalla Visavuoreen laivalla tarjoiltiin myös maukas buffet-lounas. Tarjolla oli paljon erilaisia salaattiaineksia, joista omalle lautaselleen voi koota mieleisensä kombon. Oli myös leipää ja levitettä, perunoita ja kasvislisuketta, maukasta kanapataa ja sitten se suurin yllätys, eli ihan sairaan hyvänmakuiset silakkapihvit. Eiväthän silakkapihvit voi olla hyviä! Vaan ovat ne, ainakin Hopealinjan laivalla.

Minun olisi tehnyt mieli ottaa silakkapihvejä vielä lisääkin, mutta piti jättää tilaa kahvin kanssa tarjoiltavalle mustikkapiirakalle ja vaniljakastikkeelle. Ihanaa suomalaista ruokaa nautittuna upeissa maisemissa. Kyllä kelpaa.

Laivan baarista voi hakea myös muun muassa lemppariani Happy Joe -siideriä kannelle nautittavaksi, ja jos sataa, voi siiderin tai muun juoman nauttia sisätiloissa laivan ylä- tai alakerrassa. Upealta ne järvimaisemat näyttävät ikkunastakin katsottuina.

Jos sataa, mukana on lapsia tai muuten vaan alkaa aika käydä pitkäksi, niin laivalta löytyy iso kasa lauta- ja korttipelejä, joita mekin pelasimme paluumatkallamme Silver Moonilla, kun eräs aurinkorasvan unohtanut bloggaaja alkoi muistuttaa väritykseltään rapua. Siinä vaiheessa ei auttanut edes ystävällisen ja erittäin iloisen Tammerfesteille matkalla olleen miehen laukusta lainattu aurinkorasva, jota hän pakotti minut laittamaan kun näki punaisen ihoni.

Lautapelien lisäksi laivalla on luettavaa sekä leluja lapsille. Myös henkilökunnan kanssa on mukava jutustella. Perillä Visavuoressa on hieman yli tunti aikaa tutustua alueeseen ja se riittää varsin hyvin. Takaisin Tampereelle saavuimme iltakahdeksan maissa ja aamulla vielä niin rauhallista aamu-untaan uinuva Tampere oli muuttunut ihan täysin. Tori, rannat ja ravintolalaivat olivat täynnä porukkaa. Ratinassa soitti Happoradio ja meininki oli iloisen riehakas. Tammerfest oli alkanut!


Paluumatkalla Henkka söi pulled pork -leipää…

…ja minä maistelin merellistä toast skagenia aka Laivan leipää.

Hopealinjan kyydillä pääsee myös noin 20 minuutin matkan päässä Tampereen Laukontorilta sijaitsevaan Viikinsaareen, jossa voi viettää kesäistä päivää vaikkapa uiden, grillaten, tutustumalla luontopolkuun tai käymällä kesäteatterissa. Voit järjestää risteilyn myös omalla porukalla tai osallistua teemaristeilyyn. Tutustu tarkemmin tarjontaan Hopealinjan nettisivuilla.

Yhteistyössä Hopealinja

Omenainen jogurttijäätelö

Olen vouhkannut jo monessa jäätelöpostauksessa siitä, kuinka helppoa jäätelöä on tehdä ilman jäätelökonetta (lue vaikkapa tämä postaus). Ja tottahan se onkin ettei herkullisen jäätelön valmistamiseen tarvita mitään muita koneita kuin pakastin.

Mutta. On jäätelökoneellakin paikkansa. Sitä käyttämällä jäätelö nimittäin valmistuu vielä helpommin ja nopeammin. Ilman konetta kokatessa täytyy muistaa käydä sekoittelemassa pakastimen uumenissa valmistuvaa jäätelöä aina aika ajoin, mutta jäätelökonetta käyttäessä kone hoitaa sekoituksen puolestasi ja homma sujuu muutenkin paljon nopeammin. Niinpä otin OBH Nordican jäätelökoneen ilolla testiin kun sellaista minulle tarjottiin AlphaGeek -nettisivun toimesta.

Ensimmäisenä koneeseen pääsi pyörimään omenainen jogurttijäätelö. Raikas jogurttijäätelö on kevyempi herkku ja omenan maku on mielestäni aivan ihana kun puhutaan jäätelöstä. Ja oikeastaan muutenkin. Jogurttijäätelööni omenan makua, vihreää väriä sekä makeutta toi omenan makuinen makusiirappi.

Omenainen jogurttijäätelö

– 3 kananmunan valkuaista
– 3 dl maustamatonta jogurttia
– 0,5 dl glukoosisiirappia
– 0,5 dl omenamakusiirappia (Modolta, omani sain blogin kautta)

Vaahdota kananmunanvalkuaiset. Sekoita jogurtin joukkoon siirapit ja nostele valkuaisvaahto sekaan. Laita seos jäätelökoneeseen ja anna koneen hoitaa loput.


Yhteistyössä AlphaGeek.

Ampiaisellekin maistui.