Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Monthly Archives

maaliskuu 2014

Sitruunainen yrttiöljy

Sitruunaisen yrttiöljyn resepti on napattu Sara la Fountainin Healthy Kitchen -kirjasta. Yrttiöljyn ohje on kirjassa munakoisosalaatin yhteydessä ja alunperin minunkin piti tyrkätä makuöljyn resepti samaan postaukseen Saran munakoisosalaatin kanssa.

Ihastuin kuitenkin öljyyn niin palavasti, että halusin irrottaa sen omaksi postauksekseen, sillä ihanan makuinen öljy sopii todella hyvin moneen muuhunkin ruokaan ja meiltä on pyydetty yksinkertaisia kastike- ja lisukereseptejä. Saamanne pitää!

Yrttejä muuttamalla öljyyn saa kivaa vaihtelua. Tässä tämänkertaisessa versiossa on käytetty ihanan raikasta minttua sekä lemppariani basilikaa, mutta aivan yhtä hyvin öljyyn voi mörssätä kaikkea mitä yrttitarhasta sattuu löytymään. Niin ja tosiaan, sen munakoisosalaatin reseptikin tulee myöhemmin (resepti täällä), tehdään kuitenkin ensin yrttiöljy valmiiksi.

Yrttiöljy

– tuoretta minttua
– tuoretta basilikaa
– valkosipulia (1-2 kynttä)
– 1 dl oliiviöljyä
– sitruunan mehu
– 1 tl hunajaa

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. That’s it! Taitaa olla lyhin resepti blogin historian aikana, mutta sitäkin herkullisempi.

Tätä voisi pitää aina jääkaapissa valmiina, sillä en ihan äkkiä keksi ruokaa, johon ihana yrttiöljy ei sopisi. Okei, puuroon tai makeisiin herkkuihin en tätä laittaisi, mutta kaikenlaiset salaatit, keitot, liharuoat, voileivät, munakkaat yms. pitävät yrttiöljystä kovasti. Voi olla että meikäläinen on syönyt tätä lusikalla suoraan tarjoilukulhostakin..

Graniittilinnassa hehkuu

Ensimmäisen loman jälkeisen työpäivän ahdistusta helpotti kummasti se seikka, että tiesin saavani illalla hyvää ruokaa. Meidät oli nimittäin kutsuttu 10-vuotissynttäreitään juhlivaan Graniittilinnaan maistamaan ravintolan uuden puuhiiligrillin inspiroimia herkkuja, ja niinpä aikaerorastituksesta kärsineet bloggaajat astelivat innoissaan sisään jo tutuksi tulleeseen ravintolaan.

Ennen kuin pääsimme herkkujen kimppuun ihastelimme ravintolan uudistunutta sisustusta. Paikka näytti tavallaan samalta kuin ennenkin, mutta silti paljon oli muuttunut. Valkoiset pöytäliinat olivat vaihtuneet mustaan nahkaan ja seinillä komeili upeat härkäteokset. Tunnelma oli kuin hyvässä pihviravintolassa konsanaan ja keittiökierroksella näkemämme Inka-puuhiiligrilli vahvisti ajatuksiamme siitä, että uuden ruokalistan pihvit ovat varmasti maistamisen arvoisia.

Pihvien lisäksi puuhiiligrillissä paistetaan kalaa ja grilli antaa makua myös kasvislisukkeille sekä muun muassa alkupalalistalta löytyvälle bruschetta-leivälle. Ruokavalintoja miettiessämme päivän kala kävi kieltämättä mielessä, mutta tällä kertaa pihvit veivät voiton. Ehkä ensi kerralla sitten sitä kalaa.

Istahdimme valoisaan ikkunapöytään, josta käsin ihastelimme kaunista maisemaa ja kyseisenä iltana erityisen upean punasävyisenä hehkuvaa auringonlaskua. Tutustuimme uuteen ruokalistaan ja ilahduimme sen kohtuullisista hinnoista. Pihviannokset, joihin saa itse valita kastikkeen ja lisukkeen, maksavat noin kolmekymppiä (paitsi 600 grammainen häränkyljys, joka kustantaa 55,50 euroa) ja hintaan sisältyy, toisin kuin pihviravintoloissa yleensä, kastike ja yksi lisuke. Ei paha, vai mitä?

Ennen pihvien kimppuun käymistä tilasimme alkuruoaksi jo mainitsemaani puuhiiligrillissä paahdettua bruschettaa sinihomejuustolla. Toinen vaihtoehto leivän kanssa olisi ollut perinteisempi tomaatti ja valkosipuli, mutta tomaattiallergiani vuoksi päädyimme sinihomejuustoon, joka maistui hirmu hyvälle paahdetun leivän päällä.

Toiseksi alkuruoaksi otimme pehmeääkin pehmeämpää tilligraavattua merilohta maukkaalla pinaattilisukkeella. Pidimme molemmat kovasti lohesta, samoin sisilialaisesta Donna Fugatan Lighea-viinistä, jota tarjoilija meille alkuruokien kaveriksi suositteli.

Pääruoaksi valkkasimme tosiaan pihviä. Sisäfilepihvin kanssa otimme perinteistä konjakilla höystettyä pippurikermakastiketta ja marmorifilepihvin kaveriksi otimme tarjoilijan suosittelemaa tryffelikastiketta.

Lisukkeet pihville tulevat erikseen ja meidän kulhoista löytyi valkosipuliperunagratiinia ja pekonipapuja. Lisukkeita tulee harvemmin sen suuremmin kehuttua, mutta nyt täytyy sanoa, että valkosipuliperunagratiini oli yksi parhaista koskaan maistamistamme. Myös papu ja pekonit oli todellista herkkua, papujen kypsyysaste juuri sopivan rapsakka ja pekonikin maistui vielä paremmalle kuin yleensä.

Maistoimme pääruokien kanssa kahta eri punaviiniä ja molemmat viineistä sopivat erinomaisesti pihvien kaveriksi. Merlot jopa hieman yllätti, sillä olemme mieltäneet merlotin hieman pliisuksi rypäleeksi, eikä se yleensä kuulu lemppareihimme. Tämä oli kuitenkin maukasta ja riittävän tukevaa pihviemme kaveriksi.

Jälkiruokalistalta löytyy Viettelysten vaunu, joka pitää sisällään kaikkia listan jälkiruokia. Normaalisti ottaisimme sen empimättä, mutta koska tiesimme paikan apteekkarin salmiakilla maustetun creme bruleen erinomaiseksi, halusimme ottaa sitä ison annoksen. Creme brulee maistui vielä paremmalta kuin muistimme ja totesimme sen taas yhdeksi kaikkien aikojen parhaista jälkiruoista. Se saattaa olla jopa paras, joten uskokaa kun sanon, että Graniittilinnan creme bruleeta kannattaa ehdottomasti käydä maistamassa!

Toiseksi jälkiruoaksi otimme suositellun New Yorkin suklaakakun ja voi miten maukas sekin oli. Suklaata oli kunnolla ja raikas jäätelö piristi kokonaisuutta sopivasti pitäen suklaan kuitenkin pääosassa. Tätä suosittelemme kaikille suklaafaneille.

Herkullisen illallisen jälkeen emme voi muuta kuin kiittää Graniittilinnan väkeä jälleen kerran ihanasta illasta ja jäädä pohtimaan, milloin käymme testaamassa muitakin listalta löytyviä ruokia. Se on ainakin varmaa, että kun seuraava illallinen Graniittilinnassa koittaa, päätetään se jälleen salmiakilla maustetulla creme bruleella.

Kerava

Ennen kuin aloitan varsinaisen jutun siirretäänhän lähettyvillä olevat herneet hieman kauemmaksi, etteivät ne vaan mene vahingossa sieraimiin. Tämä juttu on kirjoitettu huumorilla, se on kärjistetty eikä siinä ole tarkoitus pilkata ketään tai mitään. Uskoisin että lukijamme ymmärtävät tämän sanomattakin, mutta kunhan nyt vaan varmistin, ettei kenellekään tule turhaan paha mieli.

Seuraa nimittäin tietopläjäys siitä, kun helsinkiläistyttö muutti Keravalle ja alkoi havainnoida ympäristöään. Miltä näyttää Kerava ja keravalaiset? Kas tässä kokemuksiani noin puolen vuoden keravalaisuuden ajalta:

– Keravalla on kylmä. Jos Helsingissä sijaitsevalla työpaikallani on kotiin lähtiessäni alle kymmenen astetta pakkasta, on Keravalla pakkasasteita vähintään 20 (saatan ehkä liioitella luvuissa, mutta ymmärtänette pointin). Keväällä asetelma tosin kääntynee päälaelleen, kun kylmä meri viilentää rannikkoa yhdessä Helsingissä viimaisena puhaltavan tuulen kanssa. Mutta syksyllä ja talvella Keravalla on kylmä. Piste.

– Kaikilla keravalaisilla lenkkeilijöillä on sininen takki. Hämäännyin yhdellä ensimmäisistä juoksulenkeistäni Keravalla kovasti, kun luulin, että sama lenkkeilijä tulee minua koko ajan vastaan. Miten se tuohon taas ehti? Pian tajusin, että lenkkeilijä on eri, mutta hänen takkinsa on samasta mallistosta kuin noin kymmenellä edellisellä lenkkeilijälläkin. Keravalla on varmaan ollut joskus miesten siniset tuulitakit tosi hyvässä tarjouksessa. Sinitakkisia keravalaisia voi bongata lenkkipolkujen lisäksi myös muualla kaupungilla kuten lähikaupan kassajonossa, parkkipaikalla tupakkaa polttelemassa tai vaikkapa auton ratissa.

– Keravalla juosten lenkkeilevät lähinnä vain miehet. Tunnen etten kuulu lainkaan joukkoon kun juoksen naisena pitkin metsiä, takkini on musta ja vastaan tulee vain sinitakkisia juoksijamiehiä. Naisiakin toki tulee ainakin toisinaan vastaan, mutta he harvoin juoksevat. Yleensä naisilla on mukanaan koira tai kävelysauvat, usein ystävä tai puolisokin sekä lastenrattaat.

– Keravalla on paljon enemmän sauvakävelijöitä kuin Helsingissä. Kauniina sunnuntaipäivänä kävelyteillä saa ihan varoa ettei saa sauvasta sääriluuhun, kun keravalaiset kokoontuvat kaduille sauvakävelemään. En ole ehkä koskaan tuntenut itseäni yhtä keravalaiseksi kuin silloin, kun sauvakävelin keskellä Keravaa heijastinliivi päälläni muiden kaltaisteni joukossa. Vain sininen takki puuttui.

– Kaupan myyjät ovat Keravalla todella mukavia. R-Kioskin myyjä juttelee mukavia, Valintatalon kassan kanssa saa aikaan pitkän keskustelun kondensoidusta maidosta, jonka kassamyyjä bongaa ruokaostoksistasi ja jos pyydät apua, saat sitä varmasti hymyn kera. Jokaisella kauppareissulla on varauduttava juttelemaan myyjän kanssa, joten täällä ei toimi ajatus siitä, että käyn vaan nopeasti kaupassa ilman että minun tarvitsee puhua mitään tai katsoa ketään silmiin. Ja sehän on ihan mahtavaa! Hyvä keravalaiset myyjät! Helsingin mutrusuilla olisi teiltä paljon opittavaa.

– Keravalla jalankulkijan on turvallisempi ylittää tie kuin Helsingissä. Autoilijat väistävät ja pysähtyvät varmuuden vuoksi suojatien eteen, vaikka olisit vielä (satojen) metrien päässä tien ylityksestä. Täällä kenelläkään ei tunnu olevan liian kiire ja kaikilla on suomalaiset rekisterikilvet autoissaan. Toisin sanoen Keravalla ei tarvitse pelätä holtittomasti kaahaavia itä- tai etelänaapureita, joiden alta Helsingissä saa jatkuvasti juosta pois.

– Keravalaiset käyttävät junaa aamuisin, mutta illan junissa on vain vähän porukkaa. Viimeiset jäävät pois viimeistään Saviolla ja Keravalla kanssani ulos junasta astuu vain muutama henkilö, kun heitä on aamun junassa ihan tungokseksi asti. Nieleekö Helsinki puolet keravalaisista päivän aikana, vai palautetaanko heidät muilla keinoin illaksi kotiin?

– Joulun aikaan keravalaiset koristavat pihojaan ja parvekkeitaan lukuisilla jouluvaloilla. Tämän keravalaiset tekevät tyylillä ja hyvällä maulla. Jouluvalot olivat viime jouluna niin kauniita, että kävimme ihan vartavasten kiertelemässä omakotitaloalueella ihailemassa valoin koristeltuja pihoja ja talojen ulkosivuja. Mauttomat vilkkuvat moniväriset valot puuttuvat Keravalta kokonaan. Ehkä niitä ei myydä täällä. Hyvä niin.

– Keravalaiset ovat hyvin neutraalin näköistä sakkia. Keravan kaduilla talsiessa ei tarvitse pelätä, että vastaan tulee joku radikaalia tyylisuuntaa edustava henkilö. Täällä vastaan ei tule pinkkitukkaista irokeesipunkkaria, taidokas sotamaalaus kasvoilla kulkevaa mustanpuhuvaa goottia, täyteen lävistettyä ja tatuoitua hyypiötä tai ketään muutakaan massasta rajusti erottuvaa henkilöä. Tai jos tulee, on hän nähtävyys, jota kerääntyy vaivihkaa pällistelemään koko sinitakkinen keravalaisjoukko.

– Ehkä parasta Keravalla on kaupungissa asuvien appivanhempieni lisäksi kesäisin järjestettävät Valkosipulifestivaalit. Valkosipulifestareille matkustaa mielellään junalla vaikkapa Helsingistä asti. Kojuja kierrellessä ja Aurinkomäellä olevaa ohjelmaa katsellessa aika kuluu kuin siivillä ja välillä voi levähtää aurinkoisella terassilla oluttuopin kera. Ja tokihan se olutkin on maustettu valkosipulilla. Nam.

– Rane on urbaani legenda. En ole löytänyt Ranea ja Keravan kolleja, vaikka olen kuinka potkinut seiniä öisin. Huijausta.

Pollo alla diavola eli Paholaisen kanaa

Sain joululahjaksi erittäin mieluisan kirjan. Sikke Sumarin ja Benjamin Ilmonin Ruokaa rakkaudella -kirja on hurmaava ja esittelin sen tarkemmin tässä postauksessa. Ensimmäinen kirjasta kokkaamani ruoka oli Pollo alla diavola eli Paholaisen kanaa, jolle tein lisukkeeksi paprika-sipulipaistosta. Jätin myös reseptissä olleen voin pois, vaikka kana olisi varmasti ollut vielä parempaa pienellä voilisäyksellä. Mutta toisaalta, ei se sitä välttämättä kaivannutkaan, sillä kana maistui oikein hyvältä ilmankin.

Kanasta tulisi varmasti vielä herkullisempaa grillissä, mutta uunissakin homma toimii hienosti. Tässä reseptissä on Siken pollo alla diavolan lisäksi minun tekemäni paprika-sipulipaistos, mutta voit toki herkutella kanalla muidenkin lisukkeiden kanssa. Salaatti, patonki ja Siken marinoidut paprikat sopivat ainakin hyvin pollo alla diavolan kaveriksi.

Pollo alla diavola

– kanaa (Siken kirjassa kehotettiin ostamaan kananpoika selkäranka poistettuna ja litistettynä, minä käytin kanan rintafileitä, sillä niitä sattui olemaan iso paketti pakastimessa)

Marinadi:

– 0,5 dl oliiviöljyä
– 0,5 dl avokado zest -öljyä (voit käyttää myös pelkästään oliiviöljyä niin kuin minä tein)
– puolikkaan sitruunan mehu
– 3 valkosipulin kynttä

Maustetahna:

– salviaa
– lehtipersiljaa
– 3-4 pientä punaista chiliä
– hopeasipuli
– valkosipulia
– 30 g voita (terveysintoilijat voivat jättää voin poiskin)

– lisukkeeksi paprikaa, sipulia ja valkosipulia

Tee ensin marinadi. Pilko valkosipuli ja sekoita öljyt, sitruunan mehu ja valkosipuli keskenään. Lisää kanat marinadiin ja anna muhia siellä vähintän tunnin verran.

Pilko paprika, sipuli ja valkosipuli uunivuoan pohjalle. Asettele päälle marinoidut kanat ja työnnä 200-asteiseen uuniin.

Mörssää maustetahnan kaikki ainekset sekaisin tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Minä pilkoin kaiken pieneksi ihan vaan veitsellä. Levitä maustetahna kanojen päälle ja laita takaisin uuniin. Ota pois kun kana ruskettuu ja on kypsää. Voit kokeilla kypsyyttä törkkäämällä tikun kanan paksuimpaan kohtaan ja jos sieltä tuleva neste on kirkasta, on kana kypsää.

Kotona!

Kahden ja puolen viikon seikkailu Floridassa ja Karibialla päättyi eilen kun neljä väsynyttä matkustajaa saapuivat kotiin yli vuorokauden kestäneen kotimatkan jälkeen. Minä nautin vielä tänään ansaitusta lomasta ja yritän kääntää vuorokausirytmiä takaisin Suomen aikaan.

Jetlagista toipuminen alkoikin tosi lupaavasti, kun nukahdin eilen illalla kahdeksalta ja heräsin puolenyön aikaan aivan pirteänä uuteen päivään. Ei näin. Nousin ylös, lakkasin kynnet ja luin kirjaa pari tuntia, kunnes vihdoin aamukahdelta uni tuli uudestaan ja sittenhän sitä olisikin jatkunut pitkälle iltapäivään asti, ellen olisi kiskonut itseäni väkisin ylös sängystä puoli kymmenen aikaan.

Nyt olo on vähintäänkin nuutunut, eikä asiaa helpota yhtään perinteinen viimeisen lomapäivän flunssa, jonka onnistuin hankkimaan ystäväkseni jopa helteisellä Karibialla. Mistä se aina löytääkin luokseni? En kuitenkaan valita, sillä väsyneestä olosta huolimatta muistojen aarrearkku on täpötäynnä toinen toistaan ikimuistoisempia matkakokemuksia, ihania hetkiä, kauniita maisemia ja olen loman jäljiltä ihan hurjan onnellinen. Väsynyt, mutta onnellinen.

Matkayllätykset onnistuivat paremmin kuin hyvin ja kaikki sujui hienosti. Mieltä ilahduttivat kovasti myös Keltaisen keittiön blogiin, Facebookiin ja Instagramiin tulleet kommentit, joita luettiin niin matkalla kuin heti eilen illalla kotonakin. Kiitos siis niistä. Nyt yritän tosiaan saada väsyneen pääni toimimaan ja jähmettyneet ajatukset virtaamaan entiseen malliin. Loman jäljiltä on paljon sulateltavaa, sillä ehdimme tosiaan nähdä ja kokea kahden ja puolen viikon aikana ihan hurjasti kaikkea upeaa.

Kunhan saan itseni tästä pikkuhiljaa taas toimintakuntoon, alan kirjoitella matkapostauksia, vastailla kommentteihinne ja jatkaa bloggaamista taas tuttuun tahtiin. Pysykäähän siis kanavalla! Kunhan aikaerorasitus alkaa helpottaa, täyttyy blogi trooppisista karibialaisista tunnelmista ja Miamin neonvärisestä sykkeestä, vanhoja kunnon reseptipostauksia ja muita tuttuja juttuja unohtamatta.