Monthly Archives

tammikuu 2013

Ranskalainen sipulikeitto

Ranskalaiseen illalliseemme kuului itseoikeutetusti myös perinteinen ranskalainen sipulikeitto. Olen syönyt kyseisestä keitosta eritasoisia versioita, ja ilmeisesti aina sieltä heikommasta päästä, sillä keitto ei ole onnistunut millään lailla säväyttämään minua. Päätin silti kokeilla sen tekemistä itse, ja onneksi kokeilin, sillä nyt olen kovin ihastunut sipulikeittoon. Ilmeisen onnistunut kokeilu siis.

En voinut mitenkään uskoa, että sipulista ja lihaliemestä tehty litku voisi olla niin hyvää kuin tämä soppa oli. Äärimmäisen yksinkertaisista aineksista tuli todella maukasta ruokaa ja ihmettelimme molemmat miten muutamasta arkisesta raaka-aineesta voi saada aikaiseksi jotain näin ihanaa. Nerokasta, hyvä ranskalaiset!

– 400 g sipulia
– 60 g voita
– 1 rkl vehnäjauhoja
– 1 l lihalientä
– 100 g gryuere-juustoa
– suolaa ja pippuria
– patonkia tai muuta vaaleaa leipää

Kuori sipulit ja viipaloi ne renkaiksi. Mittaa kattilan pohjalle voi ja kuullota sipuleita siinä tovi. Ripottele päälle vehnäjauhot, sekoita ja lisää lihaliemi. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin puoli tuntia. Mausta suolalla ja pippurilla. Pippuria saa mielestäni laittaa ihan reilusti että se varmasti maistuu.

Kaada keitto uunin kestäviin vuokiin ja asettele paahdetut leipäviipaleet päällimmäiseksi. Raasta leipien pinnalle reilusti gryuere-juustoa ja rouhaise hieman mustapippuria päälle ennen kuin tyrkkäät kulhot kuumaan uuniin. Ota kulhot pois kun juusto on sulanut ja vähän myös ruskistunut. Nauti heti, mutta varo, se on aika poppaa.

Välimeren risteily, osa 10 : Kotimatka

Menimme viimeisenä risteilyiltana ajoissa nukkumaan, sillä seuraavasta päivästä oli tulossa rankka. Herätyskello soi joskus tosi aikaisin ja kotona olimme vasta puolenyön maissa. Koko päivä meni siis matkustaessa, joten mahdollisimman pitkät yöunet oli fiksu veto. Aamulla herätyskellon soidessa olisi tehnyt mieli jäädä vielä nukkumaan, mutta yhden torkun jälkeen ponkaisin kuitenkin reippaasti ylös.

Olimme laittaneet edellisenä iltana kaikki valmiiksi aamua varten. Vaatteet odottivat tuolilla ja pöydillä oli enää vain aamulla tarvitsemamme kosmetiikka. Kaiken muun olimme pakanneet matkalaukkuihimme, jotka oli kuljetettu yön aikana pois ja ne odottaisivat meitä satamassa laivasta poistuttuamme. Nopeiden aamutoimien jälkeen menimme aamiaiselle, vaikka pelkäsinkin hieman etten saa niin aikaisin mitään syötyä. Älkää käsittäkö minua väärin, sillä rakastan aamupalaa. En vain yleensä kykene syömään sitä heti herättyäni, vaan työpäivisinkin hotkaisen aamiaiseni yleensä vasta työpaikalla konetta avatessani.

Ulkona oli vielä pimeää, vain sataman valot loistivat heijastuen märästä maasta. Yöllä oli satanut ihan reippaasti vettä ja laivan ulkokansikin oli aivan märkä. Aamiaista nauttiessamme katselin kun Civitavecchian satamaan tuli toinenkin isompi risteilyalus. Sehän on Ruby Princess! Tuolla paatilla seilasimme puolitoista vuotta sitten Karibialla. Mikä sattuma että kaikista maailman laivoista juuri se tuli viereemme satamaan.


Ruby Princess ja Martina Turks & Caicosilla.

Tunsin jopa jonkinlaista haikeutta tuttua alusta katsellessani. Tuolla yläkannella olimme katsomassa auringonlaskua kun näimme valtavan valaan pyrstön pärskähtävän aluksemme vieressä. Ja tuossa kohdassa suunnilleen vietimme viimeistä iltaa Karibialla lötkötellen rentoina aurinkotuoleissa katsellen samalla jälleen yhtä kaunista auringonlaskua. Syytän tunnekuohusta viimeisen reissupäivän aiheuttamaa yleistä haikeaa olotilaa kun ihana kauan odotettu loma lähestyi vääjäämättä loppuaan. Henkkaakin oli jo ikävä, eikä yhteisten lomamuistojen tulva yhtään auttanut asiaa.

Ennen aamiaiselta poistumista vaihdoimme vielä muutaman sanan tutun suomalaispariskunnan kanssa, joille olimme jättäneet jo edellisenä iltana yhdet jäähyväiset. Myös toinen pöytäseurueemme pariskunta tuli vastaan vielä illalla Helsinki-Vantaan lentokentällä, vaikka olimme aivan eri lennoilla. Hauska sattuma.

Aamiaisen jälkeen kävimme vielä hytissä ja siirryimme sitten meille määrätylle kokouspaikalle, jossa meidän tuli odottaa oman ryhmämme lähtöaikaa. Matkustajat jaettiin nimittäin ryhmiin ja jokaisella oli oma laivastapoistumisaikansa. Näin vältetään ruuhkat ja jonot, jotka olisivat vääjäämättömiä mikäli koko risteilyaluksellinen matkustajia yrittäisi purkautua samaan aikaan laivasta ulos. Meidän poistumisaika sattui olemaan juuri sopiva Roomaan lähteviä junia ajatellen, joten olimme oikein tyytyväisiä järjestelyyn, varsinkin kun lähtöä kontrolloiva setä antoi meille luvan poistua laivasta jo ennen varsinaista poistumisaikaamme.

Tosiaan, jonoja ei ollut missään ja olimme yhdessä hujauksessa ulkona aluksesta. Kävelimme suoraan satamarakennukseen, jossa meidät ohjattiin tietyn numeron kohdalla nököttävien matkalaukkujemme luokse, jotka erottuivat tummanpuhuvasta joukosta helposti värikkyytensä ansiosta. Musta matkalaukku olisi ehkä eniten mieleeni, mutta viininpunainen erottuu paremmin lentokentän hihnalta, varsinkin kun olen valinnut siihen mahdollisimman ruman matkalaukkuvyön. Kukaan muu ei yhdistäisi näitä värejä, joten aina kun näen viininpunaisen laukun sinikeltaisella vyöllä, voin olla varma että se on minun. Rumaa mutta kätevää, sanoisinko.

Satamasta kävelimme juna-asemalle Civitavecchian vasta heräillessä sateen raikastamaan aamuun. Ostimme junaliput automaatista ja onnistuimme lopulta löytämään myös toimivan leimauskoneen lipuillemme. Ennen junaan nousemista kävimme vielä aseman vessassa, joka oli melkoisen pelottava ja olinkin aika varma, että saan vähintään jonkun pöpön tai pahimmassa tapauksessa kuolen repsottavien katkaisimien aiheuttamaan sähköiskuun. No ei se mitään, ei se enää tässä vaiheessa haittaa kun loma on jo melkein ohitse. Mahdollinen pöpökin iskisi varmaan vasta Suomessa, joten rohkeasti vain tuhruiseen vessaan ja juosten ulos, jottei sähköisku ehdi iskeä rikkinäistä seinäpainiketta painanutta turistia.

Junamatka Roomaan sujui torkkuessa ja perillä Terminissä kävelimme tutulle bussipysäkille, jossa nousimme lentokenttäbussin kyytiin. Tässä vaiheessa oli jo hieman nälkä, joten otimme Suomesta ostetun suolapähkinäpurkin esiin ja aloimme rouskuttaa. Samaisia pähkinöitä on naposteltu vielä reissun jälkeenkin tallimatkalla, joten suolapähkinät matkasivat mukanamme ensin Suomesta Välimerelle ja sitten vielä takaisin Suomeen. Että niin tärkeistä matkaeväistä oli kyse. Paitsi että kyllä ne olivat tärkeät, ilman suolapähkinäpurkkia olisi hyttiimme ilmestyneiltä pyyhe-eläimiltä nimittäin puuttunut silmät. Ja se olisi ollut todella vakava asia.

Rooman lentokentällä menimme tottuneesti lippuautomaatille, mutta sepä ei löytänytkään lentojamme vaan kehotti meitä siirtymään tiskille. Ounou, nytkö ne koko reissun ajan poissa pysytelleet ongelmat alkaisivat.. Meillä oli nimittäin ihmeellisen hyvä tuuri koko matkan ajan. Monessa asiassa olisi voinut tulla ongelmia, mutta tällä kertaa mikään ei ollut meitä vastaan ja saimmekin ihmetellä moneen kertaan, miten helposti asiat hoituvat.

Nyt Rooman kentällä kohtasimme tosiaan ensimmäisen vastoinkäymisen kun lippuautomaatti ei löytänytkään lentojamme ja olimme jo hetken varmoja, ettei meillä olekaan lentolippuja kotiin (olisiko se oikastaan edes haitannut..?). No, turhaan huolestuimme, sillä ei senkään kanssa tullut lopulta sen suurempia ongelmia. Marssimme vain tiskille lentokenttätädin luokse, täti otti laukkumme, tarkisti passimme ja täräytti lentoliput kouraan. Hyvää matkaa!

Ennen koneeseen nousua tarkoituksenamme oli tehdä vielä muutamia tuliaisostoksia. Maajussin morsian olisi halunnut ostaa miehelleen tuliaiseksi viinipullon, mutta se olisi kuulemma otettu Amsterdamin kentällä pois, joten viini jäi kauppaan. Höh. Minä taas olisin halunnut viedä Italian kurssin kaverilleni Italia-kynän, mutta kentällä ei myyty turistikrääsää. Höh. Tuliaisostosten epäonnistumisen aiheuttamaan harmitukseen auttaa jäätelö, ja sitä kentältä sentään löytyi.

Ennen gelaton lusikoimista nappasimme Mäkistä hampurilaiset ja jälkiruoaksi söisimme viimeisen kerran ihanaa italialaista irtojäätelöä. Ja kylläpä se maistuikin taas hyvälle. Minä valitsin jännän kuuloisen greippisorbetin (hyvää!) sekä zabaglione-jäätelön (vielä parempaa!) ja tällä kertaa sain jätskiherralta vastauksen italiaksi, vaikka puhuin hänelle sekä italiaa että englantia. Jee, kyllä minusta vielä joskus tulee kunnon italialainen!

Paluulennolla meillä oli niin pitkä välilasku Amsterdamissa, että ehdimme käydä tutustumassa hieman itse kaupunkiinkin pelkän lentokentällä haahuilun sijaan. Kerron siitä lisää myöhemmin omassa postauksessaan. Nyt ollaan nimittäin Rooman kentällä nousemassa Alitalian pieneen rupuiseen koneeseen, jossa turvaohjeita selostava ääni katoaa kesken lentoemäntien viuhtomisen ja emännät näyttävät hurjan pelottavilta viiksineen ja yhteenkasvaneine kulmakarvoineen (okei, liiottelen ehkä vähän, mutta pelottavia he olivat silti). Epäonnistuneen turvaohjeiden esittämisen jälkeen kapteeni kertoi tiedossa olevan töyssyisen matkan, ja sitä se toden totta olikin.

Suoraan edessämme oli ukkospilvi, johon italialainen kapteeni ohjasi koneemme nousun ollessa vielä kesken. Katselin kaikessa rauhassa ikkunasta ulos kun jo hetken aikaa tärissyt koneemme otti syöksyn suoraan alaspäin. Osa matkustajista kiljui ja refleksit käskivät tarraamaan tuolin käsinojista kiinni, vaikka olisihan se turvavyökin estänyt pomppaamisen penkistä ilmaan. Vähän ajan päästä syöksy toistui ja kieltämättä se tuntui aika mukavasti vatsanpohjassa. Ukkospilvessä poukkoileva lentokone – Paras huvipuistolaite ikinä!

Amsterdamista Suomeen lensimme tasaisella KLM:n koneella, jossa meille tarjoiltiin leipää ja muffinssia. Alitalian koneessa sai sen sijaan valita joko suolaisen tai makean vaihtoehdon.

Suolainen vaihtoehto näytti tältä eikä maistunut juuri millekään. Makea vaihtoehto näytti olevan joku keksi. Ei kovin houkuttelevan näköinen sekään..

Amsterdamissa vietettyjen tuntien jälkeen viimeinen lento Helsinkiin tuntui jo aika puuduttavalta. Takana oli koko päivä matkustamista, kello läheni puoltayötä ja väsytti, mutta uni ei kuitenkaan tullut. Onneksi lento kesti vain pari tuntia ja sitten olimme vihdoin Suomessa. Takana oli mitä parhain reissu Välimerellä ja viikko kesäisissä tunnelmissa teki todella hyvää syksyisessä Suomessa tarpovalle bloggaajalle. Vaan oli kotiinkin kiva palata, etenkin kun siellä odotti Henkka, Henkan tekemät herkkuleivät (ruisleipää, tottakai) ja oma sänky, jossa nukuin kuin tukki pitkälle seuraavaan aamuun.


CruiseDirect.com Home Page
Varaa oma risteilysi oheisen linkin takaa CruiseDirectilta! Sitä mekin ollaan käytetty ja homma toimii pomminvarmasti. Suoraan CruiseDirectiltä varattuna risteily on myös huomattavasti edullisempi kuin matkatoimistolta ostettuna. Varaa risteily, lennot ja majoitukset itse niin säästät selvää rahaa ja unelmasta voi tulla totta!

Mätisuupala

Lukiessani saamaamme mätikirjaa otin ylös monta kokeilemisen arvoista reseptiä. Kirjaa tutkiessani minulle tuli aivan pakottava tarve syödä mätiä mahdollisimman pian. Mieluiten ihan heti. Seuraavalla kauppareissulla ostoskoriin lennähtikin purkillinen kirjolohen mätiä, kuminajuustoa sekä hapankorppua ja niin ensimmäinen kirjasta bongattu resepti pääsi testattavaksi. Ja voi miten hyvältä pienet suupalat maistuivatkaan.

– kuminajuustoa (tai Västerbottenia)
– hapankorppua
– kirjolohen mätiä
– mustapippuria

Leikkaa hapankorpun päälle siivu juustoa ja lusikoi mätiä sen päälle. Mausta mustapippurilla. Valmis. Aika yksinkertaista vai mitä? Vaan eipä tämmöistäkään yhdistelmää olisi tullut kokeiltua ilman luotettavalta taholta (tässä tapauksessa kirjasta) saatua vinkkiä.

Hampurilaisviikot Cantina Westissä

Cantina Westissä pyörähti tällä viikolla käyntiin hampurilaisviikot, jotka jatkuvat aina helmikuun 17. päivä asti. Tarjolla on kattava valikoima erilaisia hampurilaisannoksia, joista mielenkiintoisimpia ovat ehdottomasti majava- ja biisonipurilaiset sekä jättimäinen Big Rig. Listalta löytyy myös muun muassa vegeannos, kala-, kana- ja juustopurilaisia ja onpa joukossa myös yksi herkullinen hodarikin.

Me kävimme maistelemassa hampurilaisviikkojen antimia Cantina Westin kutsumina heti teemaviikkojen alkaessa, eikä meitä todellakaan tarvinnut käskeä kahdesti tuohon ensitreffipaikkanammekin toimineeseen ravintolaan. Ylhäällä olevassa kuvassa fiilistelen täsmälleen samassa kohdassa missä odotin Henkkaa 4,5 vuotta sitten kun tapasimme toisemme ensimmäistä kertaa. Silloin oli aika jännät paikat, nyt oli paljon rennompaa.

Alkuun joimme maukkaat mansikkamargaritat minkä jälkeen seurasi pieni infopläjäys, jossa muun muassa Sinebrychoffin edustaja Aniko Lehtinen (joka kirjoittaa myös Punavuori Gourmet -blogia) antoi juomasuosituksia hampurilaisille. Kokeilimmekin sekä Budweiseria, Brooklyn Lageria sekä Crow Moor Extra Dry Applea hampurilaisten kanssa ja ne kaikki sopivat mitä parhaiten tuhtien purilaisten kaveriksi.

Budweiser sopii parhaiten vaaleaa lihaa sisältävien annosten sekä kasvishampurilaisen kylkeen, Brooklyn Lager hieman tuhdimpien annosten kuten majava- ja biisonipurilaisten kanssa ja siideri kaikkien annosten kaveriksi heille, jotka eivät pidä oluesta. Meille maistui parhaiten Brooklyn Lager.


Keittiömestari Pia Vähäsalo kertoo hampurilaisviikkojen menusta. Muut tapahtuman isännät olivat ravintolatoimenjohtaja Antti Halttunen sekä perheyrittäjä Joonas Keskinen. Kuvan etualalla hymyilee myös Sinebrychoffin Aniko Lehtinen.

Jukka Finnin käsialaa olevalla Hampurilaisviikkojen listalla on yhteensä 11 erilaista annosta ja me pääsimme maistamaan niistä mielenkiintoisimpia. Tilaisuutta varten rakennetussa buffetissa oli tarjolla sekä majavaa että biisonia, jotka luonnollisesti kiinnostivat meitä eniten. Emmehän olleet koskaan ennen maistaneet ainakaan majavaa. Biisonista emme olleet aivan varmoja, sitä on tullut ehkä joskus haukattuakin. Buffetista löytyi lisäksi ainekset Hotdog Royaliin, ihanaan kolmen juuston juustopurilaiseen ja olipa tarjolla myös blogissa jo aiemminkin kehumiani Cantina Westin lohkoperunoita sekä aivan mielettömän herkullisia bataattiranskalaisia.

Vaikka me maistelimme hampurilaisviikkojen makuja buffetista, saimme toki nähdä myös miltä pöytiin kannettavat lautasannokset näyttävät. Ihanan herkullisen näköisiä ja runsaita annoksia katsellessani silmäni nauliintuivat valtavan kokoiseen Big Rigiin, joka oli melkeinpä pelottavan iso kaikkine härpäkkeineen. Jättiannoksesta riittääkin hyvin kahdelle tai sitten yhdelle todella nälkäiselle ruokailijalle.


Siinä niitä nyt olisi. Herkullisen näköistä vai mitä?


Etualalla komeilee Big Rig. Jättipurilainen ei ole mahtunut normaalikokoiselle lautaselle.

No miltä ne purilaiset sitten maistuivat? Herkullisilta. Niin tylsältä kuin se saattaakin kuulostaa, emme keksineet niistä mitään valittamisen aihetta, vaan pidimme kovasti kaikista kokeilemistamme hampurilaisviikkojen mauista. Majava- ja biisonipihvit olivat molemmat mehevän maukkaita ja muutkin pääraaka-aineet oikein mukavia.

Hampurilaisannokset erottuvat hyvin paljon edukseen perinteisistä ravintolahamppareista upeiden lisukkeidensa ansiosta. Sämpylä ei ole kaikissa annoksissa sitä perinteistä vehnäsämpylää vaan annoksiin on käytetty tuoretta ja maukasta chilisämpylää sekä maissileipää, joiden maukkaudesta kertoo se, että niitä voisi hotkia ihan sellaisenaankin. Myös majoneesit ja dipit ovat kaukana perussörsseleistä. Esimerkiksi majavapurilaisen välistä löytyvä katajanmarjamajoneesi on mainitsemisen arvoinen. Ja sitten on vielä ne ihanat lohkoperunat ja bataattiranskalaiset, joita voisi niin ikään syödä ihan pelkästäänkin.

Ihastuimme purilaisiin niin paljon, että aloimme jo suunnitella seuraavaa vierailuamme Cantina Westiin. Ennen helmikuun puoltaväliä pitäisi käydä vetäisemässä naamariin ainakin yhdet purilaisannokset. Ongelmaksi tulee koitumaan se, minkä kaikista upeista hampurilaisannoksista valitsisi. Mieli kun tekisi syödä niitä kaikkia.

Yritimmekin miettiä jo valmiiksi minkä annoksen valitsisimme, mutta eihän siitä mitään tullut kun kaikki oli tasaväkisen herkullista. Henkka saattaisi ottaa isoon nälkään valtavan Big Rigin kun taas minua houkuttelevat ainakin kolmen juuston purilainen, herkullisen näköinen kala-annos ja myös vegeannos näytti hieman yllättäen todella kutsuvalta. Myös hotdog oli maukkaine chorizoineen ja lammasmakkaroineen herkullista ja tottakai myös majava- ja biisonihamppareita puraisisi mielellään vielä uudestaankin. Vaikeaksi siis menee, onneksi teemaviikot jatkuvat niin pitkään, että hampurilaiselle ehtii useammankin kerran.

Muistathan myös muut Cantina Westin teemaviikot: Keväällä 15. toukokuuta alkaen vietetään Chiliviikkoja ja syksymmällä 21.8. alkaen herkutellaan Texas-viikkojen merkeissä.

Välimeren risteily osa 9 : Viimeinen päivä merellä

Viimeinen kokonainen risteilypäivä vietettiin kokonaan merellä. Aamu alkoi tutusti aamiaisbuffetissa, minkä jälkeen menimme viimeisen kerran aamutriviaan, jossa toivoimme näkevämme tutut kaverit, eli ikkunapöydän voittoisan nelikon, jonka kanssa meillä on ollut hyväntahtoista sanailua koko risteilyn ajan, sekä sen saksalaisen papparaisen, joka on ollut tärkeä vahvistus kolmen hengen joukkueessamme.

Ikkunaporukka oli jo paikalla kun talsimme Schooner Bariin hedelmävesilasit kourassamme, mutta pieni huoli meinasi tulla puseroon kun saksalaista pappaa ei näkynyt eikä kuulunut. Viimeinen aamutrivia ilman pappaa ei tulisi kuuloonkaan! Onneksi juuri ennen visailun alkua pappa tupsahti jostakin paikalle ja istahti viereemme valmiina viimeiseen aamutriviataistoon.

Pappa olikin suorastaan tulessa tänä aamuna. Hän ei malttanut pysyä penkillään vaan kyykistyi viereemme tuon tuosta kuiskimaan vastauksia. Saatoin melkein kuulla kuinka hänen aivonsa raksuttivat vastauksia miettiessään. Ja kun kävimme oikeita vastauksia läpi, hurrasi hän innoissaan oltuaan oikeassa. Kerran hän jopa tuuppasi minua käsivarteen hyvän toverin elkein ja heilautti nyrkissä olevaa kättään ilmassa huutaen samalla JES!! Ihana pappa, minun olisi pitänyt varmaan yhtyä hänen riemuitsemiseensa, mutta olin niin häkeltynyt papparaisen onnesta etten kyennyt kuin hymyilemään hänelle takaisin.

Trivian jälkeen menimme levittämään aurinkorasvaa ihollemme ja vaihtamaan bikinit päälle, sillä tokihan vikana päivänä pitäisi ottaa kaikki irti laivan aurinkokansista. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä kaikki muutkin olivat päättäneet viettää meripäivän aurinkotuoleissa. Saimmekin kiertää hyvän tovin ennen kuin löysimme hiljaiselta päätykannelta pari vapaata aurinkotuolia. Raahasimme ne aurinkoiseen kohtaan myrtsien kanssamatkustajien tehdessä meille naama mutrussa noin sentin tilaa per henkilö. Ja siihen pieneen rakoonhan me ängimme, vaikka aistimmekin ettemme olleet kovin tervetulleita mammojen ylhäiseen yksinäisyyteen.

Aurinkotuoleilla ihanassa Välimeren lämmössä aika kului mukavasti välillä torkkuen, välillä kirjaa lukien ja välillä nousten ylös katsomaan kun laivamme lipui Sisilian ja Italian mantereen välistä. Etnakin näkyi jotenkuten sumun läpi ja vähän ajan päästä ohitimme upean tuliperäisen Strombolin saaren.


Mykistävän upeaa Strombolia ei kannata missata.

Strombolin saari muodostuu oikeastaan vain tulivuoresta, jonka rinteillä on hieman asutusta siitäkin huolimatta, että Strombolin tulivuori on yksi maailman aktiivisimmista. Jylhä saari on upean näköinen noustessaan horisontista korkeuksiin enkä voinut kuin huokaista ihastuksesta sitä katsellessani. Kaunista, niin kaunista.

Välimeren helteessä hikoiltuamme alkoi nälkä hiipiä vatsaan ja olo oli jopa hieman heikko kun maltoimme vihdoin nousta ylös lounaalle. Tankkasin ihanan raikasta lemonadea parikin mukillista ja viimeistään suolaiset ranskalaiset majoneesin kera saivat auringossa nuutuneen turistin olon piristymään. Jälkkäriksi vielä jogurttijäätelöä niin lounas oli täydellinen.

Lounaan jälkeen päätimme osallistua Italia-aiheiseen triviaan, sillä ajattelimme lempiaiheeni nostavan meidät huonon triviamenestyksen suosta. Ennen triviaa kuuntelimme hetken Italian kielen kurssia, jota piti risteilyemäntämme Simona. Napolista kotoisin oleva Simona piti myös Italia-trivian ja iloksemme pärjäsimme siinä aika hyvin. Toista voittoa meille ei kuitenkaan tullut, mutta olimme silti oikein tyytyväisiä tähän risteilyn viimeiseen triviaan.

Seuraavaksi suuntasimme suihkun kautta viimeiselle illalliselle, jonka aikana taputimme tarjoilijoiden musiikkiesitykselle ja halasimme suomalaiset pöytäkumppanimme ennen ravintolasta poistumista. Lupasin kertoa teille vielä hieman tarkemmin illallisesta pääravintolassamme Coppeliassa, joten tässä tulee:

Illallinen oli siis aina samaan aikaan samassa pöydässä samojen pöytätovereiden kanssa. Halutessaan illallisen voi nauttia myös muissa laivan ravintoloissa oman aikataulun mukaisesti, joten kattauksesta ei tarvitse stressata. Muualtakin saa kyllä erinomaista ruokaa vaikkei aina ehtisikään omaan kattaukseen. Windjammerin buffetista olenkin kertonut jo aiemmin, mutta nyt keskitytään siis kolmekerroksisen pääravintolan antiin, jossa kerrokset on nimetty oopperoiden mukaan. Omamme oli siis Coppelia.

Päivittäin vaihtuvalta ruokalistalta valittiin alkuruoka sekä pääruoka ja myöhemmin vielä jälkiruokakin omalta listaltaan. Listat ilmestyivät jo päivällä ravintolan ulkopuolelle, joten illan menua saattoi käydä tutkimassa etukäteen. Erilaisia vaihtoehtoja oli riittävästi ja valittavissa oli aina myös kevyempiä aterioita, jotka oli merkitty omalla tunnuksellaan.


Ranskalainen sipulikeitto oli ihan ok.


Mmmm, prosciutto e melone…


Hedelmäsalaattia alkuruoaksi. Mikäs siinä.


Tämä oli hyvää.


Caesarsalaatti ei petä koskaan

Alkuruokalistalla oli joka ilta caesarsalaatti sekä katkarapucocktail, joten jos mikään muu ei houkutellut, voi aina ottaa jomman kumman näistä turvallisista klassikoista. Listalla oli toki myös vaihtuvia erikoisuuksia keitoista pasteijatyylisiin ruokiin ja olipa tarjolla myös ainakin suomalaiseen makuun hieman erikoisempiakin alkuruokia. Makeat ja hedelmäiset sapuskat olisivat nimittäin mielestäni kuuluneet jälkiruokalistalle eikä aterian alkuun, mutta toisaalta miksipä en olisi hörppinyt persikkaista nektariinia alkuruoaksi kun se kerran haluttiin minulle siinä kohtaa illallista tarjoilla.


Gnocchiannos oli hyvää, mutta niin täyttävää, että sain syötyä vain noin kolmasosan annoksesta.


Laitoin sitten pääruoista näköjään vain pastakuvat blogiin. No, ei se mitään. Tämä kyseinen yksilö oli ehkäpä koko risteilyn herkullisin pääruoka.


Ah, olihan täällä muutakin pääruokaa kuin pastaa! Lohta oli saatavilla useana iltana ja se oli oikein maukasta.

Pääruoat olivat laadultaan melko vaihtelevia, joten oli aikamoista arpapeliä tuleeko eteen hyvä ruoka vai vähemmän hyvä annos. Tarjolla oli liha-, kala- ja kasvisvaihtoehtojen lisäksi aina myös kokin erikoinen sekä intialainen vaihtoehto. Usein oli myös pastaa ja etenkin ensimmäisenä iltana syömäni kermainen sienipasta oli todella maukasta. Annokset olivat valtavan kokoisia, enkä tainnut kertaakaan jaksaa syödä pääruokalautastani tyhjäksi.


Tässä makeassa kaverissa oli kiva sitrusliköörinen tujaus.


Jäätelöä. Nam.


Suklaafondantissa olisi saanut olla enemmän suklaata.


Suklaakakku oli niiiin hyvää ja niin tuhtia tavaraa, että huhhuh sentään.


Ihana lajitelma pieniä jälkiruokamaistiaisia.

Jälkiruoat olivat melkeinpä illallisen parasta antia. Listalla oli aina jäätelöä sekä sorbettia joista oli saatavilla myös sokeriton versio. Jäätelön lisäksi joka ilta oli tarjolla monta muutakin houkuttelevan kuuloista vaihtoehtoa ja jälkiruoan valitseminen olikin välillä todella hankalaa, kun kaikkea olisi tehnyt mieli maistaa. Omaksi lempparikseni nousivat ainakin Key Lime Pie sekä ihanan suklainen kakkupala, joka oli niin tuhti, ettei sen jälkeen tehnyt hetkeen mieli edes ajatella makeaa.

Alku-, pää- ja jälkiruokien lisäksi meille tarjoiltiin aina erilaisia leipiä voin kera. Perusvalikoima pysyi samana illasta toiseen minkä lisäksi leipäkorista löytyi vaihtuvia erikoisuuksia. Etenkin sinihomejuustoleipä jäi mieleeni. Pöytiin tuotiin lautasannosten lisäksi myös erilaisia naposteluannoksia jaettavaksi kaverin kanssa. Napostelulautanen saattoi sisältää valikoiman maukkaita juustoja, nachoja dippeineen ja kannettiinpa eräänä päivänä pöytäämme myös etanapannut, joissa tosin oli etanoiden sijaan joitakin meren otuksia. Ruoka ei siis todellakaan lopu kesken ja valuinkin joka ilta ravintolasta ulos vatsa aivan täpötäynnä herkkuja.

Viimeisen illallisen jälkeen menimme hieman haikeina maksamaan Maajussin morsiamen laivaostokset. Laivallahan ei käytetä lainkaan rahaa tai maksukortteja vaan kaikki ostot kuitataan SeaPassille, joka toimii myös hyttikorttina. SeaPassia vilautetaan myös aina laivalta poistuttaessa ja sinne saavuttaessa, jotta henkilökunta pysyy kärryillä siitä kuinka monta matkustajaa unohtui maihin.

Omat laivaostokseni veloitettiin risteilyn jälkeen suoraan luottokortiltani, jonka olin näyttänyt henkilökunnalle risteilylle kirjautuessani. Todella kätevää, minun ei siis tarvinnut tehdä mitään muuta kuin maksaa luottokorttilasku sitten kun se tuli kotiin. Käteisellä maksettaessa piti ostokset käydä maksamassa viimeisenä iltana laivan infoon ja voitte arvata, että jono oli melkoinen. Suosittelen siis luottokorttia, vaikka kyllä homma toimi käteiselläkin ihan näppärästi.


Heippa laukut! Toivottavasti näemme vielä.

Illan ohjelmaan kuului vielä laukkujen pakkaaminen ja niiden tyrkkääminen käytävään ennen nukkumaan menoa. Siitä matkalaukut toimitettaisiin satamaan, joten itse ei tarvinnut kuin kantaa käsimatkatavarat ulos laivasta. Matkalaukku odotti terminaalissa merkityllä paikalla noutajaansa ja avustajia löytyi riittävästi mikäli oma laukku ei meinannut löytyä laukkumeren syövereistä. Jos olisimme ostaneet alkoholia maista tai laivalta, olisivat nekin odottaneet laukun vieressä. Alkoholiostokset kun otetaan säilöön laivalle tultaessa, joten omien juomien hörppiminen hytissä ei tällä laivayhtiöllä onnistu.

Välimeren risteilystämme kertovat postaukset vetelevät nyt siis viimeisiään, mutta vielä olisi tiedossa yksi postaus, jossa poistumme laivasta, suuntaamme Rooman lentokentälle ja heittelehdimme Alitalian kiikkerän koneen kyydissä turbulenssin kourissa. Myös ihanasta Amsterdamista on tulossa oma postauksensa. Vietimme siellä muutaman tunnin kotimatkallamme, ja kaupunki onnistui hurmaamaan minut lyhyessä ajassa siitäkin huolimatta, että eksyimme heti ensitöiksemme punaisten lyhtyjen alueelle.

Saatan kirjoitella myöhemmin vielä jonkinlaisen vertailupostauksenkin tämänkertaisesta Royal Caribbeanista sekä Karibian risteilymme laivayhtiönä toimineesta Princess Cruisesista. Voisin vertailla laivayhtiöiden eroja, plussia ja miinuksia sekä höpötellä yleisesti siitä, miten asiat tällaisilla risteilyillä toimii. Moni asia kun hoidetaan samalla hyväksi havaitulla tavalla kaikilla isommilla laivayhtiöillä ja elo risteilyllä helpottuu entisestään kun tietää muutaman pikku tärpin. Vastaan mielelläni myös kysymyksiin mikäli sellaisia tulee mieleen.