Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Monthly Archives

syyskuu 2012

New York, osa 3

Viimeinen kokonainen päivämme New Yorkissa valkeni lämpimän aurinkoisena ja päätimmekin olla reippaita ja mennä metron sijaan kävellen American Museum of Natural Historyyn. Aamiaisen jälkiruoaksi (kyllä sellainenkin käsite on olemassa ainakin lomailevalla Martinalla) nappasin kiskasta Peanut-patukan mukaani, sillä minä en vaan voi saada tarpeekseni mistään missä lukee peanut tai peanutbutter. Kotonakin vetelen maapähkinävoita suoraan purkista silloin kun kukaan ei näe. Riippuvuus pähkinäistä tahnaa kohtaan kukoistaa siis täydessä kukassaan.

Kävelimme kohti museota Upper West Sidella Central Parkin vierusta pitkin ja ihmettelimme jälleen kerran aivan omanlaistaan tunnelmaa, joka tässäkin kaupunginosassa vallitsi. Itse museossa oli niin paljon kaikenlaista ihmeteltävää ja nähtävää, että siitä voisi tehdä oman postauksena. En tiedä teenkö sellaista koskaan, mutta ainakaan tähän postaukseen en tunge museon sisältä otettuja kuvia. Paitsi tämän yhden, sillä meillä kävi tämän jutun kohdalla aika hyvä tuuri matkamme ajankohdan kannalta.

Kuvassa näkyvät maailmalla tapahtuneet maanjäristykset ja juuri reissuamme ennen oli Japanissa ollut iso maanjäristys (muistanette uutisista kun Fukushima oli pulassa). Tästä sai aika hyvän käsityksen kuinka isosta järistyksestä oikeastaan oli kyse. Puolet kartasta on Japanin rinkuloiden peitossa. Onneksi matkamme suuntautui Jenkkeihin eikä Japaniin..

Saimme kulumaan museossa tovin jos toisenkin ja sieltä ulos putkahdettuamme oli turisteille tullut nälkä. Niinpä nappasimme kojusta ihanat Philly Cheese Steakit ja menimme syömään ne Central Parkiin. Istuimme siinä piknikillä ja aistimme valtavan puiston tunnelmaa. Olimme päättäneet, ettemme kolua koko puistoa läpi tällä reissulla, vaan kävelemme vain museon kohdalta puiston halki etelään koukaten ainakin Strawberry Fieldsin läpi. Jotain pitää jättää ensi kertaankin, eivätkä museossa tallustamisesta väsyneet jalkamme olisikaan jaksaneet viedä meitä kovin syvälle puiston uumeniin.

Seikkailimme Central Parkissa kuitenkin sen verran että näimme rabies-oravan ja kauniita maisemia, sekä myös sen Strawberry Fieldsin Imagine-muistomerkkeineen.

Kun olimme putkahtaneet ulos puistosta totesimme hieman ihmeissämme nähneemme jo kaiken mitä halusimme ensimmäisellä Nykin reissullamme nähdä. Illalla kiertelisimme vielä ihastelemassa yöllisen Manhattanin valoja ja tunnelmaa, mutta nyt meillä ei yhtäkkiä olekaan mitään suunniteltua tekemistä. Ihan parasta, nyt voisimme tehdä ihan mitä huvittaa, kunhan ensin keksisimme mitä se voisi olla. No, mennään vaikka metrolla johonkin missä emme ole vielä käyneet. Niinpä otimme seuraavan metron ja putkahdimme ulos Macy’s tavaratalon liepeillä ja suuntasimme sinne sisään.


Mekkotaivas


Jäätelötaivas

Macy’sissa oli ainakin mekkotaivas ja jäätelötaivas, joissa vietimme molemmissa tovin jos toisenkin. Ostettavaa olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta onneksi emme olleet nyt shoppailutuulella, joten säästimme pitkän pennin kun kävelimme tavaratalosta ulos ilman yhtäkään ostoskassia. Hyvä me!

Ennen illallista meidän oli määrä laittaa vielä kamat kasaan, sillä aamuvarhaisella oli lähtö La Guardian lentokentälle ja seuraavaan kohteeseen. Kun laukut oli pakattu ja ulkona pimeää, lähdimme etsimään pizzapaikkaa, mikä olikin helpommin sanottu kuin tehty siinä osassa Manhattania, jolla hotellimme sijaitsi. Lopulta löysimme pikaruokapaikan näköisen mestan, josta ostimme muutaman pizzaslicen ja pikkupullot punkkua. Tämä illallinen saisi nyt kelvata.

Syömisen jälkeen lähdimme sulattelemaan pizzoja kävellen käsi kädessä pimentyneessä kaupungissa, joka ei oikeastaan ollut kovin pimeä, sillä joka paikassa loisti erilaisia valoja. Times Square oli luonnollisesti kaikista valoisin paikka iltamyöhään ja siellä tökötimmekin tovin ihmettelemässä kaikkia niitä valoja ja aukiolla vaeltavaa väenpaljoutta.

Olimme suunnitelleet menevämme myös Top of the Rockiin ihailemaan korkealta näköalapaikalta pimeää New Yorkia, mutta sinnepä ei mahtunutkaan, joten jätimme senkin sitten seuraavaan kertaan. Aloimme sitä paitsi olla jo niin väsyneitä, että hotellihuoneen sänky alkoi tuntua melko houkuttelevalta vaihtoehdolta. Suuntasimmekin pienen tunnelmallisen kävelykierroksen jälkeen hotellihuoneeseen ja nappasimme hetken mielijohteesta lähikaupasta vielä viimeisen palan juustokakkua iltapalaksi hotellille. Juustokakku naamariin, iltapesut ja sitten unten maille. Seuraavana aamuna olisi aikainen herätys lentokentälle.

Perinteiset lähtökaljat oli hörpättävä tälläkin kentällä, vaikka perillä Fort Lauderdalessa Henkka istuisikin auton rattiin ja ajaisi meidät avoautolla Miami Beachille. Herra itse ei tätä muistanut tilatessaan meille isot tuopit, mutta onneksi alkomaholi ehti haihtua lentomatkan aikana.

Lentomme lähti tosiaan kohti Fort Lauderdalea, mutta se onkin sitten jo ihan oma tarinansa. Miamin ruokaseikkailuista oletkin voinut lukea blogistani aiemmin, samoin viikon kestäneestä Karibian risteilystä, joka oli ehdottomasti lomamme kohokohta, vaikkei sitä oikein voikaan verrata upeisiin hetkiin, joita vietimme New Yorkin sykkeessä.

Suklaaherkkupalat

Jaan teille nyt sellaisen reseptin että voi morjens! Heikompaa saattaa hirvittää, varsinkin jos ei ole tottunut kovin makeaan elämään, mutta onneksi ohje on muokattavissa myös vähemmän makeaan suuntaan jos se tuntuu tällaisena aivan liian överiltä. Suklaaherkkupalojen valmistaminen on todella helppoa ja reseptiä voi varioida mielin määrin oman maun mukaiseksi. Tämä tässä on vain ehdotus ja vaikka itse sanonkin, niin aika hyvä sellainen:

– 2 levyä taloussuklaata
– 1 levy valkosuklaata
– cashewpähkinöitä
– Omar-karkkeja

Sulata puolet taloussuklaasta ja kaada sula suklaa laakeaan vuokaan niin, että sitä on astian pohjalla noin sentti tai enemmän. Ripottele suklaan päälle pienemmiksi paloiksi rouhitut pähkinät, Omarit ja valkosuklaapalat. Sulata loput taloussuklaasta ja peitä pähkinät ja muut kaverit sillä. Anna massan jähmettyä jääkaapissa yön yli ja leikkaa se sitten terävällä veitsellä reilun kokoisiksi suupaloiksi. Jos suklaa tuntuu vaikealta leikata, anna sen olla hetki huoneenlämmössä niin, että suklaa pehmenee hieman, ja on näin helpommin leikattavissa. Aivan taivaallisen hyvää, sanon minä.

Ohjetta voi tosiaan muunnella vaikka kuinka paljon. Käytä taloussuklaan sijaan tummaa suklaata tai tee koko homma valkosuklaasta tai mistä tahansa lempparisuklaastasi. Suklaapalojen sisuksiin voi jemmata melkein mitä vain erilaisista pähkinöistä kuivattuihin hedelmiin tai mihin tahansa karkkiin, mitä karkkihyllystä löytyy. Itse rakastan maitosuklaan ja salmiakin jumalaista liittoa, joten voitte olla varmoja, että meikäläisen seuraaviin suklaaherkkukokeiluihin tulee sisältymään salmiakkikarkit. Vielä pitäisi päättää mikä salmiakkinami saa kunnian olla ensimmäinen suklaaseen hautautuja.

Rakkaudesta Helsinkiin: Toukola ja Arabia

Helsinki perustettiin Vantaanjoen suulle vuonna 1550 ja Vanhankaupungin lahdella on vieläkin pystyssä joitakin sen aikaisia rakennuksia. Paikka ei kuitenkaan ollut lopulta tarpeeksi hyvä suurelle kauppakaupungille, sillä lahti oli liian matala ja sijainti muutenkin hieman syrjäinen. Niinpä Pietari Brahe siirsi kaupungin keskustan vuonna 1615 nykyisen Kruununhaan paikkeille ja siitä se alkoi sitten paisua nykyisiin mittoihinsa.

Vanhankaupungintiellä on muutama Helsingin syntymää kunnioittava muistomerkki, joista oma lempparini on Helsingin ensimmäisen kirkon paikka, jossa on varhaisen Helsingin rikkaimman miehen Hans van Sandenin hautakivi sekä kivistä tehty reunus, joka kertoo missä vanha kirkko aikoinaan sijaitsi. Kirkko ja hautausmaa sijaitsivat paikalla vuodesta 1550 vuoteen 1639 asti ja nyt siinä on tosiaan tämä muistomerkki sekä sitä ympäröivä pieni puisto.

Toisella puolella Vanhankaupungintietä on Helsingin rakentajien muistomerkki, joka on Porvoon, Rauman, Ulvilan ja Tammisaaren lahja 450-vuotta täyttäneelle Helsingille. Nämä kaupungit määrättiin aikoinaan Kustaa Vaasan toimesta käymään kauppaa Vantaanjoen suulle, johon herra oli perustanut Helsingin kaupungin.

Helsingin rakentajien muistomerkin vieressä on kohokuva vanhasta Helsingistä, josta käy ilmi, kuinka pienestä kyläpahasesta pääkaupunkimme on saanut alkunsa. Kohokuviota tuli tuijotettua hetki jos toinenkin, sillä minusta oli todella mielenkiintoista katsella mihin on rakennettu Helsingin ensimmäiset rakennukset ja kuinka pieni kaupunki silloin olikaan.

Helsingin rakentajien muistomerkin takana kohoaa Kellomäki, jonka korkeimmalta kohdalta löytyy vielä yksi hauska muistomerkki. Kyseessä on Kustaa II Adolfin maapäivien kunniaksi pystytetty hökötys, joka kertoo siitä, kun Kustaa II Adolf ja Suomen säädyt kokoontuivat ensimmäisen kerran vuonna 1616 sopimaan tärkeistä asioista. Itse muistomerkki ei ole niin vanha, vaan se on pystytetty paikalle tasan 300 vuotta Kuningas Kustaa II Adolfin kuoleman jälkeen, eli 6.11.1932.

Arabianrannassa on valtava määrä julkista modernia taidetta ja mekin kävimme kurkistamassa niistä muutamaa. Taideteosten suuri määrä johtuu siitä, että Helsingin kaupunki määräsi 1-2 prosenttia rakennuskustannuksista käytettäväksi julkiseen taiteeseen silloin, kun Arabianrannan rakentamista suunniteltiin. Taideteoksia valmistuu alueelle koko ajan lisää, joten seudulla täytynee käydä seikkailemassa jossain vaiheessa vielä uudelleenkin.

Kaksi Arabianrannan taideteoksista sijaitsee Toini Muonan pihalla. Toinen niistä on japanilaisen Kobinatan tekemä nimetön musta graniittiveistos, jonka taiteilija toivoi herättävän uteliaisuutta ja hän halusi ihmisten koskettavan veistosta. Ja joo, tuollainen musta möhkäle se tosiaan oli. Pinta oli sileä (tokihan sitä piti koskea taiteilijan mieliksi) ja muotokieli toi mieleen Japanin, vaikken taiteesta tai Japanista juuri mitään tiedäkään.

Toinen saman kadun päässä sijaitseva taideteos on Tiina Veräjänkorvan tekemä Siniset hetket, joka koostuu sinisistä kehyksistä, joiden läpi voi ihailla Vanhankaupunginlahden maisemaa ja voipa teoksen läpi myös kävellä takana olevaan puistoon, niin kuin me teimme. Tämä oli kiva taideteos, vaikken olisikaan tajunnut sen olevan taidetta, mikäli en olisi sitä tiennyt. Olisin varmaan luullut sen olevan vain todella sininen aita puiston ja asuinalueen välillä.

Arabianmäen puistossa on ruma Nocturnal, joka on tuollainen iso rautahökötys. Emme pitäneet tästä lainkaan ainakaan päiväsaikaan, enkä jaksa uskoa että se on illalla valaistunakaan sen kauniimpi.

Jatketaan siis matkaa Syyriankadulle päiväkodin pihaan, jossa möllöttää abstrakti taideteos. Kiltit päiväkodin tädit päästivät meidät pihalleen katsomaan taideteosta lähempää ja kertoivat juuri edellisenä päivänä paikalla käyneen myös ihmisiä pällistelemässä pihan veistosta. Ehkä hekin olivat olleet Sunnuntaikävelyllä Helsingissä -kirjan innoittamalla turistikierroksella?

Sakari Vapaavuoren tekemästä veistoksesta jäi hyvä mielikuva, mutta veikkaan sen johtuvan enemmänkin mukavista päiväkodin työntekijöistä kuin itse veistoksesta, joka nyt oli vain tuollainen möhkäle. Vapaavuoren kerrotaan ärähtäneen uteliaille sivustaseuraajille teoksen esittävän hänen apulaistaan seisomassa käsillään, mutta yleisempi tulkinta on, että veistos esittää äitiä ja lasta. Ja kyllä vain, mekin näimme veistoksessa äidin ja lapsen, tosin hieman epämuodostuneet sellaiset..

Arabiankadulla sijaitsee yksi retken lemppareistamme eli Jukka Vikbergin pystysuoraan kallion seinään kiinnittämät 82 metallilintua. Ne muodostavat teoksen nimeltä Lintuparatiisi, joka kuvastaa vuosina 1994-1996 Vanhankaupunginlahdella pesineitä lintuja. Tämä oli kiva, vaikken tunnistanutkaan linnuista kuin kumiankkaa esittävän patsaan, vaikka niissä luki lintujen latinankieliset nimetkin. Mutta koska en ole käynyt Latinassa, en voi osata sen kieltäkään. Vai miten se nyt meni, maantieto hallussa ja silleen..


Maamme-laulun muistomerkki


Topelius


Cygnaeus

Kumtähden kenttä on saanut nimensä Kumpulan ruotsinkielisen nimen Gumtäkt mukaan, joka suomennettiin ensin Kumtähdeksi ja muutettiin myöhemmin Kumpulaksi. Puiston perukoilta löytyy Maamme-laulun muistomerkki, jonka komeimmaksi mieheksi valitsimme Topeliuksen. Pacius ja Runeberg tulivat jaetulle toiselle sijalle ja pullukka Cygnaeus hävisi Mister Maamme-laulun muistomerkki -kisat. Parempi onni ensi kerralla Cygnaeus! Muistomerkin paikalla vietettiin 1800-luvulla ylioppilaiden keväistä Flora-juhlaa ja vuonna 1848 juhlassa laulettiin ensimmäisen kerran Maamme-laulu.

Finlandssvenska bättre folkin koulujen pihalla on yksi monesta reitin lemppareistamme, nimittäin Keidas-niminen nukkuvia leijonia esittävä taideteos. Jotkut hölmöt ovat kritisoineet, etteivät leijonat muka sovellu suomalaiseen maisemaan, mutta minusta ne ovat todella suloisia siinä maatessaan. Oli pakko mennä silittelemään yhtä leijonista ja lauleskella samalla mielessä Ultra Brata. ”Savanni nukahtaa iltapäivän kuumuuteen, myös me nukahdamme väsyneet leijonat..”

Vanhan koulumatkani varrella Hämeentien ja Haukilahdenkadun risteyksessä on kaksi kivestä tehtyä portinpylvästä, joita en huomannut niinä satanamiljoonana kertana kun kävelin noin metrin päästä niiden ohi bussipysäkille ja kotiin. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, sillä nyt kävimme katsomassa, miltä vanhat kaupunginportin pylväät näyttävät. Tässä sijaitsi vuoteen 1906 asti Helsingin ja Kumpulan säteritilan välinen portti, ja ken portista kävi, joutui maksamaan tullimaksuja.

Ja koska olimme Arabiassa, pitihän meidän mennä Arabian tehtaille verestämään eräitä pahoja viinintarjoilumuistoja, pitämään kahvitauko ja sen jälkeen katselemaan astiastoja, sillä minua on alettu vaivihkaa painostaa siihen, että alkaisimme kerätä jotakin kivaa astiasarjaa. Mitä vikaa on Ikean ja Tiimarin astioissa? Ei vaan, olisihan se kiva löytää joku kiva astiasto, jota alkaisimme sitten kerätä uuteen keittiöömme, mutta kun sellaisen löytäminen ei ole kovin helppoa. Mikään katsomistamme Iittalan ja Pentikin astiastoista ei säväyttänyt tarpeeksi, vaikka muutama jäikin mieleeni muhimaan potentiaalisena vaihtoehtona. Ehkä aika näyttää sitten joskus myöhemmin mille astiastolle sydämeni (anteeksi SYDÄMEMME, Henkkaakin pitää varmaan kuunnella näissä asioissa..) alkaa sykkiä eniten. Siihen asti jatkan Mariskoolien ja Kivi-tuikkujen keräämistä. Voihan niistäkin syödä ja juoda. Mariskooliin ruoka ja Kivi-tuikkuun juoma. Valmis.

Mitä meninkään tekemään..

Sen siitä saa kun matkakuume kasvaa liian isoksi. Tällainen pieni irtiotto olisi luvassa vielä tälle syksylle:

Ajoitus ei ehkä ole paras mahdollinen tällaiselle reissulle, kun on tosiaan se talo rakenteilla ja kaikkea. Päätin kuitenkin sysätä huonon omatunnon syrjään, sillä perkale, mä olen tän matkan ansainnut! Ja sitäpaitsi viikon rentoilun jälkeen olen niin täynnä energiaa, että rakennan talon viikossa loppuun vaikka yksin. Tai ainakin melkein..

Matkailusta muuten puheen ollen, Copterlinen lentomme peruuntuivat pitkäksi venähtäneen huoltokatkon takia, joten lupailemiani Tallinnan postauksia saamme odottaa vasta hamassa tulevaisuudessa. Muutimme lippumme avoimiksi ja lähdemme lennolle joskus myöhemmin kun keksimme sopivan ajankohdan.

Sitä odotellessa hukutan teidät syksyn ja talven mittaan Välimeri-aiheisiin postauksiin, sillä saatan olla ihan pikkasen innoissani pian koittavasta matkasta. Jotakin innostuksestani kertoo myös kirjatilaus, jonka tein pian matkan varattuamme. Kotiin kannettiin kolme pientä matkaopasta ja Välimerellinen keittokirja, joita olen selaillut samalla kun perhoset lentelevät mahassa ja innostuksen väristykset menevät pitkin kroppaa. Olen yrittänyt hillitä intoiluani, mutta olen silti ollut varmaan aika ärsyttävä matkatohinoissani..

Syksyn mittaan on tulossa myös muutama Turku-postaus, sillä teimme kaupunkiin korvaavan matkan Tallinnan reissun peruunnuttua. Lomapäivät oli sovittu jo töissä ja meillä oli sopivasti hotellilahjakortti odottamassa käyttöä, joten neljättä vuosipäivää suunnattiinkin juhlimaan Tallinnan sijaan Turkuun. Päätimme aikoinaan, muistaakseni toisen vuosipäivämme aikaan, että pyrimme reissaamaan aina eri kaupunkiin viettämään ensitapaamisemme vuosipäivää. Tähän mennessä olemme olleet Helsingissä, Tukholmassa, Kuopiossa ja nyt Turussa. Mihinköhän tiemme vie vuoden päästä?

Illallinen paljain varpain

Kävimme testaamassa Henkan kanssa eräänä torstai-iltana Käpylän Park Hotelin yhteydessä sijaitsevan Ravintola Puiston. Ennen kuin päästään syömään, niin antakaa kun kerron hieman siitä, miten vaikeaa naisen elämä voi joskus olla.

Olen kova suunnittelemaan asioita ja niinpä minulla on aina mietittynä valmiiksi, minkä asun laitan kaikkiin vähänkin erityisempiin tapahtumiin, kuten vaikkapa ravintolaillallisille. Niinpä olin nytkin päättänyt hyvissä ajoin laittavani Ravintola Puiston illalliselle kaapissa käyttämättömänä lojuneen turkoosin kesämekon. Hengailinkin kaikessa rauhassa kotona punaista kukkaa hiuksiini asetellen, kunnes kello oli sen verran, että kohta pitäisi lähteä kävelemään junalle päin. Heitin siis mekon päälleni huomatakseni, että kankaassahan on ihan perhananmoiset tahrat, jotka eivät tietenkään suostuneet poistumaan paikalta, vaikka yritin hinkata niitä puhtaaksi.

No ei se mitään, onhan tuossa vaatekaappi täynnä asuja. Täytyisi vaan valita jokin, mikä sopisi punaisiin asusteisiini, tulipunaisiin kynsiin sekä harmaaseen meikkiin. Vaan tämäpä olikin sellainen päivä kun mikään vaate ei ole kiva (paitsi se turkoosi mekko olisi ollut ilman niitä tahroja). Sovitin hiki päässä vaikka kuinka montaa asukokonaisuutta, mutta kaikissa tuntui olevan joku vika. Lopulta hyväksyin kuitenkin simppelin yhdistelmän mustaa ja mustaa. Vaihdoin vielä viime hetkellä ballerinat korkokenkiin, vaikka tiesin että joutuisin kävelemään hieman pidempiä matkoja. Ihan sama, onhan sitä ennenkin kävelty korkkareilla muun muassa lähes tulkoon koko Ibizan saaren ympäri ja sen jälkeen vielä tanssittu ties missä korokkeilla aamuun asti. Kyllä minä nyt yhden Käpylän reissun näillä kävelen. Meinasin ottaa ballerinat laukkuun varalle, mutta jätin ne kuitenkin kotiin, sillä kyllä minä pärjään ilmankin. Virhe.

Kun olin treffannut Käpylän asemalla Henkan ja lähdimme kävelemään kohti ravintolaa, kuului kengästäni naps. Se meni rikki, ja vieläpä niin, ettei sillä mitenkään pystynyt edes esittämään kävelemistä. Nonni, tässä sitä nyt sitten ollaan. Koti on jo liian kaukana, ne ballerinat jäi ottamatta mukaan eikä tässä ole mitään kauppaa, josta voisin napata uudet kengät itselleni. Ei auta muu kuin viettää paljain jaloin tämä ilta. Niinpä koppasin kengät käteeni ja kipitin nolona ravintolaan ilman kenkiä mustaksi likaantuneet jalkapohjat vilkkuen. Olin jo varautunut selittämään surkean tilanteeni itku silmässä leuka nyyhkytyksestä väpättäen, mikäli he eivät päästäisi kengätöntä asiakasta sisään, mutta ei ravintolan väki mitään sanonut. Ohjasi vaan pöytään ja ojensi hymyillen ruokalistan.

Loppujen lopuksi paljain varpain vietetty ilta oli hauska kokemus, vaikken kehdannutkaan nousta kesken ruokailun vessaan, vaan odotin, että saimme syötyä loppuun ja hiipparoin sitten Henkan vierellä kengättömänä vessan kautta bussipysäkille. Bussiin nousu ilman kenkiä tuntui myös todella hölmöltä ja toivoin vain, ettei missään olisi lasinsiruja. Matkalla pysäkiltä kotiin oli edessä vielä pitkä ja kivinen tie, ihan kirjaimellisesti, sillä asfalttitie oli katkaistu niin, että jouduin uhraamaan jalkapohjani pisteleville pikkukiville. Auts, auts, auts. Henkka olisi voinut muuten ottaa minut reppuselkään, mutta minihameeni ei ollut paras vaihtoehto reppuselässä kulkemiselle.

Lopulta päästiin kuitenkin kotiin juuri ennen rankkasateen alkamista. Se tästä olisi vielä puuttunutkin, että kastumme läpimäräksi kun yksi tollo on rikkonut kenkänsä, eikä voi juosta sadetta pakoon, sillä kivet pistelee eikä silloin näkisi mahdollisia lasinsiruansoja. Kotona vielä perusteellinen jalkapesu ja tuhojen tarkistus: Yksi hiertymä/haava, ei yhtään lasinsirua. Ja hei, eikös sitä sanotakin, että paljain jaloin kulkeminen tekee hyvää vähän niin kuin kaikelle? Pikkukivien tarjoama jalkapohja-akupunktiokin paransi varmasti monta muhimassa ollutta vaivaa. Hmm, en kyllä siltikään aio ottaa tavaksi ilman kenkiä kulkemista. Toivottavasti kenkäni ovat samaa mieltä kanssani.

Ravintola itsessään oli kiva, siisti ja ilmeisen rento, kun asiakkaan kengättömyyskään ei tuntunut haittaavan. Ruoka oli hyvää ja annokset olivat isoja. Tuntui että annoksissa oli panostettu enemmän makuun kuin ruoan ulkonäköön, mikä ei sinänsä ole ollenkaan huono juttu, sillä makuhan on tärkeintä. Annokset olisivat voineet olla meidän molempien mielestä pienemmät, sillä etenkin alkuruoasta jäi harmittavan paljon syömättä, vaikka se hyvää olikin. Niin isoa majoneesikasaa ei vaan voinut syödä, sillä sen jälkeen olisimme olleet jo aivan täynnä eivätkä pää- ja jälkiruoka olisi enää mahtuneet mahaan.

Hassua oli myös se, että alku- ja pääruokien kaveriksi tilaamamme viinit kannettiin pöytään alkudrinkin kanssa samaan aikaan, niin että pöytämme oli täynnä viinilaseja ja punkku sai odotella melko pitkän tovin kunnes pääruoka tuotiin pöytään. Ei tämäkään minua haitannut, mutta hieman kummalliselta se tuntui kun pöytä oli täynnä viinilaseja.

Alkuruokana oli jaloviinagraavattua lohta, uppomuna, majoneesia ja vihersalaattia. Annos oli todella herkullinen, mutta kuten jo mainitsin, hirmu isokokoinen. Tämä olisi riittänyt yksinään sammuttamaan nälkäni, mutta koska edessä oli vielä kolme ruokalajia, oli minun jätettävä osa syömättä.

Seuraavaksi pöytään kannettiin sitrussorbettia, mikä oli aika yllättävä veto, sillä olen törmännyt suunpuhdistajina toimiviin välisorbetteihin aiemmin vain todella hienoissa ravintoloissa. Koska Puisto-ravintolaa ei oikein voi verrata Chez Dominiqueen, oli sorbetti yllätys, mutta tarkennetakoon että ehdottoman positiivinen sellainen. Yritystä ainakin löytyy.

Pääruoka-annoskin oli valtava, mutta koska se oli niin herkullista, oli sitä pakko syödä vielä vähän lisää, vaikka olinkin jo aivan täynnä.

Jälkiruoaksi piti olla mansikkasalaattia valkosuklaamoussen kera, mutta tarjoilija ilmoitti sen olevan loppu. Voi harmitus, odotin herkulliselta kuulostavaa jälkiruokaa kovasti, eikä sen tilalle tarjottu mustikkapiirakka kuulostanut yhtä houkuttavalta. Hyvää piirakkakin toki oli, mutta olisin halunnut maistaa mansikkasalaattia. Ensi kerralla sitten. Ensi kerralla otan myös varakengät mukaan.