Islannin kiertomatka – Vestmannasaaret

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

3.7.2018

Lähdimme jo aamukuudelta ajelemaan Reykjavikista. Halusin opetella ajamaan hankalasti ajettavaa vuokra-autoamme rauhassa ja aikaisin lähtiessä, ei tarvinnut murehtia ruuhkista ja muusta liikenteestä.

Ajelimme ensin seuraavaan majapaikkaamme, syrjäiselle hevostilalle. Olimme sopineet, että tuomme tavaramme ja ns. tsekkaudumme sisälle ja lähdemme sitten kohti Vestmannasaaria. Hevostila ja majapaikkamme on upea! Harmi, että meillä ei ole aikaa nauttia siitä sen enempää.

Vestmannasaaret

Ajelimme Landeyjahöfniin, josta lähtee lautat Vestmannasaarille. Matkalla näimme Hekla-tulivuoren, vesiputouksen sekä laajoja suistoalueita. Luulimme Landeyjahöfnin olevan pieni kaupunki tai kylä, jossa olisi ehkäpä ravintola, kahvila tai kauppa, josta voisimme ostaa aamupalaa tai aikaisen lounaan. No, eipä sitten ollut. Landeyjahöfnissä ei ole mitään muuta kuin lauttaranta ja terminaalirakennus. Liput piti hakea lipunmyynnistä vahvistuskirjeen kanssa. Olimme tulleet paikalle hyvissä ajoin, koska kuvittelimme käyvämme syömässä jossain. Hengailimme ja koitimme tappaa aikaa, ihailimme Vestmannasaaria kaukaa rannalta ja pikkumies leikki pihalla olevilla leikkitelineillä.

Tulivuori Hekla näkyi juuri ja juuri pilvien keskeltä

Lauttaan ajaessa autossa ei saanut olla kuskin lisäksi muita matkustajia. Perheen miesväki meni lauttaan siis terminaalin kautta ja minä ajelin auton sisälle. Lautalta ostimme sämpylät ja vesipullot, sillä saimme nälkää siirrettyä vähän eteenpäin. Lauttamatkalla näimme saariryhmän muita saaria ja reippaan puolen tunnin päästä olimmekin jo perillä pääsaarella.

Aluksi etsimme autolle parkkipaikan ja lähdimme kävellen kiertelemään kylän keskustaa. Tavoitteena oli löytää joku paikka, jossa syödä. Löysimme pitserian, jossa nautimme hyvät pitsat. Sitten kävelimme takaisin autolle. Keli oli jälleen pilvinen ja sateinen.

Lähdimme ajelemaan saaren päähän, jossa kuulemamme mukaan voisi nähdä lunneja. Pysähdyimme ensin pienelle mökille, jonne käveltiin tien varrelta lammaslaitumen läpi. Mökin ikkunoista voi kuulemma nähdä välillä lintuja, kun ne pesivät siellä rinteessä. Lampaita nähtiin, mutta lunneja ei.

Jatkoimme matkaa saaren päähän saakka. Parkkeerasimme automme ja lähdimme taas kävelemään polkuja saaren kallioille. Sade oli tehnyt jyrkillä rinteillä olevat kapeat polut todella liukkaiksi. Ajoittain jännitti melkoisesti, kun mietin mitä tapahtuu, jos liukastuu ja lähtee vierimään rinnettä alas ja kallioilta mereen. Jossain kohtaa oli vain pakko nousta kallioiden reunalla kulkevalta polulta ylöspäin rinnettä, kävely reunalla alkoi jännittää liikaa.

 

Näimme lunneja, mutta niin kaukaa, ettei onnistuttu nappaamaan niistä kuvia. Maisemat olivat aivan mahtavat. Jyrkät kalliot, saariryhmän muita saaria. Harmi, että ilma oli jälleen sateinen.

Kiipeä tulivuorelle, väärälle… Kiipeä toiselle, oikealle

Tänään oli kulunut 45 vuotta siitä, kun saarella oleva tulivuori, Eldfell, oli purkautunut. Eldfell on 279 metriä korkea ja sen purkautuminen teki 70-luvulla valtavasti tuhoa saarella. Vuoren vieressä on myös toinen vuori, Helgafell. Olimme kuulleet, että Eldfellin huipulle voi kiivetä ja ylhäällä voi tuntea paikoitellen lämpöä koskettaessa maanpintaa, vaikka purkauksesta on kulunut jo pitkä aika.

Ajelimme vuorelle ja lähdimme etsimään tihkusateessa reittiä ylös. Löysimme polun, jonka varrella oli lampaita laitumella. Reitti oli yllättävän hankala ja raskas siihen nähden, mitä olimme kuulleet. 4-vuotiaskin pärjäsi kuitenkin ihmeen hyvin, ehkä paremmin kun minä. Syy hankalalle reitille selvisi huipulla, olimme kiivenneet väärälle vuorelle. Katselimme Helgafellin huipulta vieressä olevaa vuorta ja näimme sen päällä ihmisiä, no ilmankos olimme saaneet kiivetä rauhassa. No, pääsimme alas ehjin nahoin ja päätimme ajella vielä Eldfellin juurelle katselemaan. Päästyämme perille ajattelimme lähteä pikkuisen patikoimaan Eldfellin rinnettä ylös. Valitsimme melko hankalan reitin, kun lähdimme kiipeämään rinnettä, joka oli täynnä irtokiveä. Pinnistelimme lopulta ylös asti ja sieltä olikin upeat maisemat. Kipusimme alas vuorelta pikkuisen helpompaa polkua pitkin. Pikkumies keräili matkalta mukaan upeita laavakiviä.

Illalla lähdimme taas lautalla takaisin Islannin pääsaarelle. Lautta oli melko täynnä ihmisiä ja matka tuntui kestävän pidempään kuin se kestikään. Vielä piti ajella melko pitkä matka majapaikkaamme. Aamusta matka jatkuu eteenpäin.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *