Browsing Tag

suomi

herrankukkaro

Ihanan erikoinen Herrankukkaro – viikonloppu kalastajakylässä

Majoituksesta on saatu alennusta Herrankukkarolta.

Muistatteko, kun haaveilin alkuvuoden reissu-unelmapostauksessani matkasta Turun saaristoon? Olin jo varma, että matkahaaveeni siirtyy tälläkin kertaa ensi vuodelle, kunnes yllättäen eteeni tulikin mahdollisuus lähteä viettämään saaristoviikonloppua Turun edustalla sijaitsevaan Herrankukkaroon. Minulla ei totta puhuen ollut aluksi hajuakaan, mihin olin lupautunut, mutta jo paikan nettisivuja tutkittuani sain käsityksen, että mistään ihan tavanomaisesta virkityslomasta ei ollut kyse. Vanhan kalastajatilan ympärille rakentunut Herrankukkaro osoittautuikin täydellisen omaleimaiseksi sekoitukseksi saaristoidylliä, kalastajakylän tunnelmaa ja savusaunan lempeitä löylyjä, kuorrutettuna sellaisella määrällä mielikuvitusta, että vieläkin hymyilyttää. Continue Reading

isojärvi kansallispuisto

Majavien mailla – monipuolinen Isojärvi on helppo retkikohde

Pitkä juhannusviikonloppu tarjosi keskelle kesää mukavan mahdollisuuden pienelle kotimaan matkalle. Monien muiden suomalaisten tapaan minäkin vietin vuoden valoisimman yön luonnon helmassa, tosin mökkeilyn sijasta aktiviteetiksi valikoitui patikointi ja majoitusmuotona toimi lähi-Prisman edullisin teltta. Näistä eväistä rakentuikin lopulta varsin mukava juhannusreissu. Continue Reading

Roihuvuoren Hanami – vain kirsikankukat puuttuivat

Viime viikot blogissa on menty vahvasti kotimaan matkailun teemalla ja sama linja jatkuu vielä tämän viikon ajan, ennen kuin siirryn fiilistelemään alkavaa kesälomaani ja sen myötä starttaavaa Belgian reissua. Tämä viikonloppu vierähti puoliksi Helsingissä, jonne junailin sunnuntaina päiväretkelle tapaamaan ystävääni ja viettämään kaunista kesäpäivää (kyllä, kevät on viimeistään nyt muuttunut kesäksi!) Roihuvuoren Hanamin merkeissä. Olen jo useampana vuonna halunnut käydä kyseisessä tapahtumassa, joten tänä vuonna tarkistin päivän kalenterista hyvissä ajoin ja ostin junaliput Helsinkiin. Ei siis muuta kuin aamulla kohti rautatieasemaa ja suunta kohti Roihuvuoren kuuluisia kirsikkapuita. Continue Reading

Lähimatkalle pyöräillen – 8 kohdetta ja reittivinkit Tampereelta

Valtakunnallista Pyöräilyviikkoa vietetään jälleen ympäri Suomen 4.-12.5. ja huomasin ilokseni, että viikon teemana on tänä vuonna pyörämatkailu. Teeman tarkoitus on innostaa tutustumaan erityisesti oman lähiympäristön luontoon ja kulttuurikohteisiin pyörän selästä käsin, mikä onkin mielestäni todella mainio tapa yhdistää liikunta, ekologinen matkailu ja lähimatkakohteista nauttiminen. Koska olen itsekin kolunnut vuosien varrella yhden jos toisenkin lähiseudun nähtävyyden pyöräillen, päätin Pyöräilyviikon teeman innoittamana koota yhteen muutamia erilaisia sopivasti pyörämatkan päässä sijaitsevia kohteita Tampereella ja lähialueilla. Käytän etäisyyksien hahmottamisessa kiintopisteenä kaupungin keskustaa, mutta jutun lopussa linkittämäni pyöräilykartan avulla voit helposti suunnitella sopivan reitin kohteeseen omasta lähtöpisteestäsi käsin. Kahdeksan kohdesuosituksen lisäksi lisäsin loppuun myös muutaman pyöräilyreitin, joiden varrella pääsee ihastelemaan kauniita maisemia tai tutustumaan useampaan kiinnostavaan kohteeseen samalla kertaa. Ei muuta kuin kypärä päähän ja matkaan! Continue Reading