Browsing Tag

matkasuunnitelmia

Vuoden 2019 matkasuunnitelmat – ja vinkkipyyntöjä!

Käväisin viikonloppuna pienellä lähilomalla Helsingissä ja sain samalla hyvän syyn piipahtaa lauantaina Matkamessuilla. Olin messuilla ensikertalaisena enkä etukäteen oikein tiennyt mitä odottaa, mutta lopputulema oli pienoinen pettymys. Tein pidemmän pysähdyksen muutamalla ständillä, jotka esittelivät ensi kesän reissukohteiksi pohtimiani maita, mutta näin jälkikäteen ajatellen pitkälti samat tiedot olisin saanut ihan Googlestakin. Messuille pitäisi varmaan tulla täysin tyhjällä päällä hakemaan inspiraatiota seuraaviksi matkakohteiksi, mutta kun itselleni kohteet olivat jo selvät, oli messujen anti aika köykäinen. Paljon tuntui olevan myös sen tyyppistä matkailua, mistä itse en perusta ollenkaan, kuten risteilyjä ja valmismatkoja. Ei ehkä ihan minun paikkani siis, tai sitten olin vain väärin odotuksin liikkeellä. Alkaneen vuoden reissusuunnitelmat ovat nyt kuitenkin viimeistään messujen myötä kirkastuneet ja niistä seuraavaksi hieman tarkemmin. Continue Reading

Vaihtoehto lentämiselle – matkavinkkejä ja pohdintoja

Näin vuoden 2019 alussa olen monen muun tapaan pohtinut tulevan vuoden lomakausia ja matkasuunnitelmia, sekä potenut samalla hienoista ahdistusta siitä, että minun itsekäs haluni nähdä maailmaa aiheuttaa ilmastokuormaa, josta lentämisen aiheuttamat päästöt eivät ole ainakaan pienimmästä päästä. Vaikka elänkin arjessani mielestäni varsin ekologisesti, kohdistuu tietynlainen syyllisyys kuitenkin juuri lentopäästöihin, sillä lentämisen aiheuttamat päästöt muodostavat helposti todella suuren osan henkilökohtaisesta hiilijalanjäljestä, minkä lisäksi ne ovat vieläpä pitkälti turhia päästöjä. Minä voisin elää varmasti ihan hyvän elämän ilman yhtä ainutta lentoa, se vain olisi hyvin erilaista elämää. Kuitenkin päätös lentämisen rajoittamisesta tuntuu matkailuun tottuneesta ihmisestä ymmärrettävästi äärimmäisen vaikealta. Jos kuitenkin haluaa matkustaa ympäristön kannalta kestävästi, on lentämisen varaan rakennettua matkustustyyliä pakko muuttaa. Mutta mitä jää jäljelle, jos lentäminen ei ole enää vaihtoehto matkakohdetta valittaessa? Continue Reading

Kaksi viikkoa Balkanilla

Kaksi viikkoa Balkanilla – suunnittelusta toteutukseen

Viime kesänä toteutui yksi pitkäaikainen haaveeni, kun ajatus reppureissusta Balkanin niemimaalla konkretisoitui suunnitelman ja lopulta toteutuksen tasolle. Kiinnostukseni Euroopan kaakkoisnurkkaa kohtaan oli herännyt jo vuosia aiemmin ja keväällä 2017 toteutetun Montenegron autoloman myötä se oli vain kasvanut. Nyt olisi aika nähdä lisää tuota kiehtovaa, vielä hieman eksoottiselta tuntuvaa Balkania!

Ainoa ongelma oli, että saimme matkakumppanini kanssa sumplittua yhteistä kesälomaa vain kahden viikon ajaksi. Riittääkö kaksi viikkoa tällaisella reissulla mihinkään? Riittääpä hyvinkin, kun jo ennen reissua panostaa riittävästi aikaa ja vaivaa suunnitteluun. Mistä siis lähteä liikkeelle? Continue Reading