Tampereen lounaspaikat – uutuuksia ja vanhoja suosikkeja

Työskenneltyäni nyt aikalailla tasan vuoden ajan Tampereen keskustassa ovat alueen lounaspaikat tulleet jo kiitettävän tutuiksi. Osa vanhoista suosikeistani on valitettavasti ehtinyt myös lopettamaan toimintansa, mutta onneksi uusia lemppareita on ilmestynyt lähes yhtä nopeasti tilalle. Tässä koottuna tämän hetken suosikkini, painotettuna hieman uudempiin ja monille vielä tuntemattomampiin lounaspaikkoihin. Ehkä löydät joukosta uuden suosikkisi?

Arthouse Cafe Kehräsaari

Entisissä Ravintola 931:n tiloissa elokuvateatteri Niagaran yhteydessä toimiva Arthouse Cafe Kehräsaari on tämän listauksen lounaspaikkojen joukossa uusin tulokas, sillä virallisia avajaisia vietettiin vasta tammikuussa. Ravintola on kuitenkin ollut avoinna jo joitakin kuukausia ja olen sen tarjontaa ehtinyt jo useita kertoja testailemaan. Tämän rennon ja pikkuisen boheemin ravintolan valikoimassa on erilaisia keittoja ja leipiä, kuten kuvissakin näkyvä malesialainen laksakeitto tofulla (saatavana myös kanavaihtoehto) sekä täytetty leipä joko kala-, liha- tai kasvistäytteellä. Ruoka on taattua laatukamaa, mikä ei kyllä ole ihmekään, kun ravintolan taustajoukoissa häärii Ravintola C:stä ja Armas Cateringista tuttuja nimiä. Ruokalista on voimassa koko päivän, eli tänne voi tulla herkuttelemaan myös lounasajan ulkopuolella.

Kehräsaari B
www.arthousecafe.fi

Powau

Powau-kahviloita on löytynyt entuudestaan ainakin Turusta ja Helsingistä, mutta Tampereella Powau avasi ovensa Stockmannin katutasossa vasta viime syksynä. Tässä ajassa siitä on jo muodostunut vakiopaikkani aina salaattihampaan kolottaessa. Powau pyrkii tarjoamaan ravinteikasta, terveellistä ja lähellä tuotettua ruokaa ja valikoima on lisäksi pääasiassa vegaaninen (ja kauttaaltaan gluteeniton). Lounasaikaan täältä lähtee mukaan poikkeuksetta salaattiannos, mutta tarjolla on niiden lisäksi muun muassa smoothieita, raakakakkuja, vegaanista jäätelöä ja mehuja. Täyttäviin ja ruokaisiin salaatteihin valitaan jokin neljästä pohjavaihtoehdosta, kastike, proteiini ja kaksi vapaavalintaista lisuketta. Salaatteja on tarjolla myös lounasajan ulkopuolella ja niitä saa myös mukaan.

Stockmann katutaso, Hämeenkatu 4
www.powau.com

Hanko Sushi

Hanko Sushi -ravintoloita toimii ympäri Suomen ja Tampereellakin niitä on kaksi, toinen Ratinan kauppakeskuksessa ja toinen Stockmannilla. Vaikka suuri sushin ystävä olenkin, ei Hanko Sushista ole vielä kertaakaan lähtenyt mukaani sushilajitelmaa, vaan sen sijaan suuntaan paikalle poke bowlien perässä. Nämä alunperin hawaijilaiset herkkukulhot koostetaan sushiriisistä, edamame-pavuista, avokadosta, kurkusta, inkivääristä, seesaminsiemenistä, marinoidusta punasipulista sekä kevätsipulista ja täytteeksi voi valita lohen, grillatun lohen, tonnikalan tai tofun. Ruokaisa, mutta raikas poke bowl toimii sekä mukaan otettuna, että paikan päällä nautittuna.

Stockmann katutaso, Hämeenkatu 4
www.hankosushi.fi

Purebite

Purebite on muodostunut toimistomme lounasporukan vakiintuneeksi kantapaikaksi ja tiskin toisella puolella muistetaan tilaukseni – kolmonen tofulla ilman korianteria ja mietona, kiitos! – jo varmaan ulkoa. Purebiten veroisia wokkeja ei kuitenkaan ole vielä mistään muualta löytynyt, joten palaan sinne aina uudelleen, kyllästymisenkin uhalla. Thaimaalais-suomalaisen pariskunnan omistama ravintola tarjoaa thaihenkisten wokkien lisäksi lämpimiä ja kylmiä salaatteja. Ruoat voi syödä paikan päällä, jos pöydissä vain on tilaa, tai napata mukaan.

Hatanpään valtatie 4
Lounas arkisin klo 10.30 – 15

purebite.fi

Pyymäen Oma

Pyymäen Oma on monelle tamperelaiselle tuttu tunnelmallisena kakkukahvilana, mutta täältä saa arkisin myös maittavaa lounasta. Tarjolla on joka päivä uuniperunaa joko poro- tai lohitäytteellä ja lisukesalaatilla, sekä vaihtuva keitto ja salaatti. Suuntaan Pyymäkeen usein ollessani kiireessä, sillä täältä ruoan saa lähes poikkeuksetta nopeasti. Jos edessä on pitkä iltapäivä, voi lounaskäynnillä napata mukaan myös suolaista purtavaa välipalaksi.

Tuomiokirkonkatu 30
Lounas arkisin klo 11-14

pyymaenleipomo.fi/oma

Pikkubistro Kattila

Kattila tarjoaa viikonloppuisin erinomaista brunssia, mutta käyn nauttimassa pikkubistron antimista toisinaan myös lounasaikaan. Lounaalla on tarjolla päivittäin vaihtuva liha-, kala- ja kasvisannos ja ruoka on aina ollut hyvää, taidolla valmistettua ja hyvällä palvelulla tarjoiltua. Tunnelmallinen bistro tarjoaa ruoan lisäksi miellyttävän hengähdystauon keskellä työpäivää.

Aleksis Kiven katu 13
Lounas arkisin klo 11-15

pikkubistro.fi

Katmandu

Nepalilainen ravintola Katmandu sopii niihin päiviin, jolloin lounas saa olla hieman tuhdimpikin. Lounaalla on tarjolla päivittäin vaihtuva valikoima liha-, kala- ja kasvisannoksia. Havaintojeni perusteella ravintolan suosituin annos taitaa olla torstaisin tarjoiltava butter chicken, sillä Tampereen Katmandut ovat torstaisin tupaten täynnä heti lounasajan alkaessa. Oma suosikkipäiväni on kuitenkin keskiviikko, sillä päivän kasvisannoksena tarjottava Shahi paneer on ihan järjettömän hyvää. Katmandulla on tällä hetkellä kolme ravintolaa Tampereella ja näissä kaikissa lounastarjonta on samanlainen.

Hämeenkatu 10 / Satakunnankatu 29 / Aleksanterinkatu 37
Lounas arkisin klo 11-14

ravintolakatmandu.fi

Mitkä ovat sinun lounassuosikkisi Tampereella?

Psst! Lisää ruoka- ja reissuinspiraatiota löydät blogin Instagramista, jonne päivitän aina tuoreimmat kuulumiset tien päältä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Matti tiistai, kesäkuu 11, 2019 at 07:43

    Sulta tais unohtua hinnat ja miesnäkökulma eli lähteekö nälkä vai onko vain maistelupaikka.

    • Reply Noora / Seikkailumielellä tiistai, kesäkuu 11, 2019 at 12:43

      Kiitos kommentista Matti! Näin naisena on paha lähteä lounaita miesnäkökulmasta tarkastelemaan, mutta eiköhän ainakin Katmandun pöperöillä isompikin nälkä taltuteta. Hintatiedot jätin tarkoituksella pois, sillä ne muuttuvat jatkuvasti ja monessa näistä paikoista on tarjolla eri hintaisia annoksia. Suurimmassa osassa hintahaarukka on kuitenkin lounastasoa, eli 9-13 euron välillä.

    Leave a Reply