Tykkyä ja puuteria Luostolla

Aina kun näen vähänkään korkeamman kukkulan, rinteen tai vaaran, tunturista puhumattakaan, tunnen käsittämätöntä hinkua kiivetä rinnettä ylös, mieluiten laelle asti. On pakko nähdä millainen maailma ylhäältä avautuu ja kuinka kauas sieltä näkyy. Näin löysin jokunen vuosi sitten Pyhä-Luoston kansallispuistosta Luostolta Keski-Luostoksi nimetyn tunturiselänteen. Mikään ylettömän korkea tunturi ei ole kyseessä, mutta erikoiseksi sen tekee laen ihmeellinen taigametsä.

Huipun tuntumasta löytyi Lapin reissujeni kummallisimmat käkkyrämännyt ja kelopuut. Nuo huipun kovia kokeneet petäjävanhukset ovat aikojen saatossa kasvaneet käsittämättömille mutkille ja koukeroille. Rankka kasvuympäristö on saanut ne kasvamaan aikamoisen kieroon. Oksat ovat etsineet vuosien varsilla mitä ihmeellisimpiä kasvureittejä ja runkoihin on kasvanut omituisia pullistumia ja pahkoja.

Muutaman kesän aikana olen käynyt näitä käkkyräisiä ihmettelemässä ja silittelemässä niiden karkeaa kaarnaa tai kelon sileää pintaa. Olen miettinyt miten julma tunturituuli on niille mahtanutkaan olla ja miten raskasta taakkaa luontoäiti on pannut ne kantamaan. Samalla on jäänyt kaihertamaan ajatus siitä, miltä tuolla Keski-Luoston tunturin laella mahtaakaan talviaikaan näyttää.

tykky7tykky2tykky6

Kipinän huipulle kipuamiseen antoi mökkinaapuri, joka kertoi käyneensä ihastelemassa paikan takuuvarmoja tykkylumipuita. Pakkasaamusella laitoin lumikengät jalkoihin ja tepastelin lähimmältä parkkipaikalta kohden rinnettä. Hanki ei tähän aikaan vuodesta vielä kantanut, eikä kuntoni riittänyt umpihangessa tarpomiseen, joten täytyi luovuttaa suosiolla jo heti kättelyssä. Onneksi rinteen viertä kulki moottorikelkkareitti, josta erkani oma reittinsä ylöspäin kohti lakea. Tuota uraa pitkin olikin helpohkoa lumikengillä edetä.

Kipuaminen kannatti. Näköalojen lisäksi ylhäällä odotti tällä kertaa huputettu taigametsä. Nuo valkoiset lumipeitteiset puut olivat kuin rukoukseen hiljentynyt seurakunta. Hiljainen kansa päät painuksissa. Paljon oli puille painoa pantu jo heti näin alkutalvesta. Ja minne vain katsoit, maisemaa ympäröi vitivalkoinen puuteri. Puhdas, koskematon, pehmeä, neitseellinen lumi, jonka pinnan tunturituuli oli siloitellut kuin taiteilija lastallaan.

Oli niin kaunista, että melkein itketti.

tykkyä3tykky4tykky14tykky8tykkyä5tykky13

Näin löydät taigametsään: aja Luoston keskustasta noin 2 km Sodankylän suuntaan. Vasemmalla puolella on parkkipaikka, johon voit jättää autosi. Keski-Luosto on tien toisella puolella oleva tunturiharjanne. (Kätevimmin pääset tien toiselle puolen alikulkutunnelin kautta.) Jatka moottorikelkkauraa oikealle. Hetken päästä reitiltä erkanee vasemmalle ylöspäin lähtevä moottorikelkkaura, jota pitkin on helpointa kivuta laelle (osa Yliluoston retkeilyreittiä). Parkkipaikan puolella kolmensadan metrin päässä on muuten Torvisen maja, pieni punainen hirsimökki, jossa talviaikaan toimii latukahvila. Majalle pääsee aurattua tietä pitkin kävellen.

 

Samppanjaa muovimukista blogi on nyt myös Facebookissa: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista. Käy tykkäämässä.

 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.