Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Browsing Tag

kroatia

Tuleva reissukalenteri ja reissukuulumisia

Kesäkelit ja helteet iskivät kuin yllättäen pitkän ja kylmän talven jälkeen Suomeen ja näistä on tullut nautittua nyt viimeaikoina lähinnä ulkoilmassa. Vaikka eletään vasta toukokuun puoliväliä, niin starttaan jo huomenna kesälomalle ja vietän sen tietenkin viimeistä päivää myöden ulkomailla. Edessä on vajaan neljän viikon reppureissu Pohjois-Amerikkaan ja Etelä-Eurooppaan.

Tänä vuonna on tullut koettua jo monta uutta reissukohdetta joista oikeastaan kaikki olivat kohteita, minne voisi myöhemminkin matkustaa uudestaan. Talvella koin Singaporen, Thaimaan ja Malesian ja keväällä tein pidennetyt viikonloppureissut Vilnaan, Minskiin ja Zurichiin. Etenkin Langkawin upeat hiekkarannat, Minskin poskettoman halpa hintataso ja Zurichin hienot maisemat jäivät mieleen. Mutta mitä kaikkea on edessäpäin? En ole koskaan ollut tässä tilanteessa, että reissut on varattuna loppuvuodeksi viidelle eri mantereelle!

Langkawin paratiisiranta Malesiassa helmikuussa 2018

Tänä vuonna on takana jo viisi uutta reissumaata ja niitä on vielä tulossa paljon loppuvuonna ja ensi vuoden puolellakin.

TOUKOKUU

Koko reissuvuoden kohokohta alkaa siis huomenna ja lennän torstaina San Franciscoon Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa olen käynyt aikaisemmin vain Puerto Ricossa joten Yhdysvallat tulee viimein valloitettua oikeaoppisesti. San Franciscon jälkeen suuntaan Kanadan puolelle jossa majoitun sekä Vancouverissa että Whistlerissä. Whistlerissä ohjelmassa on patikointia vuoristomaisemissa karhujen keskellä ja Vancouverissa ehkä jotain muuta.

Kanadan jälkeen koittaa paluu takaisin Yhdysvaltoihin ja ahhh!!! Pyörryn varmaan onnesta kun pääsen kaikkien näiden vuosien jälkeen ensimmäistä kertaa talsimaan New Yorkin katuja. Tiedän jo nyt varmasti että New Yorkin jälkeen jalat tulee olemaan ihan loppu. Pitäähän siellä nähdä samantien kaikki näkemisen arvoinen.

KESÄKUU

New Yorkista matka jatkuu trooppiseen Floridaan ja siellä majapaikkana toimii Miamin South Beach. Miamista olen suunnitellut päiväreissua Bahamalle, mutta saa nähdä toteutanko suunnitelman. Eiköhän Miami ympäristöineen tarjoa tarpeeksi näkemistä reilulle neljälle päivälle. Miamiin on hyvä lopettaa reissun Pohjois-Amerikan osuus.

Miamin jälkeen on vielä edessä reilu viikko lomailua Välimerellä ennen kotiinpaluuta. Suuntaan Miamista suoraan Barcelonaan jonka jälkeen lennän neljättä kesää putkeen Kroatian Dubrovnikiin ja majoitun siellä vanhassa tutussa huoneistossa jonka parvekkeelta avautuvat mielettömän upeat merimaisemat. Dubrovnikin tuttuihin maisemiin on hyvä lopettaa tämän kesän pidempi reppureissu.

Kesäkuulle mahtuu lisäksi yksi pidempi viikonloppureissu, vietän nimittäin juhannuksen Puolan Gdanskissa. Gdanskin lisäksi suunnitelmissa on kokea myös läheinen Sopot ja sen pitkät hiekkarannat.

Reppureissu päättyy näihin parvekemaisemiin Dubrovnikissa

HEINÄKUU

Heinäkuulle osuu tänä kesänä ainoastaan yksi reissu. Lähden kokeilemaan viisumivapaata risteilyä Pietariin ja samalla tulee valloitettua myös ensimmäistä kertaa Venäjä. ”niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana”. Eihän päivässä ehdi Pietarista nähdä paljoa, mutta hyvä alku se ainakin on.

ELOKUU

Elokuulle mahtuu tulevana kesänä kaksi pidennettyä kaupunkireissua joista ensimmäinen on vanha tuttu Venetsia. Venetsiassa on vaan sitä jotakin! 🙂 Toinen reissu suuntautuu Belgiaan ja siellä majapaikkana toimii Bryssel. Samalla reissulla suunnitelmissa on valloittaa Brugge ja naapurimaa Luxemburg. Molemmat uusia maita.

Venetsian muistoja viime kesältä

SYYSKUU

Elokuun lopulla starttaa vuoden toinen kesälomareissu ja lennän Qatarin siivin Indonesiaan Balille. Balilta valikoitui pitkän harkinnan jälkeen tukikohdaksi sisämaan Ubud. Balilta teen muutaman päivän syrjähypyn Australiaan ja lennän siellä Sydneyyn kaupunkilomalle. Sydneyn jälkeen relailen loppureissun Balin ja Lombokin välissä olevilla Gilisaarilla, tarkemmin ottaen Gili Trawanganilla. Reissussa tulee lentomaileja reilusti liikaa mutta edessä on varmasti unohtumaton elämys.

LOKA-MARRASKUU

Loka-marraskuu näyttää tällä hetkellä vielä ihan tyhjää. Suunnitelmissa on lähteä käymään ainakin katsastamassa Puolan Krakova. Täytyy katsoa millaisia lentotarjouksia tulee eteen. Se on kuitenkin varmaa että molempina kuukausina käyn ainakin kerran jossain viikonloppureissulla.

Sain ensikosketuksen Puolaan pari vuotta sitten Varsovassa

JOULUKUU

Vietän tänä vuonna ensimmäisen kerran joulun ulkomailla ja kuluvan vuoden viidennellä mantereella Afrikassa, tarkemmin Marokon Marrakeshissa. Voi olla että yhdistän Marrakeshiin vielä joko Casablancan tai Agadirin, tätä reissua en ole vielä sen kummemmin ehtinyt suunnittelemaan. Jouluun on onneksi vielä aikaa!

HUHTIKUU 2019

Vaikka en ole vielä syksyllekään hommannut oikeastaan mitään lentoja niin ensi vuoden huhtikuussa suuntaan ensin kuun alussa Ukrainan Kiovaan viikonloppureissulle ja kuukauden loppupuolella Georgian Tbilisiin. Onhan se hullua ostaa lentoja vuoden päähän, mutta miltä kuulostaa suorat menopaluulennot Kiovaan 37€ ja menopaluulennot Tbilisiin 77€? Pakkohan se oli ostaa molemmat lennot.

Minskin muistoja huhtikuulta

Tätä kaikkea on siis edessäpäin. 🙂 Huomenna kuitenkin suunta Atlantin toiselle puolelle ja tällä kerralla menomatka taittuu vähän mukavammin. Tein halvimman mahdollisen tarjouksen (205€) Norwegianin kaukolennon Premium-luokkaan ja tarjous meni läpi. Yhdentoista tunnin lento Lontoosta San Franciscoon taittuu siis vähän tasokkaammin ja tilavammin sekä ilmaisin juomin koko matkan ajan. Premium-luokkaan kuuluu myös loungen käyttöoikeus Gatwickin kentällä ja kaksi matkalaukkua. Matkalaukuilla ei tosin ole väliä, mukaan lähtee tälläkin kerralla vajaa viisi kiloa painava reppu, lounge tulee kyllä tarpeeseen yli neljän tunnin välilaskulla.

Reissun päältä tulen päivittämään enemmän fiiliksiä facebookin puolelle sekä instagramiin. Ja ehkä blogiinkin ilmestyy jotain kuulumisia.

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Tulevan reppureissun budjetti – Pohjois-Amerikka & Välimeri

Ulos katsellessa tuntuu jotenkin epätodelliselta että kauan odotettu kesälomareissu alkaa jo kahden kuukauden päästä. Aloitin reissusuunnitelmat hyvissä ajoin ja nyt kaikki alkaa olemaan aika lailla valmista lentojen ja majoituksen osalta. Kiertelen ensimmäiset 2,5 viikkoa Pohjois-Amerikassa ja tämän jälkeen lomailen vielä reilun viikon Etelä-Euroopassa.

Monien mutkien kautta sain mahdutettua vajaan neljän viikon kesälomareissuun Yhdysvalloista San Franciscon, New Yorkin ja Miamin, Kanadasta Vancouverin ja Whistlerin sekä Etelä-Euroopasta Barcelonan ja Dubrovnikin. Siinä missä koko Pohjois-Amerikka on mulle uutta, tarjoavat Barcelona ja Dubrovnik vastapainoksi tutumpia lomamaisemia. New Yorkista olen unelmoinut jo vuosikausia ja nyt pääsen viimein kokemaan kaupungin ja pari muutakin upeaa paikkaa Pohjois-Amerikassa.

Barcelonan rantamaisemia parin vuoden takaa

Dubrovnikin rantamaisemia viime kesältä

LENNOT

Lentoihin kului loppuenlopuksi aika vähän rahaa, varsinkin kun miettii kohteita minne olen menossa. Osittain aikaisen matkustusajankohdan takia ja olen myös ollut ajoissa lentojen hankinnan suhteen. Suurin osa lennoista on Norwegianilla mannertenväliset lennot mukaan lukien ja Pohjois-Amerikan sisäiset lennot on WestJetillä ja American Airlinesilla.

  • Helsinki – San Francisco 164,40€ (Norwegian)
  • San Francisco – Vancouver 96,18€ (WestJet)
  • Vancouver – New York 148,07€ (WestJet)
  • New York – Miami 78,90€ (American Airlines)
  • Miami – Barcelona 145,72€ (Norwegian)
  • Barcelona – Dubrovnik 39,51€ (Norwegian)
  • Dubrovnik – Helsinki 129,70€ (Norwegian)

Lennot on ostettu yksi kerrallaan ja kaikki lennot tulivat maksamaan yhteensä 802€. Menolennolla San Franciscoon on koneenvaihto Lontoossa, Vancouver – New York välillä Torontossa ja muut lennot ovat suoria lentoja. Kaikki lennot on ostettu suoraan lentoyhtiöiden omilta sivuilta. Lentojen ja kohteiden etsinnässä Skyscanner oli kovassa käytössä.

Nämä mielettömät parvekemaisemat odottavat neljättä kesää putkeen Dubrovnikissa

MAJOITUS

Hotellit olen tänä vuonna maksanut etukäteen Kroatiaa lukuunottamatta, eli tätä huolta ei ole enää reissun päällä. Dubrovnikin majapaikan varasin booking.comin kautta ja kaikki muut hotellit varasin ja maksoin hotels.comin kautta ja otin kaikkiin varuiksi ilmaisen peruutusoikeuden. Kaikki hotellit ovat aika yksinkertaisia, siellä tulee kuitenkin lähinnä vaan nukuttua varsinkin Pohjois-Amerikassa.

Sijainniltaan kaikki ovat keskeisillä paikoilla keskustassa joka mahdollistaa liikkumisen suurimmaksi osin jalkaisin. San Franciscon hotelli sijaitsee kivenheiton päässä Fisherman’s Wharfilta, New Yorkin hotelli on keskuspuiston vieressä, Miamin hotelli Ocean Drivella South Beachilla ja Barcelonan hotelli Ramblalla. Yhden yön yövyn reissulla Atlantin yllä matkalla Miamista Barcelonaan.

Majoitukset maksoivat yhteensä 2008€ eli keskimäärin 84€/yö. Reissun viimeisenä oleva Dubrovnik laskee reilusti keskimääräistä huonehintaa. Vaikka tiesin jo etukäteen että hotellien hinnat eivät ole edullisia Yhdysvalloissa, tuli majoituksen kalleus osittain kuitenkin yllätyksenä. Toisaalta tämän takia teenkin kahta työtä että saan toteutettua mahdollisimman paljon reissu-unelmia. 🙂

25 yön reppureissun ”lento+hotelli”-paketti tuli siis maksamaan yhteensä 2810 euroa.

Kanadan Wistlerissä pitäisi odottaa samanlaiset maisemat mitä viime kesänä Slovanian Bohinjilla

Tälläinen reissu on siis edessä toukokuun puolesta välistä eteenpäin. En malttaisi odottaa! Vietän kesäloman tänä vuonna kahdessa osassa ja suuntaan syyskuussa toiselle reppureissulle Indonesiaan Balille, Lombokille ja Gilin saarille. Ennen kesälomareissua vietän vielä pidennetyt viikonloput Liettuassa (Vilna), Valko-Venäjällä (Minsk) ja Sveitsissä (Zürich) sekä kesälomareissujen välissä on edessä pidennetyt viikonloput Puolassa (Gdansk), Venäjällä (Pietari), Italiassa (Venetsia) ja Belgiassa (Bryssel).

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Kesälomareissu instagramkuvina

Mitä kaikkea ehtii näkemään kuukauden reppureissulla Etelä-Euroopassa? Matkakohteina oli Kreikka, Slovenia, Italia ja Ranska. Kotiuduin kuukauden reissulta pari viikkoa sitten ja nyt viimein sain kuvat purettua puhelimesta koneelle. Päivittelin reissun päältä instagramiin (reppureissaajablog) kuvia ja kokosin nyt tähän juttuun kaikki instagramkuvat täysikokoisina.

Kesä alkaa kohta olemaan ohi, mutta mitä syksy tuo tullessaan matkustusrintamalla? Suuntaan syyskuun ensimmäinen päivä Islantiin! Islannin sääennusteet eivät lupaa mitään kesäisiä ilmoja mutta tuskinpa se menoa haittaa. Islantia olen odotellut pitkään ja viimein alkaa olemaan lähdön hetki käsillä. Syyskuuhun kuuluu myös pitkä viikonloppu Romanian pääkaupungissa Bukarestissa. Viime viikolla ostin vielä syksylle Norwegianin alennusmyynnistä viikonloppulennot Roomaan ja Prahaan. Tätä kaikkea on siis odotettavissa lähiaikoina.

Mutta nyt niihin kesälomareissun valokuviin! 🙂

KROATIA

Reissu alkoi Kroatian Dubrovnikissa jossa vietin viisi päivää. Kroatiassa majailin Dubrovnikin lisäksi pari päivää maan pääkaupungissa Zagrebissa.

Näkymät Dubrovnikin kämpän terassilta

Dubrovnikin vanhankaupungin satama

Näkymä Lokrumin saarelta mantereelle

Lokrumin saari

Banjen ranta ja Dubrovnikin vanhakaupunki taustalla

Dubrovnik ja Lokrum

Zagreb

Zagreb

Zagreb

Dubrovnik oli tuttu jo parilta aikaisemmalta kesältä ja Zagrebissa olin tällä reissulla ensimmäistä kertaa. Zagrebista ei ollut mitään sen kummempia ennakko-odotuksia, mutta kaupunki yllätti positiivisesti.

SLOVENIA

Kroatista matka jatkui edelleen Slovenian puolelle, jossa yövyin viisi yötä alppien juurella Bohinjska Belassa Bledjärven vieressä sekä kolme yötä maan pääkaupungissa Ljubljanassa. Slovenia oli ehdottomasti reissun parhain maa! Lomailin ensimmäistä kertaa maassa ja Slovenia kutsuu taatusti pian takaisin.

Bledjärven maisemia

Näkymä ylhäältä Bledin linnalta järvelle

Vähän sataisempi päivä Bledillä

Kävin pari kertaa patikoimassa Bohinjjärvellä. Ehdottomasti kauneimpia paikkoja Euroopassa!

Lake Bohinj

Lake Bled

Lake Bohinj

Ljubljana on kaunis ja kompakti pääkaupunki

Ljubljana

Ljubljanasta käsin tein päiväretken rauhalliseen Skofja Lokaan

ITALIA

Pisimmän ajan reissusta seikkailin Italiassa. Italian osuuteen osui vanhana tuttuna Venetsia ja uusina kohteina Gardajärvi ja Comojärvi, Milano sekä rannikolta Genova ja sen lähialueelta Cinque Terre & Portofino.

Venetsian Grand Canal

Venetsia

Tänä vuonna vierailin ensimmäistä kertaa myös Venetsian lähisaarilla Buranolla ja Muranolla.

Grand Canal

Riva del Garda Gardajärvellä

Riva del Garda

Garda

Illallisella Comojärven Bellagiossa

Comon kaupunki

Päiväreissu lautalla Varennan kylään Comolla

Näkymä lautalta Managgion kylään.

Milano!

Portofinon kaunis satama

Portofino

Toinen Genovan päivä meni hypellessä Cinque Terressä kylästä toiseen. Kuvassa Manarola.

Cinque Terren Riomaggiore

Italiassa parasta oli Venetsia, Comojärvi sekä Cinque Terre. Milano jätti vähän kylmäksi ja Gardajärvelle sattui reissun kuumimmat kelit. Pakko myöntää että Italia on ainakin itselleni Euroopan parhaita matkustusmaita ja Italiaa on tullutkin nähtyä hyvinkin paljon.

RANSKA

Reppureissun viimeisenä maana oli Ranska. Ranskassa yövyin yhden yön Mentonin kaupungissa ja pari viimeistä yötä Nizzassa. Menton oli hyvinkin miellyttävä yllätys, rauhallinen rantakaupunki Italian rajan ja Monacon välissä. Jos pitäisi seuraava kohde valita Nizzan ja Mentonin väliltä, suuntaisin ehdottomasti Mentoniin!

Mentonin rantaa

Menton

Nizza

Nizza

Kaikenkaikkiaan kuukauden reissu oli aivan mahtava! Tuli nähtyä niin monta paikkaa ja upeita uusia kohteita. Missään vaiheessa matkaa ei kyllästyttänyt ja loppuvaiheessa tuli tunne että tätähän voisi jatkaa vielä kauankin. Myöhemmissä kirjoituksissa avaan enemmän reissun budjettia sekä kirjoittelen enemmän kohteista.

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Reppureissun alkufiiliksiä Dubrovnikista

Vihdoinkin! Kauan odotettu kuukauden mittainen reppureissu on alkanut ja lomailen tällä hetkellä Kroatian Dubrovnikissa. Lensin tänne lauantaina Norwegianin siivin ja upeat lomailmat ovat hellineet siitä lähtien.

Dubrovnik on tuttu paikka jo parilta aikaisemmalta kesältä joten olen pysynyt aikalailla aloillani täällä ja vaan rentoutunut. Majoitun taas samassa asunnossa missä aikaisemminkin, tässä on ehdottomasti parasta mielettömät näköalat omalta terassilta!

Auringonlaskun ihailua omalta terassilta

Ja sama maisema päivänvalossa

Mikäs sen parempaa kun herätä aamukahville näissä maisemissa! Aika raskaan kevään ja alkukesän jäljiltä on ollut ihanaa kun ei näin reissun alkuun ole ollut sen kummempia suunnitelmia. Alunperin suunnittelin käyväni Montenegrossa päiväreissulla, mutta tuo jää seuraavaan kertaan.

Port Gruz

Merimaisemia

Muuten olen vaan pyörinyt ympäri Dubrovnikia, nauttinut Babin Kukin ihanasta rantakävelyraitista ja aika paljon on tullut myös istuskeltua omalla terassilla maisemista nauttien.

Rauhallinen kävelytie Babin Kukissa

Copacabana beach club

Maanantaina vierailin ensimmäistä kertaa täällä ollessa läheisellä Lokrumin saarella, jota suosittelen lämpimästi! Lautat lähtevät vanhankaupungin satamasta ja matka ei kestä kauaa. Perillä odottaa kaunis saari upein maisemin, ja sieltä löytää varmasti oman rauhallisen rantakiven auringonottoa varten. Saaresta löytyy ravintoloita ja kahviloita ja yleisövessat. Mikäli saarella haluaa liikkua enemmän, kannattaa jalkaan laittaa tukevat lenkkarit, tiet/polut eivät ole mitään tasaisia ja saarella on paljon korkeuseroja.

Lokrum

Lokrum

Lokrum

Kaupunki ei ole mikään tasainen. Upeiden parvekenäköalojen vastineeksi tänne huipulle kiipeäminen portaita pitkin ottaa joka kerta voimille helteessä! Kartalla matka ei näytä pitkältä mutta todellisuudessa se tuntuu siltä. Alaspäin tietty pääsee helposti.

Vanhankaupungin pääkatu Stradun

Muurien sisäpuolella oleva Dubrovnikin vanhakaupunki on myös upea. Kapeilla kujilla kävellessä menee nopeasti montakin tuntia. Täällä tosin on ihan liikaa ihmisiä, toisin kuin muualla Dubrovnikissa. Vanhakaupunki on näkemisen arvoinen, mutta en majoittuisi siellä koskaan.

Stradun

Dubrovnikin vanhakaupunki

PARI VINKKIÄ DUBROVNIKIIN

  • Rahaa ei kannata nostaa automaateista, kurssi on todella huono! Euroja mukaan Suomesta ja ne kannattaa vaihtaa paikan päällä.
  • Lokrumin saarella kannattaa vierailla, lautat lähtee puolen tunnin välein vanhankaupungin satamasta ja lippu maksaa 120 kunaa (n. 16€)
  • Taksimatkan listahinta vanhastakaupungista lentokentälle on 250 kunaa (36€)
  • Atlas-yhtiön virallinen shuttle-bussi lentokentän ja linja-autoaseman välillä maksaa 40 kunaa suunta tai 70 kunaa menopaluu. Bussilla on yksi pysäkki vanhankaupungin Pile portilla.
  • Vanhankaupungin muureille kannattaa mennä kävelemään! Maisemat on upeat, hinta 150 kunaa.
  • Dubrovnik on paljon muutakin kuin pelkkä vanhakaupunki, varsinkin Cruz ja Babin Kuk on viehättäviä alueita.
  • Valuutan vaihtokurssi paikallisessa toimistossa 19.7.2017: 1€ = 7,45HRK

Dubrovnik ja Lokrum

Merimaisemia

Huomenna matka jatkuu! Lennän pariksi päiväksi Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin josta jatkan edelleen reiluksi viikoksi Sloveniaan ennen Italiaa. Sloveniassa majailen Bled-järvellä sekä Ljubljanassa. Reissun loput kohteet ja budjetti löytyy täältä.

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.