Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Browsing Tag

espanja

Tuleva reissukalenteri ja reissukuulumisia

Kesäkelit ja helteet iskivät kuin yllättäen pitkän ja kylmän talven jälkeen Suomeen ja näistä on tullut nautittua nyt viimeaikoina lähinnä ulkoilmassa. Vaikka eletään vasta toukokuun puoliväliä, niin starttaan jo huomenna kesälomalle ja vietän sen tietenkin viimeistä päivää myöden ulkomailla. Edessä on vajaan neljän viikon reppureissu Pohjois-Amerikkaan ja Etelä-Eurooppaan.

Tänä vuonna on tullut koettua jo monta uutta reissukohdetta joista oikeastaan kaikki olivat kohteita, minne voisi myöhemminkin matkustaa uudestaan. Talvella koin Singaporen, Thaimaan ja Malesian ja keväällä tein pidennetyt viikonloppureissut Vilnaan, Minskiin ja Zurichiin. Etenkin Langkawin upeat hiekkarannat, Minskin poskettoman halpa hintataso ja Zurichin hienot maisemat jäivät mieleen. Mutta mitä kaikkea on edessäpäin? En ole koskaan ollut tässä tilanteessa, että reissut on varattuna loppuvuodeksi viidelle eri mantereelle!

Langkawin paratiisiranta Malesiassa helmikuussa 2018

Tänä vuonna on takana jo viisi uutta reissumaata ja niitä on vielä tulossa paljon loppuvuonna ja ensi vuoden puolellakin.

TOUKOKUU

Koko reissuvuoden kohokohta alkaa siis huomenna ja lennän torstaina San Franciscoon Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa olen käynyt aikaisemmin vain Puerto Ricossa joten Yhdysvallat tulee viimein valloitettua oikeaoppisesti. San Franciscon jälkeen suuntaan Kanadan puolelle jossa majoitun sekä Vancouverissa että Whistlerissä. Whistlerissä ohjelmassa on patikointia vuoristomaisemissa karhujen keskellä ja Vancouverissa ehkä jotain muuta.

Kanadan jälkeen koittaa paluu takaisin Yhdysvaltoihin ja ahhh!!! Pyörryn varmaan onnesta kun pääsen kaikkien näiden vuosien jälkeen ensimmäistä kertaa talsimaan New Yorkin katuja. Tiedän jo nyt varmasti että New Yorkin jälkeen jalat tulee olemaan ihan loppu. Pitäähän siellä nähdä samantien kaikki näkemisen arvoinen.

KESÄKUU

New Yorkista matka jatkuu trooppiseen Floridaan ja siellä majapaikkana toimii Miamin South Beach. Miamista olen suunnitellut päiväreissua Bahamalle, mutta saa nähdä toteutanko suunnitelman. Eiköhän Miami ympäristöineen tarjoa tarpeeksi näkemistä reilulle neljälle päivälle. Miamiin on hyvä lopettaa reissun Pohjois-Amerikan osuus.

Miamin jälkeen on vielä edessä reilu viikko lomailua Välimerellä ennen kotiinpaluuta. Suuntaan Miamista suoraan Barcelonaan jonka jälkeen lennän neljättä kesää putkeen Kroatian Dubrovnikiin ja majoitun siellä vanhassa tutussa huoneistossa jonka parvekkeelta avautuvat mielettömän upeat merimaisemat. Dubrovnikin tuttuihin maisemiin on hyvä lopettaa tämän kesän pidempi reppureissu.

Kesäkuulle mahtuu lisäksi yksi pidempi viikonloppureissu, vietän nimittäin juhannuksen Puolan Gdanskissa. Gdanskin lisäksi suunnitelmissa on kokea myös läheinen Sopot ja sen pitkät hiekkarannat.

Reppureissu päättyy näihin parvekemaisemiin Dubrovnikissa

HEINÄKUU

Heinäkuulle osuu tänä kesänä ainoastaan yksi reissu. Lähden kokeilemaan viisumivapaata risteilyä Pietariin ja samalla tulee valloitettua myös ensimmäistä kertaa Venäjä. ”niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana”. Eihän päivässä ehdi Pietarista nähdä paljoa, mutta hyvä alku se ainakin on.

ELOKUU

Elokuulle mahtuu tulevana kesänä kaksi pidennettyä kaupunkireissua joista ensimmäinen on vanha tuttu Venetsia. Venetsiassa on vaan sitä jotakin! 🙂 Toinen reissu suuntautuu Belgiaan ja siellä majapaikkana toimii Bryssel. Samalla reissulla suunnitelmissa on valloittaa Brugge ja naapurimaa Luxemburg. Molemmat uusia maita.

Venetsian muistoja viime kesältä

SYYSKUU

Elokuun lopulla starttaa vuoden toinen kesälomareissu ja lennän Qatarin siivin Indonesiaan Balille. Balilta valikoitui pitkän harkinnan jälkeen tukikohdaksi sisämaan Ubud. Balilta teen muutaman päivän syrjähypyn Australiaan ja lennän siellä Sydneyyn kaupunkilomalle. Sydneyn jälkeen relailen loppureissun Balin ja Lombokin välissä olevilla Gilisaarilla, tarkemmin ottaen Gili Trawanganilla. Reissussa tulee lentomaileja reilusti liikaa mutta edessä on varmasti unohtumaton elämys.

LOKA-MARRASKUU

Loka-marraskuu näyttää tällä hetkellä vielä ihan tyhjää. Suunnitelmissa on lähteä käymään ainakin katsastamassa Puolan Krakova. Täytyy katsoa millaisia lentotarjouksia tulee eteen. Se on kuitenkin varmaa että molempina kuukausina käyn ainakin kerran jossain viikonloppureissulla.

Sain ensikosketuksen Puolaan pari vuotta sitten Varsovassa

JOULUKUU

Vietän tänä vuonna ensimmäisen kerran joulun ulkomailla ja kuluvan vuoden viidennellä mantereella Afrikassa, tarkemmin Marokon Marrakeshissa. Voi olla että yhdistän Marrakeshiin vielä joko Casablancan tai Agadirin, tätä reissua en ole vielä sen kummemmin ehtinyt suunnittelemaan. Jouluun on onneksi vielä aikaa!

HUHTIKUU 2019

Vaikka en ole vielä syksyllekään hommannut oikeastaan mitään lentoja niin ensi vuoden huhtikuussa suuntaan ensin kuun alussa Ukrainan Kiovaan viikonloppureissulle ja kuukauden loppupuolella Georgian Tbilisiin. Onhan se hullua ostaa lentoja vuoden päähän, mutta miltä kuulostaa suorat menopaluulennot Kiovaan 37€ ja menopaluulennot Tbilisiin 77€? Pakkohan se oli ostaa molemmat lennot.

Minskin muistoja huhtikuulta

Tätä kaikkea on siis edessäpäin. 🙂 Huomenna kuitenkin suunta Atlantin toiselle puolelle ja tällä kerralla menomatka taittuu vähän mukavammin. Tein halvimman mahdollisen tarjouksen (205€) Norwegianin kaukolennon Premium-luokkaan ja tarjous meni läpi. Yhdentoista tunnin lento Lontoosta San Franciscoon taittuu siis vähän tasokkaammin ja tilavammin sekä ilmaisin juomin koko matkan ajan. Premium-luokkaan kuuluu myös loungen käyttöoikeus Gatwickin kentällä ja kaksi matkalaukkua. Matkalaukuilla ei tosin ole väliä, mukaan lähtee tälläkin kerralla vajaa viisi kiloa painava reppu, lounge tulee kyllä tarpeeseen yli neljän tunnin välilaskulla.

Reissun päältä tulen päivittämään enemmän fiiliksiä facebookin puolelle sekä instagramiin. Ja ehkä blogiinkin ilmestyy jotain kuulumisia.

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Reissukuvia – Espanjan Madrid

Espanjan pääkaupunki Madrid on mitä mainioin kaupunkilomakohde pidennetylle viikonlopulle. Madrid on yli kolmella miljoonalla asukkaallaan suurkaupunki, mutta kaupungin kävelykaduilla ja puistoissa seikkaillessa tätä ei välttämättä huomaa. Madridissa on paljon nähtävää, lukemattomia tapas-ravintoloita sekä monia viihtyisiä terasseja joihin voi pysähtyä nauttimaan kesähelteillä viilentävän raikkaan sangrian.

Olen tähän mennessä lomaillut Madridissa kaksi kertaa, vuoden 2015 heinäkuussa ja lokakuun lopulla vuonna 2016. Siinä missä heinäkuun lopun visiitti tarjosi todella helteisiä ilmoja, lokakuisella reissulla illat ja yöt olivat jo aika viileitä mutta päivisin aurinko jaksoi vielä lämmittää. Kaupungissa on toimiva ja edullinen metroverkosto ja kävellenkin pääsee melkeinpä joka paikkaan. Hotellien hinnat ovat vähän Suomea edullisemmat ja eläminen muutenkin, mutta Madrid ei lomakohteena ole kuitenkaan edullisimmasta päästä. Madridiin voi löytää halvimmillaan reilulla satasella suorat Norwegianin menopaluulennot.

KYMMENEN VALOKUVAA MADRIDISTA

Hotelli Metropol on Madridin kuvatuimpia kohteita

Madridin riemukaari eli Alcalan portti

Palacio Real de Madrid on Espanjan kuninkaan virallinen virka-asunto

Madridissa riittää kauniita puistoja

Plaza de Oriente

Kristallipalatsi El Retiron puistossa

El Retiron puisto on Madridin suurin puisto

Kadunkulmaus Madridissa

Sevillan metroasema

Kävelykatu Calle del Arenalin alku

Jos et ole vielä lomaillut Madridissa, niin kaupunki kannattaa ehdottomasti laittaa harkintaan. Mutta jos mietit, kumpaan mieluummin matkustaisit ensimmäistä kertaa – Barcelonaan vai Madridiin? Näistä kahdesta itse ainakin suuntaisin paljon mieluummin Barcelonaan!

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Tulevan reppureissun budjetti – Pohjois-Amerikka & Välimeri

Ulos katsellessa tuntuu jotenkin epätodelliselta että kauan odotettu kesälomareissu alkaa jo kahden kuukauden päästä. Aloitin reissusuunnitelmat hyvissä ajoin ja nyt kaikki alkaa olemaan aika lailla valmista lentojen ja majoituksen osalta. Kiertelen ensimmäiset 2,5 viikkoa Pohjois-Amerikassa ja tämän jälkeen lomailen vielä reilun viikon Etelä-Euroopassa.

Monien mutkien kautta sain mahdutettua vajaan neljän viikon kesälomareissuun Yhdysvalloista San Franciscon, New Yorkin ja Miamin, Kanadasta Vancouverin ja Whistlerin sekä Etelä-Euroopasta Barcelonan ja Dubrovnikin. Siinä missä koko Pohjois-Amerikka on mulle uutta, tarjoavat Barcelona ja Dubrovnik vastapainoksi tutumpia lomamaisemia. New Yorkista olen unelmoinut jo vuosikausia ja nyt pääsen viimein kokemaan kaupungin ja pari muutakin upeaa paikkaa Pohjois-Amerikassa.

Barcelonan rantamaisemia parin vuoden takaa

Dubrovnikin rantamaisemia viime kesältä

LENNOT

Lentoihin kului loppuenlopuksi aika vähän rahaa, varsinkin kun miettii kohteita minne olen menossa. Osittain aikaisen matkustusajankohdan takia ja olen myös ollut ajoissa lentojen hankinnan suhteen. Suurin osa lennoista on Norwegianilla mannertenväliset lennot mukaan lukien ja Pohjois-Amerikan sisäiset lennot on WestJetillä ja American Airlinesilla.

  • Helsinki – San Francisco 164,40€ (Norwegian)
  • San Francisco – Vancouver 96,18€ (WestJet)
  • Vancouver – New York 148,07€ (WestJet)
  • New York – Miami 78,90€ (American Airlines)
  • Miami – Barcelona 145,72€ (Norwegian)
  • Barcelona – Dubrovnik 39,51€ (Norwegian)
  • Dubrovnik – Helsinki 129,70€ (Norwegian)

Lennot on ostettu yksi kerrallaan ja kaikki lennot tulivat maksamaan yhteensä 802€. Menolennolla San Franciscoon on koneenvaihto Lontoossa, Vancouver – New York välillä Torontossa ja muut lennot ovat suoria lentoja. Kaikki lennot on ostettu suoraan lentoyhtiöiden omilta sivuilta. Lentojen ja kohteiden etsinnässä Skyscanner oli kovassa käytössä.

Nämä mielettömät parvekemaisemat odottavat neljättä kesää putkeen Dubrovnikissa

MAJOITUS

Hotellit olen tänä vuonna maksanut etukäteen Kroatiaa lukuunottamatta, eli tätä huolta ei ole enää reissun päällä. Dubrovnikin majapaikan varasin booking.comin kautta ja kaikki muut hotellit varasin ja maksoin hotels.comin kautta ja otin kaikkiin varuiksi ilmaisen peruutusoikeuden. Kaikki hotellit ovat aika yksinkertaisia, siellä tulee kuitenkin lähinnä vaan nukuttua varsinkin Pohjois-Amerikassa.

Sijainniltaan kaikki ovat keskeisillä paikoilla keskustassa joka mahdollistaa liikkumisen suurimmaksi osin jalkaisin. San Franciscon hotelli sijaitsee kivenheiton päässä Fisherman’s Wharfilta, New Yorkin hotelli on keskuspuiston vieressä, Miamin hotelli Ocean Drivella South Beachilla ja Barcelonan hotelli Ramblalla. Yhden yön yövyn reissulla Atlantin yllä matkalla Miamista Barcelonaan.

Majoitukset maksoivat yhteensä 2008€ eli keskimäärin 84€/yö. Reissun viimeisenä oleva Dubrovnik laskee reilusti keskimääräistä huonehintaa. Vaikka tiesin jo etukäteen että hotellien hinnat eivät ole edullisia Yhdysvalloissa, tuli majoituksen kalleus osittain kuitenkin yllätyksenä. Toisaalta tämän takia teenkin kahta työtä että saan toteutettua mahdollisimman paljon reissu-unelmia. 🙂

25 yön reppureissun ”lento+hotelli”-paketti tuli siis maksamaan yhteensä 2810 euroa.

Kanadan Wistlerissä pitäisi odottaa samanlaiset maisemat mitä viime kesänä Slovanian Bohinjilla

Tälläinen reissu on siis edessä toukokuun puolesta välistä eteenpäin. En malttaisi odottaa! Vietän kesäloman tänä vuonna kahdessa osassa ja suuntaan syyskuussa toiselle reppureissulle Indonesiaan Balille, Lombokille ja Gilin saarille. Ennen kesälomareissua vietän vielä pidennetyt viikonloput Liettuassa (Vilna), Valko-Venäjällä (Minsk) ja Sveitsissä (Zürich) sekä kesälomareissujen välissä on edessä pidennetyt viikonloput Puolassa (Gdansk), Venäjällä (Pietari), Italiassa (Venetsia) ja Belgiassa (Bryssel).

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Miksi minä olen Mallorcalla tammikuussa?

Niin. Miten päädyin tänne Mallorcalle tammikuussa, kun on viileää ja sesonkiaika ei ole käsillä. No. Otin tossa viime kesällä pari lasia viiniä ja bongasin Norwegianin ale-lennot. Mallorca 92,40e, meno-paluu. Täähän kuulostaa just hyvältä! Tammikuu, no kyllähän täällä on lämpimämpää mitä Suomessa.

Täällä sitä siis ollaan. Ensin täytyy sanoa ettei voi valittaa. Vaikka eilen oli vähän viileämpi päivä ja parvekkeella joutui istumaan iltaa villasukissa ja takki päällä. Aurinko onneksi paisteli pitkin päivää. Ja kyllä tämä helposti Suomen olot voittaa tällä hetkellä!

IMG_20170107_152357

Aika upea ranta S’ Arenalissa

BUDJETTI

  • Lennot (suorat Norwegianin lennot): 92,40e
  • Hotelli (3-tähden rantahotelli puolihoidolla, 3 yötä): 111e

Koska olen nyt ns. extralomalla Dubain ja Karibian reissun välillä, budjetti on tarkoitus pitää pienenä. Ja se onkin onnistunut hyvin. Hotellin puolihoito auttaa asiassa paljon! Tukevalla aamiaisella selviää helposti iltaan. 🙂 Muuten rahaa on mennyt muutamaan bussilippuun ja pariin kaljaan terassilla sekä muutamaan kaupasta ostettuun kaljaan.

IMG_20170106_114133

Llotja

IMG_20170107_150452

Palman rantaa

Tänään on ollut selvästi lämpimämpi päivä ja melkolailla pilvetön taivas. Lämpötila on kohonnut parhaimmillaan +17 asteeseen ja koska ei tuule ja aurinko on paistanut, on siis ollut ihan t-paitakelit. Ei voi valittaa!

IMG_20170107_145006

Ei voi sanoa että rantakadulla olisi tungosta

Mitä mä olen sitten täällä tehnyt? Rehellisesti sanottuna en paljoa mitään. Eilen ja tänään palloilin päivät Palman keskustassa ja iltapäivisin olen kävellyt Palman rantaa (Platja de Palma) ristiin rastiin. Kilometrejä on tullut hyvin, ranta on nimittäin n. 5km pitkä. Tää on ollut sellaista rentoa lomailua vailla sen isompia suunnitelmia.

IMG_20170107_124027

Palman keskustaa

Olen nyt ensimmäistä kertaa rantakohteessa sesongin ulkopuolella ja sen kyllä huomaa. Hotelli on Palma Beachilla ja täällä on aika monet hotellit sekä useimmat ravintolat ja kaupat suljettuna. Palman keskustassa on tosin kaikki paikat auki ja toiminnassa.

IMG_20170107_124852

Palman katedraali La Seu

IMG_20170107_120225

Placa d’ Espanya

Reppureissaajan hintaesimerkit Mallorcalta:

  • 0,5l Heineken kaupassa: 1€
  • 0,5l halvin olut kaupassa: 0,40€
  • 0,5l olut terassilla: 2€
  • 0,75l viinipullo kaupassa: 0,62€
  • BigMac ateria: 5,95€
  • 0,5l vesipullo katukioskissa: 1€
  • Julkisen liikenteen kertalippu: 1,50€
  • Lentokenttäkuljetus: 5€
  • Hotellihuone: 37€/yö (3-tähden hotelli puolihoidolla)
IMG_20170106_102623

Suihkulähde Palman keskustasaa

Huomenna olisi tosin suunnitelmissa lähteä bussilla vähän pidemmälle ja heittää pieni vaelluskierros. Saa nyt nähdä miten suunnitelmien käy, yritys on tällä hetkellä kova. Ainakin on lupailtu aurinkoista ja mukavaa patikointisäätä.

IMG_20170107_122609

La Rambla

Tästä tuli nyt vähän tynkä blogikirjoitus, mutta ei se se varmaan haittaa. 🙂 puhelimesta loppuu koko ajan työmuisti varsinkin kuvia lisäillessä. Päivittelen blogin facebook-sivuille kuvia huomenna patikointireissulta, jos siis sinne lähden. Nyt hotellin illallisbuffettiin, mikä on muuten ihan loistava!

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.