Koosteet

Vuoden 2018 matkat paketissa & lippuarvonta!

tiistai, tammikuu 1, 2019

2018 on nyt mennyttä, kauan eläköön vuosi 2018! Samalla kun yritän taas opetella kirjoittamaan päivämääriin oikean vuosiluvun, vedetään vielä pikaisesti pakettiin viime vuoden reissut.

Kävin nopeasti vilkaisemassa toissa vuoden koostetta, jossa olin mm. hövelisti lupaillut itselleni että 2018 on se vuosi kun matkustan johonkin lämpimään marraskuussa. Juu ei, täällä sitä kökötettiin kotona pilkkopimeässä koko marras-joulukuu säästämässä rahaa ensi vuoden megamatkaan. Muista haaveista Kappadokiakin jäi edelleen odottamaan jotain muuta vuotta, mutta Kreikan reissu sentään toteutui! Ja toteutui sitten vielä toisenkin kerran.

Tammikuu, 2 viikkoa Vietnamissa

Matkassa: Anni & kaverit

Vietnamin reissu jäi mieleen erityisesti luontokohteistaan. Halonginlahden karstisaaret ja Phong Nha-Ke Bangin kansallispuiston upeat luolastot olivat matkan parasta antia. Vietnamin suuret kaupungit olivat toki myös mieleenpainuvia, mutta lähinnä siinä mielessä ettei ole ikinä tarvetta palata siihen skootterien kansoittamaan liikennekiirastuleen.

Helmikuu, 4 päivää Berliinissa ja Vilnassa

Matkassa: Anni

Berliini on huippukiva kaupunki, mutta ei se minua helmikuussa olisi muuten niin hirveästi houkutellut muuta kuin tatuoinnin haku mielessä. Lentojen kanssa oli jos jonkinlaista sähellystä, eikä suoria löytynyt millään sopuhintaan, joten päädyin lentämään kotiin Vilnan kautta ja vietin siellä päivän kaupunkia ihmetellen. Ei paha, mutta suosittelen mielummin kesäretkeä.

Toukokuu, viikko Kreikassa

Matkassa: Anni & Ville

Toukokuussa kerrytin käytyjen maiden listaan vihdoin kauan odotetulla Kreikkalla. Viikko vierähti ensin Ateenassa ja sitten sen lähisaarilla. Selkeä kohokohta oli aivan superihana, idyllinen Hydran saari, jossa olisin mieluusti viettänyt kauemminkin kuin kaksi yötä.

Kesäkuu, 10 päivää Namibiassa

Matkassa: Anni & kaveri

Tiedättekö mikä on ihan huippua? Se kun heittää puolivitsillä kaverille että pitäiskö lähteä Afrikkaan omatoimisafarille ja vastauksena tulee JOO ja kymmenen huutomerkkiä.

Namibia oli eittämättä reissuvuoden huippukohta. En usko että kukaan unohtaa ensimmäistä kertaa kun pääsee näkemään Afrikan ikonisia eläimiä luonnossa. Tämä oli meidän molempien ensikosketus Afrikkaan ja yövyimme vielä suurimman osan matkasta teltassa. Kuulostaa aivan hullulta yhtälöltä mutta se toimi, kaikki oli helppoa ja turvallista ja unohtumatonta. Matkustan aivan varmasti Afrikkaan uudelleenkin, mutta tämä Namibian reissu on aivan varmasti yksi niistä jutuista mitä muistelee vielä vanhana mummonakin.

Elokuu, viikko Kuala Lumpurissa

Matkassa: Anni, tavallaan yksin, tavallaan seurassa

Matka Malesiaan oli sinänsä poikkeuksellinen tapaus että olin siellä osallistumassa maailman suurimpaan kansainväliseen kirjastokonferenssiin, mutten kuitenkaan työmatkalla, koska olin omalla ajalla ja ulkopuolisten apurahojen varassa.

Mielessä oli vaikka mitä kivoja päiväretkiä mitä olisi voinut Kuala Lumpurista tehdä, mutta konferenssiohjelman yltäkylläisyys näännytti aivot niin että hyvä kun ehdin itse kaupunkia vähän tutkiskella. En rakastunut Kuala Lumpuriin enkä sen kuumankosteaan ilmastoon, mutta ehkä hieman yllätyinkin siitä kuinka paljon kiinnostavaa kaupungista lopulta löytyi.

Syys-lokakuu, 10 päivää Kreikan saarihyppelyä

Matkassa: Anni & kaverit

Joskus käy niin päin että itse haluaisi mennä syksyllä lämpimään vaikkapa Maltalle, mutta kaverit haluavatkin ehdottomasti Kreikkaan. Sitten päädytään Santorinille joka oli aika turha, sitten oksennetaan lautalla ja sitten tulee myrsky ja reittisuunnitelma pitää muuttaa.

Ei sillä että tällä reissulla ei olisi ollut hyviä hetkiä ja upeita paikkoja, oli tietysti niitäkin, mutta yhteenvetona kuitenkin: Olisi pitänyt mennä Maltalle.

Tänä vuonna tuli tietoisesti matkustettua vähemmän, tosin siitä täysin itsekkäästä syystä että ensi marraskuussa on määrä lähteä kolmen kuukauden unelmareissulle ja siihen täytyy säästellä sentti jos toinenkin. Samaisesta syystä ensi vuosikin näyttää aika hiljaiselta, mutta on keväälle sentään yhdet lennot hankittuna ja budjettiin on varattu varaa myös muille ensi vuoden reissuille, eihän tässä odotellessa muuten pysyisi järjissään.

Lopuksi: ARVONTA!

Matkamessuja vietetään Helsingissä 18-20.1. ja blogini facebook-sivuilla on parhaillaan menossa arvonta, jossa voi voittaa kahden lipun paketin messuille. Suuntaahan siis sinne osallistumaan 8.1. mennessä!

You Might Also Like

25 Comments

  • Reply Piyya tiistai, tammikuu 1, 2019 at 22:01

    Anni pääsi yksin ja seurassa kivoille matkoille 😉
    Toivottavasti tämä uusi vuosi tuo uusia hienoja matkoja Annille ja kumppaneille ✈️

  • Reply Matti Myllyniemi sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 11:11

    Ok ! Terveisiä Annille . Ja mukana rajatapauksien matkamessulippujen arvonnassa ollaan. Muista olla varovainen siellä ”mualimalla mennessäsi” Tyttäreni soitti juuri thaimaassta ja oli siellä joutunut vaikeuksiin???

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 18:15

    Aika samoin mennään. Vain Namibia puuttui minulta noista kohteista. Tosin Santorini edelleen käymättä. Vietnamista jäi myös mieleen luonto ja historialliset kohteet. Mulle hieman kaihertaa (myös sotahistoriafriikkinä) sellainen Vietnaminsodan aikainen paikkakierros tuolla…Olen osan paikoista kiertänyt, mutta nyt olisi selkeästi paremmin järjestettyjä reissuja tarjolla.

    PS: Jos arpa osuu muhun, niin laita liput eteenpäin jollekin toiselle.

    • Reply Anni | Rajatapaukset tiistai, tammikuu 8, 2019 at 12:48

      Santorini on sellainen kohde josta en itse kauheasti välittänyt, mutta jos siellä majailee jossain superihanassa luolahotellissa niin kokemus voi olla vähän eri kuin mun budjettimatkalla. Täytyy katsoa saanko aikaiseksi vielä kirjottaa erikseen siitä miksi Santorini ei iskenyt.

  • Reply Mauri Leppälä sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 19:36

    Matkustaisin Karibialle

  • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa maanantai, tammikuu 7, 2019 at 15:14

    Upeita matkakohteita ollut sulla, tuosta Vietnamista ja Namibiasta oon kyllä vähän (hyvällä tavalla) kateellinen. Haluaisin niin nähdä kaikkia seeproja ja vastaavia luonnossa.

    • Reply Anni | Rajatapaukset tiistai, tammikuu 8, 2019 at 12:52

      Saa olla hyvällä tavalla kateellinen 😉 Oon itsekin aika usein 😀
      Tekis kyllä todella mieli Afrikkaan uudelleen, siihen todellakin jää koukkuun!

  • Reply Sandra maanantai, tammikuu 7, 2019 at 15:43

    Olispa mullakin kavereita, jotka lähtisi noin spontaanisti safarille :D. Ja ehkä se Malta olisi ollut hyvä idea, mutta ehkä tänä vuonna sitten? Jos et ole aiemmin käynyt, niin kannattaa testata. On kovin erilainen kuin Kreikan saaret.

    Joka tapauksessa ihan mielettömästi mukavia kohteita 🙂

    • Reply Anni | Rajatapaukset tiistai, tammikuu 8, 2019 at 12:59

      Veikkaan että tähänkään vuoteen ei Maltaa mahdu, koska lähes koko vuoden reissusuunnitelmat on jo lyöty lukkoon ja näin alkuun on luvassa ainakin pääasiassa säästämistä. Mutta! Kyllä Maltankin aika tulee, se kiinnostaa ehdottomasti, olen lukenut siitä paljon hyvää 🙂

  • Reply Janni / Lentopelko tiistai, tammikuu 8, 2019 at 11:10

    Ihania matkakohteita! Safari Afrikassa on kyllä yksi omistakin unelmista, jotenkin se vaan tuntuu vielä niin kaukaiselta.. 😀 Mekin käytiin tänä vuonna Vietnamissa ja rakastuin siihen paikkaan kyllä täysin, pakko palata joskus!

    • Reply Anni | Rajatapaukset tiistai, tammikuu 8, 2019 at 13:01

      Safari Afrikassa tuntui kyllä minustakin ihan utopistiselta kunnes luin muutamasta blogista omatoimisafarin suunnittelusta ja kustannuksista ja yhtäkkiä se ei enää vaikuttanutkaan niin mahdottomalta. Nyt pääse itse levittämään samaa ilosanomaa! 😀

  • Reply sari/ matkalla lähelle tai kauas keskiviikko, tammikuu 9, 2019 at 21:26

    Hieno on ollut reissuvuosi sinulla! Mukavaa tulevaa reissuvuotta 2019!

  • Reply Handy torstai, tammikuu 10, 2019 at 18:12

    Upeita kohteita! Vietnam on myös omalla toivelistalla ja safari on ollut haaveissa kauan, kiitos Karen Blixenin 🙂 Slovenia polttelee myös entistä enemmän, siitä tuntuu olevan reissanneilla vain positiivista sanottavaa.

    • Reply Anni | Rajatapaukset torstai, tammikuu 10, 2019 at 20:07

      Täytyy myöntää että en ole tainnut minäkään ikinä kuulla kenenkään lyttäävän Sloveniaa. Ja minulta ainakin kuulee vain kehuja, ihana paikka!

  • Reply alohatravels torstai, tammikuu 10, 2019 at 20:05

    Olipas kiva matkavuosi sinulla, omatoimisafari varsinkin kuulostaa huikealta ja jännittävältä! Siinä varmaan kannattaa vähän ottaa selvää mihin kohtaan leirin pystyttää 😀 Ihanaa reissuvuotta 2019 myös! Tuo 3kk unelmaloma kuulostaa kyllä kadehdittavan hyvältä..

    • Reply Anni | Rajatapaukset torstai, tammikuu 10, 2019 at 20:09

      Omatoimisafari oli kyllä erittäin jännittävää, en olisi ikinä osannut ennustaa että sellaiselle päädyn, mutta yllättävän helppo se lopulta kuitenkin oli järjestää ja kaikki toimi hirveän hyvin ja turvallistakin oli. En suosittele pistään telttaa pystyyn ihan mihin vaan, me oltiin ihan virallisilla leirintäalueilla 😀

      Huippua reissuvuotta myös sulle!

  • Reply Emma perjantai, tammikuu 11, 2019 at 11:32

    Muistankin lukeneeni näistä kaikista vuoden mittaan – etenkin Hydran juttu vetosi muhun! En ole käynyt Kreikassa miljoonaan vuoteen ja melkein jo varasin lennot Ateenaan sun Hydra-jutun jälkeen, mutta se haave jäi sitten mulla kuitenkin (toivottavasti) tähän vuoteen. Namibian eläinkuvat oli tietysti myös ihan huikeita!

    • Reply Anni | Rajatapaukset tiistai, tammikuu 15, 2019 at 09:46

      Kiva kuulla, Hydraan olenkin suositellut toukokuun reissun jälkeen about kaikille kysyville ja ei-kysyville 😀

  • Reply Terhi perjantai, tammikuu 11, 2019 at 23:19

    Tuosta Vietnamista olen täsmälleen samaa mieltä; ihana Halong bay mutta aivan törkeä liikenne. Namibia kuulostaa niin ihanalta.
    Santorini on kyllä parempi kuin Malta, luulen, että olit vain päättänyt olla pitämättä siitä.

    • Reply Anni | Rajatapaukset tiistai, tammikuu 15, 2019 at 09:47

      Namibia ehdottomasti oli niiin ihana.
      Santorinia en osaa verrata Maltaan kun en ole jälkimmäisessä käynyt, mutta voi olla että Santorini tuotti pettymyksen koska odotin liikaa. Halusin nimenomaan sinne vaikka kaverini eivät olleet ajatuksesta kovin innostuneita ja kyllä se sitten vähän harmitti kun en pitänyt paikkaa hirveän ihmeellisenä. Toistaalta, nyt se on ainakin nähty!

  • Reply Marttiina | Onioni.fi lauantai, tammikuu 12, 2019 at 07:11

    Hieno vuosi takana ja Namibia etenkin vaikuttaa upealta.😍 Me käytiin viime vuonna Vietnamissa HCMC:ssä ja Phu Quocissa, joista palaisin ensimmäiseen – olisi kyllä kiva kierrellä noita luontokohteita pohjoisemmassa. 🙂

    • Reply Anni | Rajatapaukset keskiviikko, tammikuu 16, 2019 at 15:05

      Jos Vietnamiin pääsen uudelleen niin eniten kiinnostaisi paluu juuri Pohjois-Vietnamiin, siellä jäi paljon kiinnostavia paikkoja, nimenomaan luontokohteita, näkemättä.

    Vastaa käyttäjälle Mauri Leppälä Cancel Reply