Koosteet

Vuoden 2016 reissukooste

lauantai, joulukuu 31, 2016

Päästyäni tämän vuoden aikana sisään matkablogien maailmaan olen oppinut ainakin sen verran että ei matkablogia ilman vuosittaista koostetta siitä missä on tullut käytyä. En uskalla jättää tekemättä ettei tule blogipoliisi oven taakse koputtelemaan ja lätkäise sakkoa tassuun. Tässä siis minun ja Villen kooste!

 

Japani, tammi-helmikuu

Matkassa: Anni & kompisar
Kahdessa viikossa ehti nähdä Osakaa, Kiotoa, Fukuokaa, Beppua(jonka nimi ei ikinä lakkaa olemasta hauska) ja Tokiota. Ehti moikata Japanissa majailevia tuttuja, hämmentyä ja lumoutua japanilaisen kulttuurin erityispiirteistä, kiskoa navan täyteen sushia ja toivoa että olisi matkustanut Japaniin joskus muulloin kuin kylmänkoleaan talviaikaan.
Vuoden lähestyessä loppuaan olen myös onnistunut kehittämään tuntuvan matkakuumeen Japaniin paluusta. Vielä jonain päivänä.

Japani Kioto

Praha, helmikuu

Matkassa: Ville
Praha oli kiva. Minulla oli krapula. Kävisin toiste. Ei kuitenkaan vetänyt vertoja muille matkoille tänä vuonna.

Reissun paras ateria

 

Berliini, huhtikuu

Matkassa: Anni & Ville
A: Neljä päivää ilahduttavan vehreässä ja kesäisessä Berliinissä hurahti kaupungin laidalta toiselle pyöräillen. Kilometrejä kertyi ainakin miljoona. Jonain päivänä vielä opin ottamaan vähän chillimmin.
V: Berliini oli kiva kokemus. Täällä oli helppo pyöräillä ja tykkäsin kaupungin yleisilmeestä. Ruoka oli maistuvaa, olutta oli riittävästi ja täällä tuntui olevan sellainen miellyttävän boheemi meininki. Kirppariltakin löytyi pari hyvää vinyyliä ja kaikkea! En pistäisi yhtään pahakseni vaikka tänne tekisi pidemmänkin reissun.

Teufelsberg

 

Italia, kesäkuu

Matkassa: Anni & Designated driver
Loppukeväästä ehdottelin ystävälleni että joskos lähdettäisiin jollekin kivalle ja halvalle viikonloppureissulle Eurooppaan. No, homma lähti lapasesta heti kättelyssä ja päädyttiin viikon autoilulomalle Toscanaan. Kun ahnehtimisen makuun oli päästy niin käytiin sitten samalla myös San Marinossa ja Vatikaanissa. Tästäkin reissusta olisi vielä vaikka mitä kirjoitettavaa (mm. ihastuttavasta Sienasta), epäilemättä tulen palaamaan aiheeseen. Joskus.

Toinen torni, Cesta.

 

Islanti, elokuu

Matkassa: Anni & Ville
A: Tästä ei muuten kukaan ole varmasti juuri kuullutkaan! Että minä ja Ville käytiin Islannissa! Nimittäin käytiin, ja oli ihan jumalattoman hienoa!
En todennäköisesti lakkaa jauhamasta Islannista ainakaan seuraavaan vuosikymmeneen, tämä oli vuoden paras reissu.
V: Olen Annin kanssa täysin samoilla linjoilla. Vuoden, ja ehkä jopa koko elämäni tähän astisista reissuista se paras. Islannin kiertäminen oli vaan jotain mielettömän hienoa ja haluan ehdottomasti käydä uudestaan. Vaikka hintataso onkin vähän mitä on. Ai niin, täälläkin oli hyvää olutta. Ei sovi unohtaa olutta!

IMG_2833-12

 

Barcelona, lokakuu

Matkassa: Anni & Ville
A: Lämpöä, hyvää ruokaa, hyvää olutta(tämä tosin ilahdutti enemmän Villeä kuin meikäläistä), upeaa arkkitehtuuria. Koska matka ei ollut kovin pitkä piipahdimme myös Andorran puolella ihastelemassa vuoristomaisemia. Barcelona oli pitkään lojunut mun tuonne-pitäisi-päästä listalla eikä se tuottanut pettymystä.
V: Barcelonakaan ei jättänyt kylmäksi, paitsi välillä lämpötilaltaan. Tajusitteko? Vitsi oli siis siinä, että siellä oli aika vilpoinen aina välillä? Anyone? Ei sitten. Tästä matkasta jäi parhaiten mieleen ruoka. Se oli nimittäin lähes poikkeuksetta todella maistuvaa ja huomaan välillä unelmoivani BierCab ravintolan perunakuutioista. Kun tuon sanoo ääneen, saattaa kuulostaa siltä että minulla on äärimmäisen tylsiä unelmia. Ei pidä paikkaansa! Ette ole edes maistaneet niitä pottuja! Kävisin Barcelonassakin mielelläni toiste, mutta ehkä hieman lämpimämpään aikaan. Andorrassa oli komeat maisemat, mutta muilta osin se ei oikein tehnyt vaikutusta.

Himotut perunakuutiot

Himotut perunakuutiot

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply