Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Yleinen

Paluu tuttuihin ja turvallisiin – Lontoo & Teneriffa

torstai, tammikuu 18, 2018

Ostaa kliksautimma tuossa jouluviikolla muutamat lennot. Sonjalla ahisti kylmyys ja mulla pimeys. Googletusta kohti etelää siis. Lontoostakin oli jo tovi puhuttu. Molemmat on kyllä käyneet, mutta tarpeekseen ei kumpikaan ole näköjään vielä siitäkään saanut. Pakettimatkat vaikuttivat kalliilta ja joustamattomilta, vähän myös tylsiltä. Lisäksi mulla halutti enemmän ja enemmän myös sinne Lontooseen. Guernseyn reissun yhteydessä olisin niin halunnut käydä fiilistelemässä, mutta ei ollut aikaa. Nyt olisi. Mulla on tiedossa kokonaista kaksi viikkoa ihan oikeaa lomaa.

Kerroin Teneriffasta ja näytin kuvia Teiden kansallispuistosta ja rannoista. Soli kerrasta selvä päätös mihin lähdetään. Alako armoton hintavertailu. Sovittiin hintarajaksi yhteensä 1000 euroa kahdelta hengeltä. Ja mie selevitin ja melkein jopa alitin budjetin. Helmikuussa lähdetään Lontoon kautta Tenskulle! Sen verran joustin itsekin, että Lontoossa yövymme (itseasiassa kauan kiinnostaneessa Palmers Lodge Swiss Cottage) hostellissa dormihuoneessa ja lennämme Tenskulle Ryanairilla Lutonista. En ole lentopelkoni kanssa mitenkään erityisen suuri Ryanair-fani, mutta mitäpä sitä ei tekisi halpojen matkojen eteen. Kuten vaikka koittaa uskaltaa matkustaa lentokoneella. 😀

Lennot

Su 11.2.2018 Helsinki – London Gatwick 29,90 eur/hlö Norwegian

Ke 14.2.2018 London Luton – Tenerife South 48,03 eur/hlö Ryanair

Ma 19.2.2018 Tenerife South – Helsinki 136,16 eur/hlö Norwegian

Lennot yhteensä: 214,09 euroa

Majoitus

11.2. – 13.2.2018 Palmers Lodge Swiss Cottage 2 yötä 33,40 eur/hlö

13.2. – 14.2.2018 ibis London Luton Airport 1 yö 31,01 eur/hlö

14.2. – 19.2.2018 Neptuno Costadeje 5 yötä 198,02 eur/hlö

Majoitus yhteensä: 262,43 euroa

Kaikki yhteensä: 476, 52 euroa.

Laskettiin tähän lisäksi vielä pakollisina kuluina Gatwick Express Lontooseen sekä lentokenttäjuna Lutoniin noin neljänkymmenen euron lisäkuluksi per naama, joten kokonaiskulut nousevat reiluun 515 euroon per lärvi. Tonni meni vähän rikki, mutta ei radikaalisti. Lisäksi pakko paljastaa, että vuokraamme auton päiväksi. Ei muuten, mutta pikkuauton päivävuokra oli Hertzillä 3,59 euroa. Kyllä. Alle neljä euroa. Lupaan kertoa jälkikäteen pysyikö hinta vai tuliko lisäkuluja. Koska Tenskulle ei ehkä voi lähteä ilman roadtrippiä Teidelle, niin oli pakko! Se on muuten minun vuoro olla sitten ratin takana. Niinkuin for good. Saa nähä miten seleviän vuoristoteistä kiljumatta. (Sonja kyllä mie selviän!)

Loma, on sinua ootettu!

Osa tästä hypestä ainakin itsellä tulee juuri siitä, että saa palata jo aikaisemmin hyväksi havaittuihin kohteisiin. Uusien paikkojen tutkiminen on ihanaa, mutta mie oon halunnut sekä Lontooseen, että Teneriffalle uudelleen jo pitkään.  Tensku on muutenkin iso saari, että viisi päivää ihan toisella puolella saarta kuin viimeksi on jo oikeastaan ihan uusi kohde. Ei minua olisi haitannut ottaa sinne likviditeetin salliessa lentoja pidemmällekin ajalle. Tai mihimpä minua nyt varsin haittaisi lähtiä ja varsinkin kerralla pidemmäksi aikaa. Ja Lontoo nyt on ikisuosikkini. Tästä tulee nyt laskujen mukaan seitsemäs kerta tuossa ihanassa cityssä. Eikä varmasti jää viimeiseksi. Koska kaikista paras osa hypetyksestä on se, että pääsee näkemään ne paikat yhessä toisen kanssa ekaa kertaa. Pakko on luvata jo palata, vaikkei vielä kertaakaan olla yhtä aikaa käyty. Minua ollaan viemässä katsomaan katutaidetta, siistiä sisätaidetta ja stand uppia. Mie saan raahata toista Southbankilla iltavaloissa, viiä ehkä fancylle iltapäiväteelle (skumpalle) ja Stanford’sin matkakirjakauppaan. Ja kaks päivää, oikiasti, riittääkö muutenkaan Lontoossa mihinkään? Tai viisi päivää Tenskulla. Tämä olkoon nyt ensimmäinen (oikeastaan jo toinen) karkumatka. Mie kuitenki jo tiedän, että tämä reissu tulee olemaan enemmän jo varmistus kuin mikään koetinkivi.

Vielä auringosta. Niin paljon kuin miekin väitän rakastavani Lappia ja kylmyyttä (ja rakastankin), on kaamosaikana Napapiirin tuntuma mulle hankala paikka. Helmikuussa koittava lähtö on valoisuuden suhteen jopa verrattain myöhään, koska tarvitsisin valohoitoa ja taivaalta satavaa D-vitamiinia juuri nyt. Kai tämän odotuksen vielä kestää.

Kaiken tämän lisäksi vuodesta 2018 saattaa tulla sittenkin taas ihan oikea matkavuosi. Sikäli kun pohja ei tule vastaan lompakossa (kyllä son nyt jo uhkaavasti näkyvillä) tai elämässä muutenkaan, on harkinnassa kaiken tämän Tampereella pendelöinnin lisäksi Köpis, Tukholma, Guernsey, Hong Kong, Singapore ja Meksiko.

Pistetään vielä lopuksi sormet ristiin, että Lontoossa olisi rauhallista ja Teide ei ajattelisi purkautua ihan just nyt tai vielä ens kuussakaan. Sikäli kun siis aktiivisella tulivuorella nyt olisi sellaisia aikomuksia. Kun ei koskaan tiiä :p

p.s vinkkejä otetaan vastaan Costa Adejeen ja lähiympäristöön!

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply traveldreamer17 torstai, tammikuu 18, 2018 at 19:40

    Jopa olette edullisesti saaneet lennot ja majoitukset! Tuohon hintaan on varmasti pitänyt nähdä vaivaa etsimisessä. Lontoo on kyllä aina ihana! Teneriffalla olen käynyt neljä vuotta sitten ja maisemat olivat kyllä hienot. Harmittavasti meille vaan sattui talvimyrsky ja + 14 sateineen sai kyllä pysymään hotellin lähistöllä. Onneksi parina päivänä saimme nähdä aurinkoakin.

    • Reply Maarit Johanna torstai, tammikuu 18, 2018 at 21:43

      Ei se koskaan tunnu vaivalta! Lentojen tutkiminen on minun paras harrastus, josta tyydytyksen saa kun löytää tarpeeksi halvat tarjoukset 🙂 Huh, toivottavasti tuollaiset talvimyrskyt on harvinaisia. Pitäis sattua kyllä melkoisen huono tuuri. Aurinkoa kuitenkin oltais etsimässä ja niitä ihania maisemia 🙂

  • Reply Anu / Mielilandia perjantai, tammikuu 19, 2018 at 00:17

    Katoin kanssa, että oottepa saaneet halvat lennot! Oi, Teneriffa. ❤ Olen kaivannut sinne tänä talvena erityisen paljon. Ja Lontookin kyllä maistuisi.

    Adejen lähelle en osaa kertoa vinkkejä (paitsi, että siellä oli ihan kiva kylpylä, heh) mutta jos nyt innostutte vaikka ajamaan Teideltä toista reittiä pois pohjoispuolelle saarta, La Orotavan kaupunki siinä matkalla on tosi ihana! Ehkä oot siellä käynytkin, kun olit muistaakseni lomaillut aiemmin Puerto de la Cruzissa? Ootan jo sun Tensku-juttuja!

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, tammikuu 24, 2018 at 10:46

      Se on kyllä ihana! La Orotavassa olen itseasiassa käynyt nopeasti pyörähtämässä ja pidin kovasti <3 Todella pittoreski kylä. Puerto de la Cruzin ja pohjoisosan saaresta varmaan skippaamme tällä reissulla kokonaan, koska täytyyhän sitä aikaa jäädä ihan sille oikealle löhöilyllekin. (Tosi outoa, mie en normaalisti harrasta ollenkaan löhöilyä :D) Kylpylät kyllä kiinnostaa, täytyypä tutkia mitä siellä Adejessa on 🙂

  • Reply Katja tiistai, tammikuu 23, 2018 at 12:54

    Luin tämän pikaisesti jo reissun päällä, mutta nyt piti paremmalla ajalla ihan palata! Kyllä se palaaminen omiin rakkaisiin kohteisiin vaan monesti kannattaa! Ja oon muuten huomannu saman, että monesti näin kaksi kohdetta yhdistämällä lentää paljon huokeammin moniin ”hitti”paikkoihin kuten Tenskulle. Sama se on Madridinkin kautta. Sinne kun myydään Helsingistä edullisia lentoja ja sieltä eteenpäin pääsee Tenskulle halvimmillaan sillä 25eur/suunta.
    Ihanaa reissun suunnittelua ja odotusta! Ja hui onnea rattiin Tenskulla, mää en kyllä uskaltais 😀

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, tammikuu 24, 2018 at 10:48

      Niin kannattaa! Nyt vasta tajusin tän miten halvalla just Lontoosta pääsee joka paikkaan, ja miten edullisesti ainakin Norski lentää Lontooseen. Taidan käyttää tämän kikan toistekin. Madridin kauttakaan ei olis yhtään hullumpi lentää, koska se Marokko kiinnostais myös erityisesti lähitulevaisuudessa.
      Kiitos tsempeistä ajamiseen 😀 Mie oon jo tutkinut reittikarttoja missä välttäisin pahimmat solmukohdat ja hirveimmät vuoristotiet! Mutta mitäpä sitä ei tekis seikkailun tähden ^^

  • Reply Millamolla torstai, tammikuu 25, 2018 at 21:32

    Ajokortittomana tulee kuljettua paljon julkisilla kulkuvälineillä, myös lomalla. Ennen kävelin tosi pitkiä matkoja, mutta nykyään raihnaisena on ollut luovuttua 30 km kävelyistä eri kohteisiin lomilla. Kävin juuri Teneriffalla. Teidelle piti taas päästä. Josko pääsisi sinne huipulle nyt, toisin kuin parikymmentä vuotta sitten. Nykyään joudun usein osallistumaan järjestettyihin retkiin. Teidelle pääsi tosi halvalla linja-autoretkelle…kun kävi katsomassa villaisia vuodevaatteita matkalla. Muistaakseni 100 SEK maksoin koko hommasta. Mielenkiintoinen retki Teidelle olisi muuten ollut tähtienkatseluretki. Auton vuokraaminen on ihan kiva homma. Pahin liikenne oli rannikolla, joten kyllä siellä sisämaassa hyvin selviää. Eteläiseltä lentokentältä n. 10 km päässä ”väärään suuntaan” on pikkuaupunki/kylä El Medano. Ulkomaiset turistit eivät ole vielä valloittaneet paikkaa. Siellä vietetään aivan tavallista teneriffalaiselämää. El Medano on suosittu vesiurheilupaikka tuulensa vuoksi. Ranta on monta km pitkä ja luonnoltaan villin näköinen paikka. Suosittelen!

    • Reply Maarit Johanna maanantai, tammikuu 29, 2018 at 21:11

      Ei ollut kyllä kallis teidän trippi Teidelle! Tähtienkatselu olis kyllä ihan mun juttu, mutta en uskaltais sitten ajaa takaisin rannikolle alas pimeässä, joten ehkä joskus toiste järjestetyllä matkalla 🙂 Mieki toivon, että pääsis huipulle asti. Edellisellä reissulla teleferico oli suljettu kovan tuulen takia. Josko nyt olis parempi onni. Täytyy googlettaa tuo sun suosittelema kylä! Kiitos vinkistä ^^

  • Reply SallaP maanantai, tammikuu 29, 2018 at 22:15

    En tiedä ootko ehkä asiasta kirjoittanutkin, mutta osui silmään tuo lentopelkojuttu. Miten selviät sen kanssa noin niinkun paljon matkustavana? Ihan mielenkiinnosta vaan kyselen, kun itse tulee melko paljon lennettyä, mutta ei se lentopelko itsellä ainakaan sillä helpotu, päinvastoin.. ?

    • Reply Maarit Johanna tiistai, tammikuu 30, 2018 at 19:57

      Kyllähän tuosta aina välillä tulee kirjoiteltua, mutta mulla se on niin muuttuvaa! Toisinaan pelkään niin kauheasti, että on maha vetelänä kolme päivää ennen reissua, ja toisinaan ei jännitä edes turbulenttisen lennon jälkeen. Mulla vain toimii se päinvastoin kuin sulla. Mitä enemmän ja useammin lennän, sitä vähemmän seuraavat lennot pelottaa. Jos on pitkä tauko niin ahdistaa taas huomattavasti enemmän nousta koneeseen. Mutta ei kai tästä koskaan oikein pääse irti. Mulla johtuu osaksi pelko myös pahasta matkapahoinvoinnista. Pakko tankata aina lääkkeitä ja laittaa akupisterannekkeet, jotta kestäisin mahdollista turbulenssia. Onnea matkaan tuleville lennoille 🙂

    Leave a Reply