Yleinen

Vocaliisojen Ylläs Acappellas 2016

maanantai, syyskuu 12, 2016

Empä ole aivan varma olenko blogissa jo hehkuttanut miten ihana uusi harrastus löytyi Rovaniemeltä keväällä! Kävin Vocaliisat-kuoron koelauluissa. Siskoni Taru vaikutti ryhmässä ennen Guernseyhin muuttoaan ja mie juoksin kaikkiin konsertteihin mihin kerkesin ollen paraskin fani. Nyt me vaihdettiin Tarun kanssa vähän kuin paikkaa, kun sijoituin itse Vocaliisoihin kakkossopraanojen joukkoon. Jo kesällä aloitettu intensiivinen harjoittelutahti tähtäsi Ylläs Acappellas-tapahtuman iltalavalle ja sitä edeltävään ortodoksikonserttiin Pyhän Laurin kappelissa. Naiskööri pakkautui autoihin perjantaina ja komotteli kohti pohjoista mökkeilemään, laulamaan, syömään ja ruskaretkeilemään. Ainakin sen verran mitä mökiltä käveli Taigan lavalle ja takaisin. Kyllä meillä oli hyvä reissu!

Haaveilin Rovaniemelle muuton yhteydessä ostavani pianon ja alkavani taas soittamaan. Taustalla oli pieni kipinä unohtuneen musiikkiharrastuksen elvyttämisestä. En vielä edes haaveillut Vocaliisoista, sillä en uskaltanut työttömänä sitoutua ja vähän se harjoittelutahtikin hirvitti. Päätös lähteä kokeilemaan oli mitä parhain! Laulutreenien jälkeinen olo on verrattavissa kuntoilun jälkeiseen fiilikseen ja samanhenkisten ihmisten kanssa harjoittelu, tavoitteellisuus ja tunnelma on jotain niin käsinkosketeltavaa. En ole harrastanut joukkueurheilua, mutta ei me Vocaliisojen kanssa joukkueena paljon kauemmas urheilujoukkueiden tiimihengestä jäädä! DSC09491

Pienet kenraaliharjoitukset ennen konserttia meneillään.

Pienet kenraaliharjoitukset ennen konserttia meneillään.

DSC09535DSC09509

Perjantain ortodoksikonsertti meni hyvin ja sekä perjantai-illan, että lauantain iltalavaesityksiä oli mahtava kuunnella. Mieleen jäi ainakin Ultima Thule, Iso Ilo, Melodonnat, Kamarikuoro Arios ja Vasitella. Kävimme myös pienellä porukalla kuuntelemassa Ylläksen huipulla lauantaina kuorojen lyhytesityksiä tihkusateessa ja kamalassa tuulessa. Taisi tulla muille ruskaretkeläisille vähän muita suunnitelmia tuollaisella kelillä! Ei paljon meitä tuulet ja tihkut haitanneet, koska vain laulamaan oltiin tultu. Jos koko viikonlopusta olisi mitään valitettavaa, niin sää olisi tietenkin voinut olla ehkä hiukan vähemmän harmaa.

Näkyvyys oli välillä aika nollassa.

Näkyvyys oli välillä aika nollassa.

DSC09523

Ylläksen huipulla kuoroja kuunteli sadetakein varustautunut joukko.

Ylläksen huipulla kuoroja kuunteli sadetakein varustautunut joukko.

Meidän tunnelmat lauantai-iltana Taigan backstagella ennen omaa esitystä oli myös ihan huikeat. Tukkaa oli laitettu mökillä tunteja, meillä oli mustat mekot päällä ja hopeakoruja yhteensä varmaan monta kiloa. Kajautettiin vuorollamme vartti ja mieleen jäi kuoronjohtajamme Anniinan takana myrskynneet aplodit. Jes! Sellainen lämmin fiilis omasta suoriutumisesta, meidän koko kuorosta, mahtavasta hengestä, kappaleista, ja koko festivaalista veti suu pieliä ylöspäin. Positiiviset kommentit muilta kuorolaisilta ja viimekädessä lauantai-illan kuorokatselmuksen tulosten jännittäminen oli myös parasta antia. Että meillä oli hauskaa!

Tällaiset tapahtumat varmasti missä tahansa lajissa on se harrastamisen suola, oltiimpa sitten lentopalloilijoita tai kuorolaulajia.

Lavalla Iso ilo!

Lavalla Iso ilo!

Ja meidän kuoron lauluyhtye Vocalikat!

Ja meidän kuoron lauluyhtye Vocalikat!

Tämä on se juttu mitä mie haluan tehdä ja tällaisessa ryhmässä olla mukana. Viikonloppu meni kuin siivillä ja sai haluamaan heti uusia haasteita ja kokemuksia. Oma kehittyminen ja kunnianhimo tällaisen joukon matkassa on ihan eri sfääreissä kuin yksin tehdessä ja laulaessa.

VO - CA - LII - SAT !!

VO – CA – LII – SAT !!

Loppuun pieni mainos: Vocaliisat esiintyy Oulun tuomiokirkossa lauantaina 8.10 klo 16. Tervetuloa kuuntelemaan! 🙂

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Sunna maanantai, syyskuu 12, 2016 at 18:23

    Yhdessä soittaminen (tai laulaminen) on vaan niin kivaa! Uskomatonta, miten kun laittaa muutaman ihmisen musisoimaan, lopputulos voi olla niin maaginen. Ja kun vielä saa olla osa sitä <3

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, syyskuu 18, 2016 at 20:57

      Se osaa olla maailman parasta! <3
      Mulla oli sun kommentti mennyt roskaviesteihin! Ihmeellistä. 😮

    Vastaa käyttäjälle Sunna Cancel Reply