Yleinen

Vegevinkkejä Berliiniin x 3

lauantai, toukokuu 21, 2016

Vegetrendi ei ole vielä Suomessa niin in, kuin se Berliinissä on. Reissua odotellessa satuin lukemaan jopa erään vegaaniravintolan avajaisissa sattuneesta vähän käsistä riistäytyneestä tungoksesta. Berliiniläiset vissiin ovat oikeasti hurahtaneet, ja buumi vain kasvaa kasvamistaan. Mekin halusimme reissulla kokeilla millaista tarjottavaa kaupungilla on antaa. Ollaan koko porukka ihan sekasyöjiä muutamaa punaisen lihan poislukijaa ja gluteeniyliherkkyyden ja maitoallergian omaavaa lukuunottamatta. Kasvisruoka kiinnostaa minua ihan hyvinvoinnin kannalta ja tiesin, että Berliini on THE CITY, josta kasvispainotteisia herkkuja kannattaa lähteä etsimään. En ole lopettamassa lihan syöntiä, mutta uudet vaihtoehdot ja vegeinspiraatiot kyllä kiinnostavat ja antavat inspistä omaankin kotikeittiöön! Olin lukenut aikaisemmin mm. Veera Biancan vinkkipostauksen, mutta jostain syystä eteen tuli ihan randomisti pari muutakin vegepaikkaa, joihin oli pakko pysähtyä ja käydä tutkailemassa! Tässäpä meidän.

Hummus & Friends

Tämä hauskan niminen rafla löydettiin ihan Tripadvisorista katselemalla kartasta mahdollisimman lähellä sijaitsevia paikkoja. Tänne käveli hotellilta alle 10min ja päästiin heti ulos kivalle takaterassille istumaan. Ravintolassa tarjoillaan siis hummusta eri muodoissa ja muita vegeherkkuja. Hinnat olivat hyvinkin kukkaroystävälliset ja me päädyimmekin tilaamaan useammat annokset per naama. Ajattelimme annosten olevan kamalan pieniä, koska hinnatkin olivat matalia. Kaikkien hummuslautasten kanssa tuli vielä pitaleipiä pöytään. Lopputulemana ei todellakaan jaksettu syödä kaikkea ja yksikin annos olisi nälän karkottamiseksi riittänyt. Pienellä rahalla saimme kuitenkin paljon makuelämyksiä, joten täällä ei tosiaankaan mennyt rahat hukkaan. TUHTIA.

Annokset olivat värikkäitä, mielikuvituksellisia ja makuyhdistelmät herkullisia.

Annokset olivat värikkäitä, mielikuvituksellisia ja makuyhdistelmät herkullisia.

Hummus&Friends Berlin (26)Hummus&Friends Berlin (29)Hummus&Friends Berlin (22)

Myös sisätiloissa olisi ollut hauskoja istumapaikkoja.

Myös sisätiloissa olisi ollut hauskoja istumapaikkoja.

Superfood & Organic Liquids

Tämä hauska kahvila oli oikein viihtyisä vegaanideli, jossa kylmästä sai valita vaikka mitä superfood-salaatteja ja kookospuurojugurttisekoituksia. Paikka pyörii myös smoothieilla ja mehuilla, joten pakko meidän oli sellaisetkin napata. Parasta minusta täällä oli pullahylly. Iskin ihan ekana silmäni tuohon kuppikakkuun, mutta lautaselleni päätyi sittenkin vegaaninen ja gluteeniton suklaakakku.

Oh ja ah ja nam!

Oh ja ah ja nam!

Superfood&Organicliquids Berlin (4)Superfood&Organicliquids Berlin (25)Superfood&Organicliquids Berlin (27)

Jos oltais vietetty Berliinissä edes muutama päivä lisää, olisi näitä ihania instagram-ystävällisiä pöytiä käyty kuluttamassa varmasti lisää!

Jos oltais vietetty Berliinissä edes muutama päivä lisää, olisi näitä ihania instagram-ystävällisiä pöytiä käyty kuluttamassa varmasti lisää! Valikoima oli yllättävän laaja, ja lounaskahvilana tuo olisi varmasti erinomainen. Gluteeniton täytetty leipä oli todella täyttävää ja jälkkärikakusta ei tullut ollenkaan huono omatunto.

Superfood&Organicliquids Berlin (9)Superfood&Organicliquids Berlin (18)

Veganz ja freckles

Vegaanien ja muiden kasvissyöjien unelmien supermarketti, kahvila, deli, lounaspaikka ja yläkerrassa vielä vegaaninen kenkäkauppa Avesu ja ravintola The Bowl. Kartan mukaan marketteja on Berliinissä useampia, mutta me löysimme vahingossa tämän Warschauer Strassen juna-aseman vieressä sijaitsevan myymälän. Tarkoitus oli vain etsiä piknik-eväitä Tempelhofin puistoon jostain tavallisesta ruokakaupasta, mutta täältä löytyi porukan erikoisruokavalioisille myös ihan loistavat eväät! Pyörittiin kahvilan ja delin puolella aikamme, koska valikoimaa oli todellakin paljon. Jopa vegaanisia juustohamppareita! Lounasaikaan kävi kuhina, koska porukkaa lappasi sisään ja ulos. Berliini on selkeästi lihattoman ruokavalion kannattajien oikea paikka.

Taru ja Riikka ottivat matkaansa ainakin salaatit ja ihan sairaan hyvät raakakakut. Maistui superihanalle ja ei tosiaan oltu agave-siirappia kakuissa säästelty!20160508_135111 – Kopio20160508_135119 – Kopio20160508_135144 – KopioVeganz Berlin (10)

Mie vähän väitän, että jos Berliiniin päätyisi lomailemaan pidemmäksi aikaa, saattaisin lipsahtaa huomaamattani syömään pääosin kasvisruokaa. Näin minulle kävi kyllä Islannissakin, sillä liha ja kala oli siellä niin kauhean kallista. Parin päivän kasvispaikoissa kiertely oli mukavaa, eikä jäänyt ollenkaan sellainen lihaikävä. Viimeiset ravintolasapuskat tosin söimme intialaisessa Amritissa Oranienburger Strassen ja Oranienburger Tor-asemien välimaastossa ja minun lautasellani oli lammasta. Tarun linssimuhennos oli sen verran onnistunutta, että laitetaan se ylimääräiseksi vinkiksi vielä tähän listaan. Lammas korma oli erinomaista ja annosten mukana tullut salaatti tosi hyvää! Tajusin samalla, että en ole aikaisemmin käynyt intialaisessa syömässä. Tuli juntti olo. Mutta mistäs sitä kaikkialle repeäisi, kun koko Lapissa taitaa olla yksi ainoa intialainen rafla 😀 DSC08356 – Kopio

Onko tässä kasvissyöjille Berliinin kävijöille uusia tuttavuuksia, vai onko teillä omat lempparipaikat jo kaupungissa? Kiinnostaisiko gastromatka Berliiniin? Mie voisin lähtiä tuonne uudelleen vaikka vaan syömään… 😀

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Laura - Urbaani viidakkoseikkailijatar lauantai, toukokuu 21, 2016 at 11:37

    Berliini on vegejen ja vegaanien mekka, oikeastaan kaikenlaisten ruokailijoiden mekka. Ruokaa on kaikkialla ja se on lähes poikkeuksetta hyvää ja edullista. Yksi aika tunnettu vegaanibrunssi on Prenzlauer bergin Morgenrotissa pe-su. Suosittelen!

    • Reply Maarit Johanna lauantai, toukokuu 21, 2016 at 12:52

      Mua oikeasti kuumottelis lähteä tuonne ihan vaan syömään! Olen niin monilta kuullut suosituksia erinäisistä paikoista oli ne sitten kasvisruokailijoille tai sekasyöjille tarkoitettu. Berliini ei muuten kaupunkina sykähdyttänyt niin paljon, mutta jos ravintolatarjonta on hyvä, niin mie kyllä ennen pitkää muutenkin lämpiän 🙂
      Kiitos vinkistä!

  • Reply miraorvokki lauantai, toukokuu 21, 2016 at 13:31

    Ai herranjestas kun näyttää hyvältä! Mukava että näitä vederuokia löytää aina vain entistä enemmän 🙂 Kiva postaus!

    • Reply Maarit Johanna lauantai, toukokuu 21, 2016 at 13:45

      Munkin mielestä näissä kuvissa on jotenkin herkulliset värit! 😀 Kiitos 🙂 Mie oon ihan samaa mieltä!

  • Reply Veera Bianca maanantai, toukokuu 23, 2016 at 02:00

    AAAAAA mitä mestoja <3 En kestä <3 Berliini on kyllä ihan täys vegetaivas, vähänkö iski ikävä päälle!

  • Reply Sunna maanantai, toukokuu 23, 2016 at 12:39

    Aijai ihanaa, kyllä pitäis lähteä Berliiniin! Olen muuten erityisen ylpeä tuosta sun intialaisvisiitistä, koska muistan, kun Luzernissa et vielä lämmennyt ajatukselle. Ensi kerralla siis yhdessä reissatessa intialaiseen, namskis aijaijai ihanaa brr. (Intialainen on parasta. Linssipata varsinkin!) Kiitos siis tästä postauksesta, vegejutut for the win! 😉

    • Reply Maarit Johanna maanantai, toukokuu 23, 2016 at 14:49

      Oltiinko me muka menossa intialaiseen Sveitsissä? 😀 Olen yllättynyt, koska nyt ainaki voisin mennä vaikka heti!
      Oon muuten teheny varmaan kolokytä kertaa sinun ihanalla reseptillä linssikeittoa. Sitä on tälläkin hetkellä jääkaapissa 🙂

      • Reply Sunna tiistai, toukokuu 24, 2016 at 13:21

        Pittää vissiin käyä teillä kesällä kylässä heittämässä lisää halpoja kasvisvinkkejä, mun tämänhetkinen suosikki on currytofu-kasviswokki tai soijalasagne 🙂 Sie olet varmana jo linssikeiton suuri mestari!

        • Reply Maarit Johanna tiistai, toukokuu 24, 2016 at 17:18

          Mulla on muuten taas linssari tulilla, ei taida olla sen voittanutta. Tuolla se hautuu ennen ku nakkaan kookosmaidon vielä sekaan ja alan herkutteleen 😉 Kyllähän tuosta on jalostunut jo ihan kunnollinen herkku!

    Leave a Reply