Yleinen

Ihana Adele ja Berliinin kesä

maanantai, toukokuu 16, 2016

Kun jostain oikein innostuu, on vaikea kääntää ajatuksia päinvastaiseen. Näin se minullakin joulua ennen oli, kun halusin ihan ehdottomasti varata liput Adelen keikalle ja lennot Berliiniin yli puolen vuoden päähän! Normaalisti näin pitkän ajan päähän en osaa sanoa elämästä mitään, mutta keikalle oli päästävä. Sitä intoa ja odotusta kesti aikansa ja niin me kolme toukokuisena päivänä laskeuduttiin Berliiniin, jossa oli jo ihan kesä. Taksikuski piti ikkunaa auki ja me höngittiin kesän tuoksua keuhkoihimme olan takaa. Oli lauantai, ja meillä riemumieli.

20160507_175623
DSC07931
DSC07895
DSC07937

Tavarat sai nakattua hotellille ja rientää heti kesästä nauttimaan. Oli ihan t-paitakelit ja otimme siitä tietenkin kaiken irti. Joukossamme oli myös ensikertalaisia Berliinissä, joten Alexanderplatz oli mitä erinomaisin paikka aloittaa pari päiväinen retki kaupungissa. Sitä onnea, kun löytyi heti kirsikkapuu! Helsingin hanami järjestettiin samoihin aikoihin, kuin me olimme reissussa, joten arvelin kukkien jo kukkineen näillä leveysasteilla. Onneksi olin väärässä. Sen yhden kauniin puun alla poseerasimme, nautimme ja väistelimme kukista myös hullaantuneita mehiläisiä. Tuon kohtaamisen jälkeen olin oikein onnellinen, sillä ajattelin kirsikankukkien katselemisen lykkääntyvän ensi vuoden puolelle.
DSC07948
DSC07987
DSC08014
20160507_131423
20160507_133007

Me hengailtiin pikkukujilla ja käytiin vähän shoppailemassa ennen keikkaan valmistautumista. Varasimme rutkasti aikaa Mercedes-Benz Arenalle siirtymiseen ja mahdolliseen jonottamiseen. Vaatekriisit ja meikkirumban selätettyämme S-juna vei meidät Ostbahnhofille, josta liikahdimme sukkelaan kohti Arenaa. Kertomukset Tele2 Arenan konsertista saivat meidät varaamaan kaksi tuntia aikaa jonottamiseen, sillä siellä porukka oli ollut vielä jonottamassa kun keikka oli jo alkanut. Tätä emme tietenkään halunneet. Sitä mitä en ennen keikkaa tiennyt oli ainakin se, että Tele2 vetää yleisöä 40 000 ihmistä ja Mercedes-Benz vain 17 000. Paikalla ei ollut meidän saapuessa kuin kourallinen ihmisiä, vaikka ovia oltiin juuri avaamassa! Pääsimme sisälle kymmenen sekunnin turvatarkastuksen jälkeen ja asia oli sillä selevä. Keikan alkua odoteltiin pari tuntia, mutta viihdytimme itseämme snäppäilemällä ja tekemällä kävelyretkiä Arenan käytävillä.

DSC08186
20160507_175749
DSC08070

Adele laululintu aloitti loisteliaasti, massiivisesti ja kohtalokkaasti Hello-biisillä ja ilmestyi keskilavalle kimaltavassa mekossaan kuin tyhjästä. Me pidettiin toisiamme kädestä ja kuunneltiin suupielet korvissa täyden areenan kanssa. Permannolla porukka kuvasi kännyköillään kuin viimeistä päivää. Konsertin valoshow’t ja tekninen toteutus olivat ihan omaa luokkaansa. Se mahdollisti meidän kaukana istuvienkin nauttimisen täysin rinnoin. Set Fire to the Rainin aikaan Adele oli vesisateen ympäröimässä ”laatikossa” ja muuten sama boksi oli hetkittäin verhottu läpinäkyvällä kameroidulla verholla, joka hologrammasi Adelen yleisölle. Aika vau!

DSC08076
DSC08085
DSC08102
DSC08110
DSC08128

Ei pelkkä upea ääni tee Adelesta niin uskomattoman hienoa esiintyjää vaan se, miten hyvin hän ottaa yleisönsä ja puhuu välispiikkinsä. En edes laskenut montako selfietä hän kävi ottamassa kesken keikan yleisön kanssa, tarjosi lippua Mexicosta tulleelle hänen tulevalle keikalleen, ihmetteli miten kummassa keikalle on tullut porukkaa ihan joka puolelta maailmaa. Hän sai suomalaistytöltä nallen, yllätti muutaman eturivissä istuvan ja välillä vain nauraa räkätti, kiroili, ja kertoi elämästään. Jos laulaminen joskus kyllästyttää, Adelesta tulisi mainio komedienne! Eniten nautimme toki musiikista. Suosikkini Chasing Pavements ja Skyfall olivat upeita esityksiä, mutta varmaankin yksimielisesti puhuimme keikan jälkeen nauttineemme When We Were Young-kappaleesta. Meinasi tulla tippa silimään, kun alkoivat lapsuuskuvat taustalla rullaamaan. Ihana.

Tämän konsertin jälkeen oli vain kevyt olo, mutta samalla vähän ontto ja tyhjä. Oli fiilis, että keikkamatkailu vois olla tulevien vuosien juttu! Tilaisuuksia, joita Suomessa on harvoin. Suuret esiintyjät kiertävät Helsingin, tai tulevat vain festareille esiintymään, enkä ole enää varma ovatko festarit suuressa mittakaavassa minun juttu. Keski-Euroopan retket artistien perässä saattavat pian minun suunnitelmissa yleistyä. Eikä haittaa yhtään. 🙂

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa.

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply säppä maanantai, toukokuu 16, 2016 at 11:21

    Voi jehna! Ens viikolla Adele Barcelonassa… 🙂

    • Reply Maarit Johanna maanantai, toukokuu 16, 2016 at 13:09

      Oi vitsi! Ootko menossa? 🙂

      • Reply säppä maanantai, toukokuu 16, 2016 at 18:50

        Jep! Can’t wait! 🙂

  • Reply Sanna I Siveltimellä maanantai, toukokuu 16, 2016 at 17:06

    oooh! Vitsi että tätä lukiessa pääsi hyvin takaisin Tukholman keikan fiiliksiin! 🙂
    Olipa onni, että teillä ei tosiaan ollut sitä himo jonotusta ja paniikkia siitä, että myöhästyy koko keikasta. Sen sijaan teillä olikin extra aikaa areenalla, jota meillä ei taas ollut sekuntiakaan.
    Keikkamatkailua olen harrastanut muutenkin. Siinä kun mukavasti yhdistyy lemppariasiat – matkailu, musiikki ja elämykset! 🙂

    • Reply Maarit Johanna maanantai, toukokuu 16, 2016 at 20:16

      Joo oli kyllä ihan erilainen kokemus siinä mielessä kuin teillä! Onneksi mekin kuitenkin löydettiin kirsikkapuu 😉
      Keikkamatkailu tulee kyllä tulevaisuudessa kuulumaan mun reissusuunnitelmiin ^^

    Leave a Reply