Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Yleinen

Miksi pakenisin kylmää kun Sodankylä on kerrankin kaunis?

perjantai, tammikuu 15, 2016

Facebookin feedini on ollut täynnä, ihan oikeasti täynnä haaveilusta lähteä pakkasta pakoon. Ghanaan! Australiaan! Kanarialle! Aasiaan! Ihan mihin vaan! Varsinkin Etelä-Suomessa tuntuu olevan kummasti sellainen vire, että apua, talvi tuli, ja sitten kääriydytään aikuisten potkupukuun ja ison viltin alle talvinetflixhorrokseen haaveilemaan lämmöstä kun ulkona on -15 astetta pakkasta. Miksi? Tyypit, tehän missaatte parhaat hiihtokelit! No, myönnetään, että viistoistakin voi tuntua keljulta, jos samalla tuulee. Minusta parhaat ulkoilukelit on ainakin Lapissa olleet viimeisen parin viikon aikana juuri ne päivät kun kylmä on kiristynyt yli kolmeenkymppiin. Sille on myös hyvä syy. Tarpeeksi kirpeällä kelillä paistaa aurinko ja se saa kyllä minut ainakin ulos! Ja mitäpä sitä sisällä kun Sodankyläkin on pukeutunut juhla-asuun. Se on kerrankin kaunis.

Kokoajan on hämärää ja aurinko pilkottaa vain silloin tällöin kirkkailla keleillä. Muuten on sinistä, utuista ja sellaista valkoisen valoista. Tiiättehän, silloin kun aurinko on jo noussut, mutta on niin paksut pilvet, että taivas on vain valkoinen. Tammikuuta voisikin hyvällä syyllä kutsua vain kolmen värin kuukaudeksi. On mustaa suurimman osan aikaa ja sitten niitä sinisiä hetkiä. Päivän valoisimmat ovat valkoista valoa. Jos on onnekas, saattaa nähdä auringon kajossa myös punaista.

Nautinto Keski-Lapissa olemisessa kestää vielä kaksi viikkoa. Sen jälkeen naapurissani ei liplatakaan enää Kitinen, vaan Ounasjoki. Muutamme Rovaniemelle joen rannalle. Ja meille kuulemma muuttaa myös norjalainen metsäkisu.

Kyllä täällä tarkenee! 🙂

Tämä bloggaaja odottelee ihan täpinöissään tulevaa reissua vuoden 2016 Matkamessuille ensi viikon keskiviikkona! Ihan huippu tapahtuma tulossa ja nyt pääsen ottamaan siitä vielä enemmän irti kuin viime vuonna ensimmäisellä kerralla. Tällä kertaa matkustetaan hitaasti. Hyppään VR:n junaan molempiin suuntiin. Menomatkalla tehdään paluu opiskeluaikojen säästäväisyyteen ja istutaan KOLMETOISTA TUNTIA junassa istumapaikalla Rovaniemeltä Pasilaan. Tähän ei ole mitään muuta syytä kuin se, että päätin liian myöhään lähteä koko messuille terveydellisten syiden vuoksi. Arvatkaapa oliko Finskillä menopaluu minun päiville jo siinä vaiheessa 443€? Arvatkaapa onko Norskilla edes sellaisia vuoroja joita viittii aikataulun vuoksi käyttää? Niin. Nyt sitte koitetaan nauttia Valtion Rautateiden palvelusta oikein urakalla. Takaisin tullessä tämä täti oikaisee onneksi makuuvaunuun, ettei tarvi ihan liiaksi nauttia istumapaikkojen iloista ja siellä istumisen seurauksena tulleista selkäsäryistä. Mutta ah, messut! Ootan jo niin!

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply Tiia/ReiseReise perjantai, tammikuu 15, 2016 at 16:16

    Mä ainaskin ajattelin mennä huomenna luistelemaan ja nauttia tästä lumesta. <3
    ps. Kissat ovat ihania!

    • Reply Maarit Johanna perjantai, tammikuu 15, 2016 at 16:40

      Jes, sittenhän meitä on jo kaks! 🙂
      En ole koskaan ollut oikein eläinrakas, vaan lähinnä pelännyt kaikkia eläimiä. Nyt oon ehtinyt tottua kissoihin, joten kai sellaisen läsnäoloon voisi tottua. ^^

  • Reply Anu perjantai, tammikuu 15, 2016 at 19:36

    Ihania kuvia!

    Parikymmentä vuotta Lapissa ja melkein kuusi vuotta Helsingissä asuneena väitän, että Lapissa on hyvin harvoin yhtä kylmä kuin Etelä-Suomessa merenrannalla pahimmillaan. Lämpömittari ei monestikaan kerro talvisäästä paljoa mitään.

    Lapissa (ja oikeastaan muuallakin) parhaita ovat kyllä nuo aurinkoiset pakkaspäivät, kun on myös kunnolla lunta. Ymmärrän hyvin, miksi et kaipaa muihin maisemiin. 🙂

    Hauskoja matkamessuja ja tsemppiä junassa istumiseen! Onneksi yöjunat ainakin on erittäin jees.

    • Reply Maarit Johanna perjantai, tammikuu 15, 2016 at 20:08

      Kiitos :3 Nämä tyynet pakkaspäivät on oikein hyvin kestettävissä kun vain pukee päällensä. Kylmyys ei mene ollenkaan samalla tavalla luihin ja ytimiin kuin vaikka tänään -15 asteessa ja tuulisessa säässä. Mie niin tykkään näistä keleistä ja tästä vuoden ajasta. Vähän enemmän valoa vaan sais jo olla!

      Tsemppejä tarvitaan 😀 Viimeksi istumapaikalla Tampereelta Rolloon oli ihan kauhea. Senkin kymmentuntisen jälkeen oli oikeasti niin kauheat säryt joka paikassa kuin olisi ollut krapula. Muuten ei ole mitään yöjunia vastaan. :p

      • Reply Anu lauantai, tammikuu 16, 2016 at 23:00

        Juuri näin! Tuuli sen hyytävimmän kylmyyden tekee, ja esimerkiksi Helsingissä tuulee melkein aina edes vähän. :/

        Ah, joo uskon. Oon kerran mennyt yöjunassa istumapaikalla Helsingistä Rovaniemelle. Musta ei ole siihen toista kertaa: traumat on jäljellä vielä kymmenen vuotta myöhemminkin. 😀 Toivottavasti sulla matka menee silti olosuhteisiin nähden hyvin ja hyvä, että toiselle matkalle oot kuitenkin saanut makuupaikan.

        • Reply Maarit Johanna sunnuntai, tammikuu 17, 2016 at 10:22

          Tuulinen ei ole kyllä kovin rapiaa kestää. Tosin eilen retkellä oli aika kovakin tuuli, mutta pakkasta ei ollut kuin kymmenen astetta.

          Koitetaampa kestää. Ehkä sitä yhden yön vaikka seisoo päällään 😀

  • Reply Maria perjantai, tammikuu 15, 2016 at 19:39

    Ihania kuvia! Monet täällä pääkaupunkiseudulla tahtoo tosiaan paeta pakkasta lämpöiseen, mutta minäpä suuntaan huomenna Rovaniemelle. Ok, vain yhdeksi yöksi, mutta kun ei koskaan ole Vaasa-Kuopio akselia pohjoisempana ollut on tämä jo saavutus 😀 Ja jess, kohta matkamessut 🙂

    • Reply Maarit Johanna perjantai, tammikuu 15, 2016 at 20:10

      Mitää vain yhdeksi yöksi Rovaniemelle! Miten ihmeessä niin vähäksi aikaa? 😀 Tervetuloa jokatapauksessa, toivottavasti tykkäät kaupungista 🙂
      Nähdään messuilla! ^^

  • Reply Katja perjantai, tammikuu 15, 2016 at 20:47

    Näyttääpä kauniille! Täällä Oulussa se vaan aina ja aina ja aina tuulee… Ja taivas on pilvessä… Voi että ootan niitä kelejä ku pakkanen kipristää poskia, ei tuule ja taivas on kirkas!
    Hyviä matkamessuja sulle. Harmittaa kun itsellä ei ole tänä vuonna mahdollista tulla sinne.

    • Reply Maarit Johanna lauantai, tammikuu 16, 2016 at 17:53

      Joo ugh se tuuli ei ole kyllä mun juttu ollenkaan. Kestäisin oikeastaan aika hyvin pukeutumalla vaikka -50’c pakkasta ja oon itseasiassa kestänytkin, mutta jos siihen yhdistää tuulen niin ei sitä oikein enää viiti lähteä ulos. Tänään oli muuten maaginen keli vaikka satoi lunta ja pilvistä. Ootahan vaan, pistän pian kuvia 🙂
      Kiitos! Oltaispa sitten EHKÄ ens vuonna jo yhtä aikaa messuilemassa.

  • Reply Lotta Watia | Unagidon perjantai, tammikuu 15, 2016 at 21:05

    On siellä kyllä todellakin kauniin näköistä! Just tänään kävelin kotiin kylmässä ja pimeässä, katse maassa, mutta sitten huomasin, kuinka ihanasti lumi kimaltelee ja aloin miettiä, miten tää olis jollekin ulkomaalaiselle todella eksoottista. Lumi ja kylmyys on aina talven alussa mielenkiintoista, mut sit mä vähän kyllästyn siihen. Toisaalta, suojakeleillä voi harrastaa erilaista ulkoilua kuin paukkupakkasilla, joten vaihteluakin talveen mahtuu. Mä en ole koskaan käynyt avannossa, mutta huomenna siihen ehkä (taas) mahdollisuus tarjoutuu. Nyt tartun tähän tilaisuuteen! 😀

    Tsemppiä junamatkaan! Nähdään messuilla! 🙂

    • Reply Maarit Johanna lauantai, tammikuu 16, 2016 at 17:57

      Voi kyllä 🙂 Aina kun tähän lumeen ja kylmään joskus turtuu ja alkaa vain ärsyttämään, niin alkaa miettimään tuota miten ihmeellisessä paikassa sitä asuukaan. Luostolle on matkaa meiltä 40km ja sinne pääsee autolla hurauttamalla tuosta noin vaan. Leville on 100km ja Saariselälle 130km. Ja ihmiset maksaa tuhansia euroja päästäkseen tänne lomalle! Niihin paikkoihin, joihin voin lähteä laskemaan pulkalla tai hiihtämään aivan koska vain sattuu huvittamaan. On se ihan uskomatonta. 🙂
      Hei jes avantoon! En oo tänä talvena vielä kerennyt, mutta täytyy järjestää aikaa. Sodankylässäki on hauska paikka avantouimareille. Suosittelen. Sitä mieletöntä tunnetta ei voita mikään, mikä kehossa muutaman kerran uimaan-saunaan-uimaan-lenkin jälkeen on. :3

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista lauantai, tammikuu 16, 2016 at 10:04

    Onpa sattuva ja osuva ilmaisu tuo kolmen värin tammikuu. Pitää nimittäin niin hyvin paikkaansa 🙂 Juuri tuollaista oli Luostolla vuodenvaihteessa.

    • Reply Maarit Johanna lauantai, tammikuu 16, 2016 at 17:54

      Eikös vain?! 🙂 Tuntuu, ettei enää edes näe muuta kuin kolmea väriä kun ulkona liikkuu. Luosto on kyllä yksi meidän lempikohteista, kun se on niin lähellä. Lampivaaran tykkykuuset on aivan mieletöntä katseltavaa <3

      • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista maanantai, tammikuu 18, 2016 at 13:53

        Ootteko käyneet koskaan nousseet Keski-Luostolle? Tuttu paikka mulle kesä/syysretkiltä, mutta nyt kipusin sinne ekaa kertaa talviaikaan. Ihkua taigametsää oli ylhäällä 🙂 Täällä tunnelmia: https://wpdev.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2016/01/05/tykkya-ja-puuteria-luostolla/

        • Reply Maarit Johanna maanantai, tammikuu 18, 2016 at 14:25

          Rinnettä olen noussut, mutta huipulla en ole käynyt. Perhe-Luoston laskettelurinnehän taitaa olla Keski-Luostolla, joten ainakin hiihtohissillä on käyty! 😀 Taigametsä on kyllä nättiä. Onneksi sitä on täällä laajalti 🙂

  • Reply Anna / Muuttolintu torstai, tammikuu 21, 2016 at 01:04

    Niin kaunista <3 Lappi on kyllä parasta Suomea.

  • Reply Saana · Live now – dream later keskiviikko, tammikuu 27, 2016 at 09:26

    Talvinen luonto on niin jumalattoman kaunis. En kestä, millaiseksi nämä talvet täällä etelässä ovat menneet. Hetken kesti sitä ihanaa lumisuutta ja kipakkaa pakkasta täälläkin ja naps, yhtäkkiä lämpötila humahti suoraan -30 asteesta plussan puolelle ilman minkäänlaista -15 tai -10 asteen välimuotoa. Nyt on Raumalla satanut 2 päivää putkeen, ja kaikki lumi on poissa. Paitsi ne lumet, mitkä juuri tippui meidän ulkovaraston katolta tuohon ulko-oven eteen. Lapiohommiin siis! Niin on ikävä vielä 3-4 päivää sitten vallinneita talvikelejä! :-/ PS. Ihania kuvia, nauti Lapin lumisuudesta! 🙂

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, tammikuu 27, 2016 at 20:57

      Niiimpä!! Nautin <3 Täällä on nyt muuten nollassa. Puh. Sais taas laskea johonkin sopivaan miinus viiteen vaikka 😀

    Leave a Reply