Yleinen

Muistoja eräästä islantilaisesta lumimyrskystä

tiistai, joulukuu 8, 2015

Islanti on ollut taas otsikoissa astetta räyhäkkäämmän talvimyrskyn takia. Viimeksi 25 vuotta sitten on jylymänny samanlainen myrsky. 50m/s puuskissa. HUH HUI. Antaisin taas melkein mitä vain, jos voisin hyggeillä Gula Villanissa tyttöjen kanssa neulontapuikot kädessä yläkerran käytävän lattialla. Kuuntelisimme porukalla kun hirmuinen tuuli ulvoo ulkona ja vinguttaa ikkunoita. Trampoliinit lentelisi ja kukaan ei sinä yönä nukkuisi. Eikä oikein seuraavanakaan. Eräänä myrskyisenä viikonloppuna ei ollut koulua, mutta halutti ulos. Lähimpään lähikauppaan oli matkaa ehkä 400 metriä. Tuuli oli laantunut ehkä 20m/s, mutta kävelyteilläkin oli yli puolimetriä lunta. Jäätelöä oli silti saatava. Ja sitähän haettiin. Jännittävää miten rauhallinen ja tunnelma kuvissa on. Ei näy tuulta piiskaamassa ja puita heilumassa.

Ylläolevassa kuvassa on meidän kotitie Þingvallastræti. Se keltainen talo on meidän Gula Villan. Ja tuo kauhea lumivalli kuvassa ei siis ole tien reunassa vaan keskellä tietä. Päivässä kerkesi tulla lunta niin paljon, ettei sitä kerennyt mihinkään aurata. Paitsi siihen.

Se meidän neulominen äityi välillä ihan naurettaviin mittasuhteisiin ja niin me kaikki talon puikkoja heiluttelevat tytöt lähdettiin ulos puutarhaan neulomaan. Ihan kiusallaan ja huvikseen. Tällaista jäläkeä siitä sitten tuli! Pelkkää nauramista ja lumikinoksiin tipahtaneita lankavyyhtejä, joita sai sitten olla etsimässä jokapaikasta.

Oi muistoja. Mie olen täällä taas lukenut omia postauksiani kerta toisensa jälkeen viime vuodelta. Ihan uskomatonta, että Islannista paluusta on kohta vuosi. Edelliseltä reissulta kotoutumisestakin tuntuu olevan jo ikuisuus. Jos olet tällä hetkellä opiskelija ja mietit oletko tarpeeksi rohkea lähteäksesi vaihtoon, kuuntele nyt. MENE! Se poikii unohtumattomia seikkailuja, mielettömiä uusia ystäviä ja ehkä parasta aikaa elämässä. Omat vaihtokokemukseni Islannista ja kaikki siihen liittyvät reissujutut voit lukea Ihana Islanti-sivultani.

To my dear friends who can not speak Finnish: This blogpost is just about my memories from one Icelandic snowstorm. Knitting inside Gula Villan, and hiding from noisy storm. Eventually we got bored and hungry. But it was just hunger for icecream. Nevermind there was nearly half a meter of snow on pedestrian pathways and stormy wind. We needed our icecream. That expedition to supermarket 400m away gave us strength to try knitting outside. And you can see how that was. Just laughing like crazy and getting wet. Oh god, those were the days.

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa, instagramissa.

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Kiira / Lifelong Adventure tiistai, joulukuu 8, 2015 at 18:20

    Ihan pikkusen lunta! Hahah, hymyilytti tuo neulomiskuva. Siinä vois kohta tahti hidastua, kun alkaa sormet jäätyä. Oi islanti <3 Sinne olis ihana päästä, haaveena uida kuumissa lähteissä.

    • Reply Maarit Johanna tiistai, joulukuu 8, 2015 at 20:41

      Ihan snadisti! Muutama metri tiellä ja muutama paidan kauluksessa 😀
      Tuolla ei itseasiassa ollut kylmä! Asteita saattoi olla yksi pakkasta ja sitten tuli hirmumyrsky. Se vilu tuli sitten siitä tuulesta. Meillä oli tien toisella puolella kaupungin suurin ulkouimala <3 Sitä on niiiin ikävä.

  • Reply Rimma| RIMMA + LAURA -matkablogi tiistai, joulukuu 8, 2015 at 21:15

    Oon sun kanssa kyllä tismalleen samaa mieltä tosta vaihto-opiskelusta! Lähtisin milloin vaan uusiksi <3 Oi niitä nuoruusvuosia! 😀 Ja ihan pikkasen vaan tota lunta!!

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, joulukuu 9, 2015 at 17:35

      Samat sanat! Harmi kun se loppuu niin se kans loppuu. Samaa porukkaa ei saa oikeastaan koskaan kerättyä enää samaan paikkaan tekemään samoja asioita. Siitä hetkestä on nautittava just sillon 🙂

      No joo! Se oli ihan oikea myrsky se! 😀

  • Reply Tiina, Kinttupolulla sunnuntai, joulukuu 13, 2015 at 20:21

    Hahahaha, mä en kestä! Kauhistuttaa ja naurattaa tuo teidän neulomissessio lumimyräkässä 😀 Itse en kyllä talvesta innostu, mutta lämpimältä kotisohvalta näyttää kivalta 🙂 Ja enpähän ole taas vähään aikaan todennut että: ”ah, Islanti” ( mutta vain kesällä) 😉

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, joulukuu 13, 2015 at 20:30

      Muhahah 😀 Joo no lumimyrskyt ei oo ehkä ihan jokaisen juttu. Minusta taas olis ihanaa lähteä Islantiin uudelleen talviaikaan. Ah, kyllä Islanti 🙂
      Talvi on ihanaa aikaa ^^

    Leave a Reply