Yleinen

Reykjavíkin imussa

tiistai, lokakuu 27, 2015

Muutamassa päivässä ehtii vaikka mitä, mutta ei läheskään niin paljon kuin on suunnitellut. Reykjavik on pieni kaupunki, mutta me ei ehditty nähdä siitä tällä reissulla kuin murto-osa. Onneksi olen itse kiertänyt ja kolunnut cityä jo viime syksynä ja leidit oli onnellisia näistä päivistä. Jokaiselle päivälle luvattiin edellisenä päivänä kaatosadetta. Kertaakaan se ei ole pitänyt paikkansa! Pientä tihkua oli välillä, mutta se oli vain virkistävää. Meidän kämppä oli ihan keskustassa vain parin minuutin kävelymatkan päässä Hallgrimskirkjalta. Olisin voinut niin jäädä sinne vaikka asumaan. Olisimpa kuullut töideni loppumisesta jo aikaisemmin. Olisin varmasti varannut tämänkin reissun koko viikoksi, enkä olisi miettinyt pystynkö venyttämään liukumatuntejani. Pääsimpäs kuitenkin juhlimaan synttäreitäni kotiin Sodikseen! Mitä me sitten oikein parissa päivässä kerettiin?

No ainakin ehdin syödä neljä pylsaa! Ja kolme ihanaa jäätelöä. Juuri niitä samoja millä suunnilleen elin Akureyrissa asuessani. Ah ja nams. Aivan taivaallista parhautta.

Shoppailin aivan järkyttävän määrän Álafossin islantilaista villalankaa. Tämä villitys on myös peruja Akureyrista kun piti keksiä vastapainoa vaihtareiden bilettämiselle. Me Sandra-ystäväni kanssa alettiin järjestämään kutomisiltoja, eli ”knitting-partyja”. Niin me sitten saatiin yhteistuumin opetettua talon tytöille neulomisen salat ja kudottiin yhdessä sukkia, pipoja, hanskoja ja pantoja Eymundssonin kahvilassa, Gula Villanin keittiössä tai yläkerran käytävän lattialla. Eräskin tsekkiläinen tyvär hullaantui harrastuksesta niin paljon, että kutoo nyt paremmin kuin minä ja pyörittää pienimuotoista lankabisnestä Tsekissä! No niin, ostin siis melkein parilla sadalla eurolla lankaa. Tuossa on tarvikkeet neljään villapaitaan! En ole ensimmäistäkään kutonut itse, sillä olen tykännyt sukista enemmän. Nyt on ensimmäisestä paidasta jo helma ja hiha valamiina.

Kyllä, tässä on minun matkalaukkuni sisältö ennen kotimatkaa. Langat ostin Handprjónasamband Íslandsin liikkeestä keskustasta. Se on muuten neulojan taivas ja paratiisi!

Ostin mie tietenkin ennen lankashoppailua uuden lopapeysan. Ihan valmiiksi kudotun Punaiselta Ristiltä. Se on ihan minun näköinen ja varmaan käytän sitä koko ensi vuoden. En tiiä mihin kohta joudun noiden villapaitojen kans. Niitä ei kuitenkaan voi olla koskaan liikaa, vaikka vaatekaapin tila sanoisikin muuta.

Ehdittiin me muutakin kuin shoppailla. Tapasimme aamukahvin merkeissä ihanan Satu Rämön, joka on meidän kaikkien Islanti-inspiraationlähde. Uusi avara Reykjavik Roasters vähän ydinkeskustan ulkopuolella oli hauska paikka viettää aamua. Kahvit oli hyviä, juttu lensi ja aika kului. Oli mukava nähdä nyt, kun ei viime syksynä onnistunut yhdistää aikatauluja millään!

Ihastelimme taloja ja kävelimme rantaa pitkin uimaan. Äiti ei olis muuta tehnytkään, kun kerännyt laavakiviä rannalta ja haaveillut muuttavansa johonkin hauskaan värikkääseen taloon. Saisipa Suomeenkin vähän väriä ja loistetta. Ei tarvitsisi kaiken olla aina niin väritöntä ja tylsässä järjestyksessä.

Olin onnellinen, kun ei ole tarvinnut shoppailla tuliaisia! Onneksi olin kaiken sen ihmeellisen turistikrääsän ostanut jo viime kerralla ja nyt vain keskityin nauttimaan siellä olemisesta. Karkkia ostin toki niin paljon, etten ollut edes varma mahtuuko laukkuun. Sinne lankojen sekaan ne kuitenkin hyvin upposivat! 😀

Reykjavik on kaunein ja eriskummallisin pääkaupunki mitä tiedän. Noita omakotikerrostaloja katselihuokaillen mielellään. Oikeita tornitaloja on vain muutamia. Viimeisenä päivänä oli puoli tuntia ylimääräistä aikaa ja vein leidit Hallgrimskirkjan korkeuksiin näkymiä katselemaan. Sieltä viimeistään näki miten kamalan värikästä Reykjavikissa on ja miten erilaisia taloja keskusta oikein pitää sisällään.

Viime syksyn Reykjavik-postaukset, kaikki Islanti-jutut ja nämä tämän vuoden reissun kirjoitukset löytyy kaikki nykyään Ihana Islanti-välilehden alta! Käykääpä kurkkimassa jos iskee ispis lähtiä Islantiin 🙂

Seuraa blogia *facebookissa* *bloglovinissa* *instagramissa*

You Might Also Like

7 Comments

  • Reply Millamaija keskiviikko, lokakuu 28, 2015 at 00:01

    Ihanat maisemat tuolta ylhäältä! Ja tuo villapaita näyttää niin mukavalta.
    Haaveilen itse lähteväni joskus autolla Islannin ympäri 😉 Ja siis mainittakoon vielä että sun blogin ulkoasu on kyllä niin miellyttävä silmälle selkeine suurine kuvineen!

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, lokakuu 28, 2015 at 21:50

      Se on paras paikka katsella keskustaa! Ympäri ajo on paras tapa nähdä Islantia. Kannattaa vaan varata tarpeeksi aikaa, Islannissa on niiiin paljon kaikkea ihanaa nähtävää <3
      Kiitos kehuista 🙂

      • Reply Millamaija keskiviikko, lokakuu 28, 2015 at 22:14

        Joo ei sitä kannata ”läpiajaa” kauheella vauhdilla 😀

  • Reply Lotta Watia | Unagidon keskiviikko, lokakuu 28, 2015 at 15:34

    Hehee no nyt on matkalaukku lankaa täynnä! Onko se jotenkin parempaa/edullisempaa Islannissa?

    Mua vähän jäi kaiveleen kun en ostanut tuommoista Islantivillapaitaa. Ne on niin söpöjä ja sopii ainakin sulle tosi hyvin!

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, lokakuu 28, 2015 at 21:53

      Hahaa! Joo on se halvempaa Islannissa ja siitä saa vielä verot pois 🙂 Jos oikein laskin, niin ainakin kaks kertaa edullisempaa kuin Suomessa.
      Olisit ostanut paidan 😀 Ne on ihan mun lempparivaatteita. Varsinkin nyt kun oli niin kylmä kesä ja piti käyttää villapaitaa heinäkuussakin. Kiitos kehuista 🙂

  • Reply Heta maanantai, marraskuu 9, 2015 at 10:49

    Teemme kaverin kanssa koulutehtävää Islannista. Tämä todellakin auttoi siinä, kiitos!

  • Leave a Reply