Yleinen

Roadtrip 1200km Instagram-kuvina Helsinki-Vaasa-Sodankylä

torstai, toukokuu 7, 2015

Kotona taas! Hiljaiselo blogissa on tarkoittanut viimeviikolla töitä niin työpaikalla kuin kotona opinnäytetyön parissa. Viikonloppuna taas suunnattiin Helsinkiin vappuilemaan, josta lisää juttua tulossa myöhemmin. Nyt on vielä tuntumat hartioissa ja ajoasennossa. Monesti ollaan ajettu pohjoisesta etelään tai etelästä pohjoiseen suoraan nelostietä pitkin yhden päivän aikana, mutta onhan se reitti ihan mahdottoman tylsä ja puuduttava! Sokos Hotel-yhteistyön vuoksi suunnittelin meidän vappureissulta paluuseen välipysäkin Vaasaan ja pätkimme siis ajon kahdelle päivälle. Tihkusateisesta Helsingistä lähdettiin ajamaan lauantaina aamulla kello kymmenen. Ensimmäinen etappi oli Tampere, jossa päätimme lähteä jaloittelemaan ja kahville.

Miksi mie olen jäänyt ihan outsideriksi mitä tulee Tampereen hienouteen?? Ihan järjettömän kaunis kaupunki! Tajusin siellä keskustassa kävellessä, etten ole koskaan käynyt edes kunnolla Tamperella. Harmitti jo valmiiksi, että silläkin kertaa vierailu tulisi jäämään hyvin lyhyeksi.

Mun must-see Tamperella oli uuden Sokos Hotel Tornin Moro Sky Bar. Tästä uudesta kaupunki-ihastuksesta ehdinkin jo kirjoittaa ihan oman postauksen. Meidän mangomojitot ja nuo maisemat oli kyllä viis kautta viis kokemus! Iltasella me vihdoin ajettiin Vaasaan. Huoneessa oli pullo kuohuviiniä ja paketti suklaata odottamassa roadtrippaajia. Kuinka ihanaa olikaan lämmittää sauna, katella ikkunasta ja nauttia elämästä! Vaasan tähtihetket koettiin vielä vasta seuraavana päivänä kun lähdettiin roadtripiltä poikkeavalle pikkutripille Merenkurkun saaristoon, Suomen ainoaan luonnon maailmanperintökohteeseen.

Suomen pisin silta Raippaluodossa johdatteli saaristoon.

Unescon maailmanperintöstatuksen omaavat moreeniselänteet maisemassa.

Ai niin ja käytiin me toki tutkailemassa Vaasan keskustaakin! Tämä kuva on otettu sunnuntaisena aamuna klo 7:15. Ei ollut paljoa porukkaa liikenteessä 🙂

Vaasasta komoteltiin rantatietä kohti pohjoista niin lujaa kuin pienellä Jimnyllä päästiin. Eli ei kovin lujaa, mutta eteenpäin kuitenkin!

 Ohitettiin Kokkola…

Fiilisteltiin vähän Kalajoen hiekkasärkkiä…

Ja sitten alkoihin satamaan räntää. Sitä satoi sitten ihan kotia asti Sodankylään. Ja kyllä, täällä on edelleen sitä lunta ihan kiitettävästi. Huh mikä reissu taas. Ei tuo Vaasa nyt mitenkään kovin ”keskellä Suomea” ole, mutta Unesco-kohteen takia haluttiin ehdottomasti ottaa se meidän välietapiksi. Ens kerralla sitten joku toinen hauska kaupunki!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta! Ideana on jakaa omia instassa julkaistuja matkakuvia bloginkin puolelle. Kurkkaa myös järjestäjien blogit Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Wanderlust Expert

You Might Also Like

24 Comments

  • Reply marikaw torstai, toukokuu 7, 2015 at 18:33

    Voi vitsi ihana roadtrippi. <3 Ja Tampere on ihan mahtava paikka, musta tuntuu että kaikki tykkää siitä? Meillä on suunnitelmissa ystäväni kanssa ajaa kesällä Kilpisjärvelle Helsingistä, siinä tulee pikkasen istumista. 😀 En oo ikinä käyny Kokkolaa pohjoisemmassa suomessa, joten mä niin innolla odotan reissuamme jos vaan saadaan se järjestettyä.

    • Reply Maarit Johanna torstai, toukokuu 7, 2015 at 18:42

      Mulla on itseasiassa auki tässä kartta ja reititys on Sodankylästä Kilpisjärvelle 😀 Voivottelin miksi sinne pitää olla 370km ku ei kohta riitä bensoihin rahaa. Mutta joo, teillä taitais tulla sieltä astetta pidempi reissu! Ehkä kannattaa jakaa kahdelle päivälle sekin ja tehdä välipysäkki vaikka siitä Kokkolasta 🙂
      Tampere oli kyllä ihan huippu!

  • Reply lena torstai, toukokuu 7, 2015 at 19:07

    Ihana tää teidän reissu! Voi kun vois joskus itsekin tehdä tuollaisen reissun, Suomessa ja ajaa (melkein) päästä päähän. 🙂

    • Reply Maarit Johanna torstai, toukokuu 7, 2015 at 21:13

      Oli se kyllä, mutta ihanaa oli päästä myös kotiin. 😀 Hauskaa kun siellä ajatellaan, miten Sodankylään ajo olis melkein toiseen päähän ajoa, kun täältä Norjan rajalle on kyllä vielä ihan hyvästi matkaa. Mutta Suomi on tosi pitkä maa. Sen huomasi viimeistään siitä kun tuli takaisin kotiin ja täällä oli edelleen lunta, kun etelässä melkein täys kesä jo.

  • Reply Lotta Watia | Unagidon torstai, toukokuu 7, 2015 at 19:33

    Ootte te kyllä sitkeitä sissejä! Hirveen paljon ehditte lyhyessä ajassa. Ja Tampere tosiaan on ihana! Eikä Vaasakaan (mun kotikaupunkini kolmen vuoden ajan!) hölmömpi oo. (-:

    • Reply Maarit Johanna torstai, toukokuu 7, 2015 at 21:16

      Vaasa oli myös positiivinen ylläri! Varsinkin se saaristo, vitsi miten kaunista 🙂
      Pikkuisen kanttia tuo ajaminen vaatii, mutta hauskaa se on ^^

  • Reply Katja torstai, toukokuu 7, 2015 at 20:33

    Oi että mikä reissu teillä ja kiva, että ehdittiin nähdä pikaisesti 🙂
    En yhtään muuten ihmettele, että noi merenkurkun maisemat on maailmanperintökohde, näyttää niin upealla!

    • Reply Maarit Johanna torstai, toukokuu 7, 2015 at 21:18

      Oli tosi kivaa nähdä pitkästä aikaa! Ja pitää tulla sielläkin päin kunnolla käymään pian uudelleen kunhan pääsis taas ajelemaan etelään.
      Merenkurkkua suosittelen!

  • Reply Jenna / Journey Diary torstai, toukokuu 7, 2015 at 20:35

    Hassua kun jotkut tulee turistina Tampereelle 😀 Oisit ilmottanu niin olisin keittäny kahvit, tosin meidän kämpästä ei ihan yhtä hyvät näkymät ole kuin Tornista :p

    • Reply Maarit Johanna torstai, toukokuu 7, 2015 at 21:23

      No minusta on vielä hassumpaa että jotkut tulee Sodankylään! 😀 Sitä turistibussin määrää joka tänne kesällä tulee joka päivä. Eikä kylällä yhtään mitään nähtävää. Tampereella oli vaikka mitä! Mulla on kato sellainen ongelma, etten mie tiiä missä kaikki matkabloggariystävät asustelee. :/ Mutta otan kyllä kahvikutsun vastaan tulevaisuutta ajatellen! Ei varmasti ollut viimeinen kerta teidän koticityssä ^^

  • Reply Laura/My post-University Life torstai, toukokuu 7, 2015 at 21:15

    Paljon te kyllä ehditte road tripin aikana! Mulle Tampere ei iskenyt mutta luulen että siellä pitää käydä uudestaan ja ottaa paikallinen kaveri oppaaksi 🙂 kivoja kuvia!

    • Reply Maarit Johanna torstai, toukokuu 7, 2015 at 21:24

      Olis haluttanut loppujen lopuksi ottaa vieläki enemmän aikaa, mutta ens kerralla sitte 🙂
      Voi harmi ettei säväyttänyt! Ehkä kesällä uus yritys ja se paikallinen opas matkaan. Sellaiset suunnitelmat olis ainaki itellä 🙂

  • Reply säppä torstai, toukokuu 7, 2015 at 22:37

    Oi oisitte käyny kurkkaamassa Kokkolan vanhaa kaupunkia. 🙂 Siellä on niin kaunista, kivoja sisäpihoja ja ihana vohvelikahvila!

    • Reply Maarit Johanna perjantai, toukokuu 8, 2015 at 18:12

      Oi ku olis tiennyt ja olisi ollut aikaa! Kiitos vinkistä kuiten, tuonnehan saattaa tänä vuonna vielä joutua 🙂

  • Reply Annika | Travelloverblogi torstai, toukokuu 7, 2015 at 23:18

    Terkkuja Tampereelta. Tiirailen tässä samalla Näsinneulaa Ilveksen ikkunasta. 🙂 Ehkä minäkin joskus opin, että Suomikin voi olla hieno matkailumaa. Tampereen kohdalla alan jo uskoa. Maaliskuussa olin viimeksi, ja nyt taas täällä, mutta työasioissa.

    • Reply Maarit Johanna perjantai, toukokuu 8, 2015 at 18:13

      Terveiset vastaanotettu! Nauti minunkin puolesta ja sun Tampere-postauksia odotellessa 🙂

  • Reply Jenna perjantai, toukokuu 8, 2015 at 10:33

    Aikamoinen roadtrippi! Tampere on mun suosikkikaupunki Suomessa. Upeita nuo kuvat.

    • Reply Maarit Johanna perjantai, toukokuu 8, 2015 at 18:13

      Voin hyvin ymmärtää miksi se on :3 Kiitos! 🙂

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita perjantai, toukokuu 8, 2015 at 16:39

    Itse olen kans aina pitänyt Tamereesta, että todella kaunis kaupunki, etenkin kesällä! Ja Vaasa ei todella ole ”keskellä Suomea”, aika sivussa lopuksi ja monet pitävät esim. pohjoiseen päin matkatessa turhana ajaa Vaasaan kääntymään, mutta onhan se kaunis merenrantakaupunki. 🙂

    • Reply Maarit Johanna perjantai, toukokuu 8, 2015 at 18:14

      No Vaasa ei kyllä ollut keskellä, mutta meillä huvitti muutenkin ajaa rantareittiä Lappiin kun nelostie on niin nähty ja melkoisen tylsä pätkä ajaa. Ei kaduta kuitenkaan, että käytiin! 🙂

  • Reply Inka perjantai, toukokuu 8, 2015 at 23:49

    Ihan mahtava road trip, just tuommoista Suomen-matkailun pitää olla! Ja tuo sun Sokos Hotels -yhteistyö on kyllä jotain niin siistiä, ihan mahtavaa että se mahdollistaa tuommoset eeppiset kevätmatkat.

    • Reply Maarit Johanna lauantai, toukokuu 9, 2015 at 10:54

      Kiitti! Vitsiku vois vaan olla tiellä joka viikonloppu! Mua rupes ainakin kiinnostamaan etelän pienemmät rannikkokaupungit. Ja oikeastaan kaikki pikkucityt jotka on veden äärellä. Tietääpä mitä tekee kesällä ^^
      Oon kyllä melko onnekas tästä yhteistyöstä 🙂

  • Reply satuvw sunnuntai, toukokuu 10, 2015 at 17:01

    Ha ha, tuon vikan kuvan muistan IG:nkin puolelta, pisti hymyn huulille… 🙂 Aikamoinen road trip teillä on ollut ja eikös, Tampere on aika hieno paikka!! 🙂

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, toukokuu 10, 2015 at 18:02

      Se oli pakko laittaa, tuntui viimeiset kilsat niin puuduttavilta räntäsateessa 😀
      Tuollaiset reissut on kivoja, mutta ihan hyvä että niiden välissä on tarpeeksi aikaa. Tampere oli ihana! Sinne uudelleen ^^

    Leave a Reply