Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Yleinen

Kulttuurierojen biitsipäivä Cottesloessa ja ”How are you?”

torstai, helmikuu 26, 2015

Erääksi päiväksi oli luvattu Länsi-Australiaan alle kolmeakymmentä lämpöastetta ja muutamaa pilveä. Kuumuutta sietämättömäksi ajatellut herkästi palava skandinaavi matkabloggaaja tuumi päivän olevan otollinen biitseilyyn. Kartan mukaan Perth sijaitsee Swanjoen molemmin puolin hyvin lähellä Intian valtameren rantaa ja Fremantlen sekä Cottesloen biitseille pääsee erittäin helposti esimerkiksi paikallisjunalla.

Mulla oli kuitenkin pyörä ja vuokraamosta saatu pyöräilykartta. Google Mapsin mukaan junaradan reunaa pyöräillessä matkaa tulisi yhteen suuntaan vain vähän reilut kymmenen kilometriä. Sole mikhän, tuumin minä, ja lastasin reppuun camelbak-vesipussin, kaksi kappaletta appelsiinin makuisia pillimehuja, plus viiskyt aurinkovoiteen, Arktinen Kutsuu-kirjasen, muistivihkon ja kynän, bikinit, huivin ja aurinkolasit. Kello kymmenen lähdin matkaan ja olin ylityytyväinen että pyörässäni oli kori. Reppu alkoi hiostamaan selkää jo ensimmäisessä alamäessä ja aurinko porotti vaativasti niskaan. Missä olivat luvatut pilvet?! Pyöräilin Kings Parkin viertä ja kuulin niin erikoisia viidakkoääniä että niitä oli pakko pysähtyä aina välillä kuuntelemaan ja tutkailemaan äänen lähdettä. Ei näkynyt mitään. Taas oli fiilis kuin olisi ihan muualla kuin keskellä suurkaupunkia. Ja mie taas pyöräilin. Kartta oli korvaamattomaksi avuksi aina niin pitkälle kun luvattu pyörätie loppui kesken.

Välillä piti myös taluttaa…

Reilusta kymmenestä kilometristä tuli pian reilusti enemmän ja piti pysähdellä ison valtatien reunassa useita kertoja katosten alle hengittämään. Kahden litran vesipussi riitti juuri ja juuri. Uusi reittini lähti takaisin päin ja mutkien kautta kohti päämääräbiitsiäni. En onneksi joutunut pyöräilemään liikenteen sekaan, olin sekoittamassa jo jalankulkuliikennettä tarpeeksi pahasti. Minulla ei edelleenkään ollut kelloa pyörässä.

Kello oli melkein yksi kun saavuin rantaan. Mikä ihana ihana tuulen vire hönkikään mereltä! Köytin pyörän kiinni parkkipaikalle ja lähdin pulahtamaan viileään veteen. Kauas en uskaltanut, koska pelkään australialaisia meduusoja. Seitsemältä syöty aamupala ei tuntunut enää missään joten oli etsittävä lounasta. Paskatukkainen ja hikinen ei uskaltanut lähteä kovin hienoon ravintolaan roikottaen kovia kokeneessa repussaan hassun näköistä pyöräilykypärää. Niitä hienoja tuli ohitettua useampi ennen avonaisen terassikahvilan löytymistä. Listalla oli uppomunia ciabattaleivällä grillitomaattien kera ja suklaapirtelöitä. Jäin sinne. Ruoka oli superhyvää ja olinkin erittäin nälkäinen. Luin samalla kirjaani ja sitten minua tultiin häiritsemään. Tyyppi sinisessä t-paidassaan oli pöytäni vieressä ojentelemassa mulle kättään. ”Terve oot vissiin uus naama täällä, en oo nähny sua ennen! Mitä kuuluu?” … ”Anna nyt se sinun käsi niin saan tervehtiä.” … ”Oot vissiin vähän hitaasti lämpeävä tyyppi, mikä sinun nimi on, saanko tarjota sulle kahvia, niin muuten oon tämän paikan omistaja, talo tarjoaa siis, kelpaako cappucino, juotkos ees kahvia tyttö, tuun sulle kohta juttelemaan!”

Ok. Olin hämmentynyt. Tiesin kyllä kulttuurieroista, mutta en ollut niitä sen räikeämmin kohdannut, kuin ihan asiakaspalvelutilanteessa. Toisinaan on hyvin hankala vastata edes siihen tavallisimpaan litaniaan Hey, how are you, nice to meet you ja samalla kysyä samat vastaan. Normaalisti saan vingahdettua nopean Hey, fine, you?:n kun keskustelun vastapuoli jo puhuu säästä tai jostain ihan muusta. Pöytääni tuotiin superkuuma cappucino ja vetäisin siitä kaakaojauhot pinnalta henkeen heti ensimmäiseksi. Köh. Jatkoin kirjan lukemista ja tyyppi oli kohta oman tuolin kanssa siinä pöydällä. ”Et taida olla täältä päin. Täällä kukaan ei lue noin keskittyneesti kirjoja!” Mm, joo olen täällä ensimmäistä kertaa. Kiitos kahvista vain, aika ystävällistä. ”Haa! Osaathan sinä puhua!”

Istuin kahvilassa Pedron/Pablon kuulusteltavana ja haastateltavana melkein kaksi tuntia. Pahoittelin miten nyrpeänä olin aluksi halunnut häntä tervehtiä, sanoin ettei kukaan aussi ollut aikaisemmin lähestynyt samalla tavalla. Skandinaavisuus ja perisuomalaisuus tuli myös puheeksi. Kukaan ei koskaan ole tullut samalla tavalla minua ”häiritsemään” Suomessa kahvilassa. Varsinkaan jos olen ollut keskittynyt lukemaan. Sanoin että ajattelin hänen olevan joko mielenvikainen, alkoholisti tai muuten vain vähän hullu kun oli tullut sillä tavalla lähestymään. Hän sanoi että oli ajatellut minusta samaa kun en ollut heti alkanut hänen parhaaksi kaverikseen 😀 Kerroin että opiskelen ja matkustelen. Hän kertoi suureksi mielenkiinnon kohteekseen Islannin ja johan meillä heti riitti puhuttavaa vaihto-opiskeluajastani. Mainitsin osaavani pienet pätkät niin islantia, norjaa kuin ruotsiakin ja siksi skandinaviassa on helppo osata kaikkia vähän jos osaa edes yhtä. Samassa lauseessa kun yritin selittää hänelle miten paljon/vähän osaan islantia, kahvilaan käveli tyyppi jolla oli päällä ÉG TALA EKKI ÍSLENSKU-paita. Ihan käsittämätöntä. Keskustelukaverini tarjosi hällekin kahvit ja tyyppi tuli samaan pöytään kertomaan tarinan Islannin seikkailustaan ja miten paita oli hänelle päätynyt. Noiden muutaman hassun tunnin ajan rentouduin. Opin oikeasti jotain taas miten erilaisia kulttuurit ovat ja miten vähän tiedänkään paikallisista niissä maissa mihin matkustelen. Olin onnellinen että satuin eksymään kyseiseen kahvilaan. Pitkän keskustelutuokion aikana myös tarjoilijat tulivat kyselemään mikäs tässä nyt on niin jännittävää ettei minua päästetä lähtemään. En edes tajunnut miten aika oli kulunut äkkiä.

Lopuksi kahvini oli jäähtynyt jo aikoja sitten ja kiitimme molemminpuolisesta kulttuurisesta oppitunnista ja toivotimme hyvää loppuelämää. Menin biitsille makaamaan tunniksi ja silloin tulivatkin jo ne kauan odottamani pilvet. Hiekkaa bikineissä, laukussa, pyyhkeessä ja päänahassa talutin pyöräni juna-asemalle ja lähdin helpoimman kautta kotiin. Melkoinen päivä ja tapahtumana minulle ensimmäinen laatuaan ilman että vastapuoli olisi yrittänyt 1. flirttailla 2. varastaa minun laukun 3. tai ollut vain kännissä. Valitettavasti minulla ei ole muistikuvaa mikä kahvilan nimi oli. Kortin lähettäminen Suomesta tyypille olisi ollut ihan hauskaa!

Matkailu avartaa, mutta ihmisten kohtaaminen näköjään opettaa vielä enemmän. 🙂

Tätä blogia voi seurata vaikka facebookissa tai instagramista. Sivupalkista löytyy myös muut kanavat.

You Might Also Like

19 Comments

  • Reply Kthetraveller torstai, helmikuu 26, 2015 at 10:04

    IHANA! Tuota tuo elämä tuolla on. Piste.

    • Reply Maarit Johanna torstai, helmikuu 26, 2015 at 10:20

      <3 Olis pitäny olla kauemmin. Tämä jäi ainoaksi kivaksi spontaanikontaktiksi 🙂

  • Reply Lotta Watia | Unagidon torstai, helmikuu 26, 2015 at 11:13

    Hih, ihana tosiaan! Suomalainen maailmalla hämmentyy näistä kyllä aina! 😀

    • Reply Maarit Johanna torstai, helmikuu 26, 2015 at 11:55

      Todellaki 😀 Varsinkin kun tulevat noin vielä häiritsemään kesken keskittymisen :p

  • Reply Sandra torstai, helmikuu 26, 2015 at 11:47

    Voi ihanaa! Mä rakastan kun tuntemattomat tulee juttelee ulkomailla 🙂

    • Reply Maarit Johanna torstai, helmikuu 26, 2015 at 11:56

      Ihan tosi? 😀 Mie en oo ihan vielä rakastunu, mutta voisin lämmetä ajatukselle että juttelisin enemmän paikallisille ja muille tuntemattomille. Oli muutenkin paljon helpompaa olla siinä tilanteessa kun oli yksin. Pariskuntia harvemmin lähestytään.

  • Reply Jerry / Pako Arjesta torstai, helmikuu 26, 2015 at 12:11

    Kaipaisin tuollaisia kohtaamisia niin paljon itsekin, muttei vielä ole osunut kohdalle matkoilla. Olen todella sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, mutta silti tuntemattomille puhuminen ei tule ihan luonnostaan. Mutta mahtava kokemus varmasti :).

    Ps. Voit mahdollisesti selvittää sen kahvilan nimen niinkin yksinkertaisesti kuin Google Mapsin Streetviewn avulla. Ainakin voit yrittää 🙂

    • Reply Maarit Johanna torstai, helmikuu 26, 2015 at 12:22

      Miekin olen sosiaalinen ja semmoinen, mutta jotenkin ulkomailla tuo kulttuurinen erilaisuus tuntuu melkein jopa hyökkäävältä että siinä ihan perääntyy 😀 Ja sekin taitaa olla mulla vielä ongelmana, etten todellakaan pysty heti olemaan silmät kirkkaina jos se on mies ja vielä vähän vanhempi joka tulee juttelemaan. Kaikilla ei ole muita taka-ajatuksia kuin se että kiinnostaa tietää mistä se toinen on kotoisin ja miksi se täällä pyörii.
      Mie kokeilin tuota jo itseasiassa, mutta taisi käydä tämän paikan kanssa niin etten edes tajunnut katsoa koko nimeä kun menin niin nälkäisenä sisälle! Vaikka se löytyisikin, en silti sitä tietäisi :p

      • Reply Jerry / Pako Arjesta torstai, helmikuu 26, 2015 at 17:35

        Varsinkin naisen näkökulmasta tuollainen lähestyminen voi tosiaankin vaikuttaa sellaiselta, että siinä on oltava taka-ajatuksia. Välillä olisi baarissakin kiva jutella tuntemattomille naisille ilman, että heti luullaan, että nyt tullaan iskemään. Ihan huvikseen vain olisi kiva rupatella, mutta jotenkin tuntuu, että harva osaa asennoitua noin.

        Harmi, ettet nyt löytänyt sitä, mutta ehkä muisto jää vielä paremmaksi näin :).

  • Reply Arna / Cocoa etsimässä -blogi torstai, helmikuu 26, 2015 at 14:39

    Ai vitsit, just tuota kaipaan Australiasta! Myönnettäköön, että suomalaisena ja täkäläiseen kommunikaatiokulttuuriin kasvaneena en ole itsekään aivan suin päin heittäytymässä keskusteluihin ventovieraiden kanssa, mutta missään nimessä en ole allerginen muiden lähestymisyritykslle (kunhan ne eivät ole iskuyrityksiä, huijausyrityksiä tai kännilähestymisiä :)). Ausseissa tykkäsin niin kovasti siitä ”how are you” -meiningistä. Ai että.

    • Reply Maarit Johanna torstai, helmikuu 26, 2015 at 15:04

      Hahaa niimpä 😀 On tuo kyllä ihmeellinen lause. Piti kauan selittää sille ettei Suomessa hirveästi käytetä mitään samantyylistä ilmaisua jota jaeltaisi kaikille kaupankassoista vastaan tuleviin ihmisiin. No worries oli minusta ihana, sen sai sanoa kaikille vaikka ei tuntisikaan 😀

  • Reply Jenna/journey diary torstai, helmikuu 26, 2015 at 15:43

    Tuo on kyllä ehdottomasti se yksin matkustamisen plussapuoli! Mäkin tosin aluksi olisin ajatellut samaa kun sä, että mikä ihme hörhö tulee noin tuttavallisesti puhumaan.. 😀 Suomessa kun ei niin vaan mennä jutustelemaan vieraiden pöytiin. Voin vaan kuvitella miten hankalaa juurikin esim Ausseista muuttaneen on sopeutua Suomalaisten epäsosiaalisiin tapoihin!

    • Reply Maarit Johanna perjantai, helmikuu 27, 2015 at 21:19

      No en ole vieläkään oikein varma onko se plussapuoli. Oon niin piintynyt suomalainen 😀 Mutta ehdottomasti hiukan vähemmän nyrpeämmin tuijotan nenän vartta pitkin seuraavaa joka uskaltaa tulla lähestymään.
      Joo tuo tyyppi oli ihan ihmeissään kun kerroin sille suomalaisuudesta ja sanoi ettei ikinä pystyisi muuttamaan :p

  • Reply Jenni / Globe Called Home perjantai, helmikuu 27, 2015 at 05:02

    Tää tarina oli niin <3 <3 <3! Yritä nyt herranjestas etsiä tuo kahvila Google Streetviewstä niin saat kortin matkaan. 😀

    Mulla on yhä kanssa syvästi kiinni se, että jos yksinäinen mies tulee juttelemaan, epäilen välittömästi takana olevan jotain taka-ajatuksia (koska Suomessa keskimäärin aina on, jos joskus harvoin näin tapahtuu). Yllättävän usein Jenkeissä vaan asian laita ei ole näin, ja sitä joutuu vähän nolostumaan omaa asennettaan.

    • Reply Maarit Johanna perjantai, helmikuu 27, 2015 at 21:20

      No voi itku, ehkä mun sitten täytyy! 😀 Olis muutenkin ihan hauska tietää mikähän se oli.
      Jenkeissä en ole koskaan käynyt, mutta veikkaan että olisin ihan yhtä nolona siellä menossa. 🙂

  • Reply Senja perjantai, helmikuu 27, 2015 at 16:22

    Ihana! Vaikka tykkäänkin puhua (myös englanniksi) niin voisi olla että noin tuttavallinen meininki voisi vetää hämilleen 😀

    • Reply Maarit Johanna perjantai, helmikuu 27, 2015 at 21:21

      Mun enkku ei kyl oo täydellistä, mutta olin kyllä ekat puoli tuntia vähän vaikeana. Siirtelin reppuani säärten väliin ja hivutin vetoketjutaskuja kiinni ettei sen kädet vaan eksy mun lompakolle 😀
      Oli tämä loppupeleissä onneksi mukava tapahtuma!

  • Reply Anu Johanna perjantai, helmikuu 27, 2015 at 17:36

    Voi miten kiva kokemus! Nuo on just niitä reissujen hetkiä, jotka jää vahvimmin mieleen ja joita muistelee vielä vuosienkin kuluttua.

    Täytyy myöntää, että oisin itsekin reagoinut lähestymiseen samaan, suomalaiseen tyyliin ja luullut tyyppiä joko hulluksi tai humalaiseksi. 😀

    • Reply Maarit Johanna perjantai, helmikuu 27, 2015 at 21:22

      Varmasti jää mieleen! Nytkin muistan pitkät pätkät keskustelua ihan tuosta vaan ja vieläkin naurattaa 😀

      Hyvä etten olisi ollut ainoa jolla olisi ollut samanlaiset reaktiot. Oli vain niin häpeä sitten jälkikäteen tunnustaa että oikeasti ajattelin sen olevan vaan joku spuge enkä ees kättäni tyypille ojentanu! :p

    Leave a Reply