Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Yleinen

Kotimatka Cathay Pacificilla ja hetki Hong Kongissa

tiistai, helmikuu 24, 2015

Mun silmät on aivan ristissä ja päässä vieläkin jyskyttää. Eilinen meni vielä astetta kouriintuntuvamman jetlagin kourissa. Onneksi voin kuitenkin kirjoittaa tätäkin juttua jo kotona Sodankylässä omalla sohvalla. Ihan hassua ajatella, että toissapäivänä oltiin vielä Hong Kongissa ja kolme päivää sitten lähdettiin maailman toiselta puolelta. Ihmekin kun päätä särkee.

Sunnuntaina aamuyöllä heräsimme taas vauvan rääkymiseltä kuulostavan linnun vaativaan kitinään ja lähdimme kentälle taksilla viideksi. Perthin kentästä tuli mieleen kuin ylikasvanut Oulunsalo, ja homma toimi vaikka porukkaa oli. ”Happy Chinese New Year!”-koristeita oli jokapaikassa. Raahasimme Tim Tameja täynnä olevat laukkumme Cathay Pacificin tiskille ja virkailija pisti heavy-merkkejä mainitsematta mitään ylipainomaksuista. Pyysimme priority-tägejä laukkuihimme, jotta ne selviäisivät Helsinkiin asti ja ne laitettiin mitään kysymättä paikoilleen. Emme olleet onnistuneet vaihtamaan istumapaikkojamme Cathayn verkkosivuilla ja sijoitustamme istuinkartassa vuolaasti pahoiteltiin. Meillä olisi viisitoista riviä porukkaa välissä, mutta ohjeistettiin että joku ehkä saattaa vaihtaa paikkaa jos sattuu mukavalle päälle. No ei voi mitään. Ooteltiin tiskillä vielä vähän aikaa, koska ei saatu lentolippujamme. Kohta sieltä yläkerrasta juoksi miesvirkailija lausuen sukunimiämme hassusti ääntäen ja ilmoitti että homma kunnossa. Meille oli saatu vierekkäiset paikat riviltä 69! Siinä vaiheessa ei takainen sijainti haitannut. Kiiteltiin kymmenesti ja oltiin tyytyväisiä. Sykloni Lam aiheutti vähän värinää ennen lentoa, mutta voin kyllä myöntää etten kärsinyt lentopelosta. Cathay Pacificin lentokokemus muistutti ehkä hiukan Finnairista mutta ihan hyvällä tavalla. Kone oli uusia isoja Airbuseja ja istuinjako turistiluokassa oli sama kuin lentäessämme Singaporeen. Turistiluokkaan kävelimme ykkösluokan, businessin ja premiumin läpi ja huh, kyllä nuo luokat kelpaisivat Suomesta lentävällekin! Jouduimme istumaan keskiosassa, mutta olimme kuitenkin tyytyväisiä vierekkäisistä paikoista. Riesaksemme ei tullut itkeviä lapsia tai ärsyttäviä vierustovereita. Lento oli kaikinpuolin hyvin rauhallinen. Lähdimme siis Perthistä 7:40 aamulla. Melkein heti nousun jälkeen jaettiin ruokailumenut. Sekä aamiaisen ja lounaan sai valita kahdesta vaihtoehdosta. Vitsi miten kivaa! Ensimmäistä ruokaa jaettaessa meillä jäi kuitenkin molemmilla syömättä. Aikaero ja aikainen herätys tuntui jo. Söimme leipää ja hedelmäsalaattia, mutta lämmin ruoka etoi. Taso oli ihan tavallista lentokonesafkaa. Tuntemus, että oli kuitenkin saanut valita sen mitä eteensä sai, oli kivempi kuin siihen olisi vain kannettu jotain. Australian mantereen ylitettyämme syklonin jäänteet tuntuivat tärinänä ja turbulenssina noin tunnin ajan, mutta keskityin kuuntelemaan musiikkia ja pitämään unimaskin silmillä. Heräsin kun reittikartassa ylitimme päiväntasaajaa. Matkustamohenkilökunta (joista yllätyksekseni vissiin yli puolet oli miehiä!) jakoi virkistyspyyhkeitä ja mehulasillisia jetlagissa herääville ihmisille. Nukahdin uudelleen ja härdelli uuden ruokailun aloittamiseksi oli päällä. Homma ei ilmeisesti ihan niin organisoitua ole kuin aikaisemmin lentämilläni yhtiöille. Henkilökunta juoksi ympäriämpäri ja melkein törmäili toisiinsa. En tiedä olinko seuraamassa pahemman sortin informaatiokatkosta vai mitä tapahtui, mutta lounas jaettiin vähän kaoottisesti. Tällä kertaa oli jo nälkä ja stroganoff oli niin hyvää, että Markun annoksesta vedin myös puolet. Markun mielestä historiallinen eventti, mutta mulla oli vaan nälkä, ja lentokone on ainoa paikka missä se ei kunnolla syö 😀

Aamiainen joka jäi syömättä.

Stroganoff-pasta oli nannaa.

Annan plussaa seuraavista:

Istuinpaikkojen järjestelyt. Melkein kahdeksan tunnin istuminen erillään olisi ollut inhottavaa, mutta kestettävissä. Nyt ei tarvinnut, kiitos hyvän palvelun!

Ruokavaihtoehdoissa oli valinnan varaa ja maut olivat ihan ok.

Usein tapahtuvat mehutarjoilut takasivat, ettei jäänyt ihan kuivin suin.

Juomalasi laitettiin vielä erikseen tarjottimelle painavampaan kuppiin. (Henkilökohtaisesti inhoan sitä tilannetta kun lentokoneessa aletaan syömään ja äkillinen turbulenssi voisi hetkessä keikauttaa kaikki ruuat ja juomat päälle. Tämä kuppi helpotti jos ei tilannetta oikeasti, niin ainakin mieltäni!)

Saavuimme ajoissa määränpäähän 🙂

Hetkemme Hong Kongissa

Olimme nukkuneet lennolla, mutta emme lähellekään pirteyteen asti. Halusin silti käyttää kahdeksan tunnin välilaskun hyväksi ja niin me teimme taas rajatarkastuksen ja lähdimme ulos. Miten helppoa oikeasti suomalaiselle tehty matkustaminen. Ilman viisumia pääsee lyhyiksi ajoiksi niin moneen paikkaan! Australiaankin meno on tehty monelle kansallisuudelle niin hankalaksi ja meidän molempien eVisitor-viisumit tulivat kahdessa minuutissa. Kentällä kukaan ei kysellyt mitään ja muutenkin homma oli todella helppoa. Kuinka onnekas voi ihminen olla.

Airport Express-juna viiletti 24minuutissa kentältä Kowlooniin ja Hong Kongin pääasemalle. Sato tihkuista vettä ja oli sumuista ja harmaata. Kiinalainen uusivuosi näkyi vielä enemmän täällä kuin aikaisemmin reissulla. Nenään etsiytyi vieno kaatopaikan haju ja ihmisten tunkemisen joka suuntaan huomasi kyllä heti. Minulle ei tullut kulttuurishokkia, sillä Bangkokin ruuhkat on jo koettu aikoinaan. Jotain perin epämiellyttävää tuossa kaaoksessa kuitenkin oli. Singaporen samanlaiset olivat niin erilaisia. Kaikessa näkyi jonkinlainen organisointi ja puhtaus, täällä ei mitään. Luovimme tiemme Queens Road Centralille, sillä se oli melkein ainoa katu mikä oli karttaamme kirjoitettu länkkärikirjaimin. Löytyi Zaraa, Intimissimiä ja muita hienoja vaateliikkeitä. Mielessäni oli kuitenkin jotain muuta. Olin opetellut karttaa ulkoa sen verran että osasin suunnistaa haluamaani kohteeseen. Kahdeskymmenesensimmäinen Hard Rock Cafe-paitani on nyt ostettu siis Hong Kongista! Tästä on hyvä alkaa uuden kymmenennen kerääminen. 🙂 Kävelimme katua alas ja vierailimme päämäärättömästi liikkeissä ja pikkukaupoissa. Pikkuisesta kioskimyymälästä ostin veljelleni kiinalaisia epämääräisen näköisiä, -kokoisia, ja -hajuisia karkkeja tuliaisiksi ja siltä ne kyllä loppupeleissä maistuivatkin! Meillä oli kamala nälkä, mutta ei silti syöty HRC:ssä. Samaa huttua saa Suomestakin onneksi. Olisin niin halunnut löytää kaikkien kehuman Dim Sum-paikan, mutta ei näkynyt. Ilman kunnollista opasta meillä ei ollut edes hajua mihin päin sitä olisi pitänyt lähteä jos olisi jotain kunnollisia ruokamestoja halunnut lähteä etsimään. Pyörittiin ympäriinsä tunnin verran ja luovutettiin. Luovuttaminen reissussa tarkoittaa turvautumista McDonaldsiin. Quarter Poundereiden jälkeen tihku oli alkanut muodostumaan yhä enemmän sateeksi ja meillä ei ollut varjoja. Lähdimme siis takaisin kentälle. Parituntinen Hong Kongissa oli ohi. 

Tyypit piknikillä pahvilaatikoissa?

Kaupunki on ehdottomasti mielenkiintoinen, ja jos tulevaisuudessa tulee mahdollisuus uuteen välilaskuun, voisin ehdottomasti jäädä yöksi ja tutustua paikkaan tarkemmin. Meillä olisi kiinnostanut lähteä Victoria Peakille, mutta sumun vuoksi sieltä ei olisi nähnyt nenäänsä pidemmälle. Kowloonin alueessa on jotain niin rumaa, että se on melkein jopa kaunista. Minua yllätti, että Hong Kongia ympäröi niinkin paljon vehreät kukkulat eikä paikka olekaan vain ihan syöpynyt saasteista. Ihan heti en ottaisi kaupunkia unelmalomani kohteeksi, mutta annan ristiriitaisille ajatuksilleni varmasti joskus uuden mahdollisuuden!Hong Kongin lentokenttä oli oikein mukava ja hiljainen ja vietettiin reissun jälkeen siellä vielä useampi tunti ennen Finnairin vuoroa Helsinkiin. Yksitoista tuntia tuntui ihan järjettömän pitkältä ajalta, mutta ajatus siitä että ollaan menossa kotiin Suomeen ja kohti omaa sänkyä ja ihanaa tyynyä antoi aiheen kestää istumista vielä tunteja.

Finnairilla tarjottiin Kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi onnenkeksejä!

Helsingissä odotimme laukkumme ruumasta ja lähtöselvitimme ne pikapikaa Rovaniemen koneeseen. Olimme portilla vain pariakymmentä minuuttia ennen boardingia. Viimeinen etappi, mielettömän kaunis auringonnousu ja mustikkamehu olivat hyvä lopetus reilun vuorokauden mittaisille lentomatkoille pohjoiselle pallonpuoliskolle keskelle jäätävää tihkua. Tuntui kodilta.

Kiinnostavaa? Pistä blogi seuraukseen vaikka facebookissa!

You Might Also Like

22 Comments

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta tiistai, helmikuu 24, 2015 at 16:13

    Mä kyllä tykkään Cathaysta… Vaikka ei kai siinä loppujen lopuksi mitään niin erikoista ole, aika sellaista Finnair-tasoa tosiaan. Mutta tykkään silti keskivertoa enemmän. 😀 Ja Finskillekin pisteet noista onnenkekseistä, oon just se tyyppi joka ilahtuu kaikesta tollaisesta. 😀

    • Reply Maarit Johanna tiistai, helmikuu 24, 2015 at 16:24

      Joo siis kyllä! Toivottavasti ei jäänyt paha maku suuhun tästä? Aika neutraalit mutta kuitenki positiiviseen päin kääntyneet mielipiteet Cathaysta. Ei ollut siis mitään vikaa ja mieleen jäi ainakin kivana asiana toi istumapaikkojen järjestely ja ruuan valinta.
      Oon kyl samaa mieltä, kaikki ylimääräinen kiva on aina ilahduttavaa! Noi onnenkeksit oli hauska idea 🙂

  • Reply Jerry / Pako Arjesta tiistai, helmikuu 24, 2015 at 16:15

    Hitto, rupesi ihan väsyttämään tätä lukiessa, koska suorastaan tunsin tuon uupumuksen, mitä tuollainen matkustaminen aiheuttaa :O. Australia on liian kaukana! 😛
    Hyvä, että paluumatka meni kaikin puolin hyvin :).

    • Reply Maarit Johanna tiistai, helmikuu 24, 2015 at 16:26

      Uupumus kyllä tuntuu. Harkitsin eilen kentällä että jee, mahtis keli, tänään vois käydä vaikka hiihtämässä! Ja sitten pyykkejä laittaessa meinas lähteä jalat alta kun alkoi niin tärisemään. Kädet tärisi myös syödessä ja tuntui että joko nukahdan tai pökrään. Kyllä ehdottomasti seuraavalla kerralla olisi kiva viettää välilaskukohteessa vaikka yö niin saisi tasoitettua rytmiä ja kroppa saisi levätä pitkien lentojen välillä.
      Muuten meni kyllä hyvin ja on ihana olla kotona 🙂

      • Reply Jerry / Pako Arjesta keskiviikko, helmikuu 25, 2015 at 07:31

        Jetlag voi olla todella kamalaa. Pahimmillaan se oli ensimmäisellä Tokion reissulla menomatkalla. Hyi helvetti sitä oloa :/.

        • Reply Maarit Johanna torstai, helmikuu 26, 2015 at 08:42

          Ugh, tiedän niin tuon tunteen. Mulla nyt vasta alkaa helpottaa melko hyvin nukutun yön jälkeen. Onneksi ei ihan muutamaan kuukauteen tarvi lennellä mannerten välisiä.

  • Reply Senja tiistai, helmikuu 24, 2015 at 17:31

    Uuvutti jo pelkkä uupumuksesta lukeminen! Haluan kyllä joskus tuonne toiselle puolelle maapalloa, mutta kun ne muutaman tunnin lennotkin jo tuntuu rasittavilta 😀

    Hongkong on kuulemma ihan kiva kaupunki. Kaveri teki siellä kandin tutkintonsa ja vietti siellä siis kolme vuotta. Haluaisin kyllä myös sinne käymään, mutta nyt kiehtoo enemmän Eurooppa.

    • Reply Maarit Johanna tiistai, helmikuu 24, 2015 at 18:02

      Voin vain kuvitella että lentäminen rasittaa jos joutuu lentelemään paljon just vaikka Helsingistä Amsterdamiin. Mut olipa ihan mahtavaa kun Helsinki Vantaalla istui viimeisessä lentsikassa ja tiesi että matkan viimeinen lento kestää vain tunnin! Se tuntui ihan pieneltä pyrähdykseltä vain 😀

      Mieki olen kyllä kuullut siitä paljon positiivista ja muutama kaveri on myös käynyt vaihdossa. Ehkä siinä on siis jotain mikä säväyttää. Olen ehkä samaa mieltä että Eurooppa kiinnostaa juuri nyt hiukan enemmän 🙂

  • Reply Katja tiistai, helmikuu 24, 2015 at 18:28

    ihan tätä lukemalla voin tuntea tuon uupumuksen 😀
    Tollaset pitkät välilaskut on kyllä parasta antia kun pääsee periaatteessa ilmaiseksi tutustumaan uuteen kaupunkiin pikaisesti pintapuolisesti ja muodostamaan ensikäsityksen.
    Nämä neljän tunnin vaihdot on taas sarjassaan uuvuttavia, koska ei ehdi poistua kentältä yhtään minnekään. Terkkuja Munchenistä! : )

    • Reply Maarit Johanna tiistai, helmikuu 24, 2015 at 19:43

      Sinäkinkö tunnet sen? 😀
      Voi joo, neljä tuntia Munchenissa on kyllä just vähän liikaa tai vähän liian vähän! Mulla oli kerran vaihtoaikaa vartti ja ehdin jatkolennolle. Piti olla 45min mutta myöhästymisen takia se vähän kutistui. En ehtinyt tutustua kenttään sillä lennolla vielä hirveästi. Nauttikaahan pian Lissabonista 🙂

  • Reply Kthetraveller tiistai, helmikuu 24, 2015 at 19:13

    Huoh, uuvuimpa minäkin. Kolme kertaa Australiassa käyneenä tiedän miltä susta tuntuu. Me emme lähteneet Honkkariin seikkailemaan välilaskujen aikana, joten pari kertaa on tullut nuokuttua Honkkarin kentän penkeillä about 10 tuntia. Anyway, Hongkong on visiteeraamisen arvoinen paikka, olen ollut siellä pari kertaa mutta ne on ollut perhematkoja joten nähtävyyksien sijaan olemme keskittyneet huvipuistoihin. Olisi kiva piipahtaa siellä joskus muutoinkin kuin huvipuistoja koluamassa.

    • Reply Maarit Johanna tiistai, helmikuu 24, 2015 at 19:47

      Kuulostaa kyllä just siltä mitä mekin ne loput kuus tuntia tuosta vaihtoajasta tehtiin. Noi penkit oli ihan jees, mutta toisaalta tuntui tylsältä istua kun tiesi että koneessakin täytyy vain istua. Harkitaan että ens kerralla lennettäis vaikka Emiratesin pikanopeilla vuoroilla niin ei tarvi kärsiä välilaskuista kovin montaa kertaa ja tuntia.
      Oi sie oot käyny kolmesti! Mieki haluan. Tuliskohan noilta retkiltä joskus juttua blogiin? 🙂

      • Reply Kthetraveller tiistai, helmikuu 24, 2015 at 21:33

        Mullapa on juttuja Ausseista jonkin verran. Ekan reissun kuvat tuhoutui kovalevyn sanottua työsuhteensa irti, mutta toisesta ja kolmannesta on jonkin verran juttua tägilla Australia. siitä vaan kattelemaan kuvia ja lukemaan juttuja 🙂

        • Reply Maarit Johanna torstai, helmikuu 26, 2015 at 08:41

          Miepä käyn ehottomasti vilkasemassa! 🙂

  • Reply Hanna tiistai, helmikuu 24, 2015 at 20:45

    Teillä on ollut tehokas reissu, kun kerkesitte Australian lisäksi käydä myös Singaporessa ja Hong Kongissa! 😀 Tiedän muuten niin ton tunteen, kun harhailee vieraassa kaupungissa, eikä millään löydä hyvää ruokapaikkaa. Tollasissa tilanteissa Mäkkäri on vaan paras ratkaisu, vaikka kuinka sinnikkäästi haluaisi syödä reissussa paikallista ruokaa. Nälkäisenä vaan ei jaksa tehdä mitään, joten Mäkkäri on aina parempi kun nälkäkiukkuraivarit 🙂

    • Reply Maarit Johanna torstai, helmikuu 26, 2015 at 08:41

      Kiitos välilaskujen, näin pääsi käymään! Ens kerralla olis kiva olla pidemmänkin aikaa kuin se pari tuntia.
      Onneksi oot samaa mieltä Mäkistä, tiedän nimittäin tosiaan mitä tuo nälkäkiukkuraivari tarkoittaa 😀

  • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, helmikuu 25, 2015 at 13:46

    Tosi kiva ja monipuolinen postaus (: Matkakuume huitelee ihan omissa sfääreissään muutenkin kun näitä sun viimeaikaisia postauksia oon lukenut!

    • Reply Maarit Johanna torstai, helmikuu 26, 2015 at 08:47

      Kivaa kiitos! Minusta on just hauskaa kirjotella ihan perusmatkustuksestakin eikä siitä perillä olosta vain. Mulle ainakin tuo lentäminen on aina ollut isossa osassa matkoja koska se on aikaisemmin pelottanut ja tunteita herättänyt.
      Mullaki on matkakuume ihan koko ajan. (ylläri :D) Mutta onneksi tänä vuonna on tiedossa sen verran reissuja että sen pitäs pysyä melkolailla aisoissa kokoajan :p

  • Reply Veera Bianca keskiviikko, helmikuu 25, 2015 at 15:43

    Hauska lukea aina muiden ajatuksia Hongkongista, se on kyllä semmoinen paikka että sille pitää antaa mahdollisuus muutamaksi päiväksi, itsekin ekana päivänä lähinnä kärsin kulttuurishokista, mutta sitten löysin ne omat jutut ja mestat ja kaupungin hohdon <3 Ja totta, Hongkongin ympärillä on ihan uskomaton luonto, rantoja ja vuoristoa ja paljon vihreää! 🙂

    Ja nuo tyypit pahvilaatikossa, heh, ne on filippiiniläisiä kotiapulaisia, jotka aina yhtenä vapaapäivänä viikossa kokoontuvat noihin silta/tunnelihässäköihin picnicille ja pelaamaan ! 😀

    • Reply Maarit Johanna torstai, helmikuu 26, 2015 at 08:48

      Tuonne kukkuloille voisinkin mennä tutustumaan ja ne dim sumit haluaisin ehdottomasti käydä maistamassa! Mua vähän epäilyttää tykkäisinkö noin urbaanista ympäristöstä kuitenkaan, mutta niin se vain Perthkin muutti mielipiteeni suurkaupungeista joten en taida sanoakaan mitään lopullista vielä 😀

      Ihan tosi! Ompahan tapa viettää vapaata päivää 😀

  • Reply Heidi keskiviikko, helmikuu 25, 2015 at 22:16

    Lentopelkoiselle voisi olla melko kauhistuttavaa sykloni turbulenssit! Monta kertaa olen myös iloinnut matkustamisen helppoudesta suomalaisena! Kerran yksi matkaseurueestani jäi jopa lentokoneesta kokonaan pois viisumisotkun takia, eikä päässyt matkalle ollenkaan.

    Laitoin sulle myös #Reilut blogit -haasteen, jos et vielä ole saanut: https://wpdev.rantapallo.fi/heidivaltari/2015/02/25/reilutblogit-haaste-kestavaako/

    • Reply Maarit Johanna torstai, helmikuu 26, 2015 at 08:52

      Olen niin onnellinen ettei tälle reissulle tarvinnut lähteä lentopelkoisena. Kun on niin paljon tullut lennettyä, siihen on jotenkin turtunut. Luulen että kammoaisin nousta koneeseen jos tulisi vaikka puolenkin vuoden tauko lentämisestä. Turbulenssi ei onneksi ollut niin paha kuin odotin ja sykloni oli ehtinyt laantua melko paljon, näin luin uutisista jälkikäteen.
      Tuo on tosiaan sellainen asia mitä ei tule välttämättä edes ajatelleeksi miten helppoa suomalaisilla on! Mun hyvä ystäväni Pietarista aina valittelee miten viisumi pitää hoitaa joka paikkaan ja aina kysytään miksi lähdet, kauanko olet ja missä yövyt. Kuulemma viranomaisista on käsittämätöntä että parikymppinen tyttö päästetään yksin Eurooppaan sohvasurffaamaan, mutta aina se viisumi on irronnut.
      Kiitos haasteesta, olen sen jo kertaalleen saanut 🙂 Katsotaas koskahan tuohon ehtisi vastata ^^

    Leave a Reply