Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Yleinen

Kieli-imurin koti-ikävä ja kulttuurishokki

keskiviikko, lokakuu 29, 2014

Miten aika voikaan juosta näin nopeaa. Takana on ne hetket kun istun vain kotona datailemassa, kun ”ei ole mitään tekemistä”. Neljästä viikonlopusta Reykjavikissa takana on jo kolme ja viimeinen on alkamaisillaan. Heti sen jälkeen alkaa peräkkäin kaksi kolmen viikon intensiivikurssia, joista viimeisimmän tentin jälkeen alkaa kotimatka Suomeen saman tien kun kynän iskee pöytään. Mihin tämä aika on menny?

Kun katsoo taakseen, on tässä ehtinyt aika paljon keretä. Roadtrippejä on tullut tehtyä kiitettävällä tahdilla. Myvatnin reissujen jälkeen suoritetut Diamond Circle ja Golden Circle sekä hurja ympäriajo ei ole olleet edes ainoita aktiviteetteja, vaan kahdessa kuukaudessa olen ehtinyt myös ratsastaa islannin hevosella, nähdä valaita ja laskea koskea Varmahlidissa. Kaikki Islanti-jutut edellisten lisäksi löytyy blogin Islanti 2014-välilehdeltä luettavaksi julkaisemisjärjestyksessä. 🙂

Kaikille vaihtoonlähtijöille selvitettiin jo keväällä millaista se muuttaminen uuteen kulttuuriin tulee olemaan. Globe Called Home-blogissa oli hyvä kirjoitus aiheesta vasta. Meille pidettiin esitelmä ihan täysin samoilla slaideilla ja U-kaavioilla. Lähdet reissuun odottaen, miltei hypettäen miten upeaa ja mahtavaa uudessa maassa varmasti kaikki on, mutta putoat nopeasti maan pinnalle, koska kulttuurishokki. Puolen välin jälkeen noustaan pohjamudista tajuamaan, että ehkä tästä voidaan selvitä ja onhan täällä sittenkin ihan mukavaa. Varsinkin kun alkaa ymmärtämään muita ihmisiä, tajuamaan miten täällä pitää toimia ja saa samalla omatkin elämän rutiinit ja ne tavalliset kouluhommat ja arjen pyörimään.

Kotiväki lähetti tsemppiteetä ja voimajuomaa. Kiitos! Tää helpottaa <3

Puoliväli on täällä jo ohitettu niukasti. Myönnän, että olen kokenut kulttuurishokin ja rypenyt koti-ikävässä. Varsinkin kun Markku piti heipattaa viime viikolla takaisin Suomeen. Missään vaiheessa en ole kuitenkaan edes harkinnut mitään keskeyttämisiä, sillä ONHAN täällä mahtavaa. Alkuvaihe oli hankala, sillä ei ollut mitään tietoa, millaista elämää täällä oikein odotin. Ei ollut ennakkoaavistuksia missä asun ja kenen kanssa. Koulunkäynti, kaupunki ja mietinnät saisiko täältä ollenkaan kavereita ja jaksaako jatkaa salilla käyntiä ja uintia. Miten kaikkialla edes toimitaan? Onko kaikki kamalan hankalaa? Ekat pari viikkoa vain tutustuttiin tyttöjen ja muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa, käytiin Myvatnin reissulla ja koettiin tämän maan ihmeet yhdessä ensimmäistä kertaa. Islanti näytti aurinkoista puoltaan ja se helpotti toki elämää. Kurssit alkoivat verkalleen koulussa ja pian alkoi tulla lisää jonkinlaista tekemistä eteen. Ei ollut enää ihan joka hetkenä fiilistä, että mitä ihmettä minä täällä oikein teen.

Englannin kieleni on parantunut huomattavasti, mutta kansainvälistä politiikkaa tai filosofista individualismia käsittelevillä kursseilla olen ollut välillä ihan sormi suussa. En välillä uskonut, että ymmärtäisin käsittelyssä olevia asioita edes suomeksi ja turhautuminen sen vuoksi oli rankkaa. Kotona minulla oli tapana tehdä kurssitehtävät heti kun ne kurssin alussa ilmoitettiin. Deadlineen saattoi olla kuukausi kun palautin tehtävät. Täällä ei toimita niin. Tehtävä annetaan paria päivää ennen deadlinea. Ehkä jopa viikonloppuna tehtäväksi maanantai-iltaan mennessä. Siinäpä sitten skippaat suunnitelmasi ja värkkäät hermostuksissa jotain struktuuriesseetä tai kaaviota, jota ei edes oikeasti ymmärrä. Hyvä puoli on, että koulujuttuja tehdessä aika kuluu nopeasti.

Ja joskus voi lähteä iltakävelylle kuvaamaan kuuta. Jos sitä ei ole näkyvillä kuten useasti käy, voi kuvata kirkkoa, joka on melkein yhtä hieno.

Mielenkiintoisen jutun olen huomannut itsessäni näin parin kuukauden oleskelun jälkeen. Me vaihtarit opiskelemme islantia kaksi kertaa viikossa kaksi tuntia kerrallaan. Aika vähän, mutta silti aika paljon. Olen nimittäin alkanut oikeasti ymmärtää mitä ympärillä puhutaan. Jännittävää, ettei tarvitse välttämättä muistaa edelliseltä oppitunnilta kuin muutama sana, ja olen jo keskustelun ytimessä kiinni! En osaa puuttua keskusteluun, mutta ymmärrän mistä on kyse. Uutiset käännän autossa isommalle ja poimin sanoja, kellon aikoja ja paikan nimiä. Luulin aikaisemmin, että minun pää ei todellakaan halua omaksua mitään uusia kieliä, koska ruotsi ja venäjä tuottivat koulussa niin paljon vaikeuksia. Tajusin vasta nyt, että mulla on itseasiassa aika hyvä kielipää. Tuntuu, että ihan imuroin uusia sanoja, sanontoja ja merkityksiä. Vähäinen ruotsin ja norjan osaamisen pohja on ollut toki suureksi avuksi ymmärtää tätä erikoista skandinaavikieltä. Markulle osasin suomentaa valehtelematta jokaikisen sanan islannista mitä vain sattui kysymään. Onneksi ne eivät olleet vaikeimmasta päästä 🙂

Kielestä kulttuuriin, varsinkin opiskelijakulttuuriin. Meidän tytöt on talossa oikein mukavia. Kaikki kämppikseni ovat vaihtareita, joten islantilaisten kanssa tulee vähän vähemmän hengailtua. Heillä on sellainen ihmetyksen aihe talossa. Minä. Koska olen suomalainen ja en biletä. Tai sama se sille kansalaisuudelle oikeastaan, en vain tykkää siitä. Omilla synttäreilläni viini virtasi ja oli porukalla hauskaa lähteä syömään keskustaan ja illalla allaspartyihin, mutta ilman sen kummempaa syytä ”going out” ei ole mun juttu. Synttärit, halloween, pikkujoulut tai vaikka juhannus on kaikki oikein hyviä syitä, mutta en mie silloinkaan riehu. Mulla ei ole edes mitään kunnollisia uloslähtövaatteita. Koin ensimmäisinä viikkoina paljon paineita kun lähdin baarista sen ensimmäisen viinilasin jälkeen kotiin. ”Älä nyt oo tylsä!” ”Hei ethän lähtenyt viimeksikään clubille?” ”Nukkua ehtii vanhanakin!” ”Mikäs suomalainen sie oot?” Alkoholi väsyttää minua, vihaan krapulaista oloa, haluan olla kunnossa seuraavana päivänä ja herätä ihmisten aikoihin. Ja vielä yksi suuri syy: viini on täällä vieläkin kalliimpaa kuin Suomessa. Tytöt ovat onneksi jo oppineet etten mie lähe. Kohteiliaisuudesta kysytään haluanko mukaan. Tuun ehkä etkoille, mutta Akureyrin klubit ovat jääneet toistaiseksi kokonaan käymättä. Biletykseen menevän rahan kulutan kahviloihin ja ravintoloihin. En kuitenkaan yksin, sillä kävi aika onnekas juttu.

Synttärisankari ja sen oma henkilökohtainen shampanja.

Kahdentoista kaverin burgerit synttärinä Hamborgara Fabrikkanissa!

Sandra Suomesta! Opinnot olivat jo pitkällä kun biologian laitoksen harjoittelijat saapuivat. Sandra ilmoitti itsestään facebookissa olisko ihmisiä kertomaan kaupungista, ja mie tuumasin että kai suomen kielellä kelpaa. Meillä oli eka tapaaminen kasvitieteellisessä puutarhassa. Keskusteltiin ja kuvailtiin. Silläkin on Islanti-blogi.  Käytiin kahvillaki. Syömässä. Taas kahvilla ja syömässä. Tajuttiin miten paljon hauskempaa on kuluttaa sama raha uusien syöttölöiden kokeilemiseen kuin Backbackersin superkalliiseen kaljaan. Ja niin tapahtui Maaritin ja Sandran friday night-fever partyt, eli varmaan marttakerho suomalaisittain.

Meitsin sukka alkutekijöissään, Sandra opettaa ja kahvi hupenee. Kuvassa ei kuulu jazz eikä Ásgeir.

Sandra opetti minua kutomaan sukkaa chilicappucinon äärellä perjantai-iltana Eymundssonin kahvilassa. Hiljainen jazz soi ja me vilkutettiin ikkunasta tytöille kun ne lähti baariin. Suomi-tyttöjen imagon muutos 😀 Monet on oikeasti luulleet, että minun bilettämättömyys ja sukan kudonta on vain joku vitsi, koska kaikki suomalaisethan ”ihan oikeasti on” rapajuoppoja. Myönnän että kontrasti on iso ja hassu, mutta nyt meitä on täällä kaksi jotka pitää sukkabileet perjantaisin jossain uudessa kahvilassa. Suomen puhuminen, koulujutuista ja kaikesta muustakin avautuminen on helpottanut koti-ikävää ja elämä Akureyrissä oli heti paljon valoisampaa kun sai käydä lankakaupoilla Sandran kanssa. Kulttuurierojen purkaminen yhdessä on paljon helpompaa kuin niiden käsitteleminen oman pään sisällä tai vuodattaa skypessä kotiväelle. Tyypit onneksi jo tietää, että haluan olla sosiaalinen niinkuin muutkin, en vain jaksa aina lähteä kalliin lasin ääreen sitä harrastamaan.

Frendin kans retkellä!

Nyt näyttää valoisalta vaikka illat jo nopeasti pimenee. Mulla on täällä ihan oma elämä, rutiinit, arki, kaverit, salikortti, harrastukset ja kouluhommat. Kaikki on jo vähän niinkuin peruskauraa ja Akureyriä voi kutsua ihan kodiksi. Täällä mitään karttoja enää tartte kävelyretkiin. Kulttuurishokki on ohi! Tai ainakin laantumassa. U-kaavion pohjalta ollaan lähdetty jo nousukiitoon. Kun lähden kotiin, siis Suomeen, olen varmasti kiitollinen kaikista kokemuksista, osaan puhua hiukan islantia ja jokainen ärsyttäväkin käänne on kääntynyt opettavaiseksi mielen perukoilla. Tai mistäpä mie tiiän. Saa nähdä mitä sitä näkee seuraavan seitsemän viikon aikana.

Mielenkiintoista luettavaa? Seuraa blogia facebookissa.

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply Annika - Tarinoita Maailmalta keskiviikko, lokakuu 29, 2014 at 14:04

    Ihana teksti! Niin hyvin tulee mielen omat kokemukset ulkomailla opiskelusta. Aivan ihana tuo teidän cappucino sukankutomiskerho 😀 Mäkään en ole mikään bilettäjä ja viinilasillinen saa mut yleensä aika raukeaksi..:D

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, lokakuu 29, 2014 at 14:22

      On se minustaki ihana 🙂 Hauskaa rauhottua viikon kouluhommista tuolla tavalla ku vetää stressiöverit kaakkoon vielä riehumalla. Viini tekee mulle ihan saman mutta se on ihanaa sillon ku sitä on saatavilla vain se maltillinen määrä ^^

  • Reply journeydiary keskiviikko, lokakuu 29, 2014 at 15:56

    Kiva postaus (: Oon aina ihmetelly tota uuen kielen oppimista vieraassa maassa, tyypit asuu vuoden ulkomailla ja tullessa takasin Suomeen puhuvat sujuvasti ties mitä mandariinikiinaa.. Oispa itelläki mahollisuus lähtee pidemmäks aikaa ulkomaille harjottelee maan kieltä ja kulttuuria!

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, lokakuu 29, 2014 at 16:38

      No sano muuta, olen ollut siitä ihan äimänkäkenä. Tänäänkin kävin uimassa ja näin opettajan hoputtavan ryhmää koulutyttöjä altaaseen sillä muiden suihkuvuoron odotuttaminen on ”ekki skemmtilegt” eli ei yhtään hauskaa 😀 Olin aivan fiiliksissä että ymmärsin opettajan torut oppilaille sanasta sanaan!
      Ja eiköhän sitä pienemmillä ja lyhemmilläkin reissuilla opi jos vähän valmistautuu etukäteen 🙂

      • Reply journeydiary keskiviikko, lokakuu 29, 2014 at 16:50

        Hahah, hyvä 😀 Niinpä ja varsinkin jos siellä maassa sitten käy vielä jotain kielikursseja!

  • Reply Sandra keskiviikko, lokakuu 29, 2014 at 18:31

    Voin hyvin samaistua suhun, koska en itsekään ole se jokaviikkoinen pilkkuun asti bilettäjä. Alkoholi tekee minut usein uneliaaksi, joten juon mieluummin loppuillasta ihan vettä. Ole vaan rohkeasti sellainen kuin olet, äläkä anna muiden ihmettelyjen ja houkuttelun liikaa vaikuttaa!

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, lokakuu 29, 2014 at 23:06

      Niin mie ajattelinkin olla 🙂 Kiitos tsempeistä ^^

  • Reply Katja keskiviikko, lokakuu 29, 2014 at 19:19

    Hehee, tässä oli paljon tuttuja fiiliksiä omastakin vaihdosta viime keväältä. Jos kiinnostaa lukaista niin juttu löytyy täältä: http://fatinbkk.blogspot.fi/2014/02/sosiaalisen-wiglaamisen-jalo-taito.html

    Itse en myöskään jaksa pahemmin bilettää ja se oli kyllä aikamoinen vedenjakaja sitten tuolla Thaimaassa. Mutta minkäs mahtaa, jos ei nappaa niin ei! Itsekin sitten matkustelin todella paljon ja käytin rahaa elämyksiin, en viinan 🙂

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, lokakuu 29, 2014 at 23:11

      Voi Katja, ihana kirjoitus! Tuon pistän kirjanmerkkeihin ja luen aina kun alkaa ahdistamaan. :3 Meillä on tosiaan samoja probleemia täällä. Tyypit Tsekeistä ja Ranskasta myös tykkää viettää aikaa keskenään ja kadota jonnekin mitä en tajua ollenkaan. Mitä järkeä edes lähteä vaihtoon jos meinaa vain hengailla niiden omien kavereiden kanssa. Tiedän satavarmasti ettei meidän ranskikset ole varmaan saanu kahta kaveria enempää koska ne ei edes PUHU kenellekään.
      Ja kyllä, maksan mielummin yöstä Hiltonissa, vuokra-auton viikonlopun reissulle, bensoja Reykjavikiin kuin jään tänne Posthusbariniin kalliille kaljoille. En ees tykkää kaljasta! Enkä siitä bilettämisestä.

      • Reply Katja torstai, lokakuu 30, 2014 at 17:03

        Hihii! ^_^

        Tai siis mälsää tosiaan, että jostain alkoholista ja epäsosiaalisuudesta tulee tuollaisia juttuja kun kuvittelee, että vaihto on juuri se hetki kun porukka bondaa ja tekee kaikkea yhdessä. Ja sitten porukka nysvääkin keskenään eikä puhu englantia. Onneksi tässäkään asiassa ei tarvitse olla yksin! 🙂

        • Reply Maarit Johanna perjantai, lokakuu 31, 2014 at 02:00

          Sano muuta. Mutta onneksi meillä alkaa nyt alkuvaiheiden jälkeen olemaan muitaki joilla ei se baareissa roikkuminen enää niin paljoa kiinnosta 🙂

  • Reply Jenni / Globe Called Home keskiviikko, lokakuu 29, 2014 at 21:24

    Mulla on sama fiilis ollut tuosta kielipäästä, että pidin itseäni todella huonona kielten oppijana, mutta jotenkin viettää kaiket päivät sen kielen ympäröimänä niin se sitten huomaamatta valuukin päähän.

    Suomalaiset kaverit on niin tärkeitä ton kulttuurishokin handlaamisessa.

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, lokakuu 29, 2014 at 23:19

      Tuo kielen valuminen on ihan loistava juttu! Tuli heti mieleen että haluaisin muuttaa vaikka Norjaan joskus kesäksi oppimaan lisää kieltä koska en mie pari kertaa viikossa tunnilla käymisellä opi yhtään mitään.
      Ja olet niin oikeassa. En tiedä olisinko selviämässä yhtä hyvin ilman kaveria 🙂

    Leave a Reply