Tbilisi: Georgian pääkaupunki on kiehtova ja helppo matkakohde

Lennot yhteistyössä airBaltic

Georgian pääkaupunki Tbilisi oli paljon enemmän ja kaikkea muuta kuin odotin. Ennen matkaani Tbilisiin mielikuvani Georgiasta pohjautuivat pitkälti kokemuksiini sen naapurimaasta Azerbaidzanista – Azerbaidzanissa pääsin aikoinaan vierailemaan pääkaupunki Bakun lisäksi hyvin mielenkiintoisissa paikoissa ympäri maata tehdessäni opinnäytetyötäni sen maaseutumatkailun kehittämisestä. Odotin Tbilisin olevan hyvin paljon Bakun kaltainen.

Tbilisi kuitenkin yllätti heti ensi tuntumasta lähtien. Se oli jotenkin kotoisampi ja helpommin lähestyttävä kuin Baku eikä se isotellut millään erikoisen mallisilla pilvenpiirtäjillä tai maailman korkeimmilla lipputangoilla. En tosin osaa sanoa tekisikö se niin, jos sillä olisi yhtä paljon öljyrahaa kuin Azerbaidzanilla. Ja on myös sanottava, että osaltaan se helpompi lähestyttävyys johtuu varmasti siitä, että turismi on Georgiassa ihan eri levelillä kuin Azerbaidzanissa ja täällä turistit osataan ottaa monella tavalla paremmin huomioon kuin sen naapurimaassa.

Yhtäläisyyksiäkin on toki helppo löytää – helpoimmin ehkä esimerkiksi ruokakulttuurista. Perusraaka-aineet ja maut tuntuvat olevan näissä kahdessa maassa pitkälti samoja: yksinkertaisesti maustettua lihaa, täytettyjä dumplingeja, vaaleaa leipää ja tuoreita yrttejä joka ruuan kanssa.

 

Tbilisi Georgia matka kokemuksiaTbilisi Georgia matka kokemuksia

 

Tbilisi on loistokohde pitkäksi viikonlopuksi tai muutaman päivän orientoitumiseen ennenkuin matka jatkuu esimerkiksi Georgian upeisiin luontokohteisiin. Tekemistä ja näkemistä riittää varmasti – tsekkaa ainakin nämä!

 

Tbilisin vanhakaupunki on täynnä rappioromantiikkaa

Tbilisin vanhakaupunki nousee jyrkkää kukkulan rinnettä ylöspäin kohti Narikalan linnoitusta. Sen pienet kujat ovat täynnä koristeellisia ja värikkäitä arkkitehtuurin kerrostumia, monissa taloissa on puusta veistetyt suuret parvekkeet.

Vanhaakaupunkia on restauroitu osittain ehkä vähän liiankin innokkaasti, mutta kurkistelemalla sisäpihoille ja julkisivujen taakse näkee siloisen pinnan takana ränsistyvät nurkat, lohkeilevat seinät ja rapisevat maalipinnat.

Vanhastakaupungista löytyy paljon matkailijaystävällisiä kahviloita ja ravintoloita, samoin kuin heti sen alapuolelta Meidan Squarelta lähtevältä Jan Shardeni -kävelykadulta ja vähän matkan päästä Erekle Streetiltä.

Toisella puolella vanhakaupunki rajoittuu Abanotubani-nimiseen alueeseen, jonka tunnistaa kylpylöiden pyöreistä tiilikupoleista – ja haistaa rikinkatkusta. Rikkikylpylöistä lisää alla.

 

Tbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksiaTbilisi Georgia matka kokemuksiaTbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksiaTbilisi Georgia matka kokemuksia

 

Rikkikylpyyn rentoutumaan

Tarinan mukaan Tbilisi on rakennettu näille sijoilleen nimenomaan rikkivesilähteiden vuoksi ja kaupungin nimikin tarkoittaa lämmintä paikkaa. Kuumavesilähteet (vesi todella on kuumaa – noin 40-50-asteista) ja niiden päälle rakennetut kylpylät sijaitsevat pienellä alueella vanhankaupungin länsipuolella. Rikkikylpy on ihan must Tbilisissä – kokeile joko yleistä kylpylää tai vuokraa oma kylpyhuone jostakin monista kylpylöistä. Yksityisiä kylpyhuoneita on eri kokoisia yhdelle, kahdelle, koko perheelle tai vaikka isommallekin porukalle. Niin yleisiin kuin yksityisiinkin kylpyihin voi tilata lisäksi hieronnan tai pesun. Rikkiveden sanotaan auttavan muun muassa erilaisiin iho-ongelmiin, nivelvaivoihin, ruuansulatukseen ja unettomuuteen.

Me vuokrasimme pienimmän kahdelle sopivan kylpyhuoneen alueen ehdottomasti kauneimmasta Orbeliani-nimisestä kylpylästä (se on tuo kuvassa oleva moskeijan näköinen rakennus). Tässä kylpylässä käy paljon turisteja, joten vastaanotossa puhutaan ainakin auttavasti englantia ja hinnastotkin ovat tarjolla englanniksi. Varaus kannattaa tehdä ainakin päivää ennen jos ehdottomasti haluaa tietyn kokoisen huoneen tai kylpeä tiettynä kellonaikana. Kylpyyn tullessa vastaanotosta voi vuokrata pyyhkeet ja pesuaineet tai tuoda omat mukanaan.

Halvimmassa, pienessä kylpyhuoneessa (noin 15 euroa / tunti) oli kahden mentävän rikkivesialtaan lisäksi suihku, vessa, pukeutumistila ja hierontataso yhdelle. Kaikki tarvittava tunnin oleiluun, mutta kuulemma sijoittamalla vähän enemmän voi saada todella upeat puitteet. Lisäksi isommissa huoneissa voi olla kuuman altaan lisäksi myös kylmävesiallas, oma sauna tai molemmat.

Kylpyhuoneessa on muuten sitten todella kuuma ja kostea ja juomavettä kannattaa varata mukaan (kylmiä juomia voi ostaa myös kylpylän vastaanotosta)!

 

Tbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksia

 

Tbilisin kaksi näköalapaikkaa

Tbilisiä pääsee katselemaan korkeuksista kahdestakin paikasta. Narikalan linnoitukselle voi reippailla Abanotubanin kylpylöiden takaa tai köysihissillä Kura-joen toiselta puolelta (hissi siis ylittää vanhankaupungin ja joen). Ylhäällä on näköalojen lisäksi 300-luvulla rakennetun linnoituksen muurit ja kahvila. Vähän pidemmälle kävellessä vastaan tulee valtava Äiti Georgia -patsas, matkamuistokojuja ja kasvitieteellinen puutarha.

 

Tbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksia

 

Tbilisin toiselle näköalapaikalle, Mtatsmindan kukkulalle, on vähän pidempi nousu. Sen voi taittaa joko jalan tai köysiradalla junan kyydissä. Ylhäältä löytyy etenkin paikallisten perheiden suosiossa oleva huvipuisto sekä maisemaravintola.

 

Tbilisi Georgia matka kokemuksiaTbilisi Georgia matka kokemuksiaTbilisi Georgia matka kokemuksia

 

Dry Bridge -markkinat

Kirpputoripöydät ja -viltit levittäytyvät päivittäin Dry Bridge -sillan jalkakäytäville ja sen viereiseen puistoon. Täällä on myynnissä jos jonkinlaista mielenkiintoista tavaraa: kaikenlaista antiikkia, sotahistoriallisia esineitä, vanhoja kameroita ja muita härpäkkeitä, koruja, astioita, leluja, kirjoja ja paljon muuta.

 

Tbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksia Tbilisi Georgia matka kokemuksia

 

Käytännön vinkit Tbilisin kävijälle

✤ Suomen kansalainen ei tarvitse Georgiaan viisumia ja maahantulomuodollisuudet hoituvat nopeasti ja kevyesti.
✤ Georgian valuuttaa ei saa yleensä vaihdettua Suomessa, mutta keskustasta löytyy useita automaatteja ja yllättäen vanhankaupungin rahanvaihtopisteet vaihtavat euroja lareiksi hyvällä kurssilla. Myös luottokortti käy melkein kaikkialla.
✤ Taksit kentältä keskustaan ottavat yleensä vastaan myös euroja tai dollareita. Taksimatkasta pitää tinkiä ja 15 euroa on melko käypä hinta.
✤ Hintataso Tbilisissä on muuten huomattavasti halvempi kuin Suomessa, mutta ei turistialueilla kuitenkaan mikään hullunhalpa.
✤ Päiväretkiä muualle Georgiaan ei tarvitse varata etukäteen, niitä on helppo ostaa paikan päältä hotellin kautta tai suoraan vanhankaupungin retkikojuista.

 

 

*airBaltic lentää Suomesta Riian kautta Tbilisiin läpi vuoden. Talviaikaan lentoja on 2-3 kertaa viikossa, kesäaikaan parhaimmillaan päivittäin!
Varaa lentosi täältä

 

Previous Post Next Post

38 Comments

  • Reply Terhi 4.11.2018 at 10:58

    Tuo rikkikylpy kuulostaa ihan hyvältä idealta. Suunnitelmissa on matka Tbisisiin, mutta toteutumisaika on vielä auki.

    • Reply Emma 5.11.2018 at 12:42

      Rikkikylpy oli tosi hauskaa, ja kiva oli kylpeä ihan omassa rauhassa!

  • Reply Sateenmuru 4.11.2018 at 17:24

    Kiehtovan oloinen paikka ja erityisen näköisiä rakennuksia ja yksityiskohtia! Lähtisin mielelläni heti.
    P.S. Meinasinkin juuri kysyä, että kuinka sinne pääsisi kätevimmin, mutta näinkin tuossa aivan lopuksi Air Balticin. : )

    • Reply Emma 5.11.2018 at 12:46

      Itse lensin tosiaan airBalticin sponsoroimana, joten tietenkin suosittelen sitä 🙂 Mutta ihan oikeastikin airBalticilla on kyllä hyvät lähes päivittäiset yhteydet Tbilisiin 🙂

  • Reply Sini 4.11.2018 at 18:40

    Myös Ukraine Airlines ja Turkish Airlines lentää tuonne. Minä myös ihastuin Georgiaan. Bakun jälkeen oli todella kotoisampi tunnelma.

    • Reply Emma 5.11.2018 at 12:47

      Bakusta en jotenkin ollenkaan saanut otetta eikä se tuntunut ollenkaan niin helpolta (siis hyvällä tavalla juuri sellaiselta mutkattomalta ja kotoisalta) kuin Tbilisi.

  • Reply Piyya 4.11.2018 at 19:20

    Nuo suippokattoiset talot näyttää niin hellyttävillä ja kivalle yläilmoista katsoen.
    Georgiaa ja Romaniaa on kyllä hehkutettu viime aikoina usean bloggaajan toimesta. Ja oma kiinnostus on ainakin noussut. Hyvän vinkkilistan oot vielä tohon loppuun koonnut ?
    Tbilisi oli omillakin listalla meidän tämän vuoden naisten matkakohteeksi. Ehkä ensi vuonna ?

    • Reply Emma 5.11.2018 at 15:50

      Tbilisi on kyllä ihan mahtava kohde vaikka vaan pitkäksi viikonlopuksi (jos vaan saa lennot edullisesti)!

  • Reply sailaway 4.11.2018 at 19:41

    Olipa kiva lukea vinkkejä! Georgia/Tbilisi matkalistallani lähitulevaisuudessa ?

    • Reply Emma 6.11.2018 at 11:43

      Kiva kun tykkäsit! 🙂

  • Reply Laura 4.11.2018 at 20:21

    Just tuollainen vähän ränsistyneisyys ja rosoisuus ovat minusta jotenkin kiehtovia kun käy reissussa. Huokuvat elettyä elämää ihan erilailla kuin tuliterät hotellit. Pakko myöntää, että en edes tiennyt missä tämä maa sijaitsee ja piti googlettaa 😀 Mielenkiintoiselta paikalta vaikuttaa, en ole koskaan kuullut kenenkään lomailleen tuolla!

    • Reply Emma 6.11.2018 at 11:46

      Georgia on ihan selkeästi nouseva matkakohde ja itse tuntuu, että viime aikoina siihen on törmännyt monessa yhteydessä! Georgiassa on pääkaupungin lisäksi huikeita luontokohteita ja esimerkiksi viini-ihmiset pitävät jo pelkästään Georgian viinejä matkustamisen arvoisina!

  • Reply espanjaan 5.11.2018 at 09:17

    Viime matkamessuilla yksi esittelijä melkein myi minulle matkan Georgiaan. Nyt, kun olen tämän lukenut, saattaa olla, että tuosta lauseesta poistuu pian tuo melkein. Tai sitten osaan jo itsekin ilman matkatoimistoja näillä hyvillä neuvoillasi.

    • Reply Emma 6.11.2018 at 19:33

      Tbilisi oli tosiaan yllättävän helppo, varmasti osaa tehdä matkan itsekin jos on jo Euroopassa matkustanut!

  • Reply Tatjaana 5.11.2018 at 21:52

    Tbilisi, muistan tämän sanan isäni ja äitini ainoalta ulkomaanmatkalta yli neljäkymmentä vuotta sitten.

    Rikkikylpylät kiinnostaisivat minua tänä päivänä.

    • Reply Emma 6.11.2018 at 19:34

      Olipa ihana muisto! Minkäköhänlainen paikka Tbilisi on ollut 40 vuotta sitten..

  • Reply Päivi 6.11.2018 at 22:21

    Vaikuttaa mielenkiintoiselta paikalta, vielä rosoinen ja jollain lailla alkuperäinen. Matkaa sinne voisi hyvinkin harkita, rikkikylpy kuulostaa erikoiselta.

    • Reply Emma 7.11.2018 at 16:52

      Joo, rosoisuutta löytyy kyllä! Rikkikylpy on ihan ehdoton juttu!

  • Reply heidi 7.11.2018 at 09:48

    Olen haaveillut Georgiasta jo pitkään, ja tämä postaus vain pahensi kuumetta päästä sinne. Varsinkin nuo Tbilisin rouheat kadut. Tavoitteena olisi matkata tuonne maitse, joten hieman suunnittelua matka vaatii.

    • Reply Emma 8.11.2018 at 21:33

      Maitse Georgiaan kuulostaa kyllä ihan hurjan mielenkiintoiselta – joskin myös pitkäkestoiselta 🙂

  • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 9.11.2018 at 14:24

    Oioi, Georgia kiinnostaa ja kovasti! Olen kuullut pelkkää hyvää maasta ja ei tämäkään postaus yhtään lievittänyt matkakuumetta. :’D

    • Reply Emma 11.11.2018 at 11:26

      Georgia tuntuis olevan kyllä ihan mahtava matkailumaa!

  • Reply Terhi 10.11.2018 at 08:12

    Georgia on kyllä listallani ja sinne vielä matkaankin kunhan ehdin. Kuvasi ovat kyllä niin houkuttelevia että…

    • Reply Emma 11.11.2018 at 11:27

      Toivottavasti itsekin matkustan Georgiaan vielä uudelleen 🙂

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA 10.11.2018 at 12:25

    Kyllä mä niin lähtisin tuonne! AirBalticia olen käyttänyt useasti ja firma tuo kivan lisän Helsinki-Vantaan yhteyksiin maailmalle.

    • Reply Emma 11.11.2018 at 11:29

      airBalticilla on kyllä tosi mielenkiintoisia kohteita – ja ihan loistavaa että lentoja on myös Tampereelta ja Turusta monta kertaa viikossa! 🙂

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY 10.11.2018 at 13:38

    Ooo, vitsi mä halaun tuonne! 🙂 Just Budapestistä tulleena mulla on soft spot rikkikylvyille. Todella kaunis se teidän vierailema kylpylä. Thibilissä näyttää olevan just sellaista tunnelmallista rappioromantiikkaa, joka vetoaa muhun tosi paljon.

    • Reply Emma 11.11.2018 at 20:30

      Jälkikäteen jäi kyllä kaivelemaan, että ois pitänyt sijoittaa enemmän ja katsoa millaisen hienon kylpyhuoneen olisi saanut. Mutta kun ei toisaalta yhtään tiennyt etukäteen mitä on odotettavissa, niin lähdettiin sillä halvalla perusvalinnalla liikkeelle. Rappioromantiikkaa Tbilisissä tosiaan piisaa!

  • Reply Anna K. - Kaukaa haettua 10.11.2018 at 21:36

    Mielenkiintoinen! Mukavan eksoottisen oloinen turvallisella tavalla. Kirpparit kierrän aina, ihan vain hiplaamassa kaikkea vanhaa tavaraa. Rikkikylpyyn menisin myös, tosin pahoin pelkään että munapierun haju sisältyi elämykseen. 😀

    • Reply Emma 11.11.2018 at 20:31

      Joo, nimenomaan tätä: vähän perus-Eurooppaa enemmän eksotiikkaa, mutta kuitenkin tosi helppoa ja turvallista! Munapierun haju oli yllättävän mieto! 😀

  • Reply Anna-Katri / Adalmina's Adventures 10.11.2018 at 22:46

    Tbilisi, varsinkin sen vanhakaupunki kaikkine niine rappioromanttisine rakennuksineen ja kukkaköynnöksineen on ihastuttava. Ja georgialainen ruokakulttuuri vie mennessään, harmi vain että annokset olivat kaikissa ravintoloissa niin isoja että soolomatkailija veti itsensä joka kerta ihan ähkyyn. 🙂

    • Reply Emma 12.11.2018 at 11:32

      Ruoka on kyllä tosi herkullista! Yleensä matkustan yksin, mutta tänne satuin mieheni kanssa ja oli ihanaa kun sai tilata kaksin verroin ruokaa jaettavaksi ja maisteltavaksi! 🙂

  • Reply Antti / Lanttimatkat 11.11.2018 at 09:16

    Georgia, Hinkalit, ruuat, hatchapurit ja kaikki tuo kaunis ihanuus! Mitä enemmän luen niin sitä enemmän haluan Georgiaan. Upea näköistä!

    • Reply Emma 12.11.2018 at 11:33

      Teidän täytyy kyllä ottaa varmaan ensi vuonna suunnaksi Georgia! 🙂

  • Reply Outi / Maa Quzuu 11.11.2018 at 12:13

    Georgia on kiinnostanut hurjasti jo pitkään, ja nyt vielä vähän enemmän! Kylpyläfanina tuollaiset upeat puitteet houkuttelevat erityisesti. Hauska systeemi että voi varata oman huoneen. Perheellehän tuollainen olisi mainio!

    • Reply Emma 12.11.2018 at 11:34

      Munkin mielestä ihan parasta! Mä en oo jotenkin sellaisen yleisen saunomisen ja kylpemisen ystävä eikä olisi varmaan tullut mentyä jos tuota mahdollisuutta yksityishuoneeseen ei olisi ollut. Se oli tosi jees!

  • Reply Marjo 27.11.2018 at 19:27

    Joulukuussa lähdetään tbilisiin ja laskettelemaan Gudauriin. 1. Matka Georgiaan jota odotan innolla.

    • Reply Emma 3.12.2018 at 10:01

      Oi miten hienolta kuulostaa! Nauttikaa Georgiasta ja toivottavasti ehditte nähdä ja kokea paljon!

    Leave a Reply