Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150

Päänsärkyä ja tähtiä Kilimanjarolla

Ensimmäinen yö Kilimanjaron vaelluksella oli kylmä. Pakkasta ei onneksi vielä ollut, mutta yllätyin, että lämpötila yöllä oli vain +4.  Kilmanjaron vaellus oli alkanut edellisenä päivänä pienten mutkien kautta, mutta tänään matka jatkuisi yhdessä porukassa kohti seuraavaa leiriä. Nyt näin leirimmekin ensimmäistä kertaa päivän valossa. Eilen leiriin saapuessamme oli jo pimeää, mutta nyt saimme ihailla Kilimanjaron huippua aamuauringossa. Selvitäänkö me oikeasti tuonne asti?

Sekimba Camp

Vaikka yö oli ollut kylmä, aamulla aurinko lämmitti sen verran, että shortseissa lähdimme liikkeelle. Ennen liikkeelle lähtöä kantajat esiteltiin meille ja kerrottiin kuka kantaa mitäkin. Kukaan heistä ei siis ottanut sattuman varaisesti jotain nyssäkkää kantoon, vaan jokaisella oli oma tehtävä. Meitä oli 10 hengen ryhmä, suomalainen matkanjohtaja sekä paikallinen pääopas Deo ja apuopas Gedi kantajajoukon lisäksi. Olin jo edellisenä päivänä tutustunut omien tavaroideni kantajaan Alfrediin, jonka tehtäviin kuului myös auttaa ruoan tarjoilussa.  Mietin siinä esittelyä katsellessa, että työllistämme melkoisen joukon paikallisia. Kaikki he ovat täällä sen takia, että meidän unelmamme toteutuisi.  Kantajan työ on haluttua hommaa ja siitä maksetaan paremmin kuin monesta muusta työstä. Raskasta se toki on ja suurin on kantajista oli miehiä. Naisiakin toimii jo tänä päivänä kantajana, mutta heitä ei Kilimanjaron rinteillä näkynyt. Muutamaa vuotta aikaisemmin Nepalissa heitä jo näkyi.

Kantaja Kilimanjarolla

Kohti Second Cavea

Polku oli alkumatkasta samanlaista hiekkapolkua kuin edellisenä päivänä, mutta mitä ylemmäksi nousimme sitä kivikkoisemmaksi polku muuttui. Matkalla näimme erilaista kasvillisuutta sekä kameolentin. Olimme iltapäivällä jo hyvissä ajoin Second Cave -leirissä (3450 m). Leirin lähellä oli luola, josta leiri oli ilmeisesti saanut nimensä. Kävimme kurkkimassa sinne, ja kuulimme, että armeijan pojat siellä joskus yöpyivät. Korkeus alkoi tuntumaan orastavana päänsärkynä. Muistutin itseäni juomisen tärkeydestä. Päivässä tulisi nauttia nestettä n. 4 litraa. Iltapäiväteen jälkeen teimme akklimatisoitumisnousun 150 metriä ja palasimme takaisin leiriin. Kehoa oli hyvä totuttaa ohueen ilmanalaan.

Second Cave

Mawensi mountains

Seuraava yö oli kylmä; pakkasta -2,5 astetta. Päänsärkykin jatkui. Olo piristyi ja päänsärkykin kaikkosi, kun lähdimme kohti seuraavaa leiripaikkaa. Reitti meni ylös ja alas. Maasto oli muuttunut kivikosta matalaksi kanervikoksi.

Sateiden muovaama uoma reitin varrella

Sateiden muovaama uoma reitin varrella

 

Kilimanjaro pilvien peitossa

Kilimanjaro pilvien peitossa

Kikelewa Caves

Nousimme Kikelewa Cavesille (3600 m) ja olimme siellä jo samalla tasolla pilvien kanssa. Ruoan jälkeen olo oli hieman hutera, joten päätin oppaan kanssa, että jätän iltapäivän akklimatisoitumisnousun väliin. Voimia kannattaisi säästellä tulevia koitoksia varten ja vettä pitäisi juoda enemmän. Mieli oli jo maassa, että tähänkö tämä nyt tyssää. Fiilikset menivät aikamoista vuoristorataa koko ajan. Loppujen lopuksi iltapäivän trekkaukselle lähti vain kolme tyyppiä. En ollut siis ainoa, jolla alkoi olla vuoristotaudin oireita. Muiden käydessä kävelyllä, me istuskelimme messiteltassa, söimme popcornia ja joimme teetä. Kun reipas kolmikko saapui takaisin leiriin, oli kokki apureineen valmistanut meille illallisen. Sen jälkeen katselimme niskat naksuen tähtitaivasta ja linnunrataa. Miten se näyttikin täällä päin maailmaa ihan erilaiselta kuin Koti-Suomessa. Sitten oli taas aika toivottaa Usiku mwema eli hyvää yötä!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Tiina Hakkarainen keskiviikko, syyskuu 21, 2016 at 06:53

    Ja jatkuu?

  • Reply mertsik torstai, syyskuu 22, 2016 at 20:25

    Juuri näin, tästä tuli jatkokertomus 🙂

  • Leave a Reply