Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Ajatuksia Itävalta Matkakertomus Slovakia Soolomatka Unkari

Soolomatkan kohtaamiset tekivät reissusta ikimuistoisen

perjantai, heinäkuu 27, 2018

Kun lähdin soolomatkalle en ladannut liikaa odotuksia uusien ihmisten tapaamiseen. Minulle olisi ollut täysin ok hengata yksin reilu viikko – lukea, kirjoittaa, valokuvata, kuunnella musiikkia ja ihastella maisemia. Olen seurallinen ihminen, mutta välillä oikein tunnen että nyt on pakko olla yksin. Ehkä se, että olen ainut lapsi on opettanut minut yksinoloon jo pienestä pitäen. Kesä oli ollut niin hektinen, että lomani alussa tunsin että yksinolo olisi nyt poikaa. Jos nyt kertoisin sille stressaantuneelle reissumimmille, että etpäs muuten tule olemaan yksin seuraavaan viikkoon, en ole ihan varma olisiko hän ollut onnellinen vai kauhuissaan.

Aloitin reissuni Itävallan Salzburgista ja buukkasin ensimmäisen yön hieman ylihinnoitelluista guesthousesta. Tarvitsin omaa rauhaa, joten hostelli ei ollut hyvä vaihtoehto. The Little Guest House oli aivan ihana paikka, ja olin oikein tyytyväinen valintaani kovasta hinnasta huolimatta. Nähtävyyksille pääsi näppärästi majatalon pyörällä ja kaikki oli kävelymatkan päässä, mutta sopivan kaukana kaupungin hälinästä.

Seuran löytäminen oli heti matkan alussa tavattoman helppoa. Menin Salzburgissa ensimmäiselle nähtävyydelle Hellbruniin, ja jo ennen turistikierroksemme alkamista törmäsin keski-ikää lähestyvään amerikkalaiseen Beniin. Ben kysyi miten menee, minä vastasin että hyvin, mitä nyt aika kuuma on, ja siitä alkoi keskustelu säästä. Smoothisti kiersimme oppaan kanssa pitkin suihkulähdepuistoa samalla toisiimme tutustuen. Ensin ajattelin, ettei minulla ja entiseksi baseball-pelaajaksi itseään tituleeranneella Benillä ollut mitään yhteistä, mutta väärässä olin. Matkustelu tietysti yhdisti meitä ja siitähän riitti puhuttavaa. Kierroksen päätyttyä Ben kysyi haluaisinko kiivetä lähikukkulalle ja koska minulla ei ollut kiire mihinkään lähdin mukaan. Nälkä oli kuitekin kova eikä alueella yhtä ainutta avointa ravintolaa, joten lähdimme kiipeämisen jälkeen kohti keskustaa. Olin tullut puistoon pyörällä, joten nopeuden maksimoimiseksi Ben joutui kyysäämään minut keskustaan. Reilun neljän kilometrin matka tuntui siinä tarakalla istuessa poikkeuksellisen pitkältä ja kiviseltä, mutta hymy oli silti herkässä.

Hellbrunin palatsissa kannattaa ehdottomasti osallistua suihkulähdekierrokselle – saattaa jopa törmätä seuraavan päivän reissuseuraan.

Amerikkalaisten älytön sosiaalisuus on aina välillä tuntunut minusta hirvittävän päälleliimatulta. Benin kanssa hengatessani huomasin, että jatkuva papatus ja uusiin ihmisiin tutustuminen vain tulee niin luonnostaan, että sitä on hankala estää, vaikka vierustoveri katselisi touhua vaivaantuneena. Annan esimerkin: olimme juuri istuutuneet pöytään kun Ben huomasi kadulla Yale-lippalakkiin sonnustautuneen eläkeläismiehen kahden kuvankauniin tyttärensä kanssa. Hän huusi HEY ja heilutti kättään miehelle. Tämä tuli pöytämme viereen hymyillen, ja Ben rupesi selittämään siitä, kuinka hänkin kävi Yalen yliopiston ja halusi tietää kaiken vanhan miehen linkistä entiseen opinahjoonsa. Seurasi pitkä keskustelu miehen lapsenlapsen urasta baseball-joukkueessa, jossa ilmeisesti myös Ben oli aikoinaan pelannut. Lopulta kanadalaiseksi osoittautunut poppoo lähti ja Ben meni vessaan. Yksin pöydässä istuessani he saapuivat takaisin ja kysyivät mihin ystäväni oli mennyt. Tässä välissä oli ihan pakko tarkentaa että tapasin hänet noin kaksi tuntia sitten ja vessaan vaan. Kanukit olivat tulleet takaisin, jotta saisivat yhteiskuvan Benin kanssa!

Untersbergin huipulla!

Seuraavana päivänä lähdimme valloittamaan Salzburgin vieressä sijaitsevaa Untersbergin vuorta, ja Benin sosiaalisuuden vuoksi seurasi uusi hassu kohtaaminen. Vaelluksen jälkeen istahdimme paikallisen kuppilan pöytään, jossa istui kaksi möreä-äänistä kolmissakymmenissä olevaa miestä. Jos olisin ollut pöydässä yksin, olisin hyvin todennäköisesti vaan tervehtinyt ja keskittynyt sen jälkeen kirjaani (wink, Bookbeat on erinomainen ajanviete yksin matkatessa, kirjat saa ladattua offlineen ja niitä voi lukea puhelimesta e-kirjoina tai kuunnella äänikirjoina), mutta Benin sosiaalisuuden myötä kerroimme kaikki elämäntarinamme ja samalla selvisi, että istuimme siinä kahden ammattioopperalaulajan kanssa.

Lue tästä vinkkini Salzburgiin!

Ikimuistoiset päivät Fulpmesin vuorilla

Huipulla tuulee! 2611 metrin korkeudessa ei epäonneksemme näkynyt mitään muuta kuin pilviä.

Salzburgista lähdettyäni sanoin heipat Benille, joka jatkoi matkaansa Kroatiaan katsomaan jalkapallon MM-finaalia ja minä puolestaan Innsbruckiin fiilistelemään lisää vuoria. Saavuin Innsbruckiin rinkkani kanssa iltapäivästä ja lounaspaikan jonossa bongasin seuraavan tuttavuuden. Innsbruckista kotoisin oleva Mike vinkkasi että saisin opiskelija-alea jos vain näyttäisin korttini. Myöhemmin minulle tuli juttelemaan myös hänen kaverinsa Philipp. Molemmat vaikuttivat normaaleilta, joten annoin Facebookini ja sovimme Innsbruck-kierroksesta seuraavalle päivälle. En arvannut miten surkea nettiyhteys minulla olisi seuraavat päivät, ja että itse asiassa Fulpmesissa olisi niin kivaa, ettei Innsbruckiin lähtö edes kävisi mielessäni.

Saavuin hostelliini, Doug’s Mountain Getawayhin 10 minuuttia ennen MM-finaalin alkua. Hostellin kaikki vieraat olivat kerääntyneet ison screenin ääreen, ja en siinä pimeydessä oikein edes erottanut miltä tulevien päivien seurani näyttää. Bondasin heti saksalaisen Saran kanssa, jonka kanssa kommentoimme amatöörityylillämme pelin tapahtumia. Viiden hengen irkkupoikalauma toivoi meidän varmaan tukkivamme turpamme, sen verran tuimaa katsetta tuli. Pelin päätyttyä Ranskan hyväksi kirosimme kaikki Kroatian tappiota. Pelasimme Cards Against Humanityä (olin kaikkia oletuksia vastaan surkea tässä pelissä) ja joimme vähän Radlereita. Kaikki hostellin asukit vaikuttivat ihanan samanhenkisiltä kuin minä. Oli myös kiva olla ikätovereideni kanssa, vaikka päivät Benin seurassa olivatkin olleet varsin opettavaisia.

Kun Sara sitten lähti seuraavana päivänä kohti kotiaan Wieniä olin koko hostellin ainut naisvieras. Tulen kundien kanssa hyvin toimeen, joten se ei minua haitannut. Lähdimme seuraavana päivänä poikien kanssa koko päivän kestäneelle vaellukselle, mikä oli oikein antoisaa.

Lue lisää: Onnistuneet eväät aktiivilomaan Alpeilla 

Sosiaalisuutta kellon ympäri Wienissä ja tarpeellista yksinoloa Bratislavassa

Innsbruckissa jatkuva sosiaalisuus oli niin kivaa, että en enää kaivannut yksinoloa yhtään. Vähän haikein mielin jatkoin matkaani Innsbruckista Wieniin, vaikka olinkin jo sopinut Saran kanssa että punkkaisin hänen luonaan. Local guide on aina parempi kuin kartta kourassa turistinähtävyyksien tuijottelu, tosin aika paljon Wienistä saattoi myös jäädä näkemättä. Hengailimme muun muassa Saran yliopistolla, Praterin klubilla ja paikallisessa maauimalassa liki tunnin päässä keskustasta. Siinä monia Saran kavereita tavatessa unohdin täysin ensimmäisen Wien-kontaktini Vanessan, jonka olin tavannut jo Salzburgissa.

Lue lisää: 5 vinkkiä Itävaltaan

 

Wienin jälkeen tunsin kaipaavani yksinoloa. Olin ensimmäisellä soolomatkallani, enkä ollut periaatteessa viettänyt yhtäkään hetkeä junassa istumista lukuun ottamatta yksin. Niinpä varasin Bratislavasta hotellista single roomin enkä edes yrittänyt tutustua keneenkään. Syöminen yksin, nähtävyyksien kiertely yksin ja aikaisin nukkumaan meneminen tuntui oikein hyvältä. Bratislavan visiitti oli todella tehokas ja nopea, vietin kaupungissa kokonaiset 16 tuntia. Ei mitään spessua nähtävää, kaupungista tuli mieleen Tallinna.

Soolomatkailijan itsetunto koki kolhun Budapestissa

Soolomatkani viimeinen etappi oli Budapest, jossa kaikki ei mennyt ihan niin putkeen kuin muualla. Punkkasin halvassa hostellissa Pestin bailualueella, minkä olisi ehkä pitänyt soittaa kelloja jo varausvaiheessa. Kun saavuin hostelliin, siellä ei ollut ketään. Oli lauantai, joten hostellinpitäjä ehdotti, että ostaisin liput pub crawlille. Wienissä vietetty bileilta painoi vähän vieläkin, joten viisi ilmaista shottia ei houkuttanut vaan lähinnä puistatti minua. Lähdin yksin kiertämään kaupunkia illan suussa. En halunnut ottaa paineita vaan rennosti kiertää pitkin keskustaa ja vahingossa eksyä kiinnostaviin paikkoihin. Tämä suunnitelma meni täysin pieleen.

Olin juuri saapunut Tonavan rannalle kun älytön tuuli tarttui mekkooni ja paljasti pakarani muutamalle turistille. Tuuli yltyi parissa sekunnissa niin kovaksi että tunsin lähteväni lentoon. Painoin vastatuuleen alas sillalta kanavan rantaan ja seurasin ihmismassaa. Se oli suuri kaveriporukka matkalla yhteiselle illalliselle, mietin hiljaa mielessäni. Horisontissa siinsivät tummat pilvet ja kaukana salamoi. En vieläkään tiedä miksi hemmetissä päätin lähteä tuulen hieman laannuttua sillalle kohti Budaa, täysin eri suuntaan kuin missä majoitukseni oli. Olin noin puoli välissä siltaa kun tippui ensimmäinen pisara ja parin sekunnin päästä tuli rankkasade. Ihmiset säntäilivät päättömästi sateen suojaan ja minä seisoin paikallani arpoen kannattaisiko juosta Budaan vai Pestiin. Menin sillan rakenteiden alle sateensuojaan kaksi venäläisnaista seuranani, mutta kastuin tietysti silti. Kun sade hieman laantui kirmasin kohti Pestiä seuraava sateensuoja silmissäni kiiluen.

Pääsin kyllä Pestiin, mutta jalkani lotisivat vettä ja mekkoni oli litimärkä. Juoksin sisään ensimmäiseen baariin jossa oli tilaa, tilasin paikan ainoan jälkiruoan ja kirsikkabissen. Olin onneksi jo ehtinyt syödä herkullisen illallisen, sillä jälkkäri oli jotain ihan kamalaa: rommilla höystettyä keksimurua ja purkkikermavaahtoa. Siinä sitten istuin liki tunnin jälkiruokaani näykkien ja odotellen, että sade lakkaa. Salaa toivoin että joku tulisi juttelemaan kanssani.

Fiilis ei muuttunut yhtään paremmaksi kun saavuin hostellille iltakymmenen pintaan. Italialainen hostellikämppikseni piti erittäin outona sitä, että olin matkalla yksin. But why are you alone? Niin hienosti rakentunut soolomatkailijan itsevarmuuteni mureni tämän kommentin jälkeen hieman. Fiilistä ei parantanut se, että en nähnyt hostellissani yhtä ainutta soolomatkailijaa ja että olin kaikkia muita huomattavasti vanhempi.

Lauantain fiaskon jälkeen heräsin sunnuntaiaamuun älyttömän väsyneenä. Kuten todettua, hostellini oli bilealueella, joten melu oli myös sen mukainen. 18-vuotiaat italialaiskämppikseni kävivät bailaamassa ja heräsin tietysti myös heidän saapumiseensa. Doug’s Mountain Getaway oli antanut niin ruusuisen kuvan hostellielämästä, etten muistanut miten hanurista se voikaan olla.

Juostuani läpi liki kaikki Budapestin mustsee-nähtävyydet kymmenessä tunnissa ypöyksin, halusin palkita itseni menemällä vähän fancynpään ravintolaan. Livebändi soitti romanttisia balladeita ja pöydissä paloivat kynttilät, mutta en edes tuntenut kiusaantuvani. Table for one ja paras illallinen koko reissuni aikana. Siitä tyytyväisenä marssin hostellille, jonne oli raivoturisteiluni aikana saapunut 24-vuotias saksalainen tyttö Vrani. Meillä synkkasi heti, ja päädyimmekin parantamaan maailmaa aina puoleenyöhön asti. Vrani seurusteli syyrialaisen pojan kanssa ja oli töissä keskuksessa, jossa hoidettiin seksuaalisesta väkivallasta kärsineitä naisia. Hänen kohtaamisensa tuntui jotenkin todella tärkeältä.

*******************************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!

You Might Also Like

30 Comments

  • Reply Piyya perjantai, heinäkuu 27, 2018 at 10:04

    Näinhän soolomatkailijalle usien käy jos on vähänkin avoin katse.
    Itse olen joutunut / päässyt mitä mukavimpiin kohtaamissin reissuillani erityisesti nuorempana. Nyt olen ilmeisesti oppinut matkustamaan niinkin että saan olla kokonaisen viikon ihan itsekseni. Ilamn mitään kohtaamisiahan matka ei suju eikä tarvitsekaan, aina on mukava vaihtaa kuulumisia muiden matkailijoiden kanssa.
    Tuostakin reissusta sinulla on monta monituista muistoa mitä muistella ja jakaa aina sopivana hetkenä 🙂

    • Reply Emilia perjantai, heinäkuu 27, 2018 at 15:28

      Niinpä, ihan totta! 🙂 Juuri näitä kohtaamisia muistelee kaikista suurimmalla lämmöllä.

  • Reply Tiina Li perjantai, heinäkuu 27, 2018 at 16:19

    Olen reissannut soolona viimeiset 19 vuotta. Ja tosiaan haluan matkustaa yksin, en edes tavata ketään muita matkakumppaneita. Italialaiset ja muut etelä-Euroopan perhekeskeisissä kulttuureissa asuvat eivät voi ymmärtää, että ihminen voi ja haluaa matkustaa yksin. Nehän pakkautuu isolla rannallakin kaikki 5 m alueelle, vaikka olisi 100 m tyhjää tilaa. Tämäkin tuli Karibialla huomattua.

    • Reply Emilia tiistai, heinäkuu 31, 2018 at 11:29

      Haha näinhän se on! Espanjalaiset ystäväni eivät edes pysty syömään yksin ravintolassa, niin paljon se kai sotii vastaan sitä sosiaalista kulttuuria.

  • Reply Suunnaton sunnuntai, heinäkuu 29, 2018 at 12:12

    Aika huimia kohtaamisia sulla! Yksinmatkailijana saa tosiaan törmätä noihin ihmettelyihin, että ”ootko sä tosiaan yksin?”. Tansaniassa Sansibarin hotellissa monet muista vieraista tuntuivat säälivän mua, kun istuskelin ihan tyytyväisenä itsekseni selailemassa nettiä tai kuuntelemassa kirjaa. Hauskahan muidenkin kanssa oli jutella, mutta joskus on kiva olla yksin ja katsella muita ihmisiä.
    Samaan törmää myös Suomessa: olin juuri itsekseni ex tempore -reissulla Kuusamossa ja Lapissa, ja kansallispuistojen taukopaikoilla muutamakin kysyi hieman ihmetellen, että olenko mä itsekseni reissussa.
    On hauska huomata, kuinka monelle yksin reissaaminen on niin erikoista. Ihanaa, että sun sooloreissusi onnistui pääasiassa noin hyvin!

    • Reply Emilia tiistai, heinäkuu 31, 2018 at 11:31

      Näinpä. Budapestin kummastelusta opin, että pitää vaan osata suhtautua niihin kommentteihin oikeanlaisella asenteella niin ei käy kuinkaan. :—)

  • Reply Martina sunnuntai, heinäkuu 29, 2018 at 14:29

    Olipa mielenkiintoista lukea soolomatkailusta. Itselläni on soolomatkat vielä tekemättä, vaikka 30-vuotta täyttäessäni olin hyvin lähellä lähteä yksin Roomaan. Lopulta lähdin kuitenkin kahden ystäväni kanssa Ranskan rivieralle juhlimaan kaikkien meidän kolmekymppisiä ja reissu oli yksi parhaista koskaan. Ei siis kaduttanut että jäi soolomatka tekemättä, mutta hieman se kuitenkin kummittelee yhä takaraivossani. Enköhän minä siis vielä löydä itseni jonain päivänä soolomatkalta ja toivon, että vastaan tulee yhtä antoisia kohtaamisia kuin mistä kerroit tässä postauksessa. 🙂

    • Reply Emilia tiistai, heinäkuu 31, 2018 at 11:33

      Kiitos Martina, kiva kuulla! Suosittelen lämpimästi soolomatkailua, oikeastaan ainut asia mikö harmittaa on, etten ole lähtenyt matkaan yksin aiemmin! Antoisia kohtaamisia osuu kohdallesi aivan varmasti! 🙂

  • Reply Liisa sunnuntai, heinäkuu 29, 2018 at 21:05

    Ah, mä muistan ton ”oletko sä tosiaan yksin?” – ihmettelyn hyvin ensimmäiseltä New Yorkin -reissultani. Osallistuin kaupungissa konferenssiin ja tulin paikalle muutamaa päivää aikaisemmin, jotta ehtisin myös kiertelemään nähtävyyksiä. Yllätyksekseni sain useammassa paikassa – mm. Empire State Buildingissa, vapaudenpatsaalla ja Top of the Rockin lippujonossa – kuulla ihmettelyä siitä, miksi näin nuori tyttö (olin joo tosi nuori, mutta kuitenkin täysi-ikäinen) oli liikkeellä yksin ja miksei kukaan ystäväni ollut lähtenyt matkalle mukaan. Tuntui, että soolomatkailua olisi pitänyt jotenkin selitellä ja tyyliin todistella, että mullakin on ystäviä, vaikka he eivät olekaan mukana tällä matkalla ;D. Kiva, että sulla oli kuitenkin reissun aika noin monta mukavaa kohtaamista!

    • Reply Emilia tiistai, heinäkuu 31, 2018 at 11:34

      Heh joo, varmasti kaikki yksin reissaajat on joskus kohdanneet sen, Varmaan soolomatkailun koko ajan yleistyessä se kummastelijoidenkin määrä kuitenkin vähenee.

  • Reply Janni / Lentopelko maanantai, heinäkuu 30, 2018 at 10:44

    Kuulostaapa ihanilta kohtaamisilta. 🙂 itselläni on ensimmäinen soolomatka mielessä, kun matkakuume yltyy ja yltyy ja mies ei taida jaksaa reissata samaa tahtia. 😀 tekisi mieli olla pidempäänkin reissussa, mutta saa nähdä miten pitkällä reissulla tulee soolomatkaura aloitettua. Itse kyllä tykkään myös yksinolosta, enkä voisi kuvitellakaan joka päivä hengailevani muiden seurassa. 😀

    • Reply Emilia tiistai, heinäkuu 31, 2018 at 11:36

      Joo se jatkuva sosiaalisuus oli kyllä välillä vähän raskasta. Onneksi silloinkin yksin matkatessa voi vaan päättää sulkeutua omaan oloonsa esimerkiksi hotellihuoneeseen ja olla puhumatta kellekään. 😀 Lähde ihmeessä, suosittelen lämmöllä! <3

  • Reply Sandra keskiviikko, elokuu 1, 2018 at 07:11

    Sooloreissulla olen myös päässyt tutustumaan mitä mielenkiintoisimpiin ihmisiin. Kun sinun tavoin pitää mielen ja katseen avoimina, kohtaamisilta on vaikea välttyä.

    Eikä kannata muiden kommenttien antaa kolausta soolomatkailullesi. Jos joku ei voi ymmärtää, se on hänen ongelmansa. Mä viihdyn tosi hyvin yksin ja olen välillä todella erakkoluonteinen. Suomalaisille tätä ei tarvitse juurikaan perustella, mutta esim. italialaiset tekevät usein kaiken aina yhdessä, joten heistä yksin reissaaminen kuulostaa oudolta. Jatka sinä vain samaan malliin, mikä tuntuu hyvältä 🙂

    • Reply Emilia sunnuntai, elokuu 5, 2018 at 19:53

      Niinpä, espanjalaiset kaverini eivät tosiaan voi edes käydä lounaalla yksin omassa kotkaupungissaan saati reissata soolona. 😀

  • Reply Merja / Merjan matkassa keskiviikko, elokuu 1, 2018 at 18:55

    Soolomatkailu varmaan sopisi mulle, koska viihdyn hyvin yksikseni. Käyn joskus yksin leffassa tai syömässä, jos ei perheestä / kavereista kukaan halua lähteä mukaan tai olen työreissulla toisella paikkakunnalla. En ole kunnon soolomatkaa vielä tehnyt. Pari kertaa olen lähtenyt yksin vaellusmatkalle isomman ryhmän kanssa. Viikossa aika hyvin tutustuu muuhun porukkaan. Niilläkin reissuilla on muuten ihmetelty, että mites sinä yksin olet. Hauskoja kohtaamisia sinulla oli reissun aikana. Pidätkö muuten yhteyttä näihin uusiin tuttaviin?

    • Reply Emilia sunnuntai, elokuu 5, 2018 at 19:55

      Juu kyllä Facebookit vaihdettiin ja Messengerissä on vaihdeltu kuulumisia. Tosi usein kuitenkin jossain vaiheessa reissusuhteet jää sitten kuitenkin unholaan, saa nähdä kuinka käy!

  • Reply Elsa/Hakunamalife keskiviikko, elokuu 1, 2018 at 19:19

    Olipa mielenkiintoisia kohtaamisia! Parasta mun mielestä yksinmatkailussa on se, että vaikka matkustaa yksin, ei lähes koskaan tarvitse olla yksin. Paitsi aina halutessaan siihen on mahdollisuus. Lisäksi nautin siitä, kun saan tehdä päätökset itse ja mennä oman pääni mukaan. Olen myös kohdannut paljon kyselyitä siitä, olenko tosiaan ihan yksin matkalla ja miksi, mutta onneksi tuntuu, että pikkuhiljaa asenteet yksinmatkailuakin kohtaan alkaa normalisoitumaan. Toivon ainakin niin?

    • Reply Emilia sunnuntai, elokuu 5, 2018 at 19:55

      Kiitos Elsa, kiva kuulla! Kyllä varmasti alkaa.

  • Reply Anna | Muuttolintu.com torstai, elokuu 2, 2018 at 08:04

    Soolomatkailuun on helppo ihastua! Jotenkin kaikki matkan kokemukset kokee voimakkaampina, tai niin ainakin itse koin. Usein seuraa löytyy, mutta toisaalta on myös hetkiä, jolloin joutuu olemaan yksin vaikka ei huvittaisi. On se joka tapauksessa hurjan antoisa tapa matkustaa. Reissaaminen tuntuu kyllä olevan usein puheenaihe, joka yhdistää matkalla kaikkia ikäluokasta riippumatta 🙂

    • Reply Emilia sunnuntai, elokuu 5, 2018 at 19:56

      Joo huomasin tuon saman! Jotenkin sitä havannoi ympäristöä ihan eri tavalla kun kaverin kanssa matkatessa!

  • Reply Anni | Rajatapaukset torstai, elokuu 2, 2018 at 13:39

    Kiinnostavia kohtaamisia, ehkä vähän liikaakin minun makuuni 😀 Yksi tärkeä syy siihen miksi tykkään matkustaa myös yksin on se että saa ihan oikeasti olla itsekseen. No, voihan sitä onneksi aina kieltäytyä seurasta vaikka joku sitä innokkaasti tarjoaisikin.

    • Reply Emilia sunnuntai, elokuu 5, 2018 at 19:57

      Heh, ihan totta. Tai sitten voi vaan vaihtaa kohdetta ja hakeutua omaan rauhaan.

  • Reply Sofia / Project Forever torstai, elokuu 2, 2018 at 14:59

    Amerikkalaiset ovat pääsääntöisesti kyllä uskomattoman helposti lähestyttävää kansaa! En ole vieläkään tottunut small talkiin kassalla ja hämmennyksissäni yleensä saan soperrettua jonkinlaisen vastauksen. Muutama vuosi takaperin Amsterdamin juna-asemalla uusiseelantilainen mies tuli meille juttelemaan niitä näitä, ja hänen suosituksensa perusteella rakentui seuraava reissusuunnitelmamme. Matkoilla tapahtuneet kohtaamiset jäävät kyllä ihanina muistoina mieleen. Mitähän se kertoo meidän suomalaisten sulkeutuneesta kulttuurista? 😀

    • Reply Emilia sunnuntai, elokuu 5, 2018 at 19:58

      Joo, allekirjoitan tuon! Tai se, että jos joku kysyy How are you, siihen ei tosiaan tarvitse alkaa selittää koko viikon kommelluksia, koska kysyjä ei todennäköisesti ole siitä kiinnostunut 😀

  • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA JA ALOE VEERAAP perjantai, elokuu 3, 2018 at 10:19

    Olipa kiva lukea sun kokemuksia soolomatkailusta ja kiva huomata, että seuraa löytyi helposti lukuun ottamatta kirsikkaolut iltaa! 🙂 Mie oon jonkun aikaa jo pohdiskellut, että pitäisikö lähte yksin jonnekin, mutten sitten oo jotenkin uskaltanut. Tää oli rohkaiseva kirjoitus!

    • Reply Emilia sunnuntai, elokuu 5, 2018 at 19:59

      Kiitos Veera! Kannattaa ehdottomasti lähteä, tykkäät varmasti! 🙂

  • Reply Jenna / Enemmän kuin äiti perjantai, elokuu 3, 2018 at 12:27

    Olipa kiva lukea tätä postausta ja sun kokemuksia kohtaamisista soolomatkalla 🙂 Mä en ole eläissäni matkustanut Suomen rajojen ulkopuolelle yksin, jotenkin koko ajatus tuntuu vieraalta. Aina on kavereita tai oma mies, joiden kanssa reissua aletaan suunnitella yhdessä. Mulla on lisäksi tosi huono suuntavaisto ja stressaannun helposti, joten en tiedä olisko soolomatkailu mulle lainkaan nautinnollista. Toisaalta nautin omasta seurastani ja varsinkin näin pienen lapsen äitinä hetket ihan yksin on tärkeitä. Ehkä täytyy joskus kokeilla jotain simppeliä soolomatkaa yksin, sittenhän sen tietää onko oma juttu vai ei 🙂

    • Reply Emilia sunnuntai, elokuu 5, 2018 at 20:00

      Voi että, tietäisit vaan miten surkea suuntavaisto mulla on! 😀 Reissussa menin monta kertaa kartankin kanssa ihan väärään suuntaan, mutta sitten lopulta kun löysi perille se onnistumisen tunne on ihan mahtava! 🙂 Kannattaa kokeilla!

  • Reply Periaatteen Nainen lauantai, elokuu 4, 2018 at 21:27

    Olen myös ainoa lapsi ja rakastan reissata yksin. Perheen takia se ei ole ollut hetkeen mahdollista, mutta suunnitteilla olisi lähteä yksin synttäreiden viettoon syyskuussa toiseen kaupunkiin (ja hah, se herättää varmasti ihmetystä erityisesti ”juhlallisuutensa” vuoksi). Hauskaa on, että vaikka olen reissannut yksin lähinnä ennen kuin Facebookkia ole olemassakaan, monet noiden reissujen tuttavuuksista on silti tulleet FB-kavereiksi – mielettömiä kohtaamisia, tuli todella nostalginen olo kirjoituksestasi 🙂

    • Reply Emilia sunnuntai, elokuu 5, 2018 at 20:02

      Kiitos, ihana kuulla! 🙂

    Leave a Reply