Maailman ympärysmatkalla: Bangkok

Toteutimme maailman ympärysmatkan syyskuun 2018 aikana. Kohteita ehti kertyä tämän reissun aikana niin monia, että kaikkia ei ole järkevää käsitellä samalla kertaa, joten tulkoon meidän maailman ympärysmatkasta pidempi postausten sarja. Matkamme loppupuolella risteilimme karibialla, kahdellakin laivalla. Tänään pääset tutustumaan Bangkokiin!

Maailmanympärysmatkan reitti:

Singapore, Bangkok, Sydney, Las Vegas, Miami, Nassau, Fort Lauderdale, Cozumel, Roatan, Costa Maya.

Singaporen vierailun jälkeen oli seuraavana vuorossa Thaimaan Bangkok. Aiempaa kokemusta Thaimaasta meillä ei ollut kummallakaan ja omat käsitykseni Thaimaasta perustuivat lähinnä tuttavien kertomuksiin ja lehtijuttuihin suomalaisten suosikki-kohteesta. Emme edes suunnitelleet menoa parhaisiin rantakohteisiin, vaan päätimme pitäytyä ihan kaupungin keskustassa.

  

Yövyimme Prime Hotel Central Station Bangkok-nimisessä hotellissa ja pidimme hotellista paljon. Huoneen hintaan sisältyi aamupalan lisäksi myös hotellin Spa:ssa tunnin hemmottelu molemmille. Hintataso Thaimaassa on suomalaiselle hyvin edullinen, joten oli mahdollista majoittua edullisesti varsin korkealaatuisessa hotellissa.

Emme olleet suunnitelleet kovin tarkkaan etukäteen mitä aiomme tehdä ja lähdimmekin ensimmäisenä aamuna kävelemään hotellin lähellä sijaitsevaan puistoon katsomaan buddhia. Matkalla meidät kuitenkin pysäytti paikallinen mies, joka opiskeli viereisessä yliopistossa ja hän tahtoi neuvoa meitä mitä olisi fiksuinta tehdä. Selvisi, että puisto johon olimme menossa, on suljettu muilta paitsi paikallisilta aamupäivän ja että pääsisimme sinne vasta klo 14 aikoihin. Tämä ystävällinen kaveri kirjoitti lapulle meille reitin, jolla näkisimme monia buddhia ja lisäksi hän antoi vinkkejä millainen tuk tuk kannattaa valita. Meillä ei ollut hajuakaan että eri värit tuk tukeissa merkitsevät jotain, joten hänen vinkkinsä tulivat tarpeen. Kaveri pysäytti meille tuk tukin ja neuvotteli meille kohtuullisen hinnan tälle reitille ja sitten me lähdettiin seikkailemaan!

Ensimmäiset sekunnit tuk tukin kyydissä hirvittivät ja Bangkokin liikenteen kaaottisuus jännitti muutenkin, mutta ajelumme sujui ongelmitta. Kuljettajamme oli mukava kaveri ja hän vei meidät aina kohteeseen ja meni odottelemaan kunnes olimme valmiita ja sitten jatkoimme matkaa seuraavaan kohteeseen. Tämä kuulosti hassulta aluksi, mutta ilmeisesti näin toimitaan yleisesti ja muitakin tuk tuk- kuljettajia oli odottelemassa turistikohteiden edustalla. Tuk tukin hinta ei päätä huimannut, 4 tunnin ajelusta maksoimme noin 150 bathia jonka laskimme olevan euroissa n.6-7 euroa.

Ensimmäinen kohteemme oli Golden Mount, jossa näimme monta istuvaa buddhaa sekä ylös temppeliin kiivettyämme upeat näkymät kaupungista.

 

Seuraavassa kohteessa pääsimme näkemään seisovan buddhan sekä buddhan jalanjäljen ja paljon paljon muuta. Oletin, että kohteet olisivat ns. turistikohteita, mutta näihin tuli myös paikallisia, jotka kumartelivat ja kunnioittivat patsaita. Monet sytyttivät kynttilöitä ja suitsukkeita, toivat kukkia ja muita esineitä. Osa lahjoitti rahaa.

Bangkokissa on myös metro, jota hyödynsimme matkustamiseen. Metrossa ei ollut perinteisiä paperisia kortteja jotka leimattiin, vaan muoviset kolikon tapaiset läpyskät, joilla hoidettiin porttien avaaminen. Metrolla liikkuminen oli kätevää ja sillä pääsi helposti liikkumaan ympäriinsä. Metroissa oli ihan hyvät opasteet, mutta silti muutama päivä aiemmin koettu Singaporen metro kummitteli mielessä kaikkine hienouksineen.

Toisinaan metroihin tehtiin siivous, ennen kuin ketään päästettiin kyytiin. Vartija puhalsi pilliin laiturilla, eikä kyytiin saanut mennä kuin siivoja harjansa kanssa. Kun tämä oli käynyt, päästettiin vasta matkustajat kyytiin. Tämä tapa vähän kummastutti alkuun, sillä tällaiseen ei ole törmätty muualla maailmassa missään 😀

Seuraavana päivänä menimme tutustumaan Lumphini Park-nimiseen puistoon. Puisto oli siisti ja siellä oli paljon kuvia kuninkaasta. Näiden kuvien alle oli tuotu monenlaisia koristeellisia esineitä, kukkanauhoja ja muita kunnioittavia esineitä. Puisto on keskellä korkeita pilvenpiirtäjiä ja rakennukset olivat erityisen siistejä tällä alueella verrattuna siihen alueeseen, jossa meidän hotellimme taas sijaitsi. Puisto oli kyllä hieno ja siellä oli paljon ihmisiä viettämässä aikaa. Kävelimme lampea ympäri, kun yhtäkkiä havaitsin muutaman metrin päässä polusta lähemmäs metrin mittaisen liskon. Kauhun kiljahdukset onneksi jäivät huutamatta, mutta sydän pamppaillen kipitin mahdollisimman kauas tästä pedosta. Tämä peto ei ollutkaan ainoa laatuaan, sillä niitä näkyi vielä kaksi lisää matkalla lammen ympäri. Epäilen, että kaveri oli kasvissyöjä ja hyvin rauhalliselta liikkuminenkin vaikutti- joten ei siinä ihan hengenvaarassa oltu vaikka niin uskottelinkin itselleni. Ja eikai lihansyöjä liskoja anneta olla vapaana yleisissä puistoissa? 😀

Mitä pidin Bangkokista?

Täytyy sanoa, että ensivaikutelma kaupungista minulle jäi kaaottisena ja epäsiistinä. Ehkä Singaporen ultimaattisen siisteyden jälkeen mikä tahansa tuntuu siltä? Mutta thaimaalaiset olivat todella sydämellisiä ja ystävällisiä ja asioiden hoitaminen oli helppoa. Monikaan ei puhunut kovin hyvää englantia, mutta silti kaikki olivat mukavia ja saimme asiat aina hoidettua ilman suurempia ongelmia. Lämpötila oli päivisin jopa välillä hieman tukahduttavan kuuma, reilu 30 astetta ja kuuman kostea ilmasto tuntuivat alkuun aika läkähdyttäviltä. Parin päivän aikana koin kokeneeni tarpeeksi Bangkokia ja jos joskus uudelleen tulen käymään Thaimaassa, haluan ehdottomasti nähdä niitä paljon puhuttuja hiekkarantoja !

Mitä olette pitäneet Bangkokista? Onko teillä antaa vinkkejä mitä Thaimaassa kannattaa tehdä, jos sinne tulee lähdettyä uudelleen?

-Susanna

Previous Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Ex BKK. lauantai, marraskuu 3, 2018 at 05:18

    ”Matkalla meidät kuitenkin pysäytti paikallinen mies, joka opiskeli viereisessä yliopistossa ja hän tahtoi neuvoa meitä mitä olisi fiksuinta tehdä. Selvisi, että puisto johon olimme menossa, on suljettu muilta paitsi paikallisilta aamupäivän ja että pääsisimme sinne vasta klo 14 aikoihin.”

    Standardikusetus!

    Googlaa ”tuk-tuk scams bangkok”, mutta ei onneksi kustantanut paljon.

    Voivat veidä teidät sivukujalle ja parempi antaa arvoesineet ihan suosiolla.

    12 vuotta BKK.

    • Reply susannette lauantai, marraskuu 3, 2018 at 08:35

      Ohoh, no niinpäs onkin! Ja samalla googletuksella löytyy näköjään kaikkea muutakin huijausyritystä, no tietääpähän varoa seuraavalla kerralla! Onneks ei käynyt mitään ja hintakin oli ihan kohtuullinen.

    Leave a Reply