Ravintola-, kahvila- ja baarivinkkejä Chisinauhun

Chisinaussa tuntui olevan melko monipuolinen ravintola- ja kahvilatarjonta. Oli esimerkiksi perinteistä moldovalaista ruokaa tarjoavia paikkoja, kansainvälistä ruokaa tarjoavia ravintoloita sekä hipsterikahviloita. Hintataso oli Suomeen verrattuna alhainen.

Tässä muutamia paikkoja, joissa kävimme:

Gastrobar-ravintolasta (Strada Alexandru Bernardazzi 66) meille oli vinkannut Chisinaussa asuva ystävämme. Hän oli myös kehottanut tekemään pöytävarauksen mikäli viikonloppuiltana mielisimme ravintolaan syömään. Tällä kertaa emme kuitenkaan halunneet sitoa itseämme tiettyyn aikatauluun, joten jätimme pöytävarauksen tekemättä ja päätimme kokeilla onneamme. Elokuisena lauantai-iltana klo 21 ravintolan terassi oli täynnä, mutta sisälle mahtui hyvin. Ravintolan ruokalistalta löytyi Lähi-idän pientä purtavaa sekä erilaisia grillattuja lihoja ja kaloja.

Ruokalistaa lukiessamme tajusimme, että ravintolalla on kaksi muutakin toimipaikkaa, joista Odessassa sijaitsevassa toimipaikassa olimme käyneet. Tämä Chisinaun paikka oli kyllä sympaattisempi ilmapiiriltään.

La Placinte oli puolestaan ketjuravintola, jossa tarjoillaan paikallista ruokaa länsimaisittain alhaiseen hintaan. Itse söimme ketjun ravintolassa, joka sijaitsee Chisinaun katedraalin puiston (Parcul Catedralei din Chișinău) vieressä (Mitropolit Dosoftei St 100). Listalta löytyy mm. näissä kuvissa näkyvää mamaligaa, joka on paikallista polentaa sekä placintaa, joka on jonkilainen täytetty suolainen piiras/leivos, jonka sisällä voi olla lihaa, juustoa, kasviksia, jne.

 

Barbar (Mihai Eminescu Street 45) puolestaan oli pienehkö kotikutoisen oloinen sympaattinen  baari. Terassi oli mukava ja ruokalistalla oli mm. salaatteja ja hampurilaisia. Listalta löytyi myös melko monipuolisesti erilaisia mehuja.Tunnelmaa loivat terassin yläpuolelle asetetut kankaat, jotka toivat varjoa auringonpaahteeseen. 

Tucano coffee-kahvilassa kakkuvalikoima aiheutti runsaudenpulaa. Vitriini oli täynnä toinen toistaan herkullisempia kakkuja ja se oli syy miksi vierailimme kahvilan kahdessa eri toimipaikassa (Tucano Coffee Costa Ricassa ja Tucano Coffee Brazilissa). Nämä pirteät kahvilat kuuluvat sarjaan ”voisi löytyä ihan mistä pain maailmaa tahansa”. Täällä näyttivät päiväänsä viettävän monet läppärityöläiset.

Invino Enoteca (Strada Mitropolit Gavriil Bănulescu-Bodoni 41) niminen viinibaari sijaitsee myös katedraalipuiston laidalla. Tämä oli ulkopäin vaatimattoman oloinen ja ehkä hiukan huonosti havaittavissa olevassa viinibaari. Mutta älä anna tämän hämätä. Täällä oli tarjolla monipuolinen valikoima niin ulkomaalaisia kuin paikallisia viinejä paikan päällä nautittavaksi tai mukaan ostettavaksi. Elokuisena sunnuntai-iltana paikassa oli rauhallista, olimme paikan ainoat asiakkaat. Viinien lisäksi paikassa oli tarjolla myös pientä syötävää.

 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Lotta keskiviikko, lokakuu 3, 2018 at 09:22

    Oi, siis Chisinauhun on pakko päästä! Edellinen ja tää postaus sai taas jäätävän reissuhimon päälle. Asuin ennen Plovdivissa, joten Chisinau vaikuttaa just mun tyyliseltä paikalta! Itä-Euroopassa vaan on sitä charmia…
    Ja toi Tucano Coffee on ihana, kävin siellä Bukarestissa.

    • Reply maailmailua torstai, lokakuu 4, 2018 at 12:58

      Tuo Itä-Euroopan charmi iski minuunkin, Chisinaussa olisin mielelläni viettänyt kauemminkin aikaa, toivottavasti tulee vielä joskus tilaisuus käydä uudelleen.

    Leave a Reply