Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150

Matkavinkit Hollantiin: 4 kohdetta lähellä Saksan rajaa

 

Hollanti on tullut minulle uudella tavalla tutuksi Düsseldorfiin muuton jälkeen. Ennen tänne muuttoa olin käynyt vain Amsterdamissa, nyt tutummaksi ovat päiväretkien muodossa tulleet pienemmät kaupungit ja kylät kotimme läheisyydessä.

Meiltä on ajomatkaa Hollannin rajan tuntumassa sijaitseviin pikkukyliin parhaimmillaan noin 40 minuuttia, eli sama matka kuin Kuopiosta Suonenjoelle. Hieman kauempana sijaitsevaan ja isompaan Nijmegeniin ajaa hieman tuli tunnin, ehkä puolitoista. Ruuhkaan saa toki kulumaan sitten määrittelemättömän paljon aikaa, mutta yritämme aina lähteä matkaan esimerkiksi aikaisin lauantai-aamuina – liikennettä ei esimerkiksi toukokuisena lauantaina ollut nimeksikään tuohon aikaan.

Olen kerännyt tähän juttuun neljä vinkkiä, joista saa inspiraatiota niin Euroopan road tripille kuin täällä Saksan puolella enemmän aikaa viettävätkin. Hollanti on aivan ihana, ja rajan ylittäessä tuntuu heti että Saksa jäi taakse. Hollanti on jotenkin enemmän pohjoismainen ja hip kuin perinteisempi Saksa. Tätä eroa on hankala selittää ja pukea oikealla tavalla sanoiksi, ja voi olla että se näkyy vain täällä pidempään asuneelle – tiedä häntä.

Jutun paikat eivät ole myöskään suuria turistikeskittymiä, joten paikallisia ravintoloita ja paikallista tunnelmaa on tarjolla yllin kyllin. Tosin viikonloppuisin, etenkin sunnuntaisin, iso osa autoista esimerkiksi Roermondissa ja Venlossa ovat Saksan kilvissä – rajan takana Saksassa kaupat ovat kiinni, ja ostoksille tekee mieli. Meilläkin on vaihtoehtona joko ajaa kauppaan sunnuntaisin joko Düsseldorfin lentoasemalle, rautatieasemalle tai hieman pidemmälle Hollantiin. Muuten on hiljaista kuin huopatossutehtaassa.

Olkaa hyvät – tässä pieni esittely Nijmegenistä, Roermondista, Venlosta ja Thornista. Lähiseuduille osuvat myös Maastrich ja Eindhoven, käymisen arvoisia nekin!

Mitenkään äärettömän helpoksi tätä matkaamista Düsseldorfista näihin rajakaupunkeihin ei ole julkista liikennettä käyttäen tehty – omat vinkkini ovat autollisen näkökulmasta.

1) Nijmegen

Ensimmäinen tuttavuuteni Hollannissa Amsterdamin ohella oli Nijmegen. Suloinen Nijmegen on noin 100,000 asukkaan kaupunki noin 1,5 tunnin junamatkan päässä Amsterdamista – sama aika kuluu sinne myös meiltä kotoa autolla.

Nijmegenissä sijaitsee muutama sisustus- ja vaatekauppa, joita ei Saksan puolella ole, ja tässä oli yksi syy miksi Nijmegeniin usein ajoimme. Reissut olivat myös kivaa piristettä viikonloppuun, sillä Nijmegenissä on kiva tunnelma ja kivoja ravintoloita – niin brunssille kuin illallisellekin. Kaupungin keskusta on myös sopivan kompakti,  joten siihen saa melko helposti otteen pienessäkin ajassa.

Sostrene Grene on nyt avaamassa liikettä Düsseldorfiin, mutta Dille & Kamillea ei täällä vielä näy – nämä tanskalaiset ja hollantilaiset sisustuskaupat ovat oikea aarreaitta. Myös kukkarolle.

 

2) Roermond

Roermondin kaupunki lienee kuuluisa suuresta outlet-kylästään. Asukkaita Roermondissa on noin 56,000, mutta minulle kaupunki on aina näyttäytynyt todellista asukaslukuaan suuremmalta tuon outlet-kylän vuoksi.

Moni suunnistaa Roermondiin saavuttuaan ostoksille ja unohtaa kaupungin keskustan – suosittelen itseasiassa tekemään juuri toistepäin. Tutustu ensin ihanaan kaupunkiin ja kaupunkia halkovaan kanaaliin, jonka varteen hollantilaiset kerääntyvät kesäisellä säällä nauttimaan veden läheisyydestä. Sen varrella on myös terasseja, joissa on kiva nauttia tunnelmasta ja ohikiitävistä ihmisistä.

Vaikka Roermondin outlet palvelee niin Hollannin, Belgian kuin Saksankin asukkaita, on se mielestäni silti kohde jossa turistihässäkkä ei ole ottanut valtaa. Se on suloinen ja aito, ja juuri sopiva päivän tai puolikkaan reissulle.

2) Venlo

Venlo on noin 100,000 asukkaan kaupunki, joka oli itselleni tästä listasta viimeisten tuttavuuksien joukossa.

Venlo on sen verran lähellä, että aina on ajatellut että joo, kyllä sinne ehtii vaikka puoleksi päiväksi. Kesti kuitenkin muutaman vuoden, ennen kuin sinne vihdoin päiväretkelle päädyin.

Monesta listaamistani kaupungeista käydään töissä rajan molemmin puolin, eikä Venlo tee tässä poikkeusta. Tiedän muutamia, jolle rajan ylitys on arkipäivää, ja lähin kauppa sijaitsee Hollannin puolella vaikka koti on Saksassa.

Venlossa pidin eniten kanaalin rannalle rakennetusta alueesta, jonne oli perustettu ravintoloita ja kauppoja. Silmiini osui jopa kattoterassi, mutta alempanakin rannan tuntumassa oli oikein viihtyisen tuntuisia paikkoja viettää iltaa (tai päivää, mitä nyt haluaakaan viettää). Nämä ovat paikkoja, joita ei meidän kulmilta Düsseldorfista vielä suurin määrin löydy, mutta pienestä Venlosta kylläkin.

Venlossa on myös keskusaukio, jonka ympäristössä on paljon erilaisia kahviloita ja ravintoloita. Yhdistelmä modernia ja perinteisempää tunnelmaa.

Venlossa voi ainakin hetken kuvitella olevansa vaikka Ibizalla!

4 ) Thorn

Thorn on nousemassa näistä läpikäymistäni kohteista eniten sellaiseksi ”piilotetuksi helmeksi”, joita matkailijat mielellään matkoiltaan etsivät.

Valkoiseksikin kyläksi kutsuttu Thorn sijaitsee Roermondin naapurissa, ja lauantaina aamulla siellä ei ollut oikeastaan ristin sielua. Yhdentoista aikaan muutama hassu asukas ja pyöräretkellä ollut seurue olivat valloittaneet pääkadun kaksi avoinna ollutta kahvilaa, mutta muuten kadut huokuivat tyhjyyttään ja viikonloppuaamun verkkaista tunnelmaa.

Vaelsimme Thornin mukalakivisiä katuja pitkin, nautimme puiston läheisyydestä ja lopulta istuimme alas nauttimaan kahvia ja jääteetä La Ville Blance -nimisen hotellin sisäpihalla sijaitsevalla terassilla (takaterassi ei kuvassa). Siellä oli hyvä istua menevän lapsenkin kanssa, ilman pelkoa että hän juoksisi kadulle.

Lämmin päivä ja hiljaiset kadut tarjosivat oivat puutteet päivän reissulle. Thornissa on myös ulkoilualue järvineen, jossa emme tällä kertaa käyneet, mutta on varmasti liikkuvalle seurueelle mieleen. Pieni tutkimus selvitti myös, että Thornista on mahdollisuus lähteä myös veneretkelle. La Ville Blanchessa oli vuokrattavana pyöriä, ja aamupäivällä ihmiset tulivat ulos kodeistaan ja suuntasivat järvelle sankoin joukoin. Pyöräilijät jatkoivat matkaansa kahvit tai alkoholittomat oluet nautittuaan.

Thorn sijaitsee noin 15 minuutin matkan päässä Belgiasta, joten samalla reissulla matkailija koukkaa Maaseikin pieneen kaupunkiin ihmettelemään Keski-Euroopan lyhyitä etäisyyksiä. Lue lisää Thornista Limburgin provinssin matkailutahon sivuilta.

Kaikki mainitut kohteet ovat sopivia päivän reissulle, ei ehkä kovinkaan paljon pidemmäksi aikaa. Esimerkiksi Thorn on Nijmegeniä huomattavasti rauhallisempi ja sinne ei kaupunkilomasta haaveilevan kannata kovinkaan moneksi tunniksi suunnata. Mutta rauhaa rakastavalle se on juuri oikea kohde. Itse haaveilen hieman jopa yhden yön reissusta Thorniin ja lähiseuduille.

Oletko käynyt Hollannissa? Onko joku näistä kohteista osunut kohdalle?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Mirja tiistai, kesäkuu 19, 2018 at 08:42

    Suosittelen lämpimästi myös Maastrichtin vieressä sijaitsevaa Valkenburgia. Ihana pieni kaupunki linnoituksineen ja köysiratoineen. Pala hieman erilaisempaa Hollantia.
    Utrecht on myös kiva.

    • Reply lena lauantai, kesäkuu 23, 2018 at 13:38

      Hei Mirja, iso kitos vinkistä! 🙂 Olen sitä muuten tainnut lukeakin, olisinko Lempipaikkojani-blogista. Ehdottomasti mielenkiintoinen kohde.

  • Reply Minni lauantai, kesäkuu 9, 2018 at 10:07

    Venloon pääsee itse asiassa tosi helposti julkisillakin. Sinne menee paikallisjunia Düsseldorfista noin kerran tunnissa. Siellä tuli käytyä usein, kun asuin Düsseldorfissa. Minulla oli Ticket2000, joka on viikonloppuisin voimassa koko VRR:n alueella. Silloin jokunen vuosi sitten sillä pääsi Hollannin rajalle asti, ja Venloon piti maksaa vain viimeisestä pysäkinvälistä muutama euro. Jos nyt oikein ymmärsin, niin nykyään tuolla kuukausilipulla pääsee viikonloppuisin jopa ihan Venloon asti. Itse Venlohan on sen verran pieni, että siellä pärjää hyvin ihan jalankin.

    • Reply lena lauantai, kesäkuu 16, 2018 at 15:03

      Minni, kiitos tästä! Mä yritin ihan tätä juttua varten katsella noita aikatauluja, mutten löytänyt oikein hyviä (oisiko ollut väärä päivä tai sitten mokasin haun, paljon mahdollista!). Se ihmetytti, sillä olen nähnyt kyllä Hbf:llä Venloon meneviä junia – eli niitä on. Mielestäni olet oikeassa tuon Ticket2000 kanssa, siinä on hyviä etuja. Kiitos paljon kommentista 🙂

  • Reply Katju Helminen tiistai, kesäkuu 5, 2018 at 20:22

    Mulle tuli myös heti samanlainen fiilis, kun siirryin Dusseldorfista Hollannin puolelle. Hollannissa on vaan erilainen ja rennompi tunnelma.

    • Reply lena keskiviikko, kesäkuu 6, 2018 at 21:22

      Katju, hauska kuulla että muillakin on sama fiilis! 🙂 Tuo on todellakin jännä tunne – ja sit on hankala selittää sellaiselle tosiaan, joka ei ole sitä kokenut. Ihan samat fiilikset. Erilaista, rennompaa, ja toki arkkitehtuurikin on erilaista. Hollanti on heti askel pohjoismaalaisempaan suuntaan.

  • Reply Anu / Mielilandia tiistai, kesäkuu 5, 2018 at 19:58

    Kiitti kiinnostavista vinkeistä! Vaikka asunkin Hollannissa, nämä kaikki paikat ovat mulle kaikki vielä tuntemattomia. Nimen perusteella tiesin kyllä kaikista muista paitsi Thornista, mutta tuo itäinen Hollanti on vielä jäänyt melkein kokonaan näkemättä. Nijmegen on kiinnostellut jo niin pitkään, että sinne ainakin on päästävä pian. P.S. Dille & Kamille on munkin lempparikauppa!

    • Reply lena keskiviikko, kesäkuu 6, 2018 at 21:21

      Jei, kiva että oli hyötyä! 🙂 Mene ihmeessä Nijmegeniin, ja vietä koko päivä – ihanissa kaupoissa ja pienissä ravintoloissa. En tiedä miten eksoottisia nuo kohteet on, Hollannissa asuvalle, mutta näin rajan takaa ne on kyllä aina niin erilaisia 🙂

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista tiistai, kesäkuu 5, 2018 at 19:26

    Keski-Euroopassa elämisen ihanuus: voi päiväkahveille poiketa ulkomaille 🙂 Ja valikoimaa piisaa. Tunnelmallisen näköisiä paikkoja. Hollanti on mulle ihan vieras matkailumaa, mutta näiden kuvien perusteella luulen, että voisin hyvinkin viihtyä.

    • Reply lena keskiviikko, kesäkuu 6, 2018 at 21:20

      No tämäpä juuri! Voin mennä supermarketiin naapurimaahan – ja sunnuntaisin ihan hyvällä omallatunnolla vieläpä. Ystävät asuu ihan rajalla ja siinä kyllä huomaa sen, että se raja ei oikein merkitse mitään. Kannattaa antaa Hollanille mahdollisuus ja etenkin näille pienemmille kohteille. Utrechtia on kehuttu paljon 🙂

    Leave a Reply