Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150

Pieni purnaus jatkuvasta muuttamisesta ja sen kuluttavuudesta

 

Lontoon kotikatu

Noniin, nyt kehiin pientä purnausta.

Disclaimer kuitenkin heti alkuun: olen kiitollinen siitä, että saamme nähdä maailmaa ja meitä vie maailmalle työ  (eli sellainen asia kuin työ on olemassa).

Aivan pakkokaan ei olisi jonkinlaisin järjestelyin aina muuttaa, mutta toistaiseksi näin. Ja aina olen sen muuton kuitenkin valinnut, eli aika moni asia täällä tien päällä kuitenkin pitää.

Kotona Düsseldorfissa

Ajankohta tälle pikku purnaukselle on oikein sopiva – lähdemme nimittäin mitä luultavammin Saksasta 1,5 vuoden kuluttua. Ehkä – tähänkin asiaan tuli muutama uusi ulottuvuus tätä postausta luodessa ja editoidessa parin päivän aikana. Koko pakka on sitten kuitenkin niin sanotusti aivan auki.

Seuraava kysymys onkin se, että minne? Ja vastaus…. niin, en tiedä! Toki pieni aavistus minulla on , ja Euroopassa nyt 95% varmuudella kuitenkin.

Itseasiassa jopa vähän toivon, että voisimme tänne Saksaan jäädä – elämä kun nyt on täällä. Varaan kuitenkin oikeuden muuttaa mielipidettäni tässä asiassa.

Aihe on pyörinyt päässä jo pidemmän aikaa, ja nyt ensin ne negatiiviset puolet. Hyviä puolia tässä kuviossa luonnollisesti myös on – palaan niihin erillisessä postauksessa. Tsekatkaas Muuttolintu-blogin Annan postaus diginomadielämän nurjista puolista, Annan postaus inspiroi minua tämän jutun loppuun kirjoittamisessa.

Mikä tässä muutossa sitten kuluttaa?

Etenkin viime vuosina, lapsen kanssa, asioista on tullut hieman mutkikkaampia. Kun ennen oli meitä kaksi, muuttaminen oli helpompaa. Ei tarvinnut miettiä päiväkoteja ja muita käytännön juttuja. Toki terveydenhuoltokuvioita tuli aina vähän mietittyä, mutta nyt sitäkin enemmän. Terveydenhuolto on toisaalta pienin huoleni, sillä listalla olevat kohteet ovat pääosin Länsi-Euroopassa. Toki Saksan mainioon systeemiin tottuneena aina voi tulla yllätyksiä eteen, mutta kuitenkin.

Asuinalueellakin on nyt entistä isompi merkitys, vaikka ennenkin olen ollut aika tarkka alueesta ja asunnosta. En suostu asumaan ”ihan missä tahansa”, ja pieni snobi sisälläni aiheuttaa aina pientä hankaluutta asunnon löytämisessä. Emme myöskään tällä hetkellä omista itse asuntoamme jossa asumme, koska se ei ole ollenkaan järkevää juuri nyt, ja olisihan se mukava että voisi laittaa kodin täysin omannäköisekseen. Tosin nytkin kotimme on ihan kiva ja alue melko priimaa, mutta silti.

Tästä asuntosyystä esimerkiksi Lontoo on tällä hetkellä poissuljettu – en usko, että budjettimme riittäisi haluamaani asuntoon haluamallani alueella (nimimerkillä spoiled in Fulham). Düsseldorfissa saa enemmän vastinetta rahalle, ja hinnat tuntuvat Lontoon jälkeen jopa edullisilta. Välimatkatkin ovat Düsseldorfissa lyhyitä, ja autobaanojen ruuhkissakaan ei meidän tarvitse istua aamuisin tai iltaisin – Matteon työmatka on viisitoista minuuttia pyörällä. Luksusta.

Sosiaaliset kontaktit kärsivät ja jäähyväisten jättö on edessä taas kerran

Kaveripiiri ja sosiaalinen elämä. Nämä ovat yksiä hankalimpia asioita jättää taakse.

Nyt parissa vuodessa Düsseldorfiin on muodostunut omat sosiaaliset ympyrät, ja jopa pieni tukiverkkokin hätätilanteiden varalle. Kun täältä taas lähdetään, sitä on taas yhtäkkiä vähän tyhjän päällä, ja lähdöstä tulee ihan varmasti haikea. Ja minä inhoan haikeita lähtöjä, vaikka tottuuhan niihin. Ja vaikka vanhoja ystäviä ei voikaan korvata, on uudessa kohteessa aina tilaa uusille.

Huomaan itsessäni sen, että tulen kuitenkin hetki hetkeltä laiskemmaksi. Koska kohta taas lähdetään, en jaksa haalia uusia ihmisiä ympärilleni. Täällä Düsseldorfissa olisi vaikka minkälaisia kissanristiäisiä lähinnä työjuttuihin liittyen, ja yleisestikin ottaen täällä on hyvä fiilis – mutta usein jään mielummin kotiin katsomaan Netflixiä. Pitäisi käydä näissä tilaisuuksissa useammin.

Toisaalta, viihdyn erittäin hyvin nyt jo elämässäni olevien ihmisten kanssa täällä. Haluan viettää aikaa heidän kanssaan, jotka elämässäni jo ovat, täällä Saksassa.

Pizzaperjantai Düsseldorfissa

Kun yhden kielen oppii tai siihen pääsee edes vähän sisään, kohta alkaa uuden opettelu

Kieli. Taas mahdollisesti uusi kieli.

Näitä kieliähän meidän perheessä riittää, ja vähemmälläkin selviäisi, jos totta puhutaan. En ole ollut kovinkaan mallikelpoinen mamu siinä mielessä, että saksani ei ole vieläkään sujuvaa. Osaan kyllä asioida (suurimmaksi osaksi) kaupassa ja ravintoloissa ilman ongelmia, ja postimiehenkin kanssa sujuu kuulumisten vaihto ja pakettien vastaanotto (olen usein kotona ja jos naapuri ei ole, Saksassa on tapana toimittaa paketit seuraavaan taloon mikäli vastaanottaja ei ole kotona).

Mutten nyt kovin älykkäitä keskusteluita osaa saksaksi käydä, mikä aiheuttaa välillä hieman hankalia tilanteita naapurin kanssa, jos yhtään muusta kuin perinteisistä kuulumisista on kyse. Lapsi on muuten tässä hyvä esiliina, ja kun hän on mukana niin tilanteista selvitään usein kunnialla ja keskustelu liittyy aina jotenkin lapseen tai säähän.

Englanti (tai italia) on ystäväpiirimme kieli, ja uuden kielen opettelu suoraan sanottuna kyllästyttää jo valmiiksi. Opin juuri toimimaan mandariinikiinalla arjessa Taipeissa asuessamme (suurin ylpeydenaiheeni on se, kun sain tilattua puhelimitse ja naapurin pienellä avustuksella Taipein kotiimme uuden kaasupullon), ja sitten kaikki se jäi taakse.

Uuden kielen opettelu on melko kuluttavaa, ja tässä kohtaa itselleni iski jo väsymys. En jaksanut käyttää energiaani Saksan kieleen, etenkin kun täällä oli tarkoitus olla aluksi vain vuosi. Nykyään käytän aikani töiden parissa kun lapsi on hoidossa, mutta kai sitä jostain tunti siellä toinen täällä liikenisi, jos ihan oikeasti haluaisi. Tässä epävarmassa tilanteessa en ole ainakaan lisäämässä saksan tuntejani.

 

Kaiserswerth, Düsseldorf 

Lastakin sitä miettii – lapsi toki oppii nopeasti ja on jo alkanut puhumaan saksan kieltä muutaman sanan verran, mutta entä sitten… jos ja kun taas tulee lähtö?  Entä jos kieli ei ole ennestään tuttu?

Taas uudet kuviot?

Sopetumisessa kuluu vuosia

Sopetuminen uuteen kohteeseen ei ole aina nopea prosessi. Nyt kahden ja puolen vuoden jälkeen Düsseldorf tuntuu jokseenkin kodilta ja kaupunki on kotoisa kaikkine hyvin puolineen, ja olisi jotenkin niin helppo ratkaisu jäädä tänne. Sanotaankin, että muutama vuosi kuluu sopeutuessa – ennen olen mielestäni sopetunut nopeammin, Düsseldorfin kohdalla tuo pari vuotta pitää hyvinkin paikkansa.

Edessä voi olla kohta uusi koti, uusi kaupunki… ja sitten alkaa kodin tekeminen taas alusta. Vaikka rakkaimmat tavarat varmasti mukaan tulevatkin. Eikä säännöllinen konmaritus tee yhtään huonoa.  Vähän kuitenkin kehtuuttaa, kuten meillä Savossa tavataan sanoa.

Oliko tekstissä sinulle tuttuja tunteita? Oletko ollut samassa tilanteessa? Kuulisin hyvin mielelläni kokemuksia aiheesta!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

19 Comments

  • Reply Susanna sunnuntai, huhtikuu 29, 2018 at 22:36

    Toivottavasti löydätte sopivan maan, jossa ei tarvitsisi ainakaan kovin vaikeaa kieltä alkaa opetella? niin sekin olisi hyvä jos tulisi toimeen englannilla tai italialla, kumpikaan ei ole maailman vaikein onneksi. Minulle on tarttunut myös saksan perussanastoa, sillä tavoin että pärjään kaupassa ja ymmärrän ainakin osan/jotain toisten puheesta. Mutta en ole perusteellisesti välittänyt saksaa opetella kun en ajatellut tänne jäämistä, vaikka aina välillä tuleekin Saksassa oltua lähinnä ohikulkumatkoilla ja muuten vaan. Lontoo on tosiaan aivan liian kallis, kuten myös nykyään esim. Helsinki jossa asuntojen hinnat koko ajan vain nousevat. Minäkään en haluaisi asua liian kalliissa paikassa, kävin tässä myös Kööpenhaminassa ja hintataso on todella kallista jopa Sveitsissä ruoka oli halvempaa tietyissä kaupoissa. Italiassa asuminen ja oleminen kiehtoo yhä minua, vietin viime kesän Italiassa ja oikeastaan koko talven olen kaipaillut takaisin aurinkoisempiin maisemiin

    • Reply Lena perjantai, toukokuu 4, 2018 at 21:03

      Joo, ei enää niitä uusia kieliä 😀 tai jos tulee, niin paikassa josta ei tarvitse lähteä enää vaan voin asettua ja opiskella rauhassa – ja tietää tarvitsemani sitä. Saksa on muuten hycä kompromissi hintatason suhteen. Tulihan meili perille? 🙂

  • Reply Saila sunnuntai, huhtikuu 29, 2018 at 09:50

    Olipa osuva juttu! Olen avomieheni, ja nyt myös tyttäremme, kanssa asuneet Suomen ulkopuolella ”vasta” 3 vuotta. Tässä ajassa olemme ehtineet vaihtaa maata kuitenkin jo kaksi kertaa. Alunperin muutimme Ruotsiin ja sieltä hieman yllättäen vajaan kahden vuoden kuluttua Skotlantiin pienen vauvan kanssa. Nyt olemme palaamassa Suomeen ja tällä hetkellä olen sitä mieltä, että never again! 😀 Muuttaminen, asettuminen ja uuden arjen löytäminen on aika stressaavaa, varsinkin pienen vauvan kanssa. Nyt olen aika innoissani Suomeen muutosta, tuttua ja turvallista :). Toki ulkomaille asettumista helpottaa huomattavasti oman työn olemassa olo – Skotlantiin muutimme mieheni työn vuoksi ja olen ollut kotiäitinä. Asettuminen Skotlantiin oli aika takkuista, kun ei ollut mitään ”omaa” saatika olemassa olevaa sosiaalista verkosta. Työhön paluun ollessa ajankohtaista ei Glasgowsta tärpännyt ja työpaikan napsahtaessa Suomesta, ei tarvinnut kauaa miettiä. Skotlantilaiset ovat ihania ja vieraanvaraisia, mutta täkäläinen maalaisjärjen puute asiassa kuin asiassa pistää usein turhauttamaan. Mieheni on kuitenkin Etelä-Euroopasta, joten kuka tietää, vaikka joskus vielä sinne suuntaisimme. Kuitenkin lapsen kanssa läheisten kanssa samassa maassa asuminen on muodostunut aika tärkeäksi – on se sitten Suomi tai mieheni kotimaa. Ei voi muuta kuin hattua nostaa teille, jotka jaksatte muuttaa muutaman vuoden välein maasta toiseen! 🙂

    • Reply Lena perjantai, toukokuu 4, 2018 at 21:01

      Moikka Saila ja kiva kun kommentoit! Pahoittelut hieman venyneestä vastauksesta, yritin pitää vapputaukoa blogista hieman.
      On tosi mielenkiintoista kuulla Glasgown kokemuksia koska itsekin siellä asuin – en yhtään osaa kuvitella paikkaa perheellisen näkökulmasta koska opiskelin siellä sen 4 vuotta 🙂 pahinta on mielestäni ehdottomasti tuo, ettei ole mitään omaa ja verkostot puuttuu. Nyt täällä alkaa ollla sosiaalinen. verkosto kunnossa ja ihania ihmisiä ympäröillä – pitää kuitenkin muistaa, että osa on vain käymässä kuten itsekin ja sitten taas koittaa lähtö. Saila, olisi tosi mielenkiintoista muuten kuulla kokemuksiasi Suomesta ja sopeutumisesta. En usko että me Suomeen muutamme mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan ja tuo italianon sopeutuminen toki vähän aina mietityttää. Paljon tsemppiä Suomeen muuttoon!

      • Reply Saila lauantai, toukokuu 5, 2018 at 10:49

        Pidän Glasgowsta ja kuten mainitsin, täkäläiset ovat todella ystävällisiä. Täällä on myös paljon toddler grouppeja ja aktiviteetteja, joissa pääsee tapaamaan muita äitejä. Näiden ryhmien kautta onnistuinkin solmimaan joitain ystävyyksiä, mutta ei se missään määrin korvaa Suomessa olemassa olevaa verkostoa. Olen myös tuntenut oloni koko ajan todella turvalliseksi, vaikka etukäteen olin hieman huolestunut Glasgown levottomuudesta ja joissain lähteissä rikollisuuden sanottiin olevan suurta. Päivähoitosysteemihän on aika mahdoton ja järjettömän kallis, mikä oli yksi iso syy Suomeen hakeutumiselle.

        Tapasin avomieheni Suomessa ja hän ehti asua siellä 7 vuotta ennen ulkomaille muuttoamme. Täten Suomeen muutto hänenkin kannalta on hieman helpompaa, kuin ilman mitään aiempaa kokemusta. Nyt myös muutamme Helsinkiin, tätä ennen asuimme Oulussa, mikä on todella tärkeää mieheni kotimaahan reissaamisen kannalta. Oulusta ei noin vain pidennetyksi viikonlopuksi lähdetä ja hinnatkin olivat melkein tuplat Helsingistä lähtemiseen verrattuna. Pääkaupunkiseutu on myös tarjontansa puolesta ihan eri luokkaa kuin muut Suomen kaupungit, mikä on aika tärkeää isossa kaupungissa kasvaneelle :). Kerron kyllä mielelläni enemmän kokemuksia paluumuutosta ja muutenkin on aina kiva vertailla kokemuksia!

  • Reply Timo lauantai, huhtikuu 28, 2018 at 22:53

    Kommentoin pari vuotta takaperin kokemuksistasi Saksasta Lontoon jälkeen ja itselläni oli samanlainen fiilis maiden erosta. Nyt kuitenkin sitten kävi niin että muutin Lontooseen takaisin ja vielä ihan keskelle Shoreditchin kuhinaa ja pöhinää. Ajattelin että hitot Brexitistä ja kaikesta epävarmuudesta. Mennään kun ei ole siteitä minnekään ja voin itse valita missä haluan asua.

    Jotenkin kuitenkin sellainen juurtumattomuus tavallaan vaivaa. Lontooseen paluu oli sikäli helppoa ettei tarvinnut käydä läpi kamalaa byrokratiaa, kun sen oli jo aiemmin tehnyt. Kaupunki ei kuitenkaan tunnu erityisen vahvasti kodilta, vaikka täällä onkin enemmän aktiviteetteja ja sosiaalista elämää, eikä kielimuuri tai saksalaisten tylyys ja kyttääminen ahdista. Opin Berliinissä arvostamaan ympäristöä, kierrätystä, turvallisuutta ja sitä että asiat kutakuinkin toimii ja ihmisiin voi yleensä luottaa. Nyt niistä ei ole taas tietoakaan, mutta kai se tästä menee taas vanhalla rutiinilla 🙂

    Huomaan käyväni mielessäni läpi ajatuksia, etten halua haaskata liikaa rahaa sisustamiseen tai mihinkään isompiin hankintoihin kun vuoden päästä kuitenkin muutan taas jonnekin. Ehkä sitä diginomadin elämää pitäisi oikeasti kokeilla joskus…

    Mulla on kuitenkin hyvä duuni ja mahtavat työkaverit, niin ehkä pysyn täällä ainakin muutaman vuoden ja katsoo sitten minne tie vie! Suomeen paluuta en ole vakavasti harkinnut, enkä ole siellä edes käynyt vuoteen. Mulla on ollut ajatuksissa juurtua jonnekin Alppien liepeille, eli ehkä se München on sitten yksi potentiaalinen kohde joskus tulevaisuudessa. Se on keskellä Eurooppaa ja sieltä on helppo matkustaa minne vain.

    • Reply lena maanantai, huhtikuu 30, 2018 at 08:24

      Hei Timo, olipa kiva kun kommentoit taas! 🙂 Tosi kiva kuulla kommentteja samoista elämätilanteissa olevilta ja vieläpä tuttujen maiden väliltä. Lontoo on tosiaan ihan oma kaupunkinsa ja kuplansa, ja hyvä puoli siellä on että kukaan ei oikeastaan kuulu joukkoon tai ole sieltä kotoisin, näin kärjistettynä. Eroja tosiaan on Saksaan, molemmissa omat puolentsa – arvostan täällä Saksassa myös tiettyä järjestelmällisyyttä ja sellaista turvallista jatkuvuutta, vaikka eihän tämä nyt kovin ”eksoottinen” paikka ole, jos ymmärrät mitä yritän hakea takaa 🙂 Shoreditch on kyllä sellainen paikka, missä ei heti tylsää tule, siellä on oma viehätyksensä. Itse kotiuduin hyvin Fulhamiin, mutta tosiaan mieluisen ja tarpeeksi suuren asunnon hankkiminen sieltä vaatisi jo paksumpaa kukkaroa tällä meidän nykyisellä kokoonpanolla. Ei pitäisi koskaan sanoa ei koskaan, mutta emme mekään ehkä Suomeen muuta, ellei nyt jotain todella ihmeellistä tapahdu. Tosin tuo italiaano on mielummin sinne muuttamassa kuin minä, hän rakastaa myös Saksaa ja sen järjestelmällisyyttä. Olen itsekin pyöritellyt Etelä-Saksaa mielessäni, Alpit olisivat upea asia lähietäisyydellä. Eli ihan samojen asioiden kanssa tässä pohditaan. 🙂 Nauti Lontoosta ja sen monipuolisuudesta, sinne on välillä ikävä!

      • Reply lena maanantai, huhtikuu 30, 2018 at 08:25

        Ja vielä, Englantia mekin tässä pyöriteltiin, tavallaan kiinnostaisi, mutta tavallaan sitten Brexit ja muut jutut vähän mietityttää. Saa nähdä , vaikka tuskin sinne päädytäänkään 🙂

        • Reply Timo perjantai, toukokuu 4, 2018 at 19:24

          Jep, Saksa on tuossa mielessä sellainen suhteellisen turvallisen ja vakaan oloinen paikka, aivan kuten Suomikin. Tavallaan tylsä, jos asiaa ajattelee 20-vuotiaan aivoilla, mutta näin keski-ikäistyvänä sellainen jatkuva vilske ja hulina ei ehkä ole sitä mitä elämältään haluaa pidemmällä tähtäimellä. Mulla on kuitenkin parhaat työmahdollisuudet isoissa kaupungeissa, eli ihan minne tahansa ei voi muuttaa.

          Kyllähän tulevaisuus on epävarman oloinen Britanniassa, mutta paikalliset ei tunnu siitä stressaavan. Ei siis varmaankaan kannata itsekään turhia murehtia, kun ei siihen voi vaikuttaa.

          Perheellisenä miettisin asiaa varmasti ihan toiselta kantilta!

  • Reply Laura / Nordic Wife lauantai, huhtikuu 28, 2018 at 10:14

    Tuttuja pohdintoja! Ulkosuomalaisuutta takana 7 vuotta ja asuttuja maita saman verran. Aluksi muuttaaminen oli aina kutkuttavan jännittävää ja odotin muuttoja innolla – helppoahan se oli opiskelijana mennä kun tavaraa oli matkalaukullinen eikä mikään sitonut yhteen paikkaan. Nyt taas olisin jo aivan valmis asettumaan.. Tai edes pysymään yhden maan sisällä!

    • Reply lena maanantai, huhtikuu 30, 2018 at 08:13

      No tämäpä- kamat kasaan laukkuun ja menoksi 😀 Otti vaan laukun, meni lentokentälle ja uuteen paikkaan. Nyt on muuttujia jo sen verran, että kiinnostaisi minuakin olla pidempään yhdessä paikassa. Katsotaan. Blogisi onkin tuttu, kiva kun kommentoit!

  • Reply Pirkko / Meriharakka lauantai, huhtikuu 28, 2018 at 09:42

    Kiva lukea välillä tällaistakin ”purnausta” ja ymmärrystä myös tarpeelle juurtua johonkin – tänä diginomadiaikana, jolloin äänekkäimmistä voisi päätellä, että *kaikkien* pitäisi asua milloin missäkin toisten nurkissa ja työskennellä maailmalla.
    Aikoinaan pohdimme vakavasti EU-hommiin lähtöä, joka olisi tarkoittanut asettumista vaikka Liegeen, josta toinen olisi voinut käydä töissä Luxemburgissa, toinen Aachenissa, mutta lopulta sitten totesimme, että emme halua jättää Suomessa taloa ja tuolloin etenkään purjevenettä. Mieluummin käymme maailmalla turistina usein ja välillä vähän pitempiäkin aikoja, mutta haluamme säilyttää kotimme Suomessa. Tavaroiden ja sisustuksenkin osalta olen innostunut tietynlaisesta minimalismista, mutta haluan silti, että saan itse valita ne tavarat, joista pidän, enkä päätyä milloin minkäkinlaiseen asuntoon. Kauan sitten Ruotsissa asuessamme asuimme parissakin valmiiksi kalustetussa asunnossa ja kyllähän niissäkin eli, vaikkei tummista kirjahyllyistä tai 50-lukulaisesta sisustuksesta erityisesti pitänytkään 🙂 – mutta, silti … Vaikkakin tietysti kukin tavallaan, mutta kuten aloitin, kiva nykymaailmassa lukea tällainenkin kannanotto, sillä hiljaista enemmistöä me kuitenkin taidamme olla!

    • Reply lena maanantai, huhtikuu 30, 2018 at 08:12

      Kiva kuulla Pirkko, ett’ tällaiset jutut ovat mieleen! Myönnän, että itsekin luen paljon niitä negatiivisempiakin juttuja, niissä jotenkin pääsee helpommin sisään kirjoittajan ajatusmaailmaan kuin positiivisissa – tai ainakin koen, että niitä on hyvä olla välillä tasapainottamassa tilannetta. 🙂 Ymmärrän päätöstänne todella hyvin, tärkeää on se, että koti on jossain. Että on paikka, jonne palata. Me ollaan nyt täällä, ja tänne Saksaan on aina kiva palata kun on omannäköistä ja tuttu ympäristö. Pidän myös alueestamme nykyään paljonkin. En halua asua muiden nurkissa, etenkään pidempään. Ehkä joku kiva hotelli / huoneistohotelli menee kuukaudenkin, mutta ne sitten maksavat mansikoita. 😀

  • Reply Terhipe perjantai, huhtikuu 27, 2018 at 11:00

    Kyllähän noi lähtöjen väistämättömyydet vaikuttaa ihan kaikkeen, I feel you! Kyllä niiden tunteiden ohi pääsee, ulkosuomalaisuus on yhtä tunteiden vuoristorataa! Tässä juuri pohdiskelen että tilaisko sitä rullaverhot lapsen huoneeseen, että sais kirkkaan aamuauringon pysymään poissa naperon silmistä. Mistä sitä sitten tietää, miten kauan niistä edes on hyötyä?? Yritänkin perustella niiden tarpeellisuutta pidemmillä yöunilla – ihan sama kuinka kauan 🙂

    • Reply lena perjantai, huhtikuu 27, 2018 at 12:32

      Apua Terhi, tiedätkö, mua nauratti tuo sun rullaverho-ongelma! Ja helpotti, sillä nuo on juuri niitä pieniä asioita, jotka kuuluu tähän arkeen. Itse en halua enää esim Sostrene Greenelle Hollantiin, kun harmittaa jo valmiiksi kun tietää ettei voi ostaa mieleisiään juttuja koska kohta ehkä lähtö taas. Tuu taas kahville! 🙂

  • Reply Sunna perjantai, huhtikuu 27, 2018 at 10:15

    Totta joka sana. Vähän hirvittää, miten kyyniseksi sitä on muutamassa vuodessa ehtinyt tulemaan. En oikein uskalla ystävystyä superläheisesti kenenkään kanssa, koska kohta pitää kuitenkin taas lähteä. Sitten nähdään kerran pari jos toistemme uusiin asuinpaikkoihin satutaan, ja siinä se. Olen kuitenkin iloinen siitä, että vietän seuraavalla pysäkillä pari vuotta aiempien puolen vuoden tai vuoden pyräysten sijaan. Ja koska maa ja kieli ovat ihan tuntemattomia, pääsen taas kielenopiskelun makuun. Unkarissa on vähän haastetta 😀

    • Reply lena perjantai, huhtikuu 27, 2018 at 12:29

      Sunna, mahtava kuulla etten ole yksin. Vertaistuki, paras tuki! Ehdottoamsti pari vuotta on parempi kuin puoli vuotta, jos muuttaminen yhtään ahdistaa ja tietää ettei ole puolen vuoden päästä palaamassa kotiin (esim vaihto). Puolessa vuodessa kun alkaa juuri sopeutua, parissa vuodessa tietää ettei heti tarvitse olla taas lähdössä. Edes vähän pysyvyyttä elämään. Tsemppiä Unkariin, kirjoitahan kielen opinnoista!

      Ps. Luin juuri artikkelisi Hollannin ärsytyksistä – mielenkiintoista seurata tässä rajan takana, mitä siellä tapahtuu ja mikä puhuttaa ulkomaalaista 🙂

  • Reply Jenni / Unelmatrippi torstai, huhtikuu 26, 2018 at 17:32

    Vaikka omia kokemuksia maasta toiseen muuttamisesta ei ole, tämä oli mielenkiintoista pohdintaa. Ulkosuomalaisten kokemukset ovat mun mielestä aina hurjan kiinnostavia. Hesarissa muuten oli ihan vastikään (ehkä viime viikonloppuna?) juttu lapsuutensa ja nuoruutensa pitkin ja poikin eri maissa viettäneistä. Kannattaa lukea! Jutun perusteella maailmalla kasvaneet nuoret olivat enimmäkseen tyytyväisiä saamiinsa kokemuksiin, mutta tunnistin tästä postauksestasi samoja juttuja kuin mitä nuoret toivat jutussa esiin. Uuden kielen opettelu ja ns. alusta aloittaminen kerta toisensa jälkeen on varmasti kaikista ainakin jossain määrin rasittavaa. Toisaalta ainahan muutos on myös mahdollisuus eli aina aukeaa uusia ovia, kun vanhat ympyrät jäävät taakse.

    • Reply lena perjantai, huhtikuu 27, 2018 at 12:27

      Jenni, hauska kuulla että nämä aiheet kiinnostavat. Näiden kohdalla tulee myös piikki usein tilastoissa, joten varmaan pitää enemmänkin kirjoitella. Suosittu aihe, ja toki moni lukijakunnassani pystyy samaistumaan. 🙂
      Luin muuten ehkä tuon saman jutun, oliko siinä haastateltu muutamaa nuorta (yksi asunut Kiinassa, toinen Kanadassa ja Zürichissä)? Se oli todella mielnkiintoinen, ja pystyin samaistumaan moneen juttuun. Kävi mielessä myös lapsen kannalta tämä asia – miten hän tuntee nämä asiat sitten aikanaa. VAikka toki haastateltavat olivatkin enimmäkseen tyytyväisiä, ei sillä 🙂

    Leave a Reply