Australia

Kukkaloistoa Adelaiden puutarhoissa

18.11.2016

Tätä kirjoittaessani ulkona sataa ja pimeä syksy on parhaimmillaan tai pitäisikö sanoa pahimmillaan. Näiden kuukauden takaisten kuvien kautta karkaan hetkeksi Australian keväisiin tunnelmiin, lokakuiseen Adelaideen ja sen kevätasuisiin puutarhoihin.

Adelaiden kevät on värikäs ja vehreä.

Lokakuun alkupuolella Adelaidessa osa puista oli vielä lehdettömiä, mutta ympäristöstä löytyi väriä erilaisten kukkien sekä kukkivien puiden ja pensaiden muodossa. Lisäpiristystä kaupunkikuvaan toivat värikkäät papukaijat, joita lenteli siellä täällä. Sitä tunsi itsensäkin ihan lapseksi (tai ainakin turistiksi) hihkuessaan ja osoitellessaan noita värikkäitä lintuja. Katso, tuollakin on papukaija!

papukaija_adelaide_australia adelaide_papukaijoja_ruokailemassa_puissa

Yllä olevat puissa ruokailevat papukaijat on kuvattu Adelaiden kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa kävimme toisena matkapäivänämme.

Kasvititeellisessä puutarhassa voi nauttia luonnon kauneudesta keskellä kaupunkia.

Adelaiden kasvitieteellinen puutarha, Adelaide Botanic Gardens, on perustettu jo vuonna 1855. Puutarhaan ei ole sisäänpääsymaksua vaan se on vapaasti kaikkien käytössä aukioloaikojen puitteissa. Puutarha on avoinna päivittäin aamusta noin klo 17 asti. Sulkeutumisaika vaihtelee vuodenajan mukaan. Tarkemmat aukioloajat voi tarkistaa puutarhan omilta nettisivuilta: adelaide-botanic-garden. Puutarha sijaitsee aivan Adelaiden ydinkeskustan vieressä ja sinne pääsee kätevästi ilmaisella keskusta-alueen bussilla (Free City Connector).

adelaide_portti_kasvitieteelliseen_puutarhaan

Adelaiden kasvitieteellisessä puutarhassa voi ihailla niin eurooppalaista kuin australialaistakin kasvillisuutta.

Pääosin Adelaiden kasvitieteellisessä puutarhassa on Pohjois-Eurooppalaista kasvillisuutta. Mutta myös välimerellistä kasvillisuutta, eksoottisempia puutarhoja, erilaisia niittyjä, metsiköitä ja lampia löytyy. Luonnollisesti myös paikalliset kasvit ja puusto ovat puutarhassa esillä. Alue on niin suuri, että emme kaikkialla jaksaneet käydä. Ihailtavaa siis riittäisi vaikka useammaksi päiväksi.

Lokakuussa puutarhassa olivat kukassa kaiken väriset kevätkukat. Suurenmoinen ruusutarha suorastaan pursuili toinen toistaan kauniimpia valkoisia, pinkkejä, punaisia ja keltaisi ruusuja.

adelaide_botanic_gardens

Adelaiden kasvitieteellisestä puutarhasta löytyy myös vanhaa australialaista metsää ja natiivia kasvillisuutta. Suurimmat ja vanhimmat puut ovat jo 160-vuotiaita!

kukka_adelaide_kevät_puutarha adelaide_botanic_gardens_lokakuu

adelaide_kasvitieteellinen_puutarha_amazon

Adelaiden kasvitieteellinen puutarha tarjoaa monenlaisia elämyksiä ja eksoottisia kasveja.

Adelaide Himeji Garden tarjoaa paikan rauhoittumiseen ja japanilaisen puutarhakauneuden ihailuun.

Kasvitieteellisen puutarhan lisäksi Adelaidessa on toinenkin upea puutarha. Keskustan toiselta laidalta löytyy pieni, mutta sitäkin viehättävämpi japanilainen puutarha, Adelaide Himeji Garden. Puutarha on avattu vuonna 1985 ja tämäkin on ilmainen, kaikille avoin.

japanilainen_puutarha_adelaide

Tämän portin takaa paljastuu upea japanilainen puutarha. Portti on kuin sisäänkäynti toiseen maailmaan.

Japanilainen puutarha tarjoaa itämaista eksotiikkaa, mutta myös herkistymistä ja rauhoittumista. Puutarhassa sielu ja silmät lepäävät. Ehdoton suosikkipaikkani Adelaidessa.

rauhallinen_hetki_puutarhassa_adelaidessa

Puutarhasta löytyy sekä vesielementtejä (senzui) että kivipuutarhaa (kare senzui) eli molemmat klassiset japanilaisen puutarhan tyylit ovat Himejissä esillä. Sopivasti toisiinsa yhdistettynä ja Australian olosuhteet huomioon otettuna.

japanilainen puutarha lokakuu adelaide_kevät_puutarhat

retki_adelaiden_japanilaiseen_puutarhaan

Japanilaisissa puutarhoissa on keväällä mielestäni erityisen kaunista. Kirsikat ovat minusta kauneimpia kukkivia puita. Niin herkkiä ja hentoisia. Erilaisia kirsikkapuita oli Adelaidenkin japanilaisessa puutarhassa.

lasten_kanssa_adelaidessakevätkukkia_adelaidessa

Facebooktwitter

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Katriina 18.11.2016 at 18:31

    On niin kauniita kuvia ja ihana kasvitieteellinen putarha. Oli varmasti hauskaa kokea kaksi kevättä saman vuoden aikana ja bongata eksoottisia lintuja ja kasveja. Kauniit muistot piristävät synkkinä syksyn päivinä. Onko Kölnissä jo liian kylmää papukaijoille? Täällä hiukan etelämpänä Reinin varrella Mainzissa, Wiesbadenissa, Ludwigshafenin Ebertparkissa ja Neckarin rannalla Heidelbergissä elää ja talvehtii kauluskaijoja (Psittacula krameri) suhteellisen isoina parvina eli villinä. Kukaan ei tiedä, mistä ne alunperin tulivat, mutta eivät kai Austraaliasta asti. Näyttävät olevan eri sukua.

    • Reply Jonna / Lempipaikkojani 19.11.2016 at 14:09

      Kiitos 🙂 Tosiaan, oli erittäin hauskaa päästä välillä takaisin kevääseen täältä syksyn keskeltä! Kölnissä on papukaijoja myöskin iso villi parvi. Googlasin tuon kauluskaijan, niin juuri noita vihreitä Kölninkin kaijojen täytyy ola. Wikipediassa sanottiin, että ovat kotoisin Afrikasta, ja suosittuja lemmikkejä. Ja juuri karanneet lemmikkikauluskaijat ovat muodostaneet suuria villinä eläviä parvia Euroopassa. Kirjoittelinkin noista Kölnin papukaijoista aiemmin täällä: https://wpdev.rantapallo.fi/lempipaikkojani/2016/10/04/paivaretki-kolnissa-panorama-ja-reinin-puisto/

  • Reply sannintaikasaappaat 18.11.2016 at 21:39

    Ihanan keväisiä tunnelmia näin syksyyn! Blogissani on sinulle tunnustus. 🙂 https://wpdev.rantapallo.fi/sannintaikasaappaat/2016/11/18/bloggaamisesta/

  • Reply Susanna 21.11.2016 at 00:54

    Hieno puutarha! käymisen arvoinen

  • Reply Johanna Hulda 21.11.2016 at 02:37

    Kaunista kevään kukkaloistoa ja ihana tuo japanilainen puutarha! Minun on pakko aina päästä käymään kasvitieteellisissä puutarhoissa reissuilla jos vain suinkin on aikaa. Kaupunkikohteiden parasta antia minusta! Niissä on niin kiva kierrellä ja fiilistellä ja halailla jättikokoisia puita. Tämän hetken suosikkini löytyi Azoreilta; Terra Nostra Garden. Leuka vaan loksahteli kun sitä paratiisipuutarhaa tutki.

    • Reply Jonna / Lempipaikkojani 21.11.2016 at 11:08

      Minustakin kaupunkikohteiden parhaimmistoa. Voin vain kuvitella miten upea Azoreilla on! Itselle on jäänyt mieleen Monacon kaktuspuutarha. Ei mikään iso, mutta kivan lisän toi sijainti jyrkässä rinteessä meren äärellä.

  • Reply Liza in London 21.11.2016 at 07:47

    Kasvitieteelliset puutarhat ovat ihania! Minäkin pyrin aina käymään matkoilla puistoissa ja puutarhoissa, jos vain ehdin . Onko Kew Gardens muuten sulle tuttu? Jos ei, voin suositella lämpimästi: aivan upea puutarha Lontoon laitamilla, sisäänpääsy ei valitettavasti ole ilmainen vaan aika kallis, mutta joka sentin arvoinen :).

    • Reply Jonna / Lempipaikkojani 21.11.2016 at 11:10

      Kiitos suosituksesta! En harmikseni ole vielä Lontooseen asti päässyt, mutta pistetääs tämä kohde ylös tulevaisuutta varten.

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana 23.11.2016 at 17:29

    Adeleiden kasvitieteellisen puutarhan jättikokoiset lumpeenlehdet (tai siis mitä ikinä ovatkaan) ovat niin houkuttelevan näköisiä. Tekisi mieli hypätä yhden sellaisen päälle!

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta 24.11.2016 at 21:02

    Onpa kaunis paikka!! 🙂 Ihanaa! Tuonne voisi jäädä helposti haaveilemaan kokonaiseksi päiväksi 😀

    • Reply Jonna / Lempipaikkojani 25.11.2016 at 11:27

      Kyllä! Adelaiden kasviteteellisessä puutarhassa olisi helposti viettänyt kokonaisen päivän. Toinen puutarha, japanilainen Himeji, oli paljon pienempi, mutta toisaalta erittäin viehättävä.

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää 24.11.2016 at 23:10

    Hauskaa, terveisiä vaan täältä Japanin Himejistä. Täälläkin on iso puutarha. Tykkään kierrellä puutarhoissa katsomassa kukkaloistoa vaikken mikään viherpeukalo olekaan. Ja olen kirjoittanutkin muutamasta paikasta. Ihania nuo papukaijat!

    • Reply Jonna / Lempipaikkojani 25.11.2016 at 11:26

      Enpä minäkään itseäni voi viherpeukaloksi kehua 😀 Ja ehkä juuri siitäkin syystä on niin ihanaa käydä katselemassa muiden aikaansaamaa kukkaloistoa.

    Leave a Reply