Matkailu Saksassa Saksa

Olutta maistelemassa Bremenissä

1.9.2016
Bremen tunnetaan useista perinteisistä olutmerkeistä.

Itse en ole vielä(kään) oppinut oluesta tykkäämään, mutta kyllähän sitä olutkaupunki Bremenissä täytyy bremeniläistä olutta maistaa! Jos ei muuten, niin vaikka vähän oluista pitävän miehenkin mieliksi. Bremenillä on pitkät perinteet oluen valmistuksessa. Olutta on pantu jo 1100-luvulla. Bremenin panimokulttuuri oli tunnettua laadukkaista tuotteistaan muuallakin kuin Saksassa. Olutta kaupattiin Bremenistä suuressä määrin myös Hollantiin, Englantiin ja skandinaaviaan. Tunnetuimpia bremeniläisiä perinneoluita olivat Rotbier, Porter ja Ale. 1700-luvulla Bremenissä on laskettu olleen kaikkiaan 35 eri panimoa, mutta vuonna 2015 kaupungista löytyi vain 3 olutpanimoa! Tänä päivänä ehkä tunnetuin bremeniläinen olutmerkki on Beck’s.

Olutpanimo Freie Union Brauerei sijaitsee tässä historiallisessa rakennuksessa hieman Bremenin keskustan ulkopuolella.

Olutpanimo Freie Brau Union Brauerei sijaitsee tässä historiallisessa rakennuksessa hieman Bremenin keskustan ulkopuolella.

Saksalaiseen ruokakulttuuriin ja oluisiin kannattaa tutustua paikallisessa pienpanimoravintolassa.

Bremenissä on myös pienempiä olutpanimoita, joiden tuotteet kiinnostavat itseäni enemmän kuin joka marketista löytyvät olutmerkit. Union Brauerei Bremen on perinteinen olutpanimo, joka perustettiin vuonna 1907, mutta jonka toiminta lopetettiin vuonna 1968. Brauerein toiminta käynnistettiin uudestaan 2015, joten tänäkin päivänä on mahdollisuus nauttia perinteisistä bremeniläisistä oluista. Panimolla on ravintola (Braugasthaus) ja myymälä (Brauerei-shop) toimitilojensa yhteydessä osoitteessa Theodorstraße 12, 28219 Bremen. Panimoravintolassa on tarjolla 14 hanaolutta (Fassbier) ja useita laatuja pulloissa. Tarjolla on myös muiden pienpanimoiden tuotteita. Ruokalistalta löytyy saksalaisia perinneruokia, mutta myös paikallisia erikoisuuksia ja lähituotteita. Listalla on esimerkiksi sipulipiirakkaa, porsaanleikettä ja matjes-silliä. Union Brauereista voit lukea lisää (saksaksi) heidän kotivivuiltaan.

Pulled pork Burger, do yummy #pulledpork #burger #bremenerleben #freiehansestadtbremen #hansedtadt #craftbeer #craftbier #unionbrauerei #brauerei #freiebrauunion #panimoravintola #pienpanimo #panimokulttuuri #handwerksbrauerei #lecker #igtt #IGTravelThursday

Pulled pork Burger Pale-Ale-Mangochutneyllä ja maalaisranskikset. Niin hyvää! Hinta hyvin kohtuullinen 12,50€ ja annoksen koko valtava!

Tasting craft beer in Freie brau union Bremen #bremenerleben #visitbremen #craft beer #freiebrauunion #brauerei #unionbrauereibremen #tasting #beer #bremercraftbeer #pienpanimo #koebremen #olutpanimo #hanwerksbrauerei #lomallesaksaan #matkablogi #IGTravelThursday

Prost! Oluenmaistelua bremeniläisessä pienpanimossa.

Valitsimme miehen kanssa yhteiseksi viittä panimon olutta sisältävän maistelulaudan (Bremer Brett). Siinä oli sopivan kokoiset 0,1 l pikkutuopit eri tyylisiä oluita ja hintaa maistelulaudalla on vain 6,90€. Suosikkimaun löydyttyä oluenystävät voivat sitten tilata isomman tuopin suurempaan janoon.

Maistelulaudalta löytyi ensimmäisenä Bremer Keller Pils, seuraavana Hanseat 2.0 ja kolmantena kesän uutuusmaku Summer Ale. Näistä kaksi ensimmäistä ovat perinteisiä makuja ja tuo Summer Ale kausituote. Neljäntenä maistelulaudalla oli niin ikään hyvin perinteinen Rotbier ja viimeisenä Porter. Oma suosikkini oli helppo valita, sillä pidän eniten hieman kotikaljatyyppisistä pehmeistä ja makeahkoista oluista. Eli oma suosikkini oli Porter. Mieheni kallistui Union Brauerein perinteisempiin makuihin eli Hanset 2.0 taisi olla hänen suosikkinsa. Ainakin sitä tilattiin isompi tuoppi ja ostettiin tuliaisiksikin Suomeen vietäväksi 😉

I'm not a big fan of beer but this Porter, Bremer craft beer was good. #craftbeer #craftbiere #unionbrauerei #porter #bremerporter #bremenerleben #visitbremen #freiehansestadtbremen #hansedtadtbremen #thisisgermany #IGTravelThursday

Bremer Porter oli oma suosikkini.

Mites on, maistuisiko sinulle?

Muut Bremenistä kertovat postaukseni:

Bremen tutuksi kaupunkikierroksella

Bremenin soittoniekat

Bremenissä lasten kanssa

Kellariravintola Ratskeller

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi. Syyskuun tempauksen aiheena on ruokamatkailu.

Postauksen kuvat ovat tempauksen luonteen mukaisesti kaikki Instagram-tililläni julkaistuja. Minut löytää Instagrammista nimellä @jonnajujukas.

instagram-travel-thursday-FIN

Facebooktwitter

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Tanja/Levoton Matkailija 1.9.2016 at 11:08

    Mä ole koskaan oluesta oppinut tykkäämään, Guinness on ainoa mikä maistuu 😀 Mutta jos oluita joisin, niin varmasti suosisin pienpanimoita. Onhan sellaisia merkkejä kiva kokeilla, joita löytyy vain tietystä kaupungista/maasta 🙂

    • Reply Jonna / Lempipaikkojani 1.9.2016 at 11:25

      Mäkään en ole tosiaan olutnaisia (enkä ole oppinut vaikka olutmaassa asunkin), mutta mullekin tuo Guinnes menisi. Ja tässäkin postauksessa mainittu Porter oli ihan hyvää, koska se muistuttaa enempi kotikaljaa. Itse asiassa pidän kovasti joistakin saksalaisista Malzbier -oluista. Niissä on yleensä alkoholia noin 2% ja maistuvat juurikin kotikaljalta, hyvin makeilta. Ja sitten pidän myös Radlerista eli olutta limonaadiin sekoitettuna. Sellainen maistuu esimerkiksi kylmänä juomana helteellä aivan mahtavalta.

  • Reply Terhi / Muru Mou 1.9.2016 at 12:23

    Maistuisi kyllä! En ole ennen Köpikseen muuttoa ollut mikään suuren suuri oluen ystävä, mitä nyt kuumana kesäpäivänä maistui joskus Heineken. Nykyään se jää hyllyyn ja juon mieluummin pienpanimo-oluita tai erikoisoluita. Ja molempiahan Köpiksestä saa niin olutbaareista kuin lähimarketistakin! Tähän mennessä erikoisimmat maistelemani ovat olleet mustikka- ja marjaoluet, mitkä molemmat olivat erikoisella tavalla hyviä. Ja parin desin maistelulasit on ihan parhaita, kun harvempia (tai ainakaan erikoisempia) oluita jaksaa tuopillista juoda.

    • Reply Jonna / Lempipaikkojani 1.9.2016 at 12:50

      Tästä tulikin mieleen, että meidän omaa paikallista olutta eli kölniläistä olutta Kölschiä tarjoillaan aina 0,2 dl pikkutuopeista. Ihan paras annoskoko, jonka tälläinen ei niin oluesta tykkääväkin jaksaa juoda 🙂

  • Reply sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa 1.9.2016 at 17:33

    Minulle kyllä maistuu olut. Olut on itselleni kesä- ja saunajuoma. Ahvenanmaalla olen kerran ollut Stallhagenin panimolla tuollaisessa tastingissa.

    • Reply Jonna 5.9.2016 at 08:51

      Suomessahan taitaa tätä nykyä olla jo useitakin kivoja pienpanimoita. Kiva juttu.

  • Reply k 2.9.2016 at 17:22

    Mulle ei varsinaisesti olut maistu, siis ainakaan suomalainen. Ihan hirveetä. Asuessani Saksassa saksalaiset opettivat juomaan olutta, siis saksalaista olutta. Siis kun sitä sai aina ilmaiseksi jonkun syntymäpäivillä. Sitä voin vieläkin joskus juoda.

    • Reply Jonna 5.9.2016 at 08:53

      Mä en tosiaan ole vielä tässä melkein neljässä vuodessa oluesta oppinut tykkäämään, Enkä usko, että kovin äkkiä opinkaan. Kallistun enemmän Sektin suuntaan, jos jotain raikasta juhlajuomaa täytyy saada 🙂

  • Reply Martina 4.9.2016 at 11:09

    Minä ihastuin oikein kunnolla oluisiin Prahan matkalla, joten tällainenkin maistelu kelpaisi erinomaisesti. On kiva että oluita saa maistaa pienen määrän ja valita sitten oman lempparin jos haluaa vielä isomman tuopin. Prahassa oli vähän sama meininki: https://wpdev.rantapallo.fi/tastytravelissimo/2014/10/16/prahan-olutmuseot/

    • Reply Jonna 5.9.2016 at 08:53

      Tsekki on kyllä mahtava olutmaa, kuten Saksa ja Belgiakin.

  • Reply Alexander 8.9.2016 at 10:58

    Saksalainen olut kelpaa aina! Olenkin sopivasti menossa Berliiniin tulevana viikonloppuna 🙂

  • Reply Annika | Travelloverblogi 13.9.2016 at 21:24

    Siinä missä en ole opetellut juomaan kahvia enkä teetä, on oluelle käynyt samoin. Ei maistu. Jo haju inhottaa. Oluettomuus vähän harmittaakin, koska monissa maissa olut on niin suuri osa kulttuuria. On hönöä olla pubissa vaikka Isossa-Britanniassa tai Irlannissa ja olla juomatta olutta. Mutta toisaalta ihan hyvä, ettei kaikkia paheita ole. 🙂

    • Reply Jonna / Lempipaikkojani 13.9.2016 at 21:42

      Tuo on kyllä totta, olut on monissa kulttuureissa kiinteässä osassa. Myös Saksassa. Mutta toisaalta kyllä sitä on paljon muitakin makuja, jotka ovat maille ja kulttuureille ominaisia, ettei yhden oluen puuttuminen kovin haittaa. Itse en silleen idä oluen mausta, mutta ei se nyt mitenkään inhotakaan. Jotkut oluet jopa joissain tilanteissa maistuvat ihan hyvältäkin, pienissä määrin.

    Leave a Reply